Tarinat ja julkaisut

Eri reittejä

05.03.2021

Eri reittejä: Siperiassa ammuttu venäläisfilosofi löysi ymmärtäjän suomalaisesta Venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelijasta

Ihmisen kokemuksen muotoa tutkinut Gustav Špet innosti Liisa Bourgeot’ta, koska tämä kysyi tarpeeksi perustavia kysymyksiä. Yksitoista vuotta ensikohtaamisen jälkeen Špetin ajattelua käsittelevä väitöskirja on melkein valmis. Toimittaja Kyösti Niemelän jutussa Bourgeot kertoo, miten yhteys Stalinin vainoissa kuolleeseen ajattelijaan syntyi hautausmaalla pariisilaisessa esikaupungissa. Eri reittejä -juttusarjamme mutkittelee tutkimusaiheesta toiseen joka kuukausi.

Teksti: Kyösti Niemelä
Kuvat: Hans Eiskonen

Keväällä 1912 Gustav Špet, 33-vuotias venäläinen tutkija, matkusti Göttingeniin, vanhaan saksalaiseen yliopistokaupunkiin. Špet oli opiskellut matematiikkaa ja filosofiaa, julkaissut ensimmäiset tieteelliset artikkelinsa ja aloittanut filosofian opettamisen Moskovassa. Hän oli ollut perustamassa Moskovaan psykologisen tutkimuksen instituuttia ja saavuttanut kotikonnuillaan jo jonkin verran mainetta. Špet matkusteli Euroopassa tutustuakseen filosofisiin virtauksiin, sillä ideat ja ajatukset levisivät tuohon aikaan hitaasti.

Göttingenin yliopistoon hän saapui kuunnellakseen kuuluisan Edmund Husserlin luentoja. Kuusikymppinen Husserl oli tuolloin luomassa pohjaa fenomenologialle, uudelle filosofian tekemisen tavalle, josta tulisi myöhemmin yksi 1900-luvun eurooppalaisen filosofian tärkeimpiä filosofisia suuntauksia.

Špet innostui fenomenologiasta nopeasti ja voimallisesti ja alkoi käydä henkilökohtaisia keskusteluja Husserlin kanssa. Hän rupesi heti luomaan Husserlin ajattelun pohjalta omaa omaperäistä filosofiaansa ja julkaisi lyhyessä ajassa monia merkittäviä filosofisia tekstejä. Myöhemmin Špetiä tultaisiin kutsumaan venäläisen fenomenologian isäksi.

Vajaat sata vuotta myöhemmin, syksyllä 2009, Venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelija Liisa Bourgeot kuuli ensimmäistä kertaa Gustav Špetistä. Bourgeot oli innostunut fenomenologiasta – hurahtanut siihen, kuten hän itse sanoo – muutamaa vuotta aikaisemmin ja alkanut osallistua opintojensa ohessa fenomenologian seminaariin.

Špetistä piti esitelmän professori Vesa Oittinen, yksi harvoista venäläisen filosofian asiantuntijoista Suomessa. Vaikka esitys kesti vain vajaat puoli tuntia, Bourgeot kiinnostui Špetistä saman tien. Tässä oli filosofi, joka kirjoitti venäjäksi ja oli vielä Husserlin, fenomenologian perustajaisän, suora oppilas. Bourgeot ryhtyi lukemaan Špetin tuotantoa pian luennon jälkeen ja kirjoitti tämän ajattelusta gradunsa. Tällä hetkellä, 11 vuotta myöhemmin, hän viimeistelee väitöskirjaa Špetin ajattelusta Oittisen ohjauksessa. Poikkeuksellinen väitöskirja tuo uraauurtavia näkökulmia venäläisfilosofin ymmärtämiseen.

 

Työ alkoi rämpien

Tutkijuus tuli kirjaimellisesti postissa. Kirjoittaessaan vielä Špet-graduaan Bourgeot sai sähköpostia oppiaineensa professorilta Tomi Huttuselta. Professori kysyi, olisiko Bourgeot kiinnostunut lähtemään mukaan Koneen Säätiölle jätettävään projektihakemukseen. Sittemmin Huttunen sai säätiöltä suuren apurahan tutkimushankkeelle venäläisestä avantgardesta, ja vuoden 2013 jälkeen Bourgeot on työskennellyt lähinnä väitöskirjansa parissa.

