Uutiset

Taide

20.11.2019

Suomeen tulleiden oma elokuvakoulu etsii uusia tarinankertojia

Academy of Moving People and Images (AMPI) on elokuvakoulu liikkuville ihmisille – heille, jotka ovat saapuneet Suomeen erilaisista syistä esimerkiksi turvapaikanhakijoina, opiskelijoina tai työn takia. AMPIn opiskelijahaku vuodelle 2020 on auki 15. joulukuuta asti.






Helsingissä toimivan liikkuvan elokuva-akatemian, Academy of Moving People & Imagesin ensimmäinen lukuvuosi on ehtinyt lokakuussa opintokokonaisuuden intensiivisimpään tuotantovaiheeseen, ja akatemian perustaja ja taiteellinen johtaja Erol Mintas sekä kuraattori ja tuottaja Elham Rahmati näyttävät hieman väsyneiltä mutta silti tyytyväisiltä. Käynnissä on 11 lyhytelokuvan filmaukset, ja töitä on tehty enemmän tai vähemmän ympärivuorokautisesti jo muutaman viikon ajan.

AMPIn tavoitteena on luoda oppimisympäristö, joka antaa akatemian oppilaille elokuvantekemisen taidot, työkalut ja verkostot. Vuoden aikana elokuvantekemisen käytäntöihin on perehdytty kansainvälisten ja suomalaisten elokuva-alan ammattilaisten johdolla. Ensimmäiset elokuvat valmistuvat hyvää vauhtia.

Idea akatemiaan syntyi Mintasin tunnistamasta tarpeesta. Hänen eri kaupungeista kokoamiensa kokemusten, kohtaamisten ja havaintojen perusteella liikkuvien elokuvantekijöiden on vaikeaa päästä mukaan elokuvateollisuuteen. Mintasin mukaan tämä johtuu monista syistä, jotka juontuvat elokuva-alan varautuneisuudesta.

Myös Rahmati on tunnistanut tarpeen. Elokuva-alalle pääseminen vaatii yleensä olemassa olevia verkostoja.

”Jo opiskelupaikan saaminen elokuvakoulusta on hyvin vaikeaa. Kokemusta alalta täytyy usein olla valmiiksi.”

Rahmati aloitti opintonsa elokuvan parissa Iranissa 15-vuotiaana, mutta päätyi myöhemmin opiskelemaan visuaalisia taiteita.

”Kun Erol ehdotti minulle ideaa elokuvakoulusta, ajattelin, että tämä on jotain, mitä ehdottomasti haluan tehdä. Ura elokuva-alalla oli aina ollut unelmani, jota en ole erilaisista syistä johtuen ollut voinut saavuttaa. Ajattelin, että tämä on itselleni hyvä mahdollisuus paneutua elokuvantekoon ja oppia siitä yhdessä toisten kanssa, jotka jakavat saman intohimon kuin minä.”

AMPIn toimintamalli perustuu yhteistyökumppanuuksiin. Ajatuksena on, että yhteistyö alan eri toimijoiden kanssa auttaa opiskelijoita saamaan jalkaa oven väliin.

”Yksi akatemian keskeisimpiä ideoita on koota erilaisia, olemassa olevia instituutioita akatemian filosofian äärelle ilman, että luomme uutta institutionaalista tai byrokraattista elintä. Instituutioiden tavoittaminen on meille hyvin tärkeää, koska haluamme, että osallistujamme kykenevät verkostoitumaan heidän kanssaan ja luomaan omia, uusia yhteyksiä instituutioiden verkostojen piirissä”, Mintas kertoo.

”Pyrimme luomaan elokuvantekijöille perustan, jolle he voivat rakentaa omaa työtään.“

Tärkeintä on oppia

Akatemia järjestää tuotannon eri vaiheissa pitchaus-tilaisuuksia, joissa opiskelijat pääsevät esittelemään projektejaan alan tuottajille ja saavat näiltä palautetta – ja ehkä myös jonkun kiinnostumaan elokuvastaan. Rahmati kuitenkin muistuttaa, ettei tavoite sinänsä ole elokuvien saaminen levitykseen.

