Tarinat ja julkaisut Eri reittejä 22.06.2023 Kansainvälisessä hiuskaupassa intialaisnaisen suortuvat muuttuvat keskiluokkaisen suomalaisen hyvinvointiprojektiksi Tarinat ja julkaisut Eri reittejä 22.06.2023 Kansainvälisessä hiuskaupassa intialaisnaisen suortuvat muuttuvat keskiluokkaisen suomalaisen hyvinvointiprojektiksi Eri reittejä -juttusarja Eri reittejä -jutut kutsuvat sinut mukaan poluille, joita tutkijat kulkevat tiedettä tehdessään. Sarjassa vaihtuvat kirjoittajat paneutuvat Koneen Säätiön rahoittamiin tutkimushankkeisiin. Sarjaa tuottaa Tuomo Tamminen, ja sitä kustantaa Koneen Säätiö. Teksti Aurora Lemma Kuvitus Anna Mu Jaa: Hiukset ovat aina olleet pääomaa, jota köyhät myyvät rikkaille. Suomalaiselle hiustenpidennykset voivat olla tapa osoittaa hyvinvointia, eteläafrikkalaiselle keino ilmaista vaurautta. Hiuskauppaa tutkiva sosiologi Riitta Högbacka kertoo toimittaja Aurora Lemman jutussa yhteiskunnasta, jossa ihmisen pitää jatkuvasti kehittyä ja muuttua. Hiustenpidennyksiä on karkeasti luokitellen kolmea kastia. Halvin on synteettistä, esimerkiksi nailonista valmistettua tekohiusta. Toiseksi laadukkain on jätehiusta, joka on kerätty esimerkiksi kammoista ja lattiakaivoista. Korkealaatuisin hius on leikattu kokonaisuudessaan jonkun päästä. Tällöin hiussuortuvat ovat samansuuntaisia eivätkä takkuunnu niin helposti. Merkittävä osa näistä laadukkaimmista hiuksista tulee yhdestä temppelistä Intiassa. Temppelin nimi, Venkateswara, viittaa yhteen Vishnun olomuodoista. Vishnu on yksi hindulaisuuden kolmesta pääjumalasta. Legendan mukaan Venkateswaralle jäi kirveeniskun jäljiltä päälaelle kohta, johon ei kasvanut hiuksia. Eräänä päivänä Venkateswaran tielle sattunut jumalatar Neela Devi uhrasi hänelle hiuksiaan ja niiden myötä kauneutensa. Legendasta on erilaisia versioita, mutta yhden mukaan Venkateswara lupasi korvata naisen hiukset antamalla tälle seuraajiensa uhraukset. Intiasta kerätyt hiukset lähetetään Myanmariin. Sieltä suurin osa kulkee Kiinaan. Vielä nykyäänkin tuhannet ihmiset luovuttavat päivittäin hiuksensa Venkateswaralle. Globaaleja valtahierarkioita heijastavan tuotantoketjun päätteeksi iso osa näistä hiuksista päätyy Eurooppaan, myös Suomeen. Köyhä uhraa arvokkaimman omaisuutensa Venkateswaran temppelissä käy päivittäin kymmeniätuhansia pyhiinvaeltajia. Hiusten luovutuksista sekä rahallisista ja muista uhrauksista saaduilla tuotoillaan temppeli ylläpitää orpokoteja, kouluja ja sairaaloita sekä tarjoaa pyhiinvaeltajille ruokaa ja yöpymismahdollisuuden. Varsinkin köyhillä naisilla arvokkain uhrattava asia on hiukset. Hiusten luovuttaminen on myös henkinen teko. Kuten legendan Neela Devin, myös nykynaisten ajatellaan luopuvan hiustensa mukana kauneudestaan ja egostaan. Hiukset uhrataan yleensä toteutuneen toiveen jälkeen. Jumalilta on pyydetty apua esimerkiksi raskaaksi tulemiseen, ja luvattu vastalahjaksi hiukset. Toiveen toteutuessa hiukset tulee uhrata tai seuraa huonoa onnea. Intiasta kerätyt hiukset lähetetään Myanmariin, missä ne pestään ja harjataan. Sieltä suurin osa kulkee Kiinaan, missä hiuksia käsitellään lisää, paketoidaan ja myydään lopulta eteenpäin kuluttajamaihin. Sosiologi