Miten kuvitella kadonnutta? Suvi Westin Sparrooabbán-dokumenttielokuva ja queer-saamelaisuus

Miten dokumenttielokuva voi luoda ja kuvitella kadonnutta historiaa? Miten murtaa hiljaisuuden kerroksia, jotta nykyisyys ja tulevaisuus voisivat olla toisenlaisia? Muun muassa näitä kysymyksiä käsittelee Suvi Westin ohjaama dokumenttielokuva Sparrooabbán (Minä ja pikkusiskoni, 2016), joka on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa pitkä saamelainen queer-elokuva.

Sparrooabbán seuraa Suvi Westin ja hänen siskonsa Kaisa Westin matkaa Helsingin lesbotansseista siskosten kotiseudulle Utsjoelle Saamenmaalle, Riddu Riđđu -saamelaiskulttuurifestivaaleilta Two-Spirit-taiteilijan kotiin Torontoon. Elokuva pyrkii rikkomaan kaksinkertaista hiljaisuutta: saamelaisyhteisöjen sisäistä hiljaisuutta koskien homofobiaa ja sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta sekä pohjoismaista hiljaisuutta saamelaisten sorrosta. Se käsittelee myös uskonnon, ei-heteroseksuaalisuuden ja saamelaisuuden välisiä jännitteitä.

Elokuvan herkkä, hidastempoinen pureutuminen näihin kipupisteisiin heijastaa alkuperäiskansojen feministisen ja queer-ajattelun keskeistä lähtökohtaa: että alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuden täytyy kulkea käsi kädessä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvän yhdenvertaisuuden kanssa. Kuten saamelainen feministiteoreetikko Rauna Kuokkanen (2019) painottaa, alkuperäiskansojen filosofioissa sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta pidetään usein normaalina osana maata, luontoa ja niiden moninaisuutta.

Monissa osin maailmaa, kuten Pohjois-Amerikassa, on eri alkuperäiskansojen parissa ollut ja on yhä erilaisia sukupuolijärjestelmiä, joissa sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Asuttajakolonialismi, eli kolonialismin muoto joka pyrkii aiemman asutuksen ja kulttuurin pysyvään syrjäyttämiseen, kuitenkin syrjäytti ja tukahdutti myös heteroseksuaalisesta normista poikkeavat sukupuolen ja seksuaalisuuden ymmärrystavat.

Kaksisukupuolijärjestelmään sopimattomille on alkuperäiskansa-aktivistien parissa 1990-luvulta alkaen vakiintunut englanninkielinen kattotermi “Two-Spirit”, kaksisieluinen, mutta myös paikallisista termeistä ja ymmärrystavoista on tärkeä pitää kiinni (Driskill et al. 2011). Suvi West on pyrkinyt luomaan Sparrooabbán-elokuvan keksityssä nimessä saamelaista queer-termistöä: pohjoissaameksi sparru tarkoittaa kaksihaaraista tukipuuta, sparronisu puolestaan tarkoitti joskus naista rakastavaa naista, ja oabban merkitsee “sisareni” (Saaristo 2016).

Saamelaisten kohdalla dokumentoitua, luotettavaa tietoa asuttajakolonialismia edeltäneistä sukupuolen ja seksuaalisuuden ymmärrystavoista ei kuitenkaan ole, eikä myöskään niiden suhteesta saamelaisiin uskontoihin ennen kristinuskoa. Kaikki on suodattunut heteropatriarkaalisten, asuttajakolonialististen, ulkopuolisten silmien läpi samalla, kun Saamenmaa pakkokäännytettiin luterilaisuuteen. Saamelaisten sortoa ei Suomessa usein tunnisteta tai tunnusteta ylipäätään. Suvi Westin uusi dokumenttielokuva Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (2021) käsitteleekin saamelaisten taistelua itsemääräämisoikeuden puolesta.

Suru menetetystä historiasta näkyy ja kuuluu Sparrooabbánissa. Samalla kuitenkin elokuvan lähtökohta on, että se mitä nyt kutsumme queer-saamelaisuudeksi on aina ollut olemassa. Nykyajan queer-saamelaisilla saattaa olla suvussa kulkevaa tietoa siitä, että aiemmin ajateltiin sukupuolta ja seksuaalisuutta toisin, mutta käytännössä queer-elämä ja saamelaisuus ovat usein olleet traagisella törmäyskurssilla keskenään (Bergman, Persson & Lindquist 2013; Mattanen 2016). Tämän ristiriidan kanssa myös Kaisa West kamppailee elokuvassa.

Näillä kysymyksillä on syvä merkitys muillekin kuin saamelaisille. Kirjoittaessamme yhdessä, Tuija inarinsaamelaisena kasvatustieteilijänä ja sukupuolentutkijana, Kata suomalaisena media- ja queer-tutkijana, pohdimme jatkuvasti sitä, mikä merkitys meissä elävillä erilaisilla historioilla on sille, mitä näemme ja tunnemme. Kaikille meille asuttajakolonialistisissa konteksteissa eläville ihmisille, niin alkuperäiskansoihin kuuluville kuin niihin kuulumattomillekin, on tärkeää purkaa itsestään selvinä pidettyjä tapoja ymmärtää sukupuolta ja seksuaalisuutta, jotta voimme elää vapaina. Kuitenkin keskusteluissa transihmisten ja muunsukupuolisten oikeuksista unohtuu usein, että sukupuolen moninaisuutta on aina ollut olemassa, joskin eri muodoissa ja eri nimillä. Monissa kulttuureissa sitä arvostetaan, tai kuten Michi Saagiig Nishnaabeg -kirjailija Leanne Betasamosake Simpson (2017) huomauttaa, sitä pidetään niin itsestään selvänä asiana että se vain ”on”.

