Eri reittejä: Työikäisillä on paineita käyttää yleiskieltä, mutta eläkkeellä puheeseen voi palata piirteitä nuoruudesta

Helsingin puhekielestä on koottu ainutlaatuinen aineisto, jossa on ollut mukana samoja puhujia nuorina, keski-ikäisinä ja senioreina. Kippo-hankkeen tutkijoille aineisto on kertonut, miten yhteiskuntaluokka näkyy suomalaisten puheessa entistä vähemmän. Lyhyt infinitiivi kuten ”lähettiin pämppää” sen sijaan pitää nuorten puheessa pintansa vuosikymmenestä toiseen. Toimittaja Terhi Hautamäen jutussa kerrotaan myös siitä, miten äkisti nykyajan puhekieli voi omaksua vaikutteita ulkomailta – koska internet.

Teksti: Terhi Hautamäki
Kuvat: Kiia Beilinson

 

Eläkkeellä oleva yliopistonlehtori Heikki Lokki on antanut omaa puhettaan tutkijoiden käyttöön usean vuosikymmenen ajalta.

1970-luvun alussa hän osallistui Helsingin puhekielen keruuseen, jossa hän edusti parikymppistä nuorta puhujaa. 1990-luvulla hän oli mukana uudestaan nelikymppisenä ja 2010-luvulla kuusikymppisenä. Joka kerta hän on istahtanut tutkimusavustajina toimineiden suomen kielen opiskelijoiden haastatteluun, nauha on pantu pyörimään ja hän on saanut puhua noin tunnin.

Lokki ei enää muista, mistä haastatteluissa puhuttiin: onhan niistä vierähtänyt jo aikaa. Todennäköisimmin hän sai kertoilla lapsuusmuistoista, harrastuksista, työstä, Helsingissä asumisesta ja kenties omista kieleen liittyvistä havainnoistaan. Näistä aiheista haastattelijat esittivät ihmisille kysymyksiä. Keruussa on haluttu saada puhujat kertomaan itselleen läheisistä aiheista, joista riittää asiaa ja joista puhe pulppuaa luontevasti.

70-luvulla ensi kertaa toteutettuun keruuseen etsittiin haastateltavia väestötietojen perusteella. Helsingissä on kolmena ajankohtana haastateltu yhteensä yli kahtasataa ihmistä, joista osa on ollut mukana kaksi tai kolme kertaa.

Lokki itse arvelee, että hänen oma puheensa on muuttunut elämän varrella. Ainakin uutta sanastoa on tullut niin työn kuin vapaa-ajan myötä. Hän on tehnyt uransa tietojenkäsittelyn lehtorina, ja hänen elämäänsä on kuulunut tiiviisti lintuharrastus.

”Ei vähittäisiä muutoksia itse huomaa. Sen takia pitkittäistutkimus on hyvin kiinnostava. Asenteeni tutkimusta kohtaan on ollut positiivinen: jos minusta on jotain hyötyä ja iloa tutkimukselle, niin aina sen verran aikaa löytyy”, Lokki sanoo.

 

Puhekielen erot kutistuvat

Puheaineisto on antanut mielenkiintoista tietoa esimerkiksi siitä, kuinka väestöryhmien väliset puheen erot pienenevät. Kun puhekieltä ensimmäisen kerran kerättiin, joukossa oli ihmisiä, jotka puhuivat huoliteltua yleiskieltä: sanoivat vaikkapa olisi tai menisi (eikä olis tai menis). Toiset taas olivat hyvin puhekielisiä. Erot eritaustaisten ihmisten välillä kuuluivat paljon selvemmin kuin nykyään.

”Hyvin normitettu yleiskieli on selvästi sellainen ilmiö, joka on katoamassa ellei jo kokonaan kadonnut”, kertoo Tampereen yliopiston suomen kielen yliopistonlehtori, dosentti Unni Leino, joka johtaa Koneen Säätiön rahoittamaa Kippo-hanketta.

