Kamarin varauskalenteri

Koneen Säätiön apurahansaajat voivat varata ilmaiseksi käyttöönsä tilaisuuksiaan varten Kamarin, noin 60 neliön tilan Tehtaankadulta Helsingistä.

Kamarissa apurahansaajat voi järjestää esimerkiksi seminaarin tai keskustelutilaisuuden, hankkeen palaverin tai verkostoitumistilaisuuden. Yleisesti Kamarin varaamisen ehtona on, että järjestettävä tilaisuus liittyy Koneen Säätiön tukemaan hankkeeseen, jonka työskentely on käynnissä.

Kamarin varustelu:

  • n. 60m2 huoneisto, jossa esityssali n. 30 henkilölle
  • vapaasti muunneltava tila, jossa 30 kpl tuoleja sekä muutama pöytä
  • videoprojektori, äänentoisto ja internet-yhteys 
  • kahvinkeitin, vedenkeitin, mikroaaltouuni, jääkaappi, astioita ja siivousvälineitä 

Kamari sijaitsee kerrostalossa, joten tilaisuudet eivät saa aiheuttaa melua tai muuta haittaa muille kerrostalon asukkaille. Tilassa tulee noudattaa kaikkia säätiön ja taloyhtiön antamia ohjeita.

Tila ei ole esteetön. Talossa on hissi, mutta kulkureiteillä on myös portaita. Koneen Säätiöllä ei ole omia parkkipaikkoja Kamarin yhteydessä.

Tarkemmat esteettömyystiedot:

  • Ulko-ovella on porrasaskelma, jonka portaan korkeus on 10 cm. Ala-oven sisäänkäynti on vanhanaikainen; aluksi on säleikköovi, jonka oviaukon vapaan tilan leveys on 103 cm. Sen jälkeen on noin metri, jonka jälkeen vastassa on itse ulko-ovi. Ulko-oven leveys on noin  83 cm.
  • Ennen portaita ja portaiden jälkeen on useita metrejä tasaista tilaa ennen hissiä.
  • Ennen hissiä portaita on 5 kpl, yhden portaan korkeus on  11 cm. Pituus portaiden alusta portaiden yläpäähän on 170 cm.
  • Rappukäytävän sisääntuloaula ja portaat ovat leveät.
  • Hissi on pieni, oviaukon vapaa leveys on 60 cm. Hissikorin leveys on 83 cm ja syvyys 125 cm.
  • Kamarin ulko-oven vapaan tilan leveys on 75 cm ja kynnys 4 cm.
  • Salin oven vapaan tilan leveys on 80 cm.
  • Kamarin WC on pieni. Oven vapaan tilan leveys on 55 cm. Leveys lavuaarista seinään on 65 cm. Koko WC:n syvyys on 120 cm ja leveys 95 cm.

Kamarin voi varata vähintään yhdeksi tunniksi ja enintään yhdeksi päiväksi kerrallaan. Varauksia voi olla korkeintaan kaksi per viikko. Varaathan aikaa myös Kamarin siivoamiselle tilaisuutesi päätteeksi.

Varauspyyntö Kamariin tehdään kirjautumalla alla olevaan ajanvarauskalenteriiin apurahansaajan verkkosivutunnuksilla. Työryhmien osalta tunnukset ovat vastuuhenkilöllä.

Varaus astuu voimaan, kun olemme vahvistaneet varauksen sähköpostilla. Vahvistamme varauksen viikon sisällä varauksen lähettämisestä. Vahvistusviestissä saat ohjeet Kamarin käyttöön. Luethan ohjeet huolellisesti!