Tutkijatohtori Anu Laukkanen seurasi Yhteisötaiteen triennaalin aikana yhteisötaiteilija Pauliina Pesosen työskentelyä Nuorten työpajan nuorten aikuisten kanssa. Ryhmän toteuttamat animaatiot käsittelelivät ihmisen kädenjälkeä luonnossa, roskaamista, myrkkyjä ja ihmisen paikkaa osana luontoa.

Kun pääsen ensimmäistä kertaa seuraamaan Mietoisten Saaren kartanolle yhteisötaiteilija Pauliina Pesosen työskentelyä Nuorten työpajan nuorten aikuisten kanssa, en hahmota heti, kuka kukin on. Osa valmistelee lounasta keittiössä, osa on vielä ulkona kuvaamassa, joku piirtää lattialla, joku tekee nettisivuja. Kuka on työpajan ohjaaja, ketkä nuoria? Onko sillä väliä sen kannalta, miten kirjoitan projektista?

Tunnelma on samaan aikaan rento ja kiireinen. Tekeillä on kolme animaatiota, jotka näytetään viikon päästä Mynämäen Työväentalolla Yhteisötaiteen triennaalin tilaisuudessa, ja aikaa yhdessä työskentelyyn on vähän. Osallistujat ovat Maskun, Mynämäen ja Mietoisten Nuorten työpajalta, joka on 18–29-vuotiaille ilman työtä tai opiskelupaikkaa oleville nuorille paikka, jossa on mahdollisuus muun muassa opetella työnhakua, tutustua opiskelumahdollisuuksiin ja osallistua erilaisiin työpajoihin. Nuorten työpajan sopimukset kunkin nuoren kanssa määrittelevät käytettävissä olevan ajan. Kolmen viikon ajan osa osallistuu neljä tuntia viikossa, osa haluaa osallistua enemmän, kuin on sovittu. Kesken projektin mukaan tulee vielä yksi valokuvausta harrastava nuori, jonka maisemakuvista tulee kaikkien animaatioiden pohja. Kullekin osallistujalle löytyi animaatioprosessista oma rooli ja tehtävä, joita he ryhtyivät toteuttamaan varsin määrätietoisesti ja vastuuta ottaen.

Pesonen kuvaa työtään samanlaiseksi kuin minkä tahansa taiteilijaryhmän kanssa. Huoli tulevaisuudesta valikoitui aiheeksi, ja animaatio syntyi varsin orgaanisesti ilman ohjattuja harjoituksia. Lähes kaikki nuorten esittämät ideat tulivat tavalla tai toisella toteutetuksi projektissa. Jos aikaa olisi ollut enemmän, Pesonen olisi halunnut tutustuttaa nuoret esimerkiksi siihen, miten muut taitelijat ovat käsitelleet ympäristöaiheita teoksissaan. Osa kävi taiteilijan kanssa Turussa tutustumassa neljän gallerian näyttelyihin, ja tällä matkalla käydyt keskustelut taiteesta ja hengailu ylipäätään – oli tärkeää projektin kannalta.

Antroposeenistä on tullut yksi geologista aikakautta kuvaava käsite. Sillä tarkoitetaan aikakautta, jossa ihmisen jättämät jäljet tulevat näkymään maapallon sedimenteissä ja fossiileissa. Antroposeeni on tullut myös taiteeseen: puhutaan antroposeenistä estetiikasta, joka voi kuvata ihmisenjälkeistä aikaa dystooppisesti tai kääntää näkökulman ihmiskeskeisyydestä muiden eläinlajien, kasvien tai vaikkapa kiven näkökulmaan. Panu Panuttajiksi itsensä nimenneen ryhmän kokonaisuus Animoituja maisemia käsittelee ihmisen kädenjälkeä luonnossa, roskaamista, myrkkyjä ja ihmisen paikkaa osana luontoa.

Nuorten työpajan tuotoksista yksi on logo, jota voi itsessään lukea kannanottona. Logossa on yhdistetty kahden taiteilijan piirrokset. Siinä esiintyvä hellyttävä mangusti oli alun perin yhden osallistujan Nuorten työpajan ohjaajalle ajan kuluksi piirtämä maskotti. Mangustia kehystää Arbeit macht frei – kyltin mukaelma, jossa lukee Vapaus. Alkuperäisessä kuvassa ympärillä on muuri ja piikkilanka-aidat, kun taas logosta muurit ja piikkilanka-aita on häivytetty. Vapaus näyttäytyy kyseenalaisena, ja logon historia muistuttaa myös työnteosta, totalitarismista ja joukkotuhosta. Työ, siitä saatu palkka ja vapaus kuluttaa rahaa ympäristöä tuhoavalla tavalla on ainakin tuottanut ympärillemme ansan. Tätä ansaa ei ole haluttu nähdä. Ympärillämme olevat tavarat ovat kaikki peräisin jostain, kaikilla niillä on alkuperä ja oma valtasuhteisiin kytkeytyvä historiansa. Mihin tulevaisuuttaan pohtivan nuoren pitäisi tässä maailmantilanteessa osata suunnistaa? Tai millaista elämää pitäisi haluta?

Panu Panuttajien animaatioiden voi tulkita kertovan havahtumisesta ekokatastrofin äärellä. Ensimmäisessä animaatiossa esiintyy mangusti, nisäkäs ja peto kuten ihminenkin. Maisema on ihmisen jäljiltä, kuurainen sänkipelto. Kauniit ja värikkäät hyönteiset ovat mangustille ruokaa. Maisemaan ilmestyy hyönteismyrkkypurkki, ja sudenkorentoa haukatessaan mangusti puraisee tölkkiä, josta vapautuu mangustillekin haitallista kaasua. Kuva on dystooppinen.

