Koneen Säätiö myöntää 25 000 euron Tiedekynä-palkinnon vuosittain tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Tänä vuonna kilpailuun lähetetyissä artikkeleissa korostuivat historiantutkimus ja Suomen itsenäistymisen aikaiset tapahtumat.

Suomen suurimpiin kuuluvasta tieteellisen kirjoittamisen palkinnosta kisaa tänä vuonna 11 humanististen tieteiden artikkelia, joilla on 13 kirjoittajaa.  Suomen itsenäisyyden ja sisällissodan 100-vuotismuistelu näkyi laajalti palkintoehdokkaiksi tarjotuissa, merkkivuosien aikaan ilmestyneissä julkaisuissa. Myös monia filosofian, taiteiden tai kulttuurin tutkimuksen sekä kirjallisuuden tutkimuksen artikkeleita tarjottiin palkintoehdokkaiksi.

”Sadan vuoden takaiset tapahtumat inspiroivat tutkijoita ja kustantajia laatimaan hyvin laadukkaita ja kiinnostavia artikkelikokoelmia, jotka tuovat uusia näkökulmia Suomen historiaan. Niitä voi lukea myös tiedeyhteisöä laajempi yleisö”, toteaa Koneen Säätiön tiedejohtaja Kalle Korhonen.

Esiraadin muodostaneet Korhonen ja toimittaja, VTM Reetta Räty lukivat kilpailuun osallistuneet liki 400 suomenkielistä tieteellistä artikkelia, jotka ovat ilmestyneet noin 60 tieteellisessä lehdessä tai artikkelikokoelmassa vuosina 2017–2019.

”Luen paljon tekstejä, joissa hallintokieli peittää alleen sen, mitä yritetään sanoa. Näissä artikkeleissa sellaista ongelmaa ei ole. Mietin lukiessa paljon sitä, että kun kielen perustaso on hyvä, huomio kiinnittyy ajatteluun. Onko hyvä kieli osin myös hyvää ajattelua?” Reetta Räty pohtii

”Olin kaiken kaikkiaan häkeltynyt, yllättänyt ja kiitollinen siitä, miten käsittämättömän monia asioita ylipäätään tutkitaan. Kirjo ylittää inhimillisen ajattelun rajat ainakin minun kohdallani.”

Voittaja-artikkelin valitsee Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala. Palkinto julkistetaan tiistaina 19. toukokuuta.

 

Vuoden Tiedekynä 2020 -palkintoehdokkaat ja tiivistelmät

 

Outi Autti & Marjo Laitala: ”Vihollinen saa kasvot: Neuvostosotavangit suomalaisilla maatiloilla”, teoksessa Hiljainen vastarinta (toim. Outi Autti & Veli-Pekka Lehtola), Tampere University Press 2019, 109–130.

Autti ja Laitala tutkivat jännitettä, joka vallitsi virallisen ohjeistuksen ja käytännön välillä, kun neuvostoliittolaisia sotavankeja sijoitettiin suomalaisille maatiloille toisen maailmansodan aikana. Analyysissä painottuu arkisen vuorovaikutuksen joustavuus hiljaisen vastarinnan muotona.

 

Matti Häyry: ”Tuhatvuotinen elämä”, Ajatus 75 (2018) 57–73.

Häyry pohtii ihmisen eliniän huomattavaa pidentämistä; sitä vastustavia ja puolustavia argumentteja sekä sen eettisiä seurauksia. Hän hahmottelee epikurolaista mallia eliniän pidentämisen toivottavuuden arvioimiseksi.

 

Ville Kivimäki: ”Sodanjälkeisiä hiljaisuuksia. Kokemusten, tunteiden ja trauman historiaa”, teoksessa Lappi palaa sodasta. Mielen hiljainen jälleenrakennus (toim. Marja Tuominen & Mervi Löfgren), Vastapaino 2018, 34 –57.

Kivimäen artikkeli käsittelee hiljaisuutta: miten hiljaisuuksia rakennetaan ja ylläpidetään, kun asioista ei erilaisista syistä enää puhuta julkisuudessa tai yksityisyydessä. Näin hiljaisuudet siirtyvät kokemus- ja tunnehistoriaan ja liittyvät sekä kulttuurisiin traumoihin että voimakkaisiin kokemuksiin.