”Alkuvuodet olivat aikamoista rämpimistä. Kun oli tullut gradussa johonkin johtopäätökseen, niin pian sen kumosi ja tajusi, ettei tiedä mistään mitään. Meni kauan, että sain mistään kiinni”, Bourgeot kertoo.

Ensimmäisinä vuosina hän hahmotteli Špetin ajattelun kontekstia. Hän luki venäläisen filosofian historiaa, venäläistä kieliteoriaa ja muita mitä erilaisimpia tekstejä, saksalaisesta romantiikasta Immanuel Kantiin, yrittäessään ymmärtää Špetin paikkaa filosofian historiassa. Alussa ei ollut edes selvää, kuinka paljon väitöskirjassa tulisi olemaan kulttuurihistoriaa, kuinka paljon filosofiaa tai kieliteoriaa.

Myöhemmin Koneen Säätiö myönsi Bourgeot’lle uuden henkilökohtaisen apurahan väitöskirjaprojektin jatkamiseen. Vuonna 2014 Bourgeot sai ensimmäisen lapsensa, vuonna 2017 toisen, ja vanhempainvapaat katkaisivat väitöskirjan teon. Tiellä tohtoriksi on mennyt odotettua pidempään.

”Toisaalta se on hyvä, koska olen tarvinnut paljon aikaa tämän miettimiseen. Mutta mikään ideaaliprosessi, jollaista yliopistolla toivottaisiin, tämä ei ole kyllä ollut.”

Miettiminen toisaalta sopii, sillä Bourgeot sanoo olevansa ennemmin lukemaan ja kirjoittamaan vetäytyvää tutkijatyyppiä, ei debatoinnin rakastaja, kuten monet filosofit ja filosofian opiskelijat.

 

Lyhyt johdatus fenomenologiaan

Ajatellaanpa kirjoituspöytää. Voin muistella kirjoituspöytääni, koskettaa sitä, nähdä sen kaukaa ja läheltä, eri valaistuksissa ja eri näkökulmista. Voin inhota sitä ja kaivata sitä. Kirjoituspöytä pysyy kaiken aikaa samana, vain oma subjektiivinen kokemukseni vaihtelee.

Edmund Husserlin mukaan hänen oman aikansa tiede osasi kuvata kyllä kirjoituspöytää mutta ei ihmisen kokemusta siitä. Vaikka tiede oli jo tuolloin antanut meille valtavasti tietoa maailmasta, se ei osannut tutkia tarpeeksi hyvin ja tarpeeksi objektiivisesti ihmisten kokemuksen muotoa. Siihen tarvittaisiin fenomenologiaa.

Fenomenologisen filosofian lähtökohta on juuri ihmisen tietoisuus ja ihmisen oma kokemus. Fenomenologia zoomaa ihmismieleen, siihen miten pöydät, ihmiset, muut olennot ja asiat ilmenevät tietoisuudessamme – miten näemme, kuulemme, kuvittelemme tai inhoamme niitä. Tutkimalla ihmisen kokemusta fenomenologia halusi päästä selville ihmisen tietoisuuden syvistä rakenteista ja erityisesti tietoisuuden suuntautumisesta kohti maailmaa. Subjektiivisuus ei tarkoittanut epämääräisyyttä: Husserl korosti filosofiansa tarkkuutta ja tieteellisyyttä.

Bourgeot kertoo viehättyneensä fenomenologiassa nimenomaan siitä, että siellä kysytään tarpeeksi perustavia kysymyksiä ajattelusta, olemisesta ja todellisuudesta.  Juuri tätä hän kertoo haluavansa filosofialta – kaikkein perustavimpien kysymysten esittämistä.

Fenomenologian perinne jatkui Husserlin jälkeen esimerkiksi siinä, kun Martin Heidegger kirjoitti olemisen ajallisuudesta ja kuoleman ennakoinnista – olemisesta kohti kuolemaa, kuten hän sitä kutsui. Tai kun Jean-Paul Sartre kirjoitti eksistentialistisessa filosofiassaan ihmisten perustavasta vapaudesta, siitä miten meidät on kaikki heitetty vapauteen ja samalla vastuuseen itsestämme.

Sartre, Heidegger, Špet ja monet muut kehittivät Husserlin ajattelua omaan suuntaansa. Fenomenologista tai fenomenologiasta ammentavaa filosofiaa ja muuta tutkimusta tehdään edelleen, myös Suomessa.

