Tarinat ja julkaisut

12.01.2017

Lääketieteellinen hoito ympäristöperäisissä sairauksissa

Ympäristöperäisten oireyhtymien hoito vaatii lääketieteeltä uudenlaista tulokulmaa.

Yksi Ympäristösairas yhteiskunnassa -hankkeen tavoitteista oli saada lisätietoa ympäristösairaiden hoidosta ja tähän liittyvistä haasteista ja kehitystarpeista. Haastattelin ympäristöperäisistä herkistymissairauksista kuutta terveydenhuollon asiantuntijaa Suomen ulkopuolelta.

Joukossa oli kolme potilastyötä tekevää lääkäriä: Peter Ohnsorge Saksasta, Antonello Pasciuto Italiasta ja Janette Hope Yhdysvalloista. Lisäksi haastattelin kolmea terveydenhuollon toimijaa Kanadan Nova Scotian provinssin terveydenhuoltopiiristä: kehitys- ja tutkimusjohtaja Tara Sampallia, provissin terveydenhuollon hallinnossa toimivaa Lynn Edwardsia ja alueella toimivassa ympäristö- ja monisairaiden hoitokeskuksessa toimintaterapeuttina työskentelevää Rob Dicksonia. Nova Scotian alueella ympäristöperäisistä herkistymissairauksista kärsivien potilaiden hoito on integroitu osaksi julkista terveydenhuoltojärjestelmää.

Jokainen haastateltava on omalla alueellaan erikoistunut ja keskittynyt ympäristösairauksiin ja niiden hoitoon.

Kaikki kolme lääkäriä, Ohnsorge, Pasciuto ja Hope, pitävät yksityisvastaanottoa ja ovat tämän lisäksi toimineet kliinisen ympäristölääketieteen parissa koulutustehtävissä. He toimivat myös maidensa ja maanosiensa ympäristölääketieteen järjestöissä. Tutkimus- ja kehitysjohtajana toimiva Sampalli sekä hänen kollegansa taas ovat olleet keskeisessä roolissa oman alueensa terveydenhuoltojärjestelmän kehittämisessä siten, että myös erilaisista ympäristötekijöihin liittyvistä oireyhtymistä ja sairausryppäistä kärsivät on kyetty integroimaan virallisen terveydenhuoltojärjestelmän piiriin. Alueelle on perustettu yksikkö, joka tarjoaa hoitoa useista kroonisista sairauksista kärsiville potilaille, huomioiden erityisesti ympäristösairaat potilaat.

Linkit kuhunkin haastatteluun löytyvät tämän tekstin lopusta. Kuvaan alla lyhyesti haastatteluissa esiin tulleita seikkoja ja tuon esiin pohdintoja termistöstä ja siitä, millaiset seikat ovat mahdollisesti hidastaneet hoitokäytäntöjen kehittämistä nykyistä laajemmin.

Laaja tulokulma

Haastatteluissa tulokulmat ympäristösairaiden hoitoon olivat yksityislääkärin ja terveydenhuoltojärjestelmän näkökulmista eroavaiset, mutta niissä oli myös paljon yhtäläistä.

Ympäristöperäisistä sairauksista tiedetään vielä vajavaisesti eikä virallisia hoitosuosituksia ole. Huomioon otettavia ja yksilöllisesti vaihtelevia tekijöitä on ympäristösairauksissa suuri määrä. Kukin yksityisvastaanotolla ympäristösairaita potilaita hoitava lääkäri kuvasi työskentelevänsä perusteellisen anamneesin eli potilashaastattelun ja siihen pohjautuvan pitkällisen erotusdiagnoosin pohjalta. Yksittäistä sairautta enemmän lääkärit pyrkivät selvittämään, mikä elimistön toiminnassa on muuttunut, ja hoitamaan näitä häiriöitä erilaisin tilanteen mukaan räätälöidyin hoitotoimenpitein. Voidaan sanoa, että tarkkarajaisten sairauksien sijaan he kiinnittivät huomionsa elimistön erilaisten toimintahäiriöiden diagnosointiin ja korjaamiseen, mihin olivat hankkineet erikoisosaamista.