Toisessa animaatiossa taustana on valokuva ojasta tai purosta, johon on heitetty juomatölkki. Varsinaista roskaajaa ei näy, kun puroon lentää lisää animoituja roskia. Lopun tietoiskumainen teksti 5 minuuttia kädessä, 500 vuotta luonnossa korostaa ajallista ulottuvuutta ja kuluttamisen suoman lyhyen nautinnon kestämättömyyttä planeetan kannalta.

Kolmannessa runoanimaatiossa Wild wilderness liikutaan puhtaasta, luonnontilaisesta erämaasta taivaan, pilvien, kirkkaiden äänien ja pehmeän pupun tassun kautta ihmisten ja kulttuurin piiriin. Leirinuotiomainen kitara, isot kivet ympyrämuodossa ja runossa esiintyvän teltan edessä istuvat ihmiset, ”me” luovat turvallisen tunnelman. Läsnä on kuitenkin pelko siitä, että kaikki on valetta.

Animaatioiden tekijöiden puheissa toistui työskentelyn tasa-arvoisuus ja animaatioiden synkistä aiheista huolimatta moni osallistuja kehui hyvää tunnelmaa projektin aikana. Seurasin toisen kerran ryhmän työskentelyä Mynämäen keskustassa Nuorten työpajan omissa tiloissa sekä musiikkiterapeutti Teija Kalevon yrityksen tiloissa. Tarkoituksena oli siis tehdä Kalevon avustuksella animaatioihin äänitehosteita ja musiikkia. Koska hanketta dokumentoitiin sekä valokuvaten ja kirjoittaen myös Yhteisötaiteen triennaalin omasta puolesta, mukana oli myös valokuvaaja Jussi Virkkumaa sekä toinen yhteisötaiteilija Veera Lehtola. Tunnelma ei ollut varmastikaan mitenkään rento ja luonteva, kun viidestä paikalla olevasta aikuisesta kaksi ohjasi työskentelyä ja kolme seurasi sitä sivusta. Osallistujien paikalla ja positiolla oli väliä – tiettyyn paikkaan tietyssä roolissa asemoitui tarkkailevaa valtaa. Olin konkreettisesti kynnyksellä: tila, jossa soittimet olivat, oli aika pieni, ja jäin istumaan ovensuuhun muistivihko ja kynä kädessä. Sain kuitenkin myös osallistua äänien tuottamiseen, ja solahdin hetkeksi osaksi äänimaisemaa. Tekemisen myötä tilanne rentoutui. Kuten etnografisessa tutkimuksessakin, yhteisötaidetta seuratessa joutuu tasapainoilemaan osallistumisen asteiden, ulkopuolisuuden ja sisäpuolisuuden välillä.

Kirjoittajana joutuu tasapainoilemaan myös siinä, kuinka paljon keskittyy ryhmän vuorovaikutukseen, kuinka paljon valmiisiin animaatioihin. Näitä ei voi mielestäni erottaa. Läpänheitto, toisten hiljainen kannustus, sattumat ja yllätykset ovat osa valmiita animaatioita kerroksena, johon ulkopuolisella ei ole pääsyä, mutta joka on ollut välttämätön, jotta (yhteisö)taiteellinen prosessi toteutuu. Teoksilla on oma historiansa ja tekemistä säätelevät institutionaaliset puitteet. Kaikista näistä elementeistä yhteisen tekemisen ympärille syntyi väliaikainen yhteisö, jossa on ”saanut olla oma itsensä”, kuten eräs osallistuja yhteisellä lounaalla kertoi. Pauliina Pesosen roolina oli tuoda mukaan keinot, joilla ”kuvan saa heräämään henkiin” ja koota yhteen se, mitä muut olivat tehneet. Pauliinan kohtaaminen nuorten kanssa kanssataiteilijoina eikä jonakin kohderyhmänä kantaa toivottavasti vielä pitkälle.

Mononen, Sini 2017: Antroposeenin estetiikkaa. Suomen musiikkitieteellinen seura. https://mtsnet.wordpress.com/2017/06/15/antroposeenin-estetiikka/ (viitattu 9.6.2019)

Toivanen, Tero & Mikko Pelttari 2017: Tämä ihmisen maailma? Planeetan hätätila, antroposeenikertomuksen kritiikki ja antroposeenin vaihtoehtoinen historia. Tiede & Edistys 1/2017, 6–35.

• SAAREN KARTANON YHTEISÖTAITEILIJA PIA BARTSCHIN HAASTATTELU
• YHTEISÖTAITEEN TRIENNAALIN 2019 TEOSKRITIIKKEJÄ, OSA 1: YLLÄTTÄVIÄ KOHTAAMISIA JA LAUTTASAAREN LUONTOA
• YHTEISÖTAITEEN TRIENNAALIN 2019 TEOSKRITIIKKEJÄ, OSA 2: TYÖSTÄ JA LEIKISTÄ, YHTEISÖISTÄ JA ULKOPUOLISUUDESTA
• YHTEISÖTAITEEN TRIENNAALIN 2019 TEOSKRITIIKKEJÄ, OSA 3: MUOVI ANTAA AHDISTUKSELLE MUODON
• YHTEISÖTAITEEN TRIENNAALIN 2019 TEOSKRITIIKKEJÄ, OSA 5: LOVE SHOULD BE BETWEEN PEOPLE
• YHTEISÖTAITEEN TRIENNAALIN 2019 TEOSKRITIIKKEJÄ, OSA 6: PERINTEEN KEVEYDESTÄ JA PAINOSTA