 

Pienet eleet luovat tunnearkistoa marginalisoiduille ryhmille

Tieteellinen artikkelimme aiheesta julkaistiin hiljattain Journal of Cinema and Media Studies -lehdessä. Pohdimme Sparrooabbán-elokuvan avulla sitä, mikä merkitys yksittäisellä dokumenttielokuvalla voi olla aktivismin välineenä muutoksen kuvittelussa. Käytimme apunamme kanadalaisen taiteilijan ja teoreetikon Erin Manningin (2016) käsitettä pieni ele (“minor gesture”). Se viittaa pieniin, jopa huomaamattomiin, mutta merkityksellisiin, hienovaraista muutostyötä tekeviin ja mikroaktivistisiin käytänteisiin. Sparrooabbán ei ehkä saavuttanut globaalia katsojakuntaa samalla tavalla kuin samoihin aikoihin ensi-iltansa saanut Saamelaisveri (Sameblod, 2016, ohj. Amanda Kernell), mutta se on merkittävä keskustelunavaus aiheesta, josta on kovin pitkään vaiettu tyystin. Pohdimme, miten pienet eleet voivat alkaa luoda historiaa ja nykyisyyttä etenkin silloin, kun taustalla on hiljaisuus. Mistä silloin ammennetaan, ja mitä voidaan luoda?

Ehdotamme, että monet elokuvassa esiintyvät pienet eleet rakentavat niin kutsuttua queer-saamelaisuuden tunnearkistoa (“archive of feeling”). Tällaisia olivat elokuvassa esimerkiksi perinteisen saamenpuvun gáktin ompeleminen ja pukeminen Kaisan queer-kehon ylle samalla, kun puku rinnastuu historiallisten valokuvien gáktiin pukeutuneisiin saamelaisiin (ks. kuvat), sekä queer-saamelaisuuden läsnäolon luominen Saamenmaalla joikaamalla. Tunnearkiston käsite tulee kanadalais-amerikkalaiselta queer-teoreetikko Ann Cvetkovichilta (2003). Hän painottaa, että erityisesti marginalisoitujen ryhmien historiasta puuttuu usein perinteinen dokumentaatio ja arkistomateriaali, koska heidät on suljettu virallisen historiankirjoituksen ulkopuolelle.

Kadonnutta historiaa voidaan kuitenkin tallentaa ja kuvitella epätyypillisten, tunnekieltä ilmaisevien elementtien ja esineiden avulla. Niihin voi kuulua esimerkiksi fragmentteja, vihjailuja, kuvia, vaatekappaleita, kuiskauksia – pieniä eleitä, jotka voisivat jäädä muuten huomaamatta. Sparrooabbán rakentaa luennassamme juuri tällaista pienistä eleistä muodostuvaa tunnearkistoa. Eleet tekevät näkyväksi ja tunnetasolla voimakkaasti koskettavaksi jotain, mikä muuten voisi kadota historiallisen sorron kerrostumiin.

Pienistä eleistä muodostuvan tunnearkiston ajatus auttoi meitä ymmärtämään, kuinka Sparrooabbánin kipupiste ja pääteema, hiljaisuus, ei olekaan ymmärrettävissä vain poissaolona tai merkkinä saamelaisyhteisön homofobiasta. Hiljaisuus toimii myös kehossa tuntuvana, asuttajakolonialismin ja heteronormatiivisuuden yhteisenä taakkana, joka on niin raskas, että sitä on vaikea edes sanallistaa. Elokuvan rohkeat vaikkakin pienet eleet hiljaisuuden rikkomiseksi mahdollistavat sen, että tuo painolasti alkaa hajaantua ja häiriintyä. Samalla queer-saamelaisuuden tunnearkisto saa tilaa rakentua.

 

Lähteitä:

Bergman, Elfrida, Persson, Marie & Lindquist, Sara (2013) Queering Sápmi – Indigenous Stories beyond the Norm. Umeå: Qub förlag.

Cvetkovich, Ann (2003) An Archive of Feelings: Trauma, Sexuality, and Lesbian Public Cultures. Durham: Duke University Press.

Driskill, Qwo-Li, Chris Finley, Brian Joseph Gilley & Scott Lauria Morgensen (2011, toim.) Queer Indigenous Studies: Critical Interventions in Theory, Politics, and Literature. Tucson: University of Arizona Press.

Kuokkanen, Rauna (2019) Restructuring Relations: Indigenous Self-Determination, Governance, and Gender. New York: Oxford University Press.

Manning, Erin (2016) The Minor Gesture. Durham: Duke University Press.

Mattanen, Leena (2016) ”Täytyy puhua enemmän, hiljaisuus ei ratkaise ongelmia”: queer-saamelaisten hyvinvoinnin ja pärjäämisen edellytykset. Pro gradu -tutkielma. Oulu: Oulun yliopisto, Giellagas-instituutti. http://jultika.oulu.fi/Record/nbnfioulu-201603111311

Saaristo, Sari (2016) “Tarina sisaruudesta rikkoo saamelaisia tabuja.” Kirkko ja kaupunki, 22.1.2016. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/tarina-sisaruudesta-rikkoo-saamelaisia-tabu-1

Simpson, Leanne Betasamosake (2017) As We Always Have Done. Indigenous Freedom through Radical Resistance. Minneapolis: University of Minnesota Press.