Ympäristösairaita diagnosoitaessa ja hoidettaessa voidaan hyödyntää lääkärin normaalia osaamista ja työkaluja, minkä lisäksi haastatellut lääkärit olivat perehtyneet erityisesti ympäristöperäisiin sairauksiin ja niihin liittyvään diagnostiikkaan ja tutkimusmenetelmiin.

Ympäristösairaan potilaan tutkiminen ja hoito on heidän mukaansa aina hyvin yksilöllistä ja räätälöityä. Erityisiä hoitosuosituksia ympäristösairaiden potilaiden hoitoon ei vielä ole, ja lääkärit kokivat sellaisten luomisen myös haastavaksi, sillä kyse on niin laajasta skaalasta oireita, sairauksia ja näiden taustalla vaikuttavia tautimekanismeja, että selkeää lineaarista hoitopolkua olisi hyvin hankala määrittää. Tulokulman alle mahtuu moninaisia oireryppäitä, tautimekanismeja ja liitännäissairauksia, jotka vaativat esimerkiksi yhteisvaikutusten ja pitkäaikaisen altistumisten ja monisyisten seurannaisvaikutusten huomioimista ja hahmottamista.

Ympäristösairaiden integrointi osaksi terveydenhuoltoa onkin lähes kaikkialla maailmassa vielä alkutekijöissään. Kaikki haastatellut kolme lääkäriä ovat omalla alallaan pioneereja, ensimmäisiä ympäristösairaiden hoitoon kattavasti erikoistuneita lääkäreitä, ja toimivat samalla teeman kiistanalaisuuden vuoksi myös tietyllä tapaa oman ammattikuntansa marginaalissa.

Ympäristösairaiden putoaminen normaalin terveydenhuoltojärjestelmän ulkopuolelle on yksi ilmiötä kuvaavista ydintekijöistä kaikkialla maailmassa. Kanadan alueen haastatellut henkilöt, Tara Sampalli, Rob Dickson ja Lynn Edwards, toimivat yksityisvastaanottoa pitäviin lääkäreihin verrattuna toisenlaisessa roolissa, julkisessa terveydenhuoltojärjestelmässä alueella, joka on ensimmäisten joukossa, ellei ainoana, integroinut ympäristösairaat osaksi terveydenhoitojärjestelmän palveluja. He kuvasivat Nova Scotian julkisessa terveydenhuollossa tulokulman olevan laajempien kokonaisuuksien huomioimisessa juuri sen vuoksi, että ympäristösairauksissa kyse on niin moninaisesta aihepiiristä tautimekanismien, sairauksien ja diagnosoinnin suhteen. Alueella on havaittu sellaisten potilaiden määrän kasvaneen, jotka sairastavat useita kroonisia, usein hankalasti diagnosoitavia toimintakykyä laskevia sairauksia.

Tilanteeseen on Nova Scotiassa lähdetty reagoimaan toimintakyky ja monisairastavuus edellä, perustaen hoitojärjestelmä WHO:n biopsykososiaaliseen malliin sekä kroonisten sairauksien hoitoon tarkoitettuun terveyshyötymalliin. Nova Scotiassa on savutettu lupaavia tuloksia integroimalla tällainen monialainen, koordinoitu ympäristö- ja monisairaiden hoito osaksi terveydenhuoltojärjestelmää. Voitaneen sanoa, että Nova Scotiassa on ohitettu ilmiötä koskeva tiedon ja tutkimuksen pirstaleisuus ja siirrytty tarkastelemaan ilmiötä toimintakyvyn ja kokonaisvaltaisen, potilaskeskeisen tulokulman kautta, kun tarve toimenpiteisiin on tunnistettu.

Moninainen potilasryhmä

Ympäristöperäisistä herkistymissairauksista sairastava potilasryhmä kärsii hyvin erityyppisistä oirekuvista. Myös tilanteeseen liittyvät sairaudet voivat vaihdella esimerkiksi astmasta alveoliittiin tai monikemikaaliherkkyydestä erilaisiin elinvaurioihin liittyviin oireisiin. Yhteistä potilaille on oireiden liittyminen ympäristötekijöihin.

