Residenssipaikan hakijan usein kysyttyjä kysymyksiä

Valitettavasti residenssihaussa ei ole mahdollista hakea erillistä tutkija- tai tietokirjailijapaikkaa, sillä avoimessa haussa voivat hakea vain ammattitaiteilijat. Koneen Säätiön apurahalla työskentelevät työryhmät voivat tiedustella lyhytkestoisia intensiivijaksoja kartanon päärakennuksen yläkerrassa majoittuen residenssin johtajalta.

Kyllä, voit hakea yksilöresidenssiin myös työparin kanssa. Ryhmäresidenssissä ryhmässä tulee olla vähintään kolme henkeä. Jos haluat tulla työskentelemään Saaren kartanoon työparisi kanssa, tulee teidän hakea paikkaa samalla lomakkeella.

Kyllä, myös perheelliset voivat tulla työskentelemään Saaren kartanon residenssiin. Hakijan tulee kuitenkin huomioida, että residenssissä on rajoitettu määrä perheelle sopivia asuntoja ja residenssi on tarkoitettu ensisijaisesti siellä työskenteleville taiteilijoille ja tutkijoille. Asiasta tulee ilmoittaa lomakkeessa etukäteen sopivan majoituksen järjestämisen vuoksi. Lastenhoidon järjestäminen työskentelyn ajaksi on vanhempien vastuulla.

Yksilöresidenssipaikkaan sisältyy asunto, työhuone ja kuukausiapuraha.

Kuukausiapurahaluokat:

  • 2 700 euroa/kk (uran alussa)
  • 3 200 euroa/kk (uran keskivaiheilla, vähintään 10 vuotta taiteellista työskentelyä)
  • 3 800 euroa/kk (kokenut tekijä, vähintään 20 vuotta taiteellista työskentelyä)

Kuukausiapurahan suuruus vaihtelee hakijan kokemuksen mukaan. Jos hakija hakee apurahaluokkaa 2 tai 3, tulee kokemus perustella hakemuksessa. Apuraha on tarkoitettu elinkustannusten, matkakustannusten sekä muiden kulujen kattamiseen. Apurahan maksaminen edellyttää työskentelyä ja asumista residenssissä 42 päivää/residenssijakso.

Mikäli residenssipaikka myönnetään ja hakija saa samaan aikaan toista työskentelyapurahaa, residenssiapurahojen summat ovat yleensä puolet residenssiapurahasta.

Myönnämme jokaiselle residenssissä työskentelevälle työryhmän jäsenelle viikkokohtaisesti määräytyvän apurahan, jonka pohjana on yksilöresidenssin kuukausiapurahaluokka 2, 3 200 euroa eli 800 euroa / viikko. Lisäksi ryhmät voivat hakea tukea matkoihin sekä ekologisen matkustamisen tukea.

Suosittelemme, että kaikki työryhmän jäsenet olisivat nimettyinä. Ymmärrämme kuitenkin, että se ei ole aina mahdollista, joten apurahaa voi hakea myös vielä nimeämättömille työryhmän jäsenille. Silloin hakemukseen tulisi kirjoittaa esim. tanssija NN, valosuunnittelija NN.

Hakemusten verkkopalvelu on auki vain hakuaikana. Hakemusta ei voi tehdä muina aikoina.

Kun hakemus on lähetetty, näkyy sen tilana vastaanotettu. Hakemuksen tilaksi päivittyy ’käsittelyssä’, kun olemme kuitanneet hakemuksen käsittelyyn. Tila päivittyy viimeistään viikon sisällä haun määräajasta.

Emme ota vastaan liitteitä hakupalvelun ulkopuolelta. Liitteet tulee ladata osaksi hakemusta verkkopalvelussa. Liitteiden tulee olla pdf-tiedostoja. Yhden liitteen maksimikoko on 6 Mt. Jos yksittäinen tiedosto on liian suuri, kokeile jakaa se useampaan eri tiedostoon. Liite voi olla myös linkki esimerkiksi omalle verkkosivulle tai videopalveluun. Muista valita liitteen tyyppi alasvetovalikosta.

Ei, suositus ei ole pakollinen, mutta sillä voi olla merkitystä, mikäli kaksi residenssipaikan hakijaa on samalla sijalla.

Ei, sillä suositukset tulee olla osana hakemusta viimeistään 27.3. klo 16 Suomen aikaa. Tämän jälkeen suosituspalvelu sulkeutuu eikä suosituksia voi enää jättää. Vain hakuaikana lähetetyt suositukset hyväksytään.

Jos suosituspyyntöä ei voi ole mahdollista lähettää hakemuslomakkeelta, voi suosituksen liittää verkkohakemuksen liitteeksi PDF-muodossa. Huomaa, että emme vastaanota suosituksia postitse tai sähköpostitse.

Ei. Hakemus lähetetään ainoastaan verkkopalvelun kautta. Vain verkkopalvelun kautta lähetetyt hakemukset huomioidaan.

Portfoliolla tarkoitetaan näytekansiota, joka kuvaa hakijan osaamista taiteen kentällä ja antaa kuvan henkilöstä taiteilijana. Portfolio on näyte ja todiste hakijan ilmaisutavasta, taiteellisen ajattelun laadusta, osaamisesta sekä erityistaidoista. Portfolio voi olla myös tekstinäyte (3–5 sivua). Portfolion voi myös koota omille verkkosivuille ja liittää hakemukseen linkin. Tällöin erillistä liitettä ei tarvita.

Voit hakea useampaa apurahaa ja residenssipaikkaa (yksilö- ja ryhmäresidenssi). Asiasta tulee kuitenkin mainita jokaisessa hakemuksessa, hakemuslomakkeen osiossa Muu rahoitus. Samassa osiossa tulee myös kertoa, jos samaan tarkoitukseen haetaan rahoitusta muualta.

Suomenkielisten hakijoiden toivotaan kirjoittavan hakemuksensa liitteineen suomeksi. Jos suomenkielinen hakija kuitenkin tekee hakemuksensa englanniksi, tulee hakulomakkeeseen täytettävien apurahan tarkoituksen ja hakemuksen tiivistelmän olla suomen kielellä.

Luo uusi käyttäjätunnus käytössä olevaan sähköpostiosoitteeseen.

Haku päättyy 27.3. klo 16.00 Suomen aikaa.

Päätökset julkistetaan kesäkuun puolivälissä. Ilmoitamme päivästä lähempänä tarkemmin. Saajille lähetämme sekä sähköpostin että kirjeen. Julkaisemme saajien nimet myös verkkosivuilla.

Koneen Säätiö ei perustele yksittäisiä apurahapäätöksiä. Saamme vuosittain paljon hyviä hakemuksia, joille ei kaikille kuitenkaan voida myöntää residenssipaikkaa.