Riitta Högbacka päätyi tutkimaan hiusten kiertoa melkeinpä sattumalta. Hän oli aikaisemmin tutkinut niin sanottua lasten kiertoa eli kansainvälistä adoptiota. Vuosina 2006–2009 hän oli viettänyt useita kuukausia haastatellen Suomeen adoptoitujen lasten biologisia äitejä Etelä-Afrikassa. Haastatteluja tehdessään Högbackan huomio oli kiinnittynyt naisten hiuksiin. Niiden merkitys välittyi naisten puheessa ja arjen kanssakäymisissä. Isolla osalla naisista oli hiustenpidennykset, ja välillä haastattelut päättyivät siihen, että hiuksia piti lähteä huoltamaan tai ostamaan. Vielä 1990-luvulla lisähiukset olivat varakkaiden ihmisten harrastus, mutta nykyään niitä käyttäviä ihmisiä ei voi luokitella yhteen ryhmään. Suurin osa kiertävää hiusta on jätehiusta, jota on kerätty kampaamoiden lattioilta ja roskiksista. Niinpä vuonna 2018 Högbacka muotoili uuden tutkimuskysymyksensä hiusten ympärille. Millä tavalla hiukset kiertävät maailmaa? Miten hiustenpidennysten merkitykset vaihtelevat eri kulttuureissa? Hän haastatteli yhteensä noin kahdeksaakymmentä hiustenpidennysten käyttäjää Suomessa ja Etelä-Afrikassa sekä noin kolmeakymmentä hiusten luovuttajaa Intiassa. Hiusten oli tarkoitus olla tauko, jotain kevyempää raskaiden tutkimusaiheiden välillä. Vastaukset kysymyksiin ovat osittain auki, sillä aineiston analysointi on kesken. Taukoa raskaista aiheista Högbacka ei lopulta saanut. ”Sosiologiassa on pitkä perinne siitä, että lähdetään jostain pienestä ja sitä kautta tarkastellaan suurempia kokonaisuuksia”, hän sanoo. Näin kävi myös hiusten kanssa. Silti Högbacka yllättyi siitä, kuinka syviin vesiin aihe on hänet vienyt. ”Kansainvälisen kierron kontekstissa hiukset ovat tavaraa. Ne paketoidaan ja myydään. Samaan aikaan hiuksilla on tärkeitä merkityksiä ihmisille. On aina ollut.” ”Miksi minun pitäisi ajatella heitä?” Hiuksia myyvillä sivustoilla ei yleensä mainita hiusten alkuperää. Hiuksia kutsutaan usein brasilialaisiksi, mutta Högbackan mukaan tämä on markkinointia. Tilastojen valossa suurimmat lähtömaat ovat Kiina ja Intia. Pieni osa Kiinasta tulevista hiuksista tulee Xinjiangin alueelta. Esimerkiksi Yhdysvaltojen viranomaiset ovat epäilleet hiusten olevan peräisin pidätyskeskuksista, joissa muslimitaustaisten uiguurien hyväksikäyttö ja ihmisoikeusrikkomukset ovat arkipäivää. Högbackan mukaan myös venäläisistä vankiloista on joskus epäilty myytävän pakkokeinoin leikattua hiusta. Tällaiset väärinkäytökset edustavat luultavasti kuitenkin vain hyvin pientä osaa hiuskaupasta. Suurin osa kiertävää hiusta on jätehiusta, jota on kerätty kampaamoiden lattioilta ja roskiksista – mistä hiusta nyt löytyykään. Näiden ja uhrattujen hiusten lisäksi merkittävin lähde ovat köyhien naisten vapaaehtoisesti myymät hiukset. Högbackan haastattelujen perusteella temppeleille hiuksensa luovuttavat naiset tietävät yleensä niiden menevän myyntiin. Haastateltuja ei häirinnyt ajatus siitä, että heidän hiuksensa myydään eteenpäin. Kun Högbacka kysyi eräältä haastateltavalta, mitä hän ajatteli luovutettuja hiuksia ostavista länsimaisista naisista, tämä vastasi ykskantaan: ”Miksi minun pitäisi ajatella heitä?” Sana ”hyvinvointi” toistuu