Koneen Säätiö määrittelee strategiassaan luovansa edellytyksiä rohkeille tieteen ja taiteen avauksille. Mutta mikä tieteen tekemisessä voi olla rohkeaa?

Rohkeutta voi olla riskinotto, kuten Volkswagen-säätiön uudessa rahoitusmuodossa Experiment! (2012–2015). Ohjelman johdannoksi todetaan, että uskallettuja tutkimusideoita, jotka perustavalla tavalla haastavat vakiintuneen tutkimustiedon, ei oteta lainkaan huomioon saksalaisessa tutkimusrahoituksessa. Siksi Experiment!–ohjelmassa tarjotaan rahoitusta alkuvaiheessa uusille projekteille, joiden tuloksista ei ole varmuutta. Ohjelma alkoi v. 2012, ja sen viimeinen deadline on 1.9.2015. Rahoitusta ei peritä takaisin, jos hanke epäonnistuu. Rahoitus on kuitenkin suunnattu vain luonnon- ja biotieteille, tekniikan tutkimukselle sekä käyttäytymistieteille. Humanistien tai yhteiskuntatieteilijöiden hakemuksia voidaan huomioida vain, jos he ovat mukana luonnontieteilijöiden hankkeissa. Ainakin kiinalaisten yhteiskuntatieteilijöiden puolesta voi toivoa, että he löytäisivät kumppaneitaExperiment! –hakuun, sillä heidän julkinen rahoituksensa suuntautuu tällä hetkellä presidentti Xi Jinpingin puheiden arvostavaan analyysiin.

USA:ssa Kansallinen tiedesäätiö (National Science Foundation) on samaan tapaan muutaman vuoden ajan rohkaissut muutosta aikaansaavia hankkeita kaikissa tutkimusohjelmissaan. Sen mukaan tämäntyyppisen tutkimuksen tulokset eivät useinkaan sovi tunnettujen selitysmallien tai teorioiden piiriin, ja niitä on aluksi vaikea tulkita; hyöty käy ilmi vasta vuosien päästä.

Suomessa julkisen tiederahoittajan rohkeudeksi riittää tiedepolitiikan rakenteiden muuttaminen. Tällä hetkellä rakenteita on muutettu siten, että on muodostettu Strategisen tutkimuksen neuvosto, joka rahoittaa “ongelmakeskeistä, pitkäjänteistä ja ohjelmamuotoista tutkimusta, joka tuottaa ratkaisuja merkittäviin suomalaisen yhteiskunnan haasteisiin”. Neuvostoa on toki myös kritisoitu, koska tutkimusteemat tulevat valtioneuvostosta käsin eli poliitikoilta. Kyse on ikuisesta kähinästä: kuka tietää parhaiten mitä kullakin hetkellä pitäisi tutkia: Poliitikot? Tieteen vallankäyttäjät? Tavalliset tutkijat ilman tiedepoliittista valtaa? Muut yhteiskunnalliset toimijat?

Sen lisäksi, että Koneen Säätiö tukee ihmistieteilijöitä ja ympäristöntutkijoita näiden itse valitsemien teemojen pohjalta, se on jo 2000-luvun alusta rohjennut esittää tutkimukselle teemoja, joita se on kulloinkin pitänyt tärkeinä. Tällä hetkellä säätiön temaattinen rahoitus suuntautuu erityisesti vähemmistökielten tukemiseen ja yhteiskunnallisen eriarvoistumisen mekanismien tuomiseen julki. Kuluvana vuonna rohkaistuimme myös tukemaan uudenlaista yhteistyön muotoa, tutkijoiden ja toimittajien yhdessä tekemistä: ensimmäiset Jakautuuko Suomi? –hankkeet aloittivat työnsä syyskuun alussa.

Säätiö on tietysti kiinnostuneempi tutkijoiden rohkeudesta kuin omasta rohkeudestaan rahoittajana. Sen tukemissa projekteissa tutkijat ovat ottaneet sekä urariskejä että riskeeranneet oman terveytensä (muutenkin kuin ankeissa työtiloissa). Onkin kiinnostava nähdä, miten säätiöltä tiederahoitusta hakevat kuvaavat omaa rohkeuttaan tämän syksyn hakemuksissa, joissa asiaa ensimmäistä kertaa kysytään.