Kielellisten populaatioiden muutos ajassa -hankkeessa käytetään samaa puhekieliaineistoa, johon muun muassa Heikki Lokki on antanut puhettaan.

Saman aineiston pohjalta on tehty tutkimuksia niin kielen äänne- ja muotorakenteen muutoksista, eri ikäpolvien nuorten slangista kuin paikannimiin viittaamisesta. Nyt Leinon johtamassa hankkeessa tehdään tieteidenvälistä yhteistyötä: kielentutkijat etsivät puhujapopulaatioita biologien käyttämien työkalujen avulla ja tutkivat kielellisten populaatioiden muutosta ajassa. Puhujapopulaatio tarkoittaa tässä joukkoa puhujia, jotka kielen piirteiden perusteella muistuttavat toisiaan ja eroavat muista puhujien joukoista.

Puhujan ikä ja eletty vuosikymmen selittävät vaihtelua jonkin verran, mutta etenkin asuinpaikan ja luokan merkitys on vähentynyt. Tästä ei voi suoraa päätä vetää yhteiskunnallisia johtopäätöksiä, mutta on kiinnostava pohtia, kuvastaako tämä jonkinlaista tasa-arvoistumista.

Yhteiskunnan muutos on näkynyt jo aineiston keruussa ja taustaoletuksissa. 1970-luvulla tuntui järkevältä etsiä kahden eri sosiaaliluokan edustajia siten, että mukaan otettiin korkeasti koulutettuja ihmisiä Töölöstä ja työläistaustaisia ihmisiä Kallion-Sörnäisten alueelta. 2010-luvun keruussa tässä jaottelussa ei ollut enää mieltä, kun Kalliosta oli jo tullut hintava ja trendikäs koulutettujen ihmisten asuinalue. Jos hanketta jatketaan samaan tahtiin, seuraava keruu on 2030-luvun alussa. Koska ihmiset elävät yhä vanhemmiksi ja ovat hyväkuntoisia entistä pidempään, jo viime keruussa oli mukana uusi ikäryhmä, yli 80-vuotiaat. Mahdollisesti tulevaisuuden aineistossa voisi olla ihmisiä, joiden puhetta on kerätty peräti 60 vuoden ajalta.

Tavalliset puhujat eivät ehkä tietoisesti pohdi kanssakeskustelijoiden sosiaalista taustaa. Ei kuitenkaan voi sanoa, ettei näillä olisi väliä. Esimerkiksi vokaalien pituuksista teemme tiedostamatta päätelmiä siitä, mistä ihminen on kotoisin. Sanavalinnoista tai puhekielisten ilmausten käytöstä saatamme tehdä oletuksia hänen koulutuksestaan ja ammattiasemastaan.

 

Voisiko yksilön puheen muutosta seurata?

Unni Leinolle ei ole niin väliä, ovatko ihmiset puhuneet haastatteluissa ratsastusharrastuksestaan vai matematiikan opettajan työstään vai kenties muistelleet sota-aikaa. Hänen kiinnostuksensa kohdistuu kielen äänne- ja muototason piirteisiin ja näiden laskennalliseen tutkimukseen tietokoneohjelmistojen avulla.

Leino ei ole edes varsinaisesti lukenut haastattelujen litterointeja läpi. Ja vasta tämän artikkelin yhteydessä selvisi, että hän on tutkinut myös entisen opettajansa ja kollegansa kieltä! Leino nimittäin aloitti tutkijanuransa tietojenkäsittelytieteen alalla Helsingin yliopistossa, jossa Heikki Lokki työskenteli.

Leinon väitöskirjan alkuperäisenä aiheena oli paikkatiedon käsittely ja analysointi. Hänellä oli aineistonaan Maanmittauslaitoksen paikkatietorekisteri ja koko peruskartan nimistö.