 

Anna Kuismin: ”Säätyeron sydänhaavat ja vuosi 1899: räätälinvaimon näkökulma talonpoikaisen kansan kahtiajakoon”, Ennen ja nyt 8/2019.

Kuismin käsittelee räätälin vaimo Mathilda Grönqvistiä, joka niukasta koulutuksestaan huolimatta ryhtyi keräämään perinnetietoa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle ja päätyi seuran jäseneksi. Tutkija nostaa esiin Grönqvistin kiinnostavan aikalaiskritiikin ja (esi)poliittisen heräämisen.

 

Maria Laakso: ”Nuorten lokerointi ja kehittyminen Salla Simukan nuortendystopiaromaaneissa Jäljellä ja Toisaalla”, Sananjalka 60 (2018), 204–216. Laakso analysoi luokittelumotiivin käyttöä kasvun ja kehittymisen kuvauksessa Salla Simukan romaaneissa sekä teosten suhdetta kehitysromaaniin, nuortendystopiaan ja satuun. Tutkimuksessa nousee esiin luokittelevan kasvatusjärjestelmän kritiikki teoksissa.

 

Tiina Männistö-Funk: ”Isoisän meikkipussi”. Suomen Queer-tutkimuksen Seuran lehti 1-2 (2019), 58–68.

Männistö-Funkin tutkimus lähtee liikkeelle hänen isoisästään meikattuna teatteriseurueessa ja etenee pohdinnaksi sukupuolen ja seksuaalisuuden performanssista 1920–30-lukujen Euroopassa.

 

Minna Santaoja & Mari Niva. ”Hyönteissyönnin etiikka, ekologia ja estetiikka”, Niin&Näin 3/2018, 77–87.

Santaoja ja Niva pohtivat hyönteissyönnin eettisiä kysymyksiä 2010-luvun suomalaisen yhteiskunnan kontekstissa ekokriittisellä otteella, johon kuuluu hyönteisravinnon markkinoinnin analyysiä ja sen tutkimista, mitä tiedämme hyönteisten omista tunteista.

 

Tuija Saresma: ”Hajauttamisen ja poissaolon politiikkaa Mohsen Emadin elämässä ja runossa YAMSA – A tribute to absence”, teoksessa Kuulumisen reittejä taiteessa (toim. Kaisa Hiltunen & Nina Sääskilahti), Eetos 2019, 201–228.

Saresma tutkii kielellistä kansallismielisyyttä vastustavan, maanpakolaiseksi tunnustautuvan iranilaissyntyisen runoilijan tuotantoa kuulumisen ja kuulumisesta kieltäytymisen käsitteiden pohjalta.

 

Jaakko Suominen: ”Nappuloita, nuppeja, vetimiä ja kytkimiä: aistimellinen retki teknologian kulttuurihistoriaan”, teoksessa Miten Suomesta tuli tekniikan maa (toim. Tiina Männistö-Funk) Tekniikan Museo 2017, 57–89. Suomisen tutkimus käsittelee sitä, miten nappulat, painikkeet ja muut tavat ohjata koneita koskettamalla liittyvät kulttuurimme lähihistoriaan ja nykyisyyteen.

 

 Tuomas Tepora: ”Itsekkäät evakot ja ahneet isännät”, teoksessa Karjalani, Karjalani, maani ja maailmani. Kirjoituksia Karjalan menetyksestä ja muistamisesta, evakoiden asuttamisesta ja selviytymisestä (toim. Pirkko Kanervo, Terhi Kivistö & Olli Kleemola), Sigillum & Siirtolaisuusinstituutti 2018, 52–72.

Tepora tutkii väestön evakuointia talvisodan alueluovutusten jälkeen ja karjalaisten pakolaisten kokemuksia sekä pohtii, millainen kielten ja kulttuurien kohtaaminen evakuoinnista seurasi eri puolilla Suomea.

 

Sanna Tirkkonen: ”Yksinäisyyden tunteet teoksessa Muumipappa ja meri”, Psykoterapia 3/2019.

Tirkkonen analysoi yksinäisyyden tunteita ja muotoja Tove Janssonin romaanissa, joka käsittelee kriisiytynyttä perheidylliä. Tutkija pohtii myös yksinäisyyden hoitamista ja korostaa sitä, kuinka hoidossa on kyse merkityksellisten ihmissuhteiden mahdollistamisesta.