Mitä muumit opettavat yksinäisyydestä? Vuoden Tiedekynä -palkinnon voittaja Sanna Tirkkonen tutkii yksinäisyyttä perheidyllissä

Koneen Säätiön myöntämän 25 000 euron suuruisen Vuoden Tiedekynä -palkinnon saa tänä vuonna filosofi Sanna Tirkkosen artikkeli Yksinäisyyden tunteet Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri. Artikkeli on julkaistu Psykoterapia-lehdessä 3/2019.
Sanna Tirkkonen työskentelee parhaillaan Heidelbergissä Saksassa. Kuva: Daniel Schreiber

Koneen Säätiö myöntää Tiedekynä-palkinnon vuosittain tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Tänä vuonna palkinnon saa Sanna Tirkkonen artikkelillaan Yksinäisyyden tunteet Tove Janssonin teoksessa Muumipappa ja meri. Tirkkonen tarkastelee Janssonin romaania kertomuksena yhdestä kriisiytyneestä, varsin hyväosaisesta perheestä ja sen jäsenten kokemasta yksinäisyydestä.

”Janssonin klassikko on monille tärkeä, ja sitä luettiin myös omassa lapsuudessani. Aikuisena loin teokseen uuden suhteen, ja se jäi häiritsemään moneksi vuodeksi koskettavana, toisaalta samastuttavana ja tunnelmaltaan painostavana teoksena. Artikkelissani käsitteellistän koetun yksinäisyyden eri muotoja kaunokirjallisen teoksen, yksinäisyystutkimuksen ja filosofian avulla”, Tirkkonen kertoo.

Voittaja-artikkelin teoreettisessa viitekehyksessä yhdistyvät fenomenologinen analyysi ja psykiatrian filosofia. Tirkkonen tutkii yksinäisyyden tunteita vuorovaikutuksellisina prosesseina sekä tunneilmapiiriä, jossa yksinäisyyden eri muodot tulevat esille Janssonin teoksessa. Analyysi pohjautuu Martin Heideggerin sekä psykiatrian filosofeina tunnettujen Matthew Ratcliffen ja Thomas Fuchsin tunteiden filosofioihin.

“Kaikki ehdotetut artikkelit olisivat ansainneet palkinnon omilla, osin yhteismitattomilla ansioillaan. Tirkkosen artikkeli on onnistunut havainnollistamaan eksistentiaalifilosofian ja psykiatrian filosofian käsitteitä arkisessa vuorovaikutuksessa. Artikkeli käsittelee havaintoja virittäviä taustatunnelmia ja muistin kehollisuutta muillekin kuin filosofeille ja psykiatreille avautuvalla tavalla. Tutkielma palkitsee lukijansa useammallakin oivalluksella”, perustelee voittajan 11 ehdokkaan joukosta valinnut Suomen historian professori Juha Siltala.

“Yksinäisyys on juuri nyt koronapandemian vaatiman eristyksen vuoksi kaikkia yhdistävä ongelma. Toisaalta esimerkiksi Helsinkimissio on tänä keväänä muistuttanut, että osalla poikkeustilan tuoma yksinäisyys päättyy, osalla ei. Tirkkosen analyysi antaa varmasti ajattelemisen aihetta kriisin jälkeenkin”, toteaa Koneen Säätiön tiedejohtaja Kalle Korhonen.

 

Yksinäisyyden monet muodot

Vuonna 1965 julkaistu Muumipappa ja meri oli Tove Janssonin myöhäinen, tunnelmaltaan jännitteinen muumikirja, jota ei suunnattu ensi sijassa lapsille. Henkilöhahmoja yhdistää sama tilanne: yhtäkkinen elämänmuutos ja yritys sopeutua uuteen ympäristöön. Perheenjäsenten yhteys toisiinsa on kuitenkin tavalla tai toisella katki. He ovat eri tavoin yksinäisiä, ja heidän keinonsa etsiä ulospääsyä yksinäisyydenkokemuksesta vaihtelevat.

Muumipapan yksinäisyys perustuu hänen omaan tarpeettomuuden kokemukseensa. Muumimamma hoitaa pahoinvointiaan taidetta tekemällä. Hän myös saa luotua yhteyden sosiaalisesti eristyneeseen, tilanteensa murtamaan kalastajaan. Muumipeikko yrittää parantaa perheen tunneilmapiiriä sekä teoillaan että kohtaamalla yksinäisyyttä edustavan Mörön.

”Teen artikkelissa käsitteellisiä erotteluja muun muassa yksinäisyyden, mieluisan yksinolon, sosiaalisen eristäytyneisyyden, eksistentiaalisen yksinäisyyden ja tahdosta riippumattoman yksinäisyyden välille. Tarkoituksenani on kyseenalaistaa oletus, jonka mukaan yksinäisyys olisi passiivinen tila tai ainoastaan yksilön ongelma”, Tirkkonen kertoo.

Tirkkonen pohtii artikkelissaan myös yksinäisyyden hoitamisen käytäntöjä. Hänen mukaansa arkipäiväisessä tavallisuudessa, jossa asiat ovat kohdillaan ja rullaavat totutusti, emme pysähdy reflektoimaan sitä, kuinka perustavalla tavalla olemme aina virittäytyneitä toisiin ihmisiin ja ympäristöömme.

“Kroonistunut yksinäisyys muokkaa tapaa, jolla toiset ihmiset havainnoidaan ja kuinka mahdolliseksi merkityksellisten suhteiden luominen koetaan. Siksi ei ole riittävää ohjeistaa yksinäisyydestä kärsiviä ihmisiä asennemuutoksiin ja vaatimaan suhteiltaan vähemmän. Yksinäisyyden hoidossa on lopulta kyse merkityksellisten suhteiden mahdollistamisesta sekä siitä, kuinka yhteiskuntamme on organisoitunut ja kuinka yksinäisyydestä kärsivät kohdataan.”

Sanna Tirkkonen on filosofian tutkijatohtori Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa. Hän toimii parhaillaan vierailevana tutkijana Saksassa Heidelbergin yliopistoklinikalla yksikössä, jossa tutkitaan psyykkisen oireilun kokemuksellisuutta, sosiaalisia ulottuvuuksia ja kehollisuutta.

Kuva: Daniel Screiber

 

Tutustu kaikkiin Vuoden Tiedekynä -ehdokkaisiin

 

Aiheeseen liittyvää