Yksi Bourgeot’n väitöskirjan suurista kysymyksistä käsitteleekin sitä, mikä Špetin ja Husserlin ajatusten suhde itse asiassa on. Mitä Špet oikeastaan sai Husserlilta? Missä heidän eronsa piilee?

Aihetta käsiteltiin vuonna 2009 julkaistussa englanninkielisessä artikkelikokoelmassa, joka oli Bourgeot’n ensimmäisiä Špetistä lukemia kirjoja. Teos vahvisti tunnetta siitä, että aihetta pitää tutkia.

”Siitä hetkestä, kun aloin lukea kirjaa, tuli olo, ettei se selitä läheskään kaikkea eikä tarpeeksi – että Špetin ja selitysten väliin jäi joku aukko. Sisälläni on ehkä pieni debatoija, koska lähdin täyttämään sitä aukkoa – varmaan vain itsepäisyyttäni.”

Nyt hän uskoo täyttäneensä aukon, vastanneensa moniin niistä epäilyksistä, joita kokoelman lukeminen herätti.

 

Kuvitus: Hans Eiskonen

Seminaarit ovat sosiaalista tutkijantyötä

Idea siitä, mitä filosofi tekee, on jo pitkään tiivistynyt Auguste Rodinin kuuluisassa veistoksessa Ajattelija. Siinä leukaansa kädellä tukeva mies on vaipunut syviin mietteisiin. Yleisissä mielikuvissa filosofi tekee juuri näin: tuijottaa keskittyneen ja poissaolevan näköisenä johonkin ja ajattelee niin että aivot sauhuavat.

Oikeasti filosofian väitöskirjan kirjoittaminen on paljon sosiaalisempaa kuin mitä Ajattelijasta luulisi. Suurin osa tutkijan ajasta vietetään kirjojen, muistiinpanojen ja omien tekstien parissa, kirjaston tai työhuoneen hiljaisuudessa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Välttämätön osa tutkimusprosessia ovat keskustelut kollegoiden kanssa.

Kaksi säännöllistä ryhmätapaamista ovat olleet Bourgeot’lle tärkeitä: hänen oman oppiaineensa tutkijaseminaari ja fenomenologian seminaari.

Venäläisen kirjallisuuden tutkijaseminaari käsittelee pari kertaa kuussa yhden tutkijan tekstiä. Sieltä Bourgeot kertoo saaneensa antoisia ja tarkkoja kommentteja nimenomaan Špetin oman ajan kulttuurihistoriasta.

Fenomenologiaseminaari taas on useamman yliopiston yhteinen. Mukaan on tervetullut lähes kuka tahansa fenomenologista tutkimusta tehnyt tutkija lähes mistä tahansa.

”Siellä vallitsee tosi vahva yhdessä tekemisen tuntu”, Bourgeot kuvailee.

Aluksi hän vain kuunteli. Otti aikansa oppia seuraamaan fenomenologista keskustelua ja sen jälkeen vielä lisää aikaa oppia puhumaan siitä. Filosofinen puhe on tarkempaa ja vaivalloisempaa kuin monen muun tutkimusalan puhe. Myöhemmin Bourgeot alusti aiheesta, josta kirjoitti väitöskirjaan kuuluvan artikkelin.

”Se oli tärkeä hetki – että oli oma väite.”

Syksyllä 2019 seminaarin vetäjät, filosofian tutkijat Fredrik Westerlund ja Andreea Smaranda Aldea, veivät Bourgeot’n kahville ja antoivat fenomenologian yksityisopetusta. He auttoivat erityisesti fenomenologisen reduktion ymmärtämisessä. Se on Husserlin luoma ja Špetin edelleen kehittelemä fenomenologisen metodin muoto. Siinä yritetään irtaantua tavallisesta arkiajattelustamme ja keskittyä kokemukseen itseensä ikään kuin sulkeistamalla ympäröivä maailma tai jättämällä se sivuun.

Bourgeot arvelee, että vihkiytymättömyydestä on ollut myös hyötyä. Hänellä ei ole ollut fenomenologiasta voimakkaita ennakkokäsityksiä, jotka olisivat sitten ohjanneet liikaa Špetin ajattelun tulkitsemista.

”En ole yrittänyt syöttää Špetille tiettyä roolia, vaan olen jollain tavoin pyrkinyt lukemaan häntä sisältäpäin.”

