Apurahansaajan ohjeet Kaivolla-blogien ja hankesivujen tekoon

Uudistuneilla verkkosivuillamme apurahansaajat voivat kirjoittaa blogitekstejä ja kertoa omasta projektistaan hankesivulla.

Kuvitus: Marika Maijala

Apurahansaajien Kaivolla-blogi

Koneen Säätiön verkkosivuilla on toiminut usean vuoden ajan blogi, jossa apurahansaajat tuovat esiin näkökulmia vapaasti valitsemaansa aiheeseen, joka liittyy heidän työhönsä. Myös ajankohtaisiin puheenaiheisiin tai ilmiöihin voi ottaa kantaa. 

Blogiin kirjoittaminen voi siis olla tapa osallistua julkiseen keskusteluun tai rakentaa muuten asiantuntijuutta myös oman ammatillisen lähipiirin ulkopuolella. Kaivolla-blogi tavoittaa erityisesti muita säätiön rahoituksella työskenteleviä, eli tutkimusyhteisöä mutta myös taiteen kentän ammattiyleisöä. 

Kirjoittajat voivat ladata blogipostaukset verkkoalustalle omilla koneensaatio.fi-käyttäjätunnuksillaan. Tunnukset on luotu kaikkien aktiivisten hankkeiden vastuullisille johtajille. 

Kun apurahansaaja on ladannut blogin verkkoalustalle, käymme säätiön viestinnässä sisällön läpi ja olemme sähköpostitse yhteydessä kirjoittajaan mahdollisista muokkauksista sekä blogin julkaisuajankohdasta.  

Blogipostaukset listautuvat osoitteeseen koneensaatio.fi/kaivolla, ja jaamme niitä säätiön viestintäkanavissa muiden luettavaksi. 

Kirjoittajan ohjeet

Blogitekstin aiheen rajaus on vapaa. Jotta kirjoituksesi saisi mahdollisimman laajasti lukijoita, voit kuitenkin hyötyä siitä, että pohdit sitä laatiessa myös seuraavia kysymyksiä. 

  • Oletko valinnut kirjoitukseesi yhden aiheen? Tuotko kirjoituksessa aiheeseesi useita näkökulmia, vai onko tekstissä sittenkin aiheita pilkottavaksi useampaan kirjoitukseen? 
  • Onko teksti riittävän yleistajuista? Onko kieli ymmärrettävää niille, joita aiheesi kiinnostaa? Avaatko käsitteitä tai muuta erikoisalasi sanastoa lukijalle?  
  • Onko tekstistäsi tulossa ”tietosäiliö”? Haluaisitko vetävöittää sitä? Miten kertoisit lukijalle siitä, miten aiheesi on kohdattavissa maailmassa: missä asioissa se tulee esiin? Voisitko tuoda esiin omia suoria havaintojasi ja kokemuksiasi? Entä voisitko kertoa lukijalle, minkä asian (esimerkin, kohtaamisen, lukemasi jne.) kautta ymmärsit itse jotain tärkeää aiheestasi? 
  • Miten otsikko houkuttaisi lukemaan koko tekstin? Otsikko saa herättää kysymyksiä, olla pysäyttäväkin. Vastaahan otsikko kuitenkin tekstin sisältöä? 
  • Entä millä tavalla ingressi voisi herättää lukijan kiinnostuksen? Ingressi tiivistää kirjoituksen punaisen langan parilla lauseella. Voisiko lukijan houkutella etsimään vastausta esittämääsi kysymykseen tai näkökulmaa aiheeseesi? 
  • Onko tekstin rakenne sellainen, että kirjoitus on helppo silmäillä läpi? Blogia luetaan verkossa, siksi väliotsikot n. 300 sanan välein helpottavat lukemista. 
  • Onko tekstisi tarkoituksena kertoa, mistä hankkeessasi on kysymys? Jos haluat kiteyttää hankkeen ytimen lyhyeen tekstiin tai haluat kertoa hankkeen lopputuloksista tiiviisti, tekstisi voisi sopia paremmin julkaistavaksi projektiesittelynä hankesivulla. Lue ohjeet hankesivun tekemiseen alempaa tältä sivulta.

Näin luot Kaivolla-blogin 

Suosittelemme tekstin pituudeksi max.  5 000 merkkiä. Luo tekstille otsikko, ingressi ja väliotsikot. Lisää tekstin loppuun kirjoittajan sekä hankkeen lyhyet esittelyt yhdellä tai kahdella lauseella.  

