Koneen Säätiön historia

Koneen Säätiö perustettiin vuonna 1956. Sen perustajina olivat vuorineuvos Heikki H. Herlin ja ekonomi Pekka Herlin. Nykyisin Koneen Säätiön päätöksenteko on itsenäistä ja Kone Oyj:stä riippumatonta.

Aluksi perustajat toimivat samanaikaisesti sekä säätiön että Kone Osakeyhtiön johdossa, joten organisaatioiden suhde oli läheinen. Tuolloin säätiön toiminta oli hyvin vaatimatonta. 1980-luvulla toiminnan tavoitteet selkiytyivät, toimintatavat vakiintuivat ja Koneen Säätiö asettui omalle paikalleen suomalaisessa säätiökentässä.

Pekka Herlinin kuoleman jälkeen vuonna 2003 säätiö itsenäistyi suhteessaan Kone osakeyhtiöön, ja nykyisin säätiön päätöksenteko on itsenäistä ja Koneesta riippumatonta. Koneen säätiön varallisuudesta suurin osa on kuitenkin edelleen Koneen osakkeissa ja Koneen hämmästyttävä menestys 2000-luvulla onkin mahdollistanut myös säätiön toiminnan nopean laajenemisen.

Koneen Säätiö on itsenäinen ja riippumaton yleishyödyllinen organisaatio, jonka tavoitteena on parantaa maailmaa luomalla edellytyksiä vapaalle tieteelle ja taiteelle. Säätiö tukee nykyisin paitsi tieteellistä tutkimustyötä, myös kulttuuria ja taidetta ja pyrkii olemaan myös itse aktiivinen toimija. Koneen Säätiö haluaa olla tiede- ja taidepoliittisesti valpas rahoittaja, joka etsii ja tarjoaa vaihtoehtoja valtavirralle.

Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Hanna Nurminen puhui säätiön tarinasta Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan medialle järjestämässä koulutustilaisuudessa lokakuussa 2013.

Lue puhe ”Koneen Säätiön tarina: matka Kekkosen ajan hyvä veli -verkostosta naisjohtoiseen avoimuuteen” kokonaisuudessaan

SÄÄTIÖN AIKAISEMMAT HALLITUKSEN JÄSENET:

  • Vuorineuvos Heikki H. Herlin 1956–1989
  • Ekonomi Pekka Herlin 1956–2002
  • Akateemikko Kustaa Vilkuna 1956–1980
  • Pankinjohtaja Kaarlo Kalliala 1956–1970
  • Maaherra Kauko Sipponen 1980–1997
  • Professori, akateemikko Erik Allardt 1981–1995
  • Tohtori Gerhard Wendt 1989–1994
  • Toimitusjohtaja Matti Matinpalo 1987–1989
  • Professori Erkki Haukioja 1994–2011
  • Professori Risto Alapuro 1995–2014
  • Varajäsenenä professori Vesa Koivisto 2005–2022
  • Professori Maria Lähteenmäki 2011–2015
  • Kuvataiteilija Terike Haapoja 2016–2018

KONEEN SÄÄTIÖN 60-VUOTINEN HISTORIA

Filosofian maisteri Tarja Vikströmin kirjoitussarjassa tutustutaan Koneen Säätiön tarinaan eri näkökulmasta. Ensin kurkataan säätiön perustamisen aikoihin, tutustutaan vuorineuvos Heikki Herliniin sekä kuullaan muutamia tarinoita apurahatoiminnasta 1950- ja 1960-luvulla. Toisessa osassa tavataan säätiön hallituksessa vaikuttaneet emeritusprofessorit Risto Alapuro ja Erkki Haukioja. Kolmannessa osassa tullaan 2000-luvulle muutoksen ja kasvun vuosiin, jolloin vuosikymmenten takaiset hyvien veljien pölyt pudistettiin lopullisesti pois ja Hanna Nurminen ja Ilona Herlin yhdessä rakensivat säätiön toiminnalle uudet perustukset. Lopuksi luodaan vielä katsaus Koneen Säätiön koko 60-vuotiseen historiaan, siihen mistä rahat tulivat ja mihin ne menivät sekä miten Koneen Säätiöstä tuli merkittävä suomalaisen kulttuurin ja tieteen edistäjä.

Lue osa 1 Vuorineuvoksen apurahahakemukset

Lue osa 2 Kiireen ja kasvun vuodet

Lue osa 3 Akanvirtoja

Lue osa 4 Koneen Säätiön 60 vuotta

Lue myös Tarja Vikströmin blogikirjoitus Hyvistä veljistä parhaisiin siskoihin