Kävikin niin, että paikannimet itsessään alkoivat kiehtoa tietojen käsittelyä enemmän. Kun väitöskirja oli puolivälissä, aihe oli lähtenyt luisumaan sen verran uusille raiteille, että hän haki jatko-opinto-oikeutta suomen kieleen, josta hän oli aiemmin tehnyt sivuaineopinnot. Lopulta työstä syntyi suomen kielen väitöskirja.

Kun hän kerran oli käymässä entisessä työpaikassaan Kotimaisten kielten keskuksessa Kotuksessa, käytävällä tuli vastaan kollega, joka kertoi kiinnostavan kuuloisesta hankkeesta. Siinä tutkittiin biologian laskennallisilla menetelmillä kielen vaihtelua ja eriytymistä. Leino päätyi mukaan.

Kielentutkijoiden ja biologien yhteistyö kuulostaa äkkiseltään erikoiselta, mutta yhteistyö on toiminut Suomessa jo yli vuosikymmenen ajan. Eri yliopistojen ja eri alojen tutkijoita on ollut mukana hankeperheessä nimeltä BEDLAN, joka on lyhenne englanninkielisestä nimestä Biological Evolution and the Diversification of Languages. Kippo-hanke on osa samaa BEDLAN-hankeperhettä.

Hankkeissa on tutkittu sekä suomalais-ugrilaisten kielten muutosta että Suomen murteiden vaihtelua. Joitakin vuosia sitten tutkijat miettivät, voisiko ajanjaksoa kutistaa edelleen ja tutkia samoilla menetelmillä vielä lyhyemmän ajan aineistoa: ihmisyksilöiden puhekielen muutosta.

Kuvitus: Kiia Beilinson

Käydä pelaas vai käydä pelaa?

Kippo-hankkeessa on tutkittu tiettyjä puheessa esiintyviä variantteja eli sanojen rinnakkaisia muotoja ja niiden muutosta: vaikkapa sitä, sanotaanko vielä vai viel, korkea vai korkee, tai käydä pelaamassa, käydä pelaas vai käydä pelaa. Tutkimusryhmää kiinnostaa muutos niin yksittäisten ihmisten elämänkaaren aikana kuin yhteisön tasolla.

Maallikon korvissa tällaiset muotoseikat voivat kuulostaa pikkuasioilta. Arkisessa puhetilanteessa ei ole niin merkitystä, mitä muotoa mistäkin sanasta käyttää, kunhan toiset ymmärtävät. Mutta Leinolle ja muille kielentutkijoille sanojen eri muodot antavat kiinnostavaa tietoa siitä, miten ja miksi kieli muuttuu ajan myötä. Varsinaisesti kielen muuttumisen näkee vasta ajan oloon, mutta osviittaa muutoksesta voi saada tarkastelemalla kielessä näkyvää vaihtelua.

Kielen muutosta halutaan tutkia, koska kieli on keskeinen osa kulttuuriamme. Kielen muutos sekä heijastaa yhteiskunnan muutosta että osaltaan myös vaikuttaa siihen.

Ja kun tarkemmin ajattelee, kyllä kielen muototason muutos kiinnostaa maallikoitakin. Muistellaan vaikka sitä, miten tunteet kuohusivat, kun Suomen kielen lautakunta vuonna 2014 päätti, että alkaa tehdä  -muodon rinnalla saa yleiskielessä käyttää muotoa alkaa tekemään. Päätös syntyi lautakunnassa vasta tiukan äänestyksen jälkeen.

Päätöksen julkaisun jälkeen lautakunnan puheenjohtajan puhelin alkoi piristä tauotta, kun kiivastuneet kansalaiset ottivat kantaa kolmannen infinitiivin illatiivin käyttöön. Media ja somekeskustelijat revittelivät uutista, ja esimerkiksi Helsingin Sanomat ilmoitti tuolloin pysyvänsä aiemmassa normissa.

