Yhteistyökumppanit

Tuemme ja teemme yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa.

TIETEEN PÄIVÄT

Tieteen päivät  on suurelle yleisölle suunnattu, kaikki tieteenalat kattava tapahtuma, jossa eri alojen tutkijat kertovat laaja-alaisesti tieteestä ja tutkimuksesta sekä tieteen mahdollisuuksista. Tieteen päivät järjestetään joka toinen vuosi tammikuussa Helsingissä, ja niillä on oheistapahtumia muissa kaupungeissa. Tieteen päivät on yleisölle maksuton ja kuuluu vanhimpiin eurooppalaisiin säännöllisiin tiedetapahtumiin.

Olemme tukeneet Tieteen päiviä vuodesta 2013.

TIETEEN PÄIVÄT

YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMI

Ympäristötiedon foorumi edistää tieteellisen ympäristötiedon käyttöä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Foorumi perustettiin vuonna 2010 ympäristöministeriön, Suomen ympäristökeskuksen, Helsingin yliopiston, Maj ja Tor Nesslingin säätiön ja Ympäristöareena ry:n yhteistyönä. Myöhemmin mukaan ovat tulleet Kuntaliitto ja Turun yliopisto. Koneen Säätiö rahoitti foorumin toimintaa 2014–2023.

YMPÄRISTÖTIEDON FOORUMI

JÄSENYYDET

Koneen Säätiö on Säätiöt ja rahastot ry:n jäsen. Säätiöt ja rahastot ry on suomalaisten apurahanjakajien yhdistys, ja sen jäsenet noudattavat hyvää säätiötapaa. Koneen Säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla on Säätiöt ja rahastot ry:n hallituksen jäsen.

Koneen Säätiö on myös eurooppalaisten säätiöiden ja filantrooppisten toimijoiden yhteistyöjärjestö Philean (Philanthropy Europe Association) jäsen.