Blogiin tarvitaan myös vähintään yksi vaakamuotoinen kuva, johon sinulla on käyttöoikeus. Tekstikappaleiden väliin voidaan lisäksi upottaa videoita tai ääntä.

Kirjaudu verkkosivuille koneensaatio.fi-käyttäjätunnuksella 

Blogisisältö ladataan Koneen Säätiön verkkosivuille koneensaatio.fi-käyttäjätunnuksilla. Käyttäjätunnukset on automaattisesti luotu käynnissä olevien apurahahankkeiden vastuullisten johtajien sähköpostiosoitteille. Ensimmäisellä kirjautumiskerralla vastuullisen johtajan täytyy luoda tunnukselle oma salasana. 

Hankkeen johtaja voi tehdä samoilla käyttäjätunnuksella myös varauksia apurahansaajien käytössä olevaan Kamari-tilaan Tehtaankadulla Helsingissä. Jos olet aktivoinut tunnuksen Kamari-varausta tehdessäsi, käytä Kaivolla-blogin luomiseen samaa salasanaa. 

Kirjaudu verkkosivustolle osoitteessa koneensaatio.fi/admin 

Kun kirjaudut sivustolle ensimmäistä kertaa, luo uusi salasana syöttämällä sähköpostiosoitteesi ja klikkaamalla ”Salasana hukassa?”. Saat sähköpostiin linkin uuden salasanan luomiseen, ja sivustolle kirjauduttuasi siirryt ylläpitopuolen näkymään. 

(Huom. Koneensaatio.fi-käyttäjätunnus on eri kuin Apurahansaajien verkkopalvelussa käytössä oleva tunnus.) 

Blogisisällön lataaminen verkkoalustalle 

Kun kirjaudut käyttäjätunnuksilla sivuston admin-puolelle, näet vasemmassa palkissa valinnan Tarinat ja julkaisut. Klikkaa siitä ja sen jälkeen Lisää kirjoitus

Tekstin lisääminen 

Blogin sisältö lisätään Wordpress-julkaisujärjestelmän lohkoeditorilla.  

Kirjoita blogipostaukselle ensin otsikko. 

Otsikon alapuolella olevaan lohkoon (kohta Kirjoita / valitaksesi lohkon) voit liittää suoraan esimerkiksi Wordista kopioidun tekstin. 

Voit myös lisätä keskipalstan oikeassa reunassa olevasta +-merkistä tekstiä varten lohkon Kappale

Maalaamalla tekstiä hiirellä näet rivissä muotoiluvaihtoehdot, josta voit muuttaa kyseisen kohdan otsikoksi, lihavoiduksi tai kursivoiduksi tekstiksi, tai lisätä tekstiin linkin. 

Voit jättää tarkemmat muotoilut myös tekemättä, kunhan kaikki tekstit ja esimerkiksi linkkeihin tulevat osoitteet löytyvät postauksesta – käymme muotoseikat vielä ennen julkaisua läpi. 

Kuvien lisääminen 

Blogikirjoituksen pääkuvan tulee olla vaakamuotoinen: kaikkein optimaalisin kuvakoko on 1060 x 795 px (leveys x korkeus), mutta myös tätä isommassa koossa olevat vaakakuvat kelpaavat. 

Pääkuva lisätään oikeasta palstasta ratas-kuvakkeen alta: klikkaa Tarinat ja julkaisut > selaa alemmas kohtaan Artikkelikuva > Aseta artikkelikuva

Klikkaa Aseta artikkelikuva. Valitse sitten Siirrä tiedostoja > Valitse tiedostot ja etsi oikea tiedosto koneeltasi.

Näkymän oikeassa palstassa Liitteen tiedot voit sen jälkeen lisätä Kuvateksti-kohtaan kuvan ottajan nimen ja halutessasi kuvaa selittävän tekstin. 

Klikkaa lopuksi Aseta artikkelikuva

Myös blogin leipätekstin lomassa voi olla kuvia, mieluiten vaaka- tai neliömuodossa. Voit lisätä kuvia klikkaamalla ensin hiiren valitsimen haluamaasi kohtaan ja klikkaamalla sitten editorin yläreunan +-merkistä (Näytä/piilota lohkolisääjä).  

Valitse lohko Kuva ja toimi kuten artikkelikuvan lisäämisessä. 