Kaikki haastatellut kuvasivat ympäristösairaan hoitoa moniportaiseksi, pitkäkestoiseksi ja tarkkaa seurantaa vaativaksi prosessiksi. Kaikki suhtautuivat positiivisesti vakavienkin ympäristöperäisten herkistymissairauksien paranemismahdollisuuksiin. Paranemisella he eivät tarkoittaneet esimerkiksi ympäristötekijöille reagoimisen täydellistä poistumista, vaan toimintakyvyn nousua: kun oireita aiheuttavaa altistusta vältetään, elimistön toimintoja ja vaurioita korjataan mahdollisuuksien mukaan, ja kun potilaan selviämiskeinoja tuetaan, sietokyky voi kohentua ja toimintakyky nousta huomattavasti. Moni vakavasti ympäristösairas potilas voi haastateltujen mukaan saavuttaa asianmukaisen avun turvin mielekkään arjen ja hyvän terveydentilan.

Lääketieteellinen hoito voi koostua useiden eri erikoisalojen tutkimuksista ja toimenpiteistä. Nova Scotiassa lääketieteellistä hoitoa ja toimintakykyä tukevia toimenpiteitä koordinoidaan keskitetysti ja lääkärin apuna toimii moniammatillinen hoitotiimi. Muut haastatellut hyödynsivät työssään erilaisia nimenomaan ympäristösairauksiin soveltuvia laboratoriopaneeleja ja pyrkivät asiantuntemuksellaan ja lausunnoillaan edistämään potilaalle soveltuvan toimintaympäristön järjestämistä esimerkiksi työpaikalla tai kotona.

Kaikki haastatellut lääkärit kaipasivat lisää tutkimusta erityisesti hoitokeinoista ja näkivät, että heidän kaltaisiaan ympäristösairaiden potilaiden hoitoon erikoistuneita lääkäreitä kannattaisi hyödyntää jatkotutkimuksessa datapankkina.

Hoidon rakentuminen

Alkukartoitus

Kaikki haastatellut kuvasivat, että ympäristösairaan potilaan hoito lähtee oirekuvan, altistusten ja kattavan potilashistorian kartoittamisesta. Nämä vaihtelevat tilanteesta riippuen.

Altistuksia voidaan hakea nelikentän mukaan:

  • Biologiset tekijät (mm. homeet)
  • Kemialliset tekijät (esim. ftalaatit, liimat, palonestoaineet)
  • Fysikaaliset tekijät (mm. sähkömagneettinen säteily)
  • Psykososiaaliset tekijät (mm. pitkittyneet stressitilanteet)

Apuna oireita aiheuttavien tekijöiden kartoittamiseen on tarjolla erilaisia kyselylomakkeita. Mm. Euroopan ympäristölääketieteen akatemian kyselylomake (selvittää kattavasti oireita ja ympäristötekijöitä), Qeesi (kemikaaliherkkyyden diagnosointiin) ja Nova Scotian hoitokeskuksessa (Integrated Chronic Care Service) käytettävät useat oirekuvaa, toimintakykyä ja tilannetta kartoittavat lomakkeet.

Tutkimukset

Alkukartoituksen jälkeen, anamneesiin perustuen, selvitetään tarkemmin elimistön tilaa, mahdollisia vauriota, elinvasteita ja oireiden taustalla vaikuttavia mekanismeja erilaisin tutkimuksin, jotka lääkäri valitsee oirekuvan mukaan. Nämä voivat olla toiminnallisia tutkimuksia tai erilaisia laboratoriokokeita. Tämä vaihe sisältää myös erilaisten liitännäissairauksien diagnosoinnin. Erityisesti Nova Scotiassa selvitetään myös yksilön omia voimavaroja ja keinoja sairauden kanssa pärjäämiseen ja siitä viestimiseen, sillä ympäristösairauden kanssa toimiminen ja ratkaisut tapahtuvat potilaan sosiaalisessa kentässä, vuorovaikutuksen turvin.