 

Kielet haarautuvat siinä missä lajitkin

Evoluutiobiologiassa tutkitaan lajien sisäistä geneettistä vaihtelua, joka saattaa ajan myötä johtaa siihen, että yhdestä lajista eriytyy useita. Myös kielen sisällä on vaihtelua, ja tämän seurauksena kieli saattaa ajan kuluessa kehittyä eri murteiksi ja kieliksi.

”Ei ole mikään uusi ajatus, että biologisella evoluutiolla ja kielten haarautumisella on jotain yhteyttä. Kielistä on rakennettu sukupuita jo 1800-luvulla”, Leino sanoo.

Joskus aikoinaan lajien ja kielen evoluutioissa koetettiin nähdä perustavanlaatuista yhteyttä ja samankaltaisuutta. Leinon mukaan enää ei koeteta vetää suoraa analogiaa, vaan ote on käytännönläheinen. Kielentutkijoiden ja biologien hankkeissa katsotaan, voiko toiselta tieteenalalta lainata hyviä laskennallisia työkaluja aivan toisenlaisen aineiston analysointiin. Erilaisilla menetelmillä voidaan saada uusia selityksiä kielen vaihtelusta tai tarkentaa aiempia malleja.

”Selvitämme, ovatko nämä biologian ja kielen samanlaisuudet sentyyppisiä, että jotain biologien kehittämiä työkaluja voisi soveltaa kielentutkimukseen. Tätä varten on tunnettava sekä menetelmä että sen sovellusala, joten tutkimusryhmän on oltava monitieteinen.”

Puhekieltä tutkivassa Kippo-hankkeessa on mukana Helsingin yliopiston postdoc-tutkija Jenni Santaharju, jonka evoluutiobiologian väitöskirja käsitteli muurahaisten populaatioiden erilaistumista. Hän hyppäsi vuonna 2014 hyvin erityyppisten aineistojen pariin kuultuaan, että kielentutkijoiden BEDLAN-työryhmä tarvitsi populaatiogenetiikan laskennan osaajaa.

”Biologian puolella on kehitetty hyvin paljon kvantitatiivisia menetelmiä, joita on helppo käyttää ja joilla voidaan nopeasti analysoida isoja aineistomääriä”, Santaharju sanoo.

Kippo-hankkeessa ovat Leinon ja Santaharjun lisäksi mukana Tampereen yliopistolta tutkija Olli Kuparinen, joka jätti vastikään väitöskirjansa tarkastettavaksi, suomen kielen yliopistonlehtori Liisa Mustanoja ja tilastotieteen professori Jaakko Peltonen.

Santaharjun mielestä Helsingin puhekieli on kiinnostavaa sen historiallisen taustan vuoksi: siinä on esimerkiksi ruotsin kielen ja venäjän kielen vaikutusta. Toisin kuin monen muun kaupungin kieli, Helsingin puhekieli ei pohjaudu mihinkään yhteen Suomen murteeseen. Helsingin puhekieleen on yhdistynyt muun muassa muuttoliikkeen myötä etenkin hämäläis- ja etelähämäläismurteita sekä alun perin ruotsinkielisten helsinkiläisten omaksumaa yleiskieltä.

”Minua kiinnostaa, miten ihmisten taustat näkyvät kielessä ja miten nopeasti kieli muuttuu yksilö- sekä yhteisötasolla”, Santaharju sanoo.

Kippo-hankkeessa on käytetty niin sanottuun bayesiläiseen tilastotieteeseen perustuvaa klusterointi- eli ryvästysohjelmaa. Sen avulla aineistosta voidaan muodostaa ryhmiä eli puhujapopulaatioita tiettyjen puheen varianttien esiintymistiheyden perusteella. Klusterointiohjelma ei välitä, koostuuko aineisto geneettisestä vai kielellisestä informaatiosta, kunhan se on syötetty sellaisessa muodossa, että ohjelma pystyy sitä pureskelemaan.

