Elokuvaohjaaja Kirsi Marie Liimatainen toteuttaa Yhteisötaiteen triennaalin aikana projektin yhdessä Lempäälän kunnan työntekijöiden kanssa. Triennaalin Koordinaattori Veera Lehtola kävi tutustumassa Liimataiseen.

”En tiedä yhteisöstäni vielä juuri mitään,” Kirsi Marie Liimatainen naurahtaa. Onneksi Kirsi on tottunut olemaan avoin ja joustava myös elokuvaohjaajana. Triennaalissa Kirsi tulee tekemään töitä Lempäälän kunnan työntekijöiden kanssa Kulttuurikeskus PiiPoossa.

Kirsi on juuri saanut kuulla teeman Lempäälän työskentelyjaksoon ja se on leikki. ”Tietenkin mielessä alkaa heti pyöriä jotain ideoita. Kun ihminen kasvaa aikuiseksi, hän kadottaa usein yhteyden luovuuteen ja lapsen uskon siihen, että hänellä on jotakin sanottavaa.” Kirsi pohtii.

Moni asia on toteutuksen suhteen vielä auki. ”Jos vain minä kuvaan, silloin tekijyys on minulla. Sitä en toivo.” Kirsi pohtii eri ammattirooleja opettajuudesta, työpajaohjaamiseen ja taiteilijaan. ”Ehkä tahtoisin enemmänkin olla henkinen valmentaja tai leikin ohjaaja.”

Kirsille on tärkeää, ettei tekemisestä tule liian teknistä, vaan ihmisten välillä voi tapahtua jotain ennakoimatonta. ”Toivon, että löydettäisiin kysymyksiä elämästä itse.” Vuorovaikutus ja luova prosessi ovat olleet Kirsille aina yhtä tärkeitä kuin valmistuva teos. ”Minua on kouluaikoina kritisoitukin siitä. Kun puhuin prosessista, sanottiin, ettei se kiinnosta ketään. Että olen lälly, kun tavoite ei ole minulle tärkein, vaan luova prosessi.”

Elokuvamaailmassa puhutaan hyvin vähän siitä, minkälaisesta maailmankuvasta käsin elokuvia tehdään, ja millä jännitettä tarinoihin luodaan. Me too -liike on muuttanut elokuvamaailmaa, mutta Kirsi toteaa aina olleensa moraalisesti tarkka. ”Ohjaaja kertoo elokuvassa aina omasta maailmankuvastaan.”

Kirsi on ohjannut amatöörejä ja myös lapsinäyttelijöitä. Hän ei usko, että hyvää taidetta täytyy tehdä keinolla millä hyvänsä. ”Olen myös näyttelijä, se auttaa. Ohjaajana tiedän miltä näyttelijästä tuntuu ja mikä häntä pelottaa.” Ammattilaiselta voi Kirsin mukaan vaatia amatööriä enemmän, mutta ihmisistä täytyy aina pitää huolta.

”Olen halunnut olla ohjaaja, jolle uskalletaan näyttää tunteita, ja jota uskalletaan kyseenalaistaakin. Siinä olen onnistunut. Minulle on tultu puhumaan, jos on tuntunut huonolta. Tai joskus olen huomannut vain jonkun vireen ja sitten osannut itse kysyä, onko kaikki ok?” Kirsi muistelee. Joskus näyttelijälle liian arkaluontoisia kohtauksia on poistettu kokonaan.

Kirsi tekee aina itselleen suunnitelmia, mutta ne ovat ideoita, joista ei tarvitse pitää kiinni. ”Plan b -tyypiksi on pitänyt oppia. Mulla on rakennelmia mielessä, että se voi olla kamerakännykällä kuvattua, vaikka katuhaastatteluja tai vieraskirjaa… Mutta on ihanaa, että paikalla on aina ne ihmiset. Olen sanonut, että kaikki on mahdollista,” Kirsi tiivistää.