Hoito

Haastatellut räätälöivät lääketieteellisen hoidon tapauskohtaisesti tutkimusten ja anamneesin perusteella. Hoito rakentuu mm. seuraavista osa-alueista:

  • Hoidetaan liitännäissairaudet ja ohjeistetaan potilasta näiden itsehoidossa.
  • Korjataan mahdolliset puutostilat.
  • Hoidetaan mahdolliset vauriot ja toimintahäiriöt mahdollisuuksien mukaan.
  • Selvitetään ympäristötekijöiden vaikutus oireisiin mm. kokeilemalla tai soveltuvin testein, ja ohjataan potilas välttämään sairauden kuvaa pahentavia tekijöitä.
  • Huomioidaan intoleranssit, allergiat ja suoliston hoito.
  • Kivusta kärsivillä potilailla tärkeä osa hoitoa on sopiva kivunlievitys ja kivunhallinta.
  • Moni ympäristösairas kärsii erilaisista lääkeaineherkkyyksistä. Lääkeherkkyyksien huomioiminen ja lääkityksen räätälöinti tämän mukaisesti on osa toimivaa hoitoa.
  • Huomioidaan mahdollisten apuvälineiden ja arjen tukitoimien tarve.
  • Myös lämpöhoidot (esim. Nova Scotiassa infrapunasauna) kuuluvat monella hoitoprotokollaan.
  • Huomioidaan potilas osana yhteisöä ja integroidaan mahdollisuuksien mukaan lähipiiri ja esim. työyhteisö tarvittavien kuntouttavien toimien toteutukseen. Nova Scotiassa terveydenhuollon yksikkö tarjoaa erityistä apua esim. työyhteisölle.
  • Vahvistetaan potilaan omia viestintä- ja selviämiskeinoja.
  • Lääkäri voi käyttää hoidon tukena erilaisia lisäpalveluja. Näistä mainittiin esimerkiksi ravintoterapia, kriisi- ja traumaterapia, fysioterapia, fysikaaliset hoidot sekä erilaiset kehoterapiat ja toimintaterapia.
  • Yleinen tietouden lisääminen aiheesta luo pohjaa ympäristösairauksien hoidon onnistumiselle.

Kaikissa haastateltujen kuvaamissa hoitomuodoissa toimenpiteiden seuranta on oleellinen osa hoitoa. Kun tilannetta seurataan, ympäristötekijöihin tehtyjä muutoksia tai sietokyvyn kasvun nostoa erilaisin tukihoidoin kyetään seuraamaan sairauden näkökulmasta: toimiko interventio, vai pitääkö koettaa jotakin muuta? Tällainen tieto on tämän kaltaisessa uudessa ongelmavyyhdissä olennaista, ja sitä toivottavasti kootaan ja jäsennetään tulevaisuudessa nykyistä laajemmin.

Yhteenvetona haastatteluista voidaan todeta, että ympäristösairaiden potilaiden nykyistä kattavampi diagnosointi ja hoito vaikuttavat olevan mahdollisia, vaikka kattavia hoitosuosituksia ei ole ja aiheesta tarvitaan lisää tutkimustietoa. Ympäristösairauksien hoito vaatii lääketieteeltä jonkinasteista tulokulman muutosta, terveydenhuoltojärjestelmän tukea ja lääkäreiden lisäkoulutusta.

Kaikki haastatellut lääkärit painottivat, että ympäristösairaiden potilaiden hoito on monelta osin vastaavaa tarkkaa potilastyötä ja erotusdiagnoosin tekemistä, kuin muukin lääkärintyö. Tulokulma tulee vain siirtää ympäristötekijöihin ja elimistön toimintoihin, ja huomioitavia tekijöitä on hyvin runsaasti. Lääkärit painottivatkin tarvetta oman erikoistumisalan kehittämiselle ympäristösairauksiin liittyen. Vaikka kaikki lääkärit kaipasivat lisää tutkimustietoa aiheesta, erityisesti hoitomenetelmistä, kukaan lääkäreistä ei nähnyt tiedon puutetta esteenä potilaiden asianmukaiselle hoidolle tällä hetkellä. Hope painotti, että monen muunkin lääketieteellisen ilmiön ja sairauden kohdalla ymmärrys sairausmekanismeista on vajavaista, mutta tämä ei estä potilasta saamasta lääketieteellistä apua. Hope näkee, että diagnosoinnin vaatimustaso ja todistustaakka on ympäristösairauksien kohdalla muita sairauksia korkeampi. Tässä mielessä ympäristösairaudet ovat eriarvoisessa asemassa muihin sairauksiin nähden, ja potilaiden oikeusturva ja mahdollisuus saada tukea ja kuntoutusta on heikompi kuin yleisesti hyväksytympiin sairauksiin sairastuttaessa.