Tutkijat ovat muuntaneet aineistossa esiintyvien piirteiden variantit numeroiksi sen mukaan, esiintyykö jokin tietty variantti (1) vai ei (0). Lisäksi he käyttivät monimutkaisempaa koodausta sen tallentamiseen, miten usein varianttia käytettiin.

Santaharjun mukaan työkalu on siitä hyvä, että puhujia voidaan ryhmitellä ilman ennakko-oletuksia. Perinteisesti puhujia on jaoteltu taustatekijöiden kuten iän, asuinpaikan tai sosiaaliluokan perusteella. Välttämättä nämä eivät kuitenkaan ole ratkaisevia tekijöitä. Eri tilanteissa taustatekijät voivat myös vaikuttaa eri tavoilla. On mahdollista, että kielen vaihtelua selittävät jotkin muut asiat.

 

Työikäisillä on paineita puhua huolitellusti

Kolmena ajankohtana kerätty puhekieliaineisto on kiehtova ja ainutlaatuinenkin. Pitkittäisaineiston avulla on voitu tutkia paitsi sitä, miten yksilöiden puhe muuttuu iän myötä, myös sitä, miten kieli muuttuu sukupolvesta toiseen.

Usein kielentutkimuksessa on ajateltu, että eri-ikäiset puhuvat eri tavalla. Toisaalta on arveltu, että aikuisen puhe ei enää juuri muutu.

Silloin kun aineistoa on kerätty vain yhtenä ajankohtana eri-ikäisiltä ihmisiltä, ei voida olla varmoja siitä, mitä puheen erot tarkoittavat kielen muutoksen kannalta. On mahdollista, että nousevan sukupolven eli nuorten puhe ennustaa sitä, mihin suuntaan kieli on kehittymässä. Toisaalta voi olla, että nuoruusajan ilmaisu on jonkinlainen väliaikainen vaihe kohti aikuisiän puhetta. On esimerkiksi havaittu, että nuoret käyttävät kaikkina tutkittuina vuosikymmeninä ihmisistä enemmän se-pronominia kuin vanhat, ja iän myötä ihmiset alkavat siirtyä enemmän hän-pronominiin.

Jos aineistoa on kahdelta aikapisteeltä ja samoilta henkilöiltä, voidaan havaita todellisia muutoksia ja todeta, tapahtuuko muutoksia yksilötasolla vai yleisellä tasolla. Silloinkaan ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, onko muutos pysyvä vai eteneekö se edelleen – ja jos etenee, eteneekö samaan suuntaan.

Kolmen aikapisteen aineisto antaa vielä parempaa tietoa. Helsingin puhekieliaineistosta on nähty, että aikuisen puhe ei lukkiudu, eikä kielen muutos yksilön elämässä etene suoraviivaisesti yhteen suuntaan. Vaikka ihmiset puhuvat keski-ikäisenä eri tavalla kuin nuorena, myöhemmin puhe voi palata joiltakin piirteiltään takaisin nuoruuteen.

”Silloin kun ihmiset ovat nelikymppisenä työelämässä, heillä on selvästi paineita koettaa puhua yleiskielisemmin. Kun eläkeikä alkaa lähestyä, puheeseen voi tulla takaisin sellaisia asioita, jotka välillä olivat poissa”, Unni Leino pohtii.

Kuvitus: Kiia Beilinson

 

Nuorten sitkeä suosikki: lyhyt infinitiivi

Lähettiin pämppää / pistettiin lääväks pari kämppää, riimitteli helsinkiläinen Teflon Brothers vuoden 2015 hitissään. Kippo-hankkeen väitöskirjatutkija Olli Kuparinen mainitsi 2018 julkaistussa artikkelissaan, että lyhyessä otteessa on useitakin kielen variaation tutkijoita kiinnostavia piirteitä. Tuossa artikkelissa Kuparinen kuitenkin kohdisti katseensa erityisesti infinitiiviin, joka Helsingin puhekielessä näyttää menettäneen sekä tunnuksensa että sijansa (eli ei sanota lähettiin pämppäämään).