Fenomenologiaseminaarin osanottajien roolit muuttuvat vuosien myötä: monet ovat tulleet sinne opiskelijoina, kirjoittaneet väitöskirjan ja alkaneet sen jälkeen keskustella kollegiaalisemmin entisten opettajiensa kanssa.

Koska Bourgeot’n oma aihe sijoittuu kahden seminaarin välimaastoon, hän on kummassakin paikassa aina jonkin verran itselleen vieraalla alueella.

”Se on ollut välillä raskasta mutta myös opettavaista ja pitänyt hyvällä tavalla kriittisenä omaa tekemistä kohtaan.”

 

Filosofian historia on filosofiaa

Bourgeot tutkii filosofian historiaa: hänen väitöskirjassaan kerrotaan, mitä tietty filosofi todella sanoi, miten toinen filosofi tähän vaikutti ja mitä eroja heidän ajattelussaan on. Lisäksi analysoidaan sitä, millainen paikka filosofilla on oman maansa filosofisessa traditiossa ja kulttuurihistoriassa.

Filosofia on siitä erikoinen tutkimusala, että sen historia on osa alaa itseään, kertoo väitöskirjan toinen ohjaaja, emeritusprofessori Vesa Oittinen.

”Eläintieteen historia ei ole eläintiedettä. Se ei tutki eläimiä. Mutta jos tutkitaan filosofian historiaa, se on filosofiaa”, Oittinen tiivistää.

Filosofia ei vanhene samalla tavalla kuin luonnontieteet. Aristoteleen ajatukset biologiasta tai fysiikasta ovat nykyään pitkälti historiallisia kuriositeetteja, mutta Aristoteleen ajatuksilla etiikasta aloitetaan edelleen etiikan johdantokursseja yliopistoissa ympäri maailmaa.

Filosofian opiskelijat lukevat satoja tai jopa tuhansia vuosia vanhaa tutkimusta enemmän kuin minkään muun alan opiskelijat. Esimerkiksi kirjallisuustieteessä luetaan vanhaa kaunokirjallisuutta, mutta ei paljoakaan vanhaa kirjallisuudentutkimusta.

Oittinen selittää, että tämän taustalla on filosofian reflektiivinen luonne. Filosofia on siinä mielessä aivan erityinen akateemisen tutkimuksen ala, että se tutkii omia perusteitaan.

Ja kaiken muunkin perusteita.

”Fyysikot pohtivat painovoimaa ja säteilyä. Mutta jos fyysikko alkaa miettiä, kuinka luotettavaa hänen saamansa tieto on tai mihin se perustuu, hän siirtyy filosofian alueelle.”

Juuri perusteiden ajatteleminen tekee filosofiasta ajattomampaa kuin muista tieteistä. Vastaukset kysymykseen ”mitä on tieto?” eivät vanhene samalla tavalla kuin vastaukset kysymykseen ”mitä tiedämme planeetoista?”.

 

Venäjä on harvinaisuus

Liisa Bourgeot’n väitöskirja on poikkeuksellinen siinä, että se käsittelee venäjäksi kirjoittanutta filosofia.

Yksikään todella suurista filosofian klassikoista ei kirjoittanut tuotantoaan venäjän kielellä. Venäjältä on tullut laajasti arvostettua musiikkia, matematiikkaa ja kirjallisuutta mutta huomattavasti vähemmän filosofiaa. Kun suomalaisessa yliopistossa opetetaan 1800–1900-luvun filosofian klassikoita, ne on yleensä kirjoitettu alun perin englanniksi, ranskaksi tai saksaksi.

Kuten monia Venäjään liittyviä asioita, tätäkin voidaan selittää sillä, että Venäjä modernisoitui niin myöhään, sanoo Vesa Oittinen. Hän muistuttaa, että yliopistot tai ylipäänsä tieteet tulivat Venäjälle vasta 1700-luvulla. Ensimmäisenä venäläisenä filosofina Oittinen pitää Pjotr Tšaadajevia, joka kritisoi 1800-luvun alkupuolella venäläistä hengenelämää. Alkumetrit eivät olleet lupaavia: hallinto piti Tšaadajevin ajatuksia niin törkeinä, että tämä julistettiin mielisairaaksi. Sittemmin Stalinin kaudella filosofien osaksi tuli vielä surkeampia kohtaloita.

Špetkin lähti aikoinaan etsimään filosofisia vaikutteita ulkomailta. Ennen Göttingeniä hän oli vieraillut Pariisissa, Edinburghissa ja muualla Saksassa.