Vakiintumaton termistö

Ympäristösairauksiin liittyvä termistö on hajanainen, niin meillä Suomessa kuin muuallakin. Haastatellut lääkärit käyttivät mm. termejä ympäristöperäiset herkistymissairaudet, ympäristöherkkyydet, useita elinjärjestelmiä koskevat monisyiset sairaudet, monisairastavuus ja ympäristösairaudet.

Termien käyttö kuvaa sitä, miten terveyden ja ympäristön välistä vuorovaikutusta hahmotetaan. Esimerkiksi Peter Ohnsorge käytti termiä environmental multisystem illnesses, vapaasti käännettynä useita elinjärjestelmiä käsittävät ympäristösairaudet. Ohnsorge lähtee hakemaan oireiden taustalla olevia ympäristötekijöitä neljästä erityyppisestä ympäristötekijäryhmästä. Näiden tekijöiden tiedetään aiheuttavan erilaisia systeemisiä tai paikallisia vasteita, esimerkiksi lisäävän tulehdusta. Diagnoosi perustuu anamneesin ohella näiden vasteiden hakemiseen, ja hoito rakennetaan sen pohjalta. Yksittäiset altistumiset ja niiden elinvasteet eivät ole niinkään hoidon lähtökohta, vaan fokus on systeemisten vaikutusketjujen ja mekanismien korjaamisessa. Silloin, kun yksittäisiä tekijöitä ja niiden aiheuttamia vasteita voidaan erottaa (esimerkiksi allergiat, intoleranssit), niihin toki reagoidaan. Usein tilanteessa on kuitenkin ylitetty piste, jossa usean ympäristötekijän aiheuttama kuormitus on ylittänyt kriittisen rajan ja murtanut esimerkiksi elimistöä suojaavan puolustusjärjestelmän ympäristöperäisiä altistuksia vastaan (antioksidanttipuolustuksen). Tällöin elimistössä voi laueta monia sen toimintaa vaurioittavia ketjureaktioita ja vaikutuksista voi tulla systeemisiä. Kaikki haastatellut yksityislääkärit ja myös Nova Scotian hoitolaitos käyttivät yhtenä osana moniosaista hoitoa puutostilojen korjaamista, esimerkkinä systeemisiin vaikutuksiin puuttumisesta.

Nova Scotiassa fokus oli ylipäänsä monisairastavuudessa ja yleisin teeman äärellä toistuva termi oli chronic multisystem illnesses, kroonistunut monisairastavuus. Myös hankala diagnoitavuus, sairauksien ”epätarkkarajaisuus”, kuvastuu alueen terminologiasta ja hoitokäytännöistä. Nämä nähdään alueella osana tämän päivän sairastavuutta, ja terveydenhuoltojärjestelmän toimintoja on muokattu sen mukaisesti.

Monisairastavuus, hankala diagnosoitavuus ja oireyhtymien epätarkkarajaisuus ovat tyypillisiä juurikin ympäristösairaille potilaille, joilla oirekuvan ja liitännäissairauksien muodostama kokonaisuus on usein hyvinkin kompleksinen.

Ympäristösairauksia monine eri muotoineen ei ole kattavasti määritelty eikä niissä sovelleta yhteistä, perusteltua terminologiaa. Tämä on Suomessa ympäristösairaiden tilannetta heikentävä tilanne.

