Uutiset

Taide

23.04.2014

Timantteja lammen pinnassa

Seurasimme kuvataiteilija Jaakko Niemelän kutsutaiteilija-aikanaan suunnitteleman valotaideteoksen syntyä on kevään 2014 aikana. Nyt valotaideteos on valmis ja sen avajaiset olivat 23.4.2014 hämärän laskeuduttua kartanon puistoon.






Kuvataiteilija Jaakko Niemelä suunnitteli kahdeksan kuukauden kutsutaiteilija-aikanaan Saaren kartanon puistoon valotaideteoksen, joka syntyi kartanon Kaivo-ajatuksen hengessä. Valotaideteoksen runon on kirjoittanut Henriikka Tavi, joka oli samaan aikaan Jaakko Niemelän kanssa residenssissä loppusyksystä 2009. Teoksen syntyhistoriasta ja yhteistyöstä voit lukea tarkemmin täältä.

Vähäeleisesti toteutettu valotaideteos piirtää runon lammen pintaan. Teksti projisoituu veteen gobovalon avulla ja valoprojektori on pylväässä lammen rannalla. Taideteos on harmoninen osa kartanon pihapiirin historiallista puistoa ja muuta valaistusta. Myös Henriikka Tavin runo liittyy sisällöltään Saaren kartanoon.

Avajaisissa taideteos sai nimekseen Kajo. Jaakko Niemelä kertoi teoksen olevan hänelle tärkeä, koska Saaren kartano on hänelle paikkana hyvin rakas. Myös Tavin runon tekstin tulet, jäät merkitys on monikerroksinen. ”Olen lukenut lampeen heijastettavan Henriikka Tavin hienon runon satoja kertoja, tämänhetkisessä tulkinnassani se kertoo rakkaudestani tähän paikkaan”, Niemelä kertoo.

 

Pimeyden saavuttua kartanon Kajo heijastui kartanon puiston lampeen, ja Henriikka Tavi luki yleisölle omia runojaan, jotka ovat syntyneet Saaren kartanossa ja joita hän oli lukenut muille vieraille omien töiden esittelyssä. Koneen Säätiön hallituksen puheenjohtaja ja Saaren kartanon toiminnanjohtaja Hanna Nurminen kiitti Jaakkoa upeasta taideteoksesta ja työskentelystä residenssissä kartanon ensimmäisenä kutsutaiteilijana. Jaakko Niemelä kertoi itse Kajon syntyvaiheista, sen merkityksestä ja siitä miten suuri merkitys viime kahdeksalla kuukaudella kutsutaiteilijana on ollut hänen elämäänsä.

Avajaisten arvoituksellista ja herkkää tunnelmaa korostivat se, kun puhujat pitivät puheensa taskulampun valossa, ja kun lammen pintaan heijastettu teksti alkoi hohtamaan kuin se olisi tehty timanteista. Valon houkuttelemat hyönteiset tulivat ihmettelemään valoa lammen pinnassa ja niiden läsnäolo ilmentyi lähes taianomaisena kimalluksena avajaisvieraiden ihastukseksi.

KAJO Valotaideteos Saaren kartanon lampeen Jaakko Niemelä, teoksen konsepti ja visuaalinen suunnittelu Henriikka Tavi, teksti