Yhteisötaiteen triennaalin teoskritiikkejä, osa 3: Muovi antaa ahdistukselle muodon

Tutkijatohtori Anu Laukkanen seurasi Yhteisötaiteen triennaalin 2019 aikana Saaren Seireenien ja Saaren kartanon yhteisötaiteilijan Pia Bartchin työskentelyä. Prosessin lopputuloksena syntyi Muovinäytös-esitys, joka nostaa esiin Seireenien ympäristöhuolen.
Saaren Seireenit ja Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartsch toteuttivat yhdessä projektin vuoden 2019 Yhteisötaiteen triennaaliin. Kuva: Jussi Virkkumaa

Saaren Seireenit ovat suurten ikäluokkien naisia Mynämäeltä, jotka ovat työskennelleet Saaren kartanon yhteisötaiteilijan Pia Bartschin kanssa jo seitsemän vuotta. Seireenit ovat tarkastelleet aiemmissa teoksissa menneisyyttä – omaa historiaa ja juuria. Viimesyksyisessä teoksessa Syysserenadi he käsittelivät tulevaisuutta – ja erityisesti luontoa ja ympäristöä koskevia huolia sanallisesti. Pia ehdotti, että triennaalia varten voisi tehdä kantaaottavan teoksen. Nyt oli aika siirtyä sanoista tekoihin – kulmakunnan pelastamisyrityksiin, kuten toimintaa kuvattiin.

Saaren Seireenien triennaaliprojekti käsittelee huolta tulevaisuudesta, puhtaasta vedestä, monimuotoisesta luonnosta ja ylikuluttamisesta sekä ehdottaa keinoja, miten ihmisen jälkeä voidaan pienentää. Kukin osallistuja teki oman ympäristölupauksen, jolla voi vaikuttaa ympäristön tilaan. Aineistoa aiheen tutkailulle yhdessä ja erikseen ei ole puuttunut. Ilmastonmuutosta ja luonnonkatastrofeja käsitteleviä juttuja tuntui tulevan joka tuutista, kun aiheelle herkistyi. Seireenien hankkeessa korostuvat asioiden väliset suhteet – ihminen ei ole erillinen luonnosta, ihmiset ovat sidoksissa toisiinsa, muihin lajeihin ja kulttuuriseen ympäristöön, jossa elävät. Seireenien tapaamisessa, jossa olin mukana, keskusteltiin muun muassa ruuan globaaleista ulottuvuuksista: kaupasta ostettu muoviin pakattu ja ulkomailla kasvatettu tomaatti kytkee ostajansa osaksi globaaleja verkostoja, mahdollisesti epämääräisiä tuotanto-olosuhteita ja muovin kulutusta.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Erityinen piirre Saaren Seireenien työskentelyssä on sen pitkä kesto ja erittäin avoimet ja luottamukselliset – Seireenien mukaan niin hyvässä kuin pahassa – suhteet. Kaikki osallistujat eivät välttämättä pitäneet itseään taiteilijoina osallistuessaan taiteen tekemiseen, mutta tapaamisessa kuului myös itsen määrittely osa-aikataiteilijaksi. Kunkin projektin asiat pyörivät päässä sessioiden ulkopuolellakin. Oikean taiteilijan ja askartelijan eroa tuotettiin ahkerasti, vaikkakin pilke silmäkulmassa.

Seireenit luonnehtivat Pia Bartschin roolia projekteissa visioiden esittäjänä. Prosessi ja yhteistyö etenee kuitenkin yhteistuumin ja päätöksiä vuorotellen tehden. Pia auttoi kaulusten teossa ja esimerkiksi materiaalien valinnassa ja sijoittelussa, kun osallistujat pyysivät apua. Hän myös rohkaisi sanallisesti osallistujia päättämään itse. Osallistujien mukaan he laittavat kyllä Pialle hanttiinkin.