Tällä hetkellä Suomessa puhutaan ristikkäin esimerkiksi ympäristösairauksista, ympäristöherkkyyksistä, uusista ympäristösairauksista, tai oireiden aiheuttajaan viitaten esimerkiksi homesairaista, sisäilmasairaista, monikemikaaliherkistä tai sähköherkistä. Lisäksi liitettä ”yli” käytetään sattumanvaraisesti monien em. termien yhteydessä, esimerkiksi termit monikemikaaliyliherkkyys, sähköyliherkkyys, ympäristöyliherkkyys esiintyvät välillä yli-liitteen kanssa, toisinaan ilman. Allergia-termiä tavataan myös käyttää herkkyyden synonyyminä, monesti vailla lääketieteellisiä perusteita.

Eri puhujat tarkoittavat näillä termeillä eri asioita. Näin tapahtuu määriteltäessä potilasryhmää, sovittaessa auttamistoimista, keskusteltaessa tautimekanismeista ja näihin tautitiloihin soveltuvista hoidoista.

Verrattuna tässä hankkeessa haastateltujen lääkäreiden tekemään erotusdiagnostiikkaan ja heidän tarjoamaansa monialaiseen hoitoon potilaan ongelmien mukaisesti räätälöiden, Suomalaisessa keskustelussa tulokulma on yleisesti huomattavasti rajatumpi. Ympäristösairaita käsitellään usein yhtenäisenä massana, jonka osalta huomio on keskitetty syy-seuraussuhteiden hakemiseen muutaman altistetyypin, kuten homeiden osalta. Koska tämä on monisyisessä teemassa hankalaa tai ehkä jopa mahdotonta, potilaista merkittävä osa jää tunnistamatta ja avun ulkopuolelle, tai tarjottu apu ei kohdistu juuri heille tyypilliseen ongelmaan. Esimerkiksi tuore ”home- ja kosteusvaurioista oireileva potilas” -hoitosuositus keskittyy homeastman diagnosointiin ja hoitoon. Suositus on ensimmäisiä ”ympäristöherkkyyksiin” liittyviä hoitosuosituksia ja sai ilmestyessään syksyllä 2016 laajaa krittiikkiä rajatusta, todellisen potilasryhmän poissulkevasta tulokulmasta monisyiseen ongelmaan.

Jatkokehitystyön kannalta kannalta on oleellista, millaisia ihmisryhmiä, oirekuvia ja altisteryhmiä kullakin edempänä mainitulla aiheeseen liittyvällä termillä suomalaisessa keskustelussa käsitetään. Missä määrin niillä kuvataan samoja ilmiöitä, milloin eri asioita, ja mitkä niistä ovat toistensa alaluokkia? Mitkä termeistä ovat kenties keskenään ristiriitaisia?

Entä voisiko monisairastavuuden ja toimintakyvyn painottaminen hoitolinjauksissa tuoda ratkaisuja sekavaan tilanteeseen ja koota tätä hyvin heterogeenista potilasryhmää johdonmukaisemmin yhteen?

Akuutin ja viivästyneen vaikutuksen merkittävä ero

Selkein terminä lienee ympäristöperäinen sairaus. Esimerkiksi syöpä ja diabetes ovat kiistatta selkeästi määritettäviä sarauksia ja ne voivat olla ympäristöperäisiä. Vaikka yksittäisen sairauden kohdalla yhteyttä ympäristötekijöihin ei monesti lähdetäkään hakemaan, on ympäristötekijöiden yhteys näihin sairauksiin tiedossa, vaikka tieto tarkentuu ja jäsentyykin edelleen.

Arjessamme on useita eri tekijöitä, joiden tiedetään pidemmän altistuksen kuluessa aiheuttavan sairauksia ja muita terveyshaittoja. Tällaisia ovat useiden eri karsinogeenien lisäksi esimerkiksi hormonitoimintaa häiritsevät, lisääntymismyrkylliset ftalaatit ja esimerkiksi hermostomyrkkyinä toimivat torjunta-aineet ja monet palonestoaineet.