Mutta edes sitä venäläistä filosofiaa, joka syntyi 1800–1900-luvulla, ei tunneta Oittisen mukaan kovin hyvin, ei myöskään Suomessa. Tärkeä syy tähän on se, että venäjän kieltä osataan huomattavasti huonommin kuin saksaa tai ranskaa, ja filosofiaa tutkitaan lähtökohtaisesti alkukielellä.

”Filosofiset merkityserot ovat niin hienoisia ja oleellisia, että tulkinnan on oltava todella tarkkaa”, Bourgeot sanoo.

Filosofisen kirjallisuuden käännökset, parhaatkin, kadottavat helposti merkityksiä.

”En sano, ettei pysty tutkimaan filosofia, jos ei osaa tämän kieltä, mutta kyllä se ehdottomasti auttaa.”

Ennen kuin Bourgeot kuuli Oittisen luennon Špetistä, hänellä itselläänkin oli perinteisiä ennakkoluuloja venäläistä filosofiaa kohtaan.

”Että venäläistä filosofiaa ei ole tai että se on pelkästään uskonnollista tai että se on Dostojevskiä ja Tolstoita – jotka toki ovat hienoja ajattelijoita. Se, että löytyi omiin silmiini vakavasti otettava akateeminen filosofi, oli iso juttu.”

Vähän tutkitulla maaperällä on omat vaikeutensa. Vaikka tutkimustyössä on sosiaalinen puolensa, se voi olla älyllisesti eristynyttä.

”Tutkin monella tapaa tosi uutta aihetta, mikä on johtanut yksinäisyyteen. Ei ole olemassa venäläisen filosofian oppiainetta, ei tutkimustraditiota, ei varsinaista tutkimusyhteisöä eikä kovinkaan monta henkilöä, joilta pyytää neuvoa ja apua.”

Bourgeot sanoo olleensa onnekas ohjaajiensa suhteen: Vesa Oittinen tuntee syvästi venäläistä filosofiaa ja Tomi Huttunen on luottanut aloittelevan tutkijan kykyyn tutkia hankalaa aihetta.

“Tilanteessa, jossa venäläisen filosofian historian tuntemus on vielä aika lasten kengissä jopa Venäjällä, kulttuurihistorian tuntemuksen merkitys korostuu entisestään.”

 

Vieraskirja tallensi tutkijan historiaan

Maaliskuussa 2017 Bourgeot matkusti Moskovaan tutustuakseen Venäjän valtionkirjastossa sijaitseviin Špet-aiheisiin kansioihin. Hän halusi varmistaa, ettei ole sivuuttanut yhtään tärkeää kirjoitusta. Mitään sellaista materiaalia ei löytynyt, mikä olisi muuttanut omia käsityksiä, mutta jotain iloa matkasta kuitenkin oli.

”Venäläisessä arkistossa kirjataan jokaisen kävijän nimi pieneen listaan, ja näin, ketkä kaikki siellä olivat käyneet. Se oli pieni itsetuntobuusti, että tiesin kaikki ne ihmiset ja tiesin, mitä he ovat kirjoittaneet, ja ajattelin, että sain oman nimeni sinne jatkeeksi.”

Bourgeot kertoo tutkijoiden ajattelevan joskus heikkoina hetkinään, että kaikkihan heidän aihettaan ovat kommentoineet ja mitä siihen enää voi lisätä.

”Arkistossa näki, että lista on aika lyhyt ja että kyllä tekemistä riittää.”

Arkiston vanhat paperit eivät tuoneet tunnetta, että nyt ollaan päästy lähelle tutkimuksen kohdetta. Se tunne tuli yllättävässä paikassa.

Vuoden 2019 jouluksi Bourgeot matkusti miehensä ja lastensa kanssa Pariisiin, Boulogne-Billancourtin esikaupunkialueelle. Pariisissa olivat käynnissä valtavat lakot, jotka tekivät metron ja bussin käyttämisestä miltei mahdotonta, joten perhe vietti koko loman Boulogne-Billancourtissa. Siellä he huomasivat, että kaupunginosa oli ollut venäläisten emigranttien keskus 1920-luvulla. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen suuri joukko venäläistä älymystöä ja taiteilijoita muutti asumaan Pariisiin.