Helatorstaina järjestetyssä Yhteisötaiteen triennaalin äänenavauksessa Mynämäen työväentalolla Seireenit olivat pukeutuneet omien punaisten seireenipukujen lisäksi muovikauluksiin ja hattuihin. Projektin esityksellinen osuus, Muovinäytös sai muotinäytöksen tai missikisojen muodon, kun osallistujat kävelivät takahuoneesta catwalk-tyylillä yksitellen salin etuosaan, ja pyörähtivät salin takaosassa punaista mattoa pitkin kävellen. Samalla Muovinäytöksen juontaja Meri-Maija Näykki kertoi lipevään tyyliin kunkin seireenin ympäristöhuolen, siihen liittyvän lupauksen sekä muutamia hyytäviä faktoja esimerkiksi mikromuovien ja avohakkuiden vaikutuksesta luontoon. Oletko sinä valmis odottamaan seuraavaa mustikkasatoa vuoteen 2059? Surullinen jääkarhun hahmo kutsui Mynämäen kunnanjohtajan mukaan esitykseen vastaamaan vaikeisiin ympäristöä koskeviin kysymyksiin ja kertomaan kunnan toimista ympäristön huomioimiseksi. Myös yleisö kutsuttiin mukaan jakamalla heille tilaisuuden päätökseksi perhosia houkuttelevien kukkien taimia kotiin vietäväksi. Ahdistavan aiheen äärellä kyettiin näkemään myös toivoa ja taiteellisten tekojen sysääviä vaikutuksia yleisössä ja kuntapolitiikassa.

Pia Bartschin pitkäaikaisena haaveena oli toteuttaa Seireenien kanssa myllynkivikaulukset, joka konkretisoisi ajatusta siitä, että olemme kaulaan asti paskassa. Muovijätteestä tehdyt kaulukset eivät inspiroineet aluksi osallistujia. Bartsch kuitenkin keräsi kuvaideoita muovista tehdyistä pukineista ja kauluksista, ja osallistujat alkoivat lämmetä idealle. Seireenit keräsivät kolmen viikon ajan omia muovijätteitään osana projektia. Ajatuksena oli, että kaulukset voisi tehdä kunkin omista jätteistä. Muovia ei kuitenkaan kertynyt kaikille tarpeeksi, joten idea muuntui kerätyn muovin tuomiseksi jollain muulla tavalla osaksi esitystä, ja kaulusten materiaali kerättiin muualta. Muovin suuri määrä havahdutti kuitenkin monet.

Esimerkki sitoo osallistujien arjen valinnat materiaalisesti osaksi taideprosessia: jos jätettä syntyy vähän, teoksen toteutuskin etenee toisella tavalla. Kerätyt jätteet saivat roolin Muovinäytös-esityksessä, jossa ne oli sullottu muovisiin astioihin. Vihreät niityt -kappaleen soidessa Seireenit tyhjensivät vuorotellen omat jätteensä Työväentalon näyttämölle.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Muovin läsnäolo kaikkialla tuli esiin myös konkreettisesti kauluksia tehtäessä: kokoamisessa käytetty kuumaliima on taas uuden muovin käyttämistä ja vaikeasti hävitettävän jätteen tuottamista. Muovin välttäminen on todella vaikeaa, eikä yksittäisellä ihmisellä ole mahdollisuutta vaikuttaa kaikkeen.

Seuraamassani Seireenien tapaamisessa vertailtiin sukupolvien suhdetta kuluttamiseen. Yksi keskustelu kiteytyi osallistujan sukulaistytön kalliiseen vanhojentanssimekkoon. Ennen vanhojen tansseihin etsittiin vanhanaikaisia, jonkun vanhoja vaatteita. Tähän entisaikoja haikailevaan keskusteluun tuli kuitenkin myös muita sävyjä. Erot nuorten taloudellisessa tilanteessa ja osallistumismahdollisuuksissa voivat näkyä esimerkiksi siten, että jotkut jäävät pois vanhojen tansseista, koska ei ole varaa hankkia kallista mekkoa. Syytä poisjäämiseen ei juuri huudella. Kuluttaminen ja sitä koskevat valinnat ovat sidoksissa myös yksilön taloudelliseen asemaan ja elämäntilanteeseen. Kaikki ihmiset eivät ole samassa asemassa ympäristöongelmien aiheuttajina tai ongelmien korjaajina.

Seireenien työskentelyssä henkilökohtaisesta tuli poliittista. Jonkun omasta ompelurasiasta löytyi äidin vanha parsinneula, jolla kantaaottavia kauluksia ja hattuja tehtiin, toisella taas oli edelleen tallessa kestäviä jokapojan lakanoita, jotka ovat kestäneet sukupolvelta toiselle – toisin kuin nykyiset. Esineet sitovat sukupolvien ketjuun – jos kestävät. Ne, jotka eivät häviä, näkyvät maapallon geologisissa kerroksissa muistona antroposeenistä – ajasta jolloin ihmisen vaikutuksesta maapallolla tuli geologinen voima.

Kirjoittaja

Anu Laukkanen