suomalaisten hiustenpidennysten käyttäjien haastatteluissa. Etelänmatkan arvoinen hiustenpidennys Suurimmat hiusten vientialueet ovat Yhdysvallat, Eurooppa ja Afrikka. Vuonna 2021 Suomeen tuotiin niin sanottua aitohiusta noin 10 000 kiloa. Suunnilleen niin paljon saadaan hiusta, kun 30 000 pitkähiuksisen ihmisen hiukset leikataan kokonaan pois. Hiustenpidennysten käyttö on yleistynyt nopeasti. Vielä 1990-luvulla lisähiukset olivat varakkaiden ihmisten harrastus, mutta nykyään niitä käyttäviä ihmisiä ei voi luokitella yhteen ryhmään. Högbackan haastattelemien kampaajien mukaan asiakkaissa on kaikenikäisiä ja -taustaisia ihmisiä. Kalliita pidennykset ovat edelleen. Hiukset ja niiden laitto kampaajalla maksavat yhteensä muutamasta satasesta tuhanteen euroon. Osa säästää hiuksia varten pitkään. Högbackan haastatteluissa hiustenpidennysten käyttäjät Suomessa kertovat, miksi he ovat valmiita käyttämään ”etelänmatkan verran rahaa hiuksiinsa”, kuten eräs kampaaja asian ilmaisee. Yksi haastateltava kertoi liikuttuneensa kyyneliin nähdessään hiukset ensimmäistä kertaa päässään. Kyseinen haastateltava koki ohuiden hiusten aiheuttaneen hänelle henkistä pahoinvointia. Hän kertoi hankkineensa pidennykset tästä syystä, oman hyvinvointinsa vuoksi. Sana hyvinvointi toistuu suomalaisten hiustenpidennysten käyttäjien haastatteluissa. Hiusten avulla luodaan kuvaa itsestä hyvinvoivana ja itsestään huolehtivana ihmisenä. ”Kunnon markkinasubjektina”, kuten Högbacka asian ilmaisee. Tällä hän viittaa ajatukseen kunnon kansalaisesta – ihmisestä, joka ansaitsee muiden arvostuksen panostuksestaan yhteiskuntaan. Uusliberaalissa kulttuurissa tämä panos on ennen kaikkea kuluttamista. Kunnon markkinasubjekti rakentaa identiteettinsä kuluttamisen avulla ja viestii kulutusvalinnoillaan sitä, kuka on. Yleensä kun puhutaan uusliberalismista, puhutaan taloudesta. Tarkemmin ottaen toisen maailmansodan jälkeen kehittyneestä talouspoliittisesta järjestelmästä, jonka mukaan paras tie hyvinvointiin kulkee yksityisen omistusoikeuden, vapaakaupan ja vapaiden markkinoiden kautta. Högbacka viittaa uusliberalismiin ennen kaikkea kulttuurina, sosiaalisena rakenteena, jonka kyseinen talouspoliittinen järjestelmä luo. Yksi tätä kulttuuria määrittävä piirre on hänen mukaansa vapauden illuusio. Ihanneihminen investoi itseensä Uusliberaalissa kulttuurissa yksilön ajatellaan olevan vapaa valitsemaan – ja tätä myötä myös vastuussa. Tällaisessa ajattelumallissa epäonnistuminen on oma vika, oli kyse sitten työnhausta, painosta tai ulkonäöstä. Tähän kulttuuriin liittyy ajatus jatkuvasta kehityksestä. Pitää tehdä oikeita valintoja, jatkuvasti. Yksilön tulee parantaa itseään, lisätä arvoaan, muuttua. Se, mitä itsestään voi muokata – hiuksia, unta, kehoa, ajattelua – laajenee jatkuvasti markkinoiden luodessa yhä uusia tapoja muuttua ja kehittyä. SUOMALAISET TOIVOIVAT ENNEN KAIKKEA SITÄ, ETTEI LISÄHIUKSIA HUOMATA. Niiden tulee olla hillityt, normaalit, tavalliset. Högbacka kuvaa tätä tarvetta muuttua joksikin muuksi lähes pakonomaiseksi. ”Emme näe peilistä omaa heijastumaamme, vaan sen, mikä on heijastuman takana, sen joka voisimme olla.” Tarve