Bourgeot’n puoliso Ian löysi myös tiedon, että Špetin läheinen ystävä ja keskustelukumppani, filosofi Lev Šestov, on haudattu läheiselle hautausmaalle. Vuonna 1938 kuollut Šestov ehti emigranttivuosinaan saavuttaa menestystä Ranskassa ja on siellä paljon Špetiä tunnetumpi. Niinpä Bourgeot lähti Pariisin-matkan viimeisenä päivänä etsimään Šestovin hautaa.

”Oli kirkas päivä, eikä hautausmaalla ollut ketään muuta. Ostin portilta ruusun, ja pitkän etsinnän jälkeen löysin haudan. Se, että pääsi vierailemaan Špetin läheisesti tunteneen ihmisen niin sanotusti luona, oli suuri kokemus. Ensimmäistä kertaa Špetin kohtalo tuntui jotenkin omissa luissa ja ytimissä, kun siihen asti Špet oli tuntunut aika saavuttamattomalta henkilöltä.”

Špetin haudalla ei voi käydä, sillä hänet ammuttiin Siperiassa vuonna 1937, Stalinin vainojen uhrina, eikä hänellä ole hautaa.

 

Gustav Špet (1879–1937) karkotettiin neuvostovastaisuudesta syytettynä Siperiaan vuonna 1935, mutta sai jatkaa akateemista työtään siellä. Syksyllä 1937 hänet pidätettiin uudestaan ja teloitettiin pian sen jälkeen.

Ajattelu rakentuu paperin palasille

Rodinin Ajattelija on vaipunut syviin mietteisiin, mutta Bourgeot työskentelee hyvin harvoin vain istuen ja miettien. Yleisimmät työmetodit ovat lukeminen, kirjoittaminen ja muistiinpanojen tekeminen. Tämä johtuu muun muassa siitä, että tutkimuksen aiheena on toisen ihmisen ajattelu.

Bourgeot’n muistiinpanot eivät löydy muistikirjoista eivätkä tiedostoista. Hän ei tee juurikaan muistiinpanoja tietokoneella vaan kirjaa ne erilaisille lähistöltä löytyville papereille, esimerkiksi laskujen taakse.

”Jotta asia järjestyisi päässäni, joudun kirjoittamaan sen paperille sekä vetämään nuolia, ympyröimään, alleviivaamaan ja listaamaan.”

Tällä tavoin hän työskenteli myös saavuttaessaan läpimurron tutkimuksessaan kesällä 2019. Bourgeot oli edellisen vuoden joulukuussa osallistunut isoon slavistikonferenssiin Bostonissa, tavannut siellä alan tutkijoita, ja halusi nyt aloittaa vakavamman kirjoitustyön. Kansalliskirjaston Slavicassa eli slaavilaisessa kirjastossa, lukiessaan jälleen kerran rinnakkain Špetiä ja Husserlia, Bourgeot sai uuden oivalluksen.

Sillä kerralla tutkijan edessä oli kummaltakin ajattelijalta tekstejä, joita hän ei ollut lukenut puhki. Ehkä se oli ratkaiseva syy. Uudet tekstit antoivat uuden näkökulman siihen, mikä Špetin ja Husserlin suhde todella on.

”Sen jälkeen olen vain työstänyt sitä, miten asia osoitetaan, minkä tekstien missä kohdissa mikäkin käy ilmi.”

Ratkaisevan sysäyksen antanut teksti oli Špetin vähemmän tunnettu essee Viisaus vai järki? (1917), jota Bourgeot luki uudestaan ja uudestaan kesällä 2019.

”Špetin ajattelussa ei ollutkaan kyse jostain pienestä niin sanotusta venäläisestä muunnoksesta Husserlin fenomenologiaan. Näytti siltä, että Špet oli ymmärtänyt Husserlin filosofian varsin syvällisesti ja kommentoi työllään sen oleellisimpia alkuasetuksia.”

Filosofien keskeinen ero on Bourgeot’n mukaan siinä, että Špet korosti merkitykseen liittyviä kysymyksiä. Kun ihmisen mieli vastaanottaa tietynlaisia aistihavaintoja, hän ymmärtää nopeasti näkevänsä edessään esimerkiksi kirjoituspöydän. Špetiä kiinnosti nimenomaan se, miten pelkät aistihavainnot muuttuvat pään sisällä kirjoituspöydän tai koiran ideaksi – joksikin jolla on merkitys.

Špetin mielestä Husserl ei ollut selittänyt tätä prosessia tarpeeksi hyvin ja selittääkseen sitä itse paremmin hän ryhtyi pureutumaan merkityksen ongelmaan. Špet oli tavallaan aikaansa edellä, sillä Husserl ja monet muut fenomenologit kirjoittivat merkityksestä laajasti vasta myöhemmin.