Linkit muualle verkkoon 

Jos hankkeella on esimerkiksi sosiaalisen median kanavia tai verkkosivut, lisääthän linkit näihin tekstin loppuun. 

Lisää tekstin loppuun myös kirjoittajan sekä hankkeen lyhyet esittelyt yhdellä tai kahdella lauseella.

Tallentaminen ja lähetys tarkastettavaksi 

Kun haluat tallentaa työstämäsi blogipostauksen, paina Tallenna luonnos oikeasta yläreunasta. Voit katsoa, miltä julkaistu teksti näyttää klikkaamalla Esikatsele > Esikatsele uudessa välilehdessä.  

Jos tekstin ja muun sisällön asettelut eivät näytä ihan täydelliseltä, ei hätää – tarkistamme muotoseikat vielä ennen julkaisua. 

Kun teksti on valmis, klikkaa oikeasta yläreunasta Julkaise > Lähetä tarkastettavaksi

Blogipostauksen julkaisu 

Olemme sinuun sähköpostitse yhteydessä julkaisuajankohdasta ja tekstin mahdollisista muokkauksista. 

Blogin julkaisuun on hyvä varata 1–2 viikkoa tarkastukseen lähetyksestä. 

Säätiö ei käännätä tekstejä eri kieliversioihin – julkaisemme tekstin joko suomeksi tai englanniksi sillä kielellä, jolla se on kirjoitettu. 

Kiitos kirjoituksestasi! 

Mistä projektissasi on kyse? Kerro se hankesivulla! 

Hankesivu on täysin uusi mahdollisuus kertoa omasta projektista verkkosivuillamme. Kannustamme tiivistämään hankkeesi ytimen lyhyeen tekstiin tai kertomaan hankkeen lopputuloksista. Lähetä hankkeesi esittelyteksti, julkaisuvapaat valokuvat ja muu sisältö säätiön viestintään, minkä jälkeen kokoamme sivun julkaistavaksi.

Hankesivujen luominen on meille uusi kokeilu, jolla teemme apurahansaajien työtä näkyväksi verkkosivuillamme ja somekanavissamme – toivomme, että saamme runsaasti hankkeita esiteltäväksi! 

Katso tästä esimerkkejä valmiista hankesivuista

Näin luot hankkeelle oman hankesivun 

Hankesivu on Koneen Säätiön verkkosivujen uusi sisältötyyppi, joka on tarkoitettu apurahansaajien hankkeiden yleiseen esittelyyn. Jos hanke on jo pidemmällä, voit kertoa hankesivulla työn etenemisestä ja tuloksista. 

Hankesivulle on tarkoitus tuottaa ajatonta sisältöä, jota tarvitsee päivittää harvemmin. Tämän lisäksi sivulle listautuvat kaikki hankkeen tekemät Kaivolla-blogitekstit: kannustammekin jakamaan hankkeen tuoreimpia kuulumisia blogissa!

Kaikki yksittäiset hankesivut kootaan Tutustu hankkeisiin -listaussivulle.

Katso tästä esimerkit siitä, miltä hankesivun ulkoasu näyttää.  

Sivun yläreunassa on hankkeen nimi, lyhyt esittelylause sekä kuva. Näiden alapuolella vasemmassa palstassa on hankkeen perustietoa ja linkkejä (esim. hankkeen somekanavat, verkkosivut), keskipalstassa hankkeen koko esittelyteksti sekä näiden alla hankkeessa kirjoitetut Kaivolla-blogipostaukset. 

Lähetä hankesivun tiedot säätiöön käyttäen Word-pohjaa:

Lähetä liitteenä myös kuva tai kuvia, jotka liittyvät hankkeseen. Sivun pääkuva rajautuu neliöksi. Voit lähettää useammankin kuvan – muut kuvat lisätään tällöin keskipalstan leipätekstin lomaan. Tässä kuvapaikassa parhaiten toimivat vaakamuotoiset tai neliömuotoiset kuvat.

Lähetä materiaali osoitteeseen lauri.alaviitala@koneensaatio.fi. Olemme sinuun yhteydessä ja kysymme tarvittaessa lisätietoja ennen sivun julkaisua.

Hankesivut ovat meille uusi juttu: tavoitteenamme on tehdä niillä apurahansaajien työtä näkyväksi eri viestintäkanavissamme. Jos sinulla on toiveita ja kehitysideoita hankesivuihin liittyen, kuulemme niistä mielellämme! 

Palaa Apurahat+-sivulle