muuttua ja kehittyä toistui myös haastatteluissa. Eräs haastateltava kuvasi, kuinka hän ylläpitää hyvinvointiaan hiustenhoidon lisäksi esimerkiksi kasvohoidoilla ja varomalla lihomista. Turun yliopiston tutkijoiden Iida Kukkosen, Tero Pajusen, Outi Sarpilan ja Erica Åbergin tietokirjassa Ulkonäköyhteiskunta tämä itseään jatkuvasti kehittävä ”yrittäjäminä”, joka ”investoi itseensä, ruumiiseensa ja minuuteensa rationaalisesti”, on esimerkki ihanteellisesta keskiluokkaisesta ihmisestä. Hyvinvoinnin korostaminen sivuaa myös sosiologi Pierre Bourdieun ajatusta ”pelin säännöistä”. Bourdieun mukaan säännöt, joiden mukaan ihmisiä yhteiskunnassa arvotetaan, tulee sekä tuntea että kieltää. Tulee pelata niiden mukaan mutta esittää, ettei pelaa. Oikeastaan ihanneihmisen olisi paras esittää, ettei edes ymmärrä koko peliä. ”Hän harrastaa liikuntaa, koska se tuntuu hyvältä (ei esimerkiksi näyttääkseen hyvältä tai koska tietty liikuntamuoto on trendikästä). Hän ehostautuu ja laittautuu itsensä takia (ei näyttääkseen hyvältä muiden silmissä)”, tutkijat kuvaavat kirjassa. Högbackan haastatteluissa suomalaiset korostivat, miten tärkeää on nimenomaan näyttää terveeltä. Etelä-Afrikassa on edelleen varsin yleistä, että asiakaspalvelutyössä edellytetään ”eurooppalaista” hiustyyliä. ”Täytyy olla sen näköinen, että pitää itsestään huolta”, hän sanoo. Kauneus ei ole katsojan silmässä Suomalaiset hiustenpidennysten käyttäjät korostivat Högbackalle, että hiusten kuuluu näyttää luonnollisilta, niitä ei kuulu huomata. Niiden tulee olla hillityt, normaalit, tavalliset. Siinä missä suomalaiset toivoivat ennen kaikkea sitä, ettei lisähiuksia huomata, eteläafrikkalaisille haastateltaville oleellista oli, että hiukset huomattiin. Haastateltavat kuvasivat eri tavoin, kuinka muiden ihmisten suhtautuminen heihin muuttui lisähiusten myötä. ”Kyllä se on myös statuskysymys. [Suorilla hiuksilla] näytät heti rikkaalta, tyylikkäältä, hienostuneelta”, totesi yksi haastateltu. Eräs toinen kertoi laittavansa hiusten mukana ”statuksensa” päähän. Kalliit hiukset päässä ihmiset esimerkiksi olettivat hänen ajavan autoa, mikä on Etelä-Afrikassa merkki vauraudesta. Toki on vaikea sanoa kuinka paljon Etelä-Afrikassa – jossa apartheidin päättymisestä on kulunut vain noin kolmekymmentä vuotta – hiusihanteissa on kyse rasismista. Kuten Euroopassa ja Yhdysvalloissa, myös monissa Afrikan maissa ajatellaan edelleen vahvasti, että suorat tai korkeintaan laineikkaat hiukset ovat siistit ja naiselliset, ja afro- tai kihara kampaus epäsiisti ja ”villi”. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa on edelleen varsin yleistä, että asiakaspalvelutyössä edellytetään ”eurooppalaista” hiustyyliä. Kyseiset ihanteet ja ajatusmallit juontavat juurensa kolonialismiin ja orjakauppaan, joiden aikana rodullinen hierarkia rakennettiin. Kyse ei kuitenkaan ole vain historian havinasta. Nykyisen globaalin markkinatalouden aikana myös kulutuskulttuuri ja sen luomat ihanteet ovat globaaleja. Tämän ihanteen määrittävät ihmiset ovat edelleen enimmäkseen valkoisia ja länsimaalaisia. ”Kauneus ei ole vain katsojan silmässä, vaan ennemminkin se määrittyy niiden katsojien