Tämä on Bourgeot’n mukaan erityisintä hänen väitöskirjassaan: siinä yritetään uudella ja entistä tarkemmalla tavalla ymmärtää Špetin motiivia muuttaa Husserlin teoriaa ja Špetin Husserl-käsityksen taustoja. Bourgeot’n mukaan Špetin oma fenomenologia on lähempänä Husserlia kuin yleensä ajatellaan. Kun Špetin Husserl-näkemykset selkeytyvät, myös Špetin kirjoitukset kulttuurista ja taiteesta näyttäytyvät uudenlaisina.

Yksi tutkimustyön osista on artikkeli Gustav Shpet’s Transcendental Turn, joka julkaistiin keväällä 2020 Studies in East European Thought -lehdessä.

Artikkelissa kuvataan Špetin pohdiskeluja sanojen olemuksesta ja merkityksestä. Se, miten ilmaisemme todellisuutta kielessä, kertoo Špetin mukaan meille mielen ja sen kohteiden (kuten pöytien ja koirien) välisestä vastaavuudesta. Lisäksi yksi Špetin avainkäsitteitä on ”sanan sisäinen muoto”, jota väitöskirjassa analysoidaan.

”Termillä selitetään sitä, millaisella mekanismilla merkitys annetaan jollekin kulttuurin asialle. Merkitys ei tule tyhjästä vaan sillä on historia ja filosofinen perusta.”

 

Ja he alkoivat muistuttaa toisiaan

Bourgeot kertoo pitävänsä edelleen, vuosien jälkeenkin, Špetin ajattelusta hyvin paljon.

”Sen kaikkine heikkouksineen!” hän lisää.

Bourgeot’n mukaan monet Špetin esittämät kysymykset olivat hyviä mutta vastaukset vähintäänkin ongelmallisia.

Yleensä ihmiset tutkivat filosofeja, joiden ajattelu miellyttää heitä, mutta myötämielisyys ei ole välttämätöntä. On mahdollista tehdä myös kriittistä, hyvinkin voimakkaasti kriittistä tutkimusta.

Kun paneutuu yhden ihmisen ajatuksiin yli vuosikymmenen ajan, se vaikuttaa helposti omaan päähän. Joskus tutkijat alkavat muuttua tutkimuskohteittensa kaltaisiksi – vähän niin kuin omistajien sanotaan alkavan muistuttaa koiriaan.

Bourgeot kertoo esimerkiksi huomanneensa, että hän etsii Špetin lailla taideteoksista merkityksiä. Špet vierasti monia aikansa avantgarden ilmiöitä ja avantgardea koskevia teorioita sekä valitti taideteosten jäävän usein koristeellisiksi, vaille taiteellista merkitystä.

Tällä alueella Bourgeot on huomannut alkaneensa ajatella Špetin lahjoittamilla sanoilla ja argumenteilla.

”Jos taideteos pyrkii olemaan esimerkiksi kantaaottava tai voimakkaan käsitteellinen, se tuntuu usein ikään kuin vain kuvittavan ajatuksen tai väitteen. Špetin termein tuntuu siltä, että merkitys jää puuttumaan siitä välistä.”

Sitten Bourgeot käy mietteliääksi.

”Tämä on varmaan konservatiivinen näkemys, ja nyt se on iskostunut minuun.”

 

 

Liisa Bourgeot

Yliopistotutkija, Filosofian, taiteiden ja yhteiskunnan tutkimuksen tohtoriohjelma, Helsingin yliopisto. Viimeistelee väitöskirjaansa Gustav Špetin filosofiasta.

Vesa Oittinen

Emeritusprofessori, Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto. Ohjaa opinnäytteitä ja tekee filosofian ja aatehistorian tutkimusta.

Anna palautetta Gustav Špet -jutusta ja Eri reittejä -juttusarjasta

Auta meitä tekemään Eri reiteistä parempi! Käytämme ajatuksiasi hyödyksi sarjan kehittämisessä.

Ajatuksia tästä jutusta

Valitse sana tai sanoja, jotka kuvaavat parhaiten ajatuksiasi tästä jutusta.(Pakollinen)

Ajatuksia Eri reittejä -juttusarjasta

Oletko lukenut aiempia Eri reittejä -juttuja?(Pakollinen)