Lyhyt infinitiivi on puheaineiston perusteella leimallisesti nuorten infinitiivimuoto. Se ei ole uusi ilmiö: se oli jo 1970-luvulla selvästi tyypillisin muoto nuorten aikuisten puheessa. Keski-ikäiset ja vanhemmat ovat eri vuosikymmenillä käyttäneet sitä vähemmän. Kuitenkin myös vanhemmilla puhujilla se on nyt yleistynyt, eli muutos on myös sukupolvittaista.

Lyhyttä infinitiiviä nuorena käyttävillä muoto säilyy jossain määrin puheessa vanhempanakin. Sen sijaan sellaista muutosta infinitiivimuodoissa ei juuri tapahdu, että vanhemmat ikäryhmät ikään kuin hyppäisivät muutokseen mukaan.

Infinitiivimuodot ovat esimerkki puhekielen vaihtelusta, jota Kippo-hanke tutkii. Hanke on tuonut lisätietoa siitä, miten muutos etenee. Se on antanut uutta tietoa kielentutkimuksen muutosmalleista ja siitä, miten hyvin eri mallit sopivat eri tapauksiin. Infinitiiveissä kysymys ei ole pelkistä yksittäisistä lyhenevistä muodoista vaan laajemmasta infinitiivijärjestelmän muutoksesta, joka etenee eri muotoryhmissä eri tahtia. Niinpä Helsingin puhekielessä on jo melko pitkään voinut sanoa mennään pelaa lätkää tai mun pitää pelaa lätkää, kun taas toisenlaisessa verbityypissä muodot eivät ole sulautuneet tällä tavoin yhteen: voi sanoa mennään tekee läksyt tai mun pitää tehä läksyt mutta toistaiseksi tuskin sanotaan mennään tehä läksyt ja mun pitää tekee läksyt.

Pitkittäisaineistosta voidaan havaita, kuinka jotkut kielen muutokset vakiintuvat koko yhteisössä. Tällainen on esimerkiksi konditionaalin loppuheitto (menis tai pelais eikä menisi tai pelaisi). Sen sijaan toinen loppuheitto, viel muodon vielä sijaan, on selkeästi nuorten puhetta, ja sen käyttö vähenee iän myötä.

Helsingin puhekielen erityispiirteenä on se, että pääkaupunkiin on eri aikoina muuttanut aina ihmisiä eri puolilta Suomea (nykyisin tietysti myös eri puolilta maailmaa). Tulijoiden oma murre tuo jotain uutta samaan yhteiseen soppaan.

”Helsingin puhekieli ei ole yksi yhtenäinen slangi. Siinä on sanastosta riippumattomia piirteitä, joiden perusteella kielen voi hahmottaa helsinkiläiseksi, mutta siinä näkyy yhä etelähämäläinen pohja, jolle se on rakentunut”, Leino sanoo.

Entä voiko Helsingin puhekielestä tehdä päätelmiä suomen kielen muutoksesta yleisemmin? Leinon mukaan kysymys ei ole ihan helppo. Kukin murre elää omaa elämäänsä, mutta toisaalta Helsingin puhekielellä on joukkoviestinten ja internetin kautta vaikutusta muualle maahan. Kippo-hankkeessa näkökulmana on se, että Helsingin puhekieltä koskeva tutkimus kertoo paitsi Helsingin puhekielestä myös kielenmuutoksen mekanismeista yleisemmin.

 

Kielen rakenteetkin voivat muuttua nopeasti

Kun maallikko miettii kaupunkipuheen muutosta, hän pohtii ehkä, millaisia slangisanoja käytettiin ennen vanhaan ja mitä nyt. Leinon mukaan äänne- ja muoto