”Olemme painottaneet, että akatemian ydin on oppiminen. Ei haittaa, jos kukaan ei osta elokuvaa tai se ei pääse festivaaleille – vaikka uskonkin, että näin vielä tapahtuu. Olemme onnistuneet, kun opiskelijat ovat oppineet jotain, ja oppiminen ja elokuvien tekeminen jatkuvat myös opiskelun jälkeen.”

Oppimisen ja verkostojen ohella tärkeä ulottuvuus on elokuvantekijöiden yhteisön luominen.

“Kannustamme opiskelijoita luomaan kumppanuuksia ja kertomaan tarinoita yhdessä”, Mintas kertoo.

”Haluamme luoda välittämisen ja liittolaisuuden kulttuurin osallistujiemme välille”, jatkaa Rahmati.

Elokuva-akatemian pyrkimyksenä on auttaa opiskelijoita tukemaan toisiaan ja tekemään yhteistyötä.

”Mielestäni yksi AMPIn kiinnostavimpia aspekteja on se, että ihmiset työskentelevät toisiaan varten ja toistensa kanssa.”

Tuoreita narratiiveja

Vaikka AMPI on tarkoitettu nimenomaan liikkuville ihmisille – esimerkiksi turvapaikanhakijoille – Mintas haluaa korostaa, että akatemia ei ole sosiaalinen projekti vaan vaihtoehtoinen elokuvakoulu, jonka tarkoituksena on löytää tuoreita narratiiveja ja uusia tarinankertojia.

”Yksi syistä, joiden takia perustimme AMPIn oli, että halusimme ottaa etäisyyttä stereotyyppisiin kertomuksiin maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista ja alkaa kertoa toisenlaisia tarinoita”, avaa Rahmati.

Tärkeää on, että opiskelijat ymmärtävät tarinankerronnan keinot sekä motiivit omien kertomustensa taustalla.

”Haluamme heidän oppivan ensin säännöt, jotta he voivat rikkoa sääntöjä. Haluamme heidän ymmärtävän mitä elokuvantekijä voi tehdä tarinankertojana”, Mintas tiivistää.

Minkälaisia oppilaita Mintas ja Rahmati sitten toivotat tulevalle lukuvuodelle? Taustaa elokuva-alalta ei tarvitse olla, mutta intohimo alalle on välttämätön.

”Haluamme mukaan ihmisiä, jotka tavoittelevat vakavasti uraa elokuvateollisuudessa. Ihmisiä, jotka näkevät tämän unelmana.”

Opiskeluun sisältyy erilaisia jaksoja kevään noin 15 tunnin viikko-opetuksesta syys-lokakuun hektiseen tuotantovaiheeseen. Mintas ja Rahmati muistuttavat, että vaikka opiskelu onnistuu esimerkiksi työn ohessa, on vuoden kestäviin opintoihin oltava sitoutunut.

”Koska opiskelupaikkoja on vain kymmenen, haluamme, että paikat saavat sellaiset henkilöt, jotka haluavat oikeasti alalle.”

Muita vaatimuksia ei ole.

”Kaikki muu opitaan akatemiassa”, sanoo Mintas.

 

Lisätietoa:

Academy of Moving People and Images

AMPIn opiskelijan Roxana Sadvokassovan esitelmä opiskelusta akatemiassa

Academy of Moving People and Images järjestää 20. Tammikuuta 2020 Bio Rexissä yhteistyössä Goethe-instituutin kanssa screening-tilaisuuden, jossa esitetään kaikki tämän lukuvuoden aikana toteutetut elokuvat. Lisätietoa tulossa AMPIn viestintäkanavissa.

Kirjoittaja

Silja Pasila