YTT Tapio Nykänen puhui 10.3.2016 Maastamuutto – alkaako tulevaisuus nyt? -tilaisuudessa.

”Eurooppa ei pitkään enää kestä hallitsematonta kansainvaellusta. Sietorajan ylittyminen romahduttaa arvojärjestelmäämme. Käy niin, että pyrkimys hyvään tuottaa kaikille pahaa.”

Tutuiksi käyneet sanat ovat peräisin tasavallan presidentti Sauli Niinistön puheesta valtiopäivien avajaisissa. Puhetta pidettiin jyrkkänä presidentin aiempaan linjaan nähden. Sitä kiittivät erityisesti rajojen sulkemista kannattavat.

Puheensa jälkeen presidentti Niinistö lievensi kriittistä sävyään ja esitti, että häntä tulkittiin väärin. Vaikuttaa siltä, että presidentin kansliassa puheen sanamuotoja ei hiottu niin tarkkaan kuin vallitsevassa tilanteessa ehkä olisi ollut tarpeen.

Olipa presidentin tietoinen tarkoitus mikä hyvänsä, sen retoriikka ilmensi ja tuotti laajempaa turvapaikanhakijoihin liittyvää kotimaista diskursiivista avaruutta. Siinä emme elä ainoastaan poikkeuksellista aikaa vaan kellumme virrassa lähellä rajaa, jonka ylittäminen johtaa putoukseen.

Kuohuvassa horisontissa ammottavat eksistentiaalinen taloudellinen ja moraalinen romahdus sekä perikato.

Nimenomaan veteen liittyvät metaforat ovat olleet tyypillisiä pakolaisuuteen liittyvässä uutisoinnissa. Ihmiset ovat virtaa, tulvaa ja aaltoja, jotka joko hyökyvät yli esteiden tai vähintään tihkuvat vuotavan rajan lävitse. Vesivertaukset liittyvät voimakkaaseen ja ihmiselle hieman vieraaseen luonnonvoimaan, joka pystyy huuhtomaan muassaan kaikki inhimilliset rakenteet. Vesi on tietenkin samalla elämälle välttämätöntä, mutta pakolaistilanteen uutisoinnissa on hyödynnetty lähinnä sen pelottavia puolia.

Metaforat eivät ole ainoita kielellisiä ratkaisuja, joille on voimakas todellisuutta tuottava luonne. Käsitteet yleensä ottaen rakentavat valtasuhteita. Pakolaistilanteen uutisoinnissa erilaisten hierarkioita tuottavien käsitteiden käyttö on ollut erityisen näkyvää. Suhteellisen viattomalta näyttäviä mutta vahvasti sosiaalista todellisuutta muokkaavia käsitteitä ovat esimerkiksi pakolaiskriisi, laiton maahantulija ja paremman elämän toivossa tulija; nyttemmin myös nuoret miehet ja jopa turvapaikanhakija. Avoimemmin pejoratiivisia ilmauksia ovat esimerkiksi elintasopakolainen, sosiaalinen maahanmuutto ja kansainvaellus, puhumattakaan sellaisista haukkumasanoista kuin partalapsi, matu ja loinen.

Onko pakolaistilanteesta mahdollista puhua muilla tavoin? Torjuvasti latautuneiden käsitteiden käyttö ei ole mitenkään pakollista, eikä diskursiivinen todellisuus ole muuttumaton. Sekä journalistien, taiteilijoiden että tutkijoiden on mahdollista tulla tietoisiksi siitä, millaiset vallan pyyteet kielen ja sen käyttäjien kautta puhuvat.

On toki mahdollista muotoilla myös eri tavoin latautuneita käsitteitä. Voimme puhua pakolaiskriisin sijaan pakolaistilanteesta ja laittoman maahantulon sijaan paperittomien ihmisten maahantulosta tai vaikkapa toivoa etsivien maahantulosta. Käsitteellisen muutoksen ei tarvitse merkitä sitä, että maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista ja haasteista ei voitaisi puhua. Kyse on siitä, millaisena käyttämämme käsitteet määrittävät sen lähtötilanteen, joka avaa eteemme mahdollisuuksien ja ongelmien horisontin.

Hieman erilainen tekijä sosiaalisen todellisuuden muotoutumisessa on uutisen yhteiskunnallinen logiikka. Uutisia tehdään poikkeukselliseksi koetuista asioista, mutta kun media-avaruus täyttyy poikkeuksista, tulee niistä sosiaalisessa todellisuudessa arkipäivää jopa niin vahvasti, että ”yksittäistapauksesta” itsestään tulee irvailuun käytettävä käsite. Se antaa ymmärtää, että nimenomaan esimerkiksi rikokset ovat tyypillisintä todellisuutta. Poikkeuksen merkitystä korostaa vielä se, että monet mediat pohjaavat toimintansa ja erityisesti otsikointinsa avoimesti tunteisiin. Vahvoja ja nopeita reaktioita herättävät tapahtumat ja ilmaisut valtaavat sijan julkisessa tilassa tasaisuudelta, hitaudelta, epämääräisyydeltä ja nyansseilta.

Sosiaalinen media on erityinen median alue, johon liittyy omanlaisiaan puhunnan tapoja ja myös hieman erilaista toimintatapojen perustelua. Yksi keskeinen ilmiö on ollut se, että sananvapauden katsotaan merkitsevän oikeutta puhua miten tahansa. Sananvapaus nähdään vain negatiivisena vapautena, siis vapautena esteistä ja kahleista. Sitä ei niinkään nähdä positiivisena vapautena, jossa keskeistä olisi toimijoiden resursointi mahdollisimman laajan sivistyksen, tiedon ja ymmärryksen keinoin. Jopa kansanedustajien mielestä argumentin vastaansanomattomaksi perusteluksi on toisinaan näyttänyt riittävän, että puhuja kokee asiat jollain tavalla.

Onko olemassa mitään yksittäistä keinoa, joka voisi avartaa keskusteluavaruutta ja saada todellisuuden hahmottumaan monipuolisempana kuin tähän saakka?

Mahdollisesti sellainen voisi liittyä niihin näkökulmiin, jotka keskustelua hallitsevat. Tällä hetkellä turvapaikkaa hakevat ihmiset nähdään kolmen pääasiallisen teeman valossa: he ovat joko etnisen tai uskonnollisen ryhmänsä edustajia, turvallisuuteen vaikuttavia tekijöitä tai taloudellista tilannetta vaikeuttavia tai parantavia toimijoita. He eivät yleensä ole äitejä, isejä tai lapsia, jotka syövät jotain ruokaa, harrastavat sulkapalloa, tekevät työtä, nousevat bussiin numero 58, nauravat, itkevät, käyvät kakalla, syntyvät, leikkivät, elävät, kuolevat ja unohtuvat. Niin kauan kuin uskonnosta, turvallisuudesta ja rahasta puhutaan jokaisen maahanmuuttajan liittyvän jutun yhteydessä, nämä kolme tekijää ovat sosiaalisen todellisuuden ja arjen kohtaamisten keskeisimmät ulottuvuudet.

Koneen Säätiö järjesti Maastamuuto – alkaako tulevaisuus nyt? -tilaisuuden yhdessä Tampereen elokuvajuhlien kanssa 10.3.2016. Lue lisää tilaisuudesta