Perinteisen katsantokannan mukaan nämä ja monet muut ympäristötekijät voivat aiheuttaa terveyshaittoja viiveellä. Termistön ja potilaiden huomioimisen kannalta haastavampi ilmiö on akuutti reagointi ympäristötekijöille (altistumisen aiheuttama reaktio joko välittömästi tai lyhyellä viiveellä). Tässä luokassa on useita eri oireita ja sairauksia, joita laukaisevat esimerkiksi kemikaalit, homeet ja säteily, ja jotka usein vaikuttavat merkittävästi näille tekijöille altistuvien toimintakykyyn. Tällaisten nk. ympäristöherkkyyksien tautimekanismeja ei aukottomasti tunneta. Ilmiö on lääketieteessä tässä laajuudessa uusi ja aiheuttaa ymmärrettävästi hämmennystä.

Lisäksi soppaa hämmentävät ns. perinteiset sairaudet, joiden vaikeusaste vaihtelee sen mukaan, miten potilas ympäristötekijöille altistuu. Esimerkiksi reuma, joka voi olla oireeton ympäristötekijöiltään puhtaassa ympäristössä, mutta ärtyä invalidisoivaksi esimerkiksi ”hometalossa”. Terveyteen vaikuttava ympäristö ei ole vielä joustavasti tullut osaksi lääketieteen termistöä, ajattelutapaa ja hoitokäytäntöjä.

Hankalasti haltuun otettava ilmiö

Tutkimustiedon niukkuuden ja olemassa olevan tiedon alhaisen sovellustason vuoksi ilmiö on hankalasti haltuun otettavissa. Esimerkiksi lääkäreiden koulutus ei sisällä tietoa siitä, mistä ilmiössä on kyse ja miten siihen tulisi omassa työssä reagoida. Ympäristösairaat potilaat ovat tästä syystä terveydenhuollossa väliinputoajia ja heidän hoitonsa hyvin sattumanvaraista. Monin paikoin ympäristösairauksien kohdalla vaatimus tautimekanismien kattavasta ymmärtämisestä on ohittanut potilaiden avuntarpeen. On kansainvälinen ilmiö, että ympäristösairauksien hoito on aihepiiriin erikoistuneiden yksittäisten lääkäreiden varassa. Haastatelluista niin Ohnsorge, Hope kuin Pasciutokin lukeutuvat kukin omassa maassaan tällaisiin lääkäreihin.

Nova Scotian hoitomalli on yksi ensimmäisiä virallisia terveydenhuoltojärjestelmän tasolla ilmiöön reagoivista hoitomalleista. Sen tulokulma pohjaa uuteen tapaan hahmottaa sairauksia ja potilaan ongelmia. Yksittäisten sairauksien sijaan lähestytään potilaan ongelmia kokonaisvaltaisesti ja toimintakyky edellä.

Ympäristösairas yhteiskunnassa hankkeen etusivulle

Lue lisää – asiantuntijoiden haastattelut

Peter Ohnsorge: Lääketieteen täytyy muuttua maailman mukana – Ympäristöperäisiä sairauksia ei voida hoitaa nykyisten lääketieteellisten käytänteiden puitteissa. Tarvitaan yksilöllisempää tulokulmaa ja avarampaa sairauskäsitystä

Antonio Maria Pasciuto: Tietämys ympäristöterveysriskeistä voidaan siirtää lääketieteen hoitokäytäntöihin – Ympäristösairaita hoitava lääkäri tarvitsee yönsä tueksi terveydenhuoltojärjestelmän muita toimijoita

Janette Hope: Kliinisessä ympäristölääketieteessä pätevät samat periaatteet kuin kaikessa lääketieteessä – Ympäristösairaan potilaan hoito on tarkkaa ja perusteellista lääkärintyötä. Yksittäistä laboratoriokoetta diagnosoinnin perusteeksi ei ole olemassa

Tara Sampalli, Lynn Edwars, Rob Dickson: Potilaslähtöisyyteen ja toimintakykyyn pohjautuvat tulokulmat ja hoitomalli monisairastavuuden, ympäristöperäisten herkistymissairauksien ja hankalien kroonisten sairaustilojen hoidossa – Hoidon, hoitokokemusten ja potilaiden terveydentilan kehittäminen Nova Scotian terveydenhuollossa