silmissä, joiden silmillä on eniten painoarvoa. Kauneus siis on valtaa, kirjaimellisesti”, kuvataan kirjassa Ulkonäköyhteiskunta. Globaaleissa ihanteissa ei ole kyse vain ulkonäöstä, vaan elämäntyylistä laajemmin. Riitta Högbacka ei usko, että haastatellut naiset haluavat varsinaisesti ”olla valkoisia”. Hänen mukaansa he haluavat vain päästä osallisiksi samoista eduista kuin me länsimaalaiset. Näin asian ilmaisi eräs eteläafrikkalainen haastateltava: ”Jos sinulla ei ole suoria hiuksia, näytät halvalta, et ole classy lady, ymmärrätkö? Se liittyy paljon siihen, mihin luokkaan ihmiset haluavat tulla identifioiduiksi.” Tavoiteltavan elämän mallia välitetään globaalisti mainosten, median ja populaarikulttuurin kautta. ”On nopeita autoja, hienoja pukuja ja eletään modernia elämää”, Högbacka kuvaa. Vaikka suurin osa maailmasta altistuu samalle mainonnan ja populaarikulttuurin luomalle kuvastolle hyvästä elämästä, vain pienellä osalla on lopulta siihen varaa. Voisiko nykyinen talouspoliittinen järjestelmämme edes toimia ilman globaalia eriarvoisuutta? Aina on ollut ihmisiä, joiden täytyy myydä hiuksensa Viimeistään ilmastokriisi ja luontokato ovat osoittaneet, ettei globaalin mainonnan ihannoima elämäntyyli – siis länsimaisen keskiluokkaisen ihmisen elämäntyyli – ole mahdollinen kuin pienelle osalle ihmisistä. Maapallomme ei kestä nykyistäkään menoa. Epäselvää on, voisiko nykyinen talouspoliittinen järjestelmämme edes toimia ilman globaalia eriarvoisuutta. Mistä saataisiin halvat raaka-aineet ja halpatyövoima pikamuotia varten? Kuka myisi hiuksensa tai pesisi täitä kuhisevat lattiakaivoista kerätyt hiukset? Globaali hiusten kierto on suhteellisen uusi ilmiö. Se, että köyhät ihmiset myyvät hiuksensa, ei ole. Hiuksia on kautta historian luovutettu, myyty ja pakkokeinoin otettu sekä esteettisiin että teollisiin tarkoituksiin. Niitä on käytetty esimerkiksi patjojen täytteinä ja niistä on tehty köysiä. Natsit leikkasivat juutalaisten hiukset ennen polttouuneja juuri näistä syistä. Antiikin Egyptissä ylimystön tapoihin kuului hiusten ajaminen kokonaisuudessaan siisteyden ja hygienian vuoksi, ja esimerkiksi Kleopatran kuuluisan polkkatukan on siis täytynyt olla peruukki. Peruukit ovat antiikin jälkeen olleet Euroopassa muodissa vaihtelevasti, miehillä ja naisilla. Myös Suomessa yläluokka käytti tekohiuksia esimerkiksi 1800-luvulla. Ja samoin kuin on aina ollut ihmisiä, jotka haluavat käyttää lisähiuksia tai vaihdella kampauksiaan, aina on ollut myös köyhiä, joilla ei ole muuta myytävää kuin hiuksensa. Tutkimusten mukaan ulkonäköön panostamisella on vaikutuksia esimerkiksi työllistymiseen ja palkkaukseen. Vuoden 1898 San Francisco Call -lehdestä löytyy kuvausta ajan hiuskaupasta. Artikkeli kuvaa, kuinka hiuskauppiaat keräsivät myyntitavaraa kylistä. Perjantaisin he kävelivät kadun päästä päähän keritsimet vyötäisillään ja maalaistytöt seisoivat talojensa edustalla esittelemässä lettejään. ”Niin me katsomme asioita nykyään” Högbacka korostaa, ettei halua tuomita ihmisiä hiustenpidennysten käytöstä. Uusliberaaliin kulttuuriin tuomitseminen kyllä istuisi. Ulkonäöstä ja ulkonäköpaineista keskustellessa päädytään herkästi keskustelemaan yksilöistä ja heidän valinnoistaan. ”Kun kaikki yksilöllistetään, ei tarvitse miettiä rakenteita”, hän sanoo. Tietenkään kyse ei ole pelkästään rakenteista, yhteiskunnan paineista tai sosiologisista teorioista. Ulkonäössä ja sen muokkaamisessa on kyse myös itseilmaisusta, leikistä ja visuaalisesta nautinnosta. Ulkonäköön panostaminen on myös kannattavaa: tutkimusten mukaan sillä on vaikutuksia esimerkiksi työllistymiseen ja palkkaukseen. Högbackan haastattelemat suomalaiset lisähiusten käyttäjät tiedostivat tämän. ”Koen, että sillä on merkitystä, että sä näytät siltä, että pidät huolta itsestäsi”, eräs haastateltava sanoi. Hän sanoi uskovansa, että esimerkiksi työnhakutilanteessa kahdesta samantasoisesta hakijasta paikan saa huolitellumpi. Ulkonäköyhteiskunta-kirjassa otsikon termi määritellään näin: yhteiskunta, jossa ulkonäön merkitys leviää sen perinteisten alueiden ulkopuolelle. Perinteisiä alueita ovat esimerkiksi parisuhdemarkkinat, joilla ulkonäön vaikutus nähdään jossain määrin luonnollisena. Ulkoisia alueita, joille ulkonäön vaikutuksen nähdään levittäytyvän, ovat esimerkiksi työelämä ja politiikka. Kirjassa toistuu ajatus, joka mukailee Högbackan diagnoosia uusliberaalista kulttuurista: ulkonäköyhteiskunnassa ihmisen on jatkuvasti muututtava ja parannuttava. Tämä on tärkeää, sillä ulkonäkö määrittää identiteettiä. Kirjan mukaan muiden ihmisten ulkonäköä voi ajatella tässä kulttuurissa ”henkilön identiteetin selkokielisenä tiivistelmänä”. Hiustenpidennysten ja muiden ulkonäön muokkaamisen keinojen, kuten huulten täytön ja Botox-pistosten, keskiluokkaistuminen tuo mahdollisuuden kauneuspääoman kasvattamiseen aiempaa useammille ihmisille. Jonkinlaista tasa-arvoa sekin. Toisaalta herää kysymys, onko kyseessä itseään vahvistava kehä, jossa lisääntyvät ulkonäköpaineet johtavat yhä merkittävämpiin ulkonäön muokkauksiin, jotka entisestään nostavat paineita, ja niin edelleen ja niin edelleen. Samalla, kun peilin takana piilevä potentiaalinen minä pysyy ikuisesti tavoittamattomissa. Ainakin eteläafrikkalaiset haastateltavat vaikuttivat tiedostavan asian. ”Olen myös ymmärtänyt, että niille, joilla ei ole varaa tällaisiin hiuksiin, tulee herkästi paineita. Kuten sanoin aiemmin, nämä hiukset laittavat sinut tiettyyn kategoriaan”, yksi heistä kuvasi. Ymmärrys ilmiön sosiaalisista taustoista oli muutenkin esillä eteläafrikkalaisten haastatteluissa. Asian nähtiin kuitenkin olevan yksilön vaikutuspiirin ulkopuolella. Haastateltava: ”Jos minulla on tämä asu ja kiharat hiukset, niin joku voi ajatella, että ’jahas, hän on eksynyt, hän kuuluu gettoon’, ymmärrätkö?” Högbacka: ”Gettoon?” Haastateltava: ”Kyllä, tällä samalla asulla ja suorilla hiuksilla he ajattelevat, että okei, hän näyttää turvalliselta ja helposti lähestyttävältä. Kyse on mielikuvista. Tiedän, että se on tyhmää, mutta niin me katsomme asioita nykyään.” Riitta Högbacka on sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on tutkinut Koneen Säätiön rahoituksella kansainvälistä hiuskauppaa vuodesta 2018 alkaen. Tutkimuksen tulokset julkaistaan vuoden 2023 lopussa kirjassa Global Hair and Women’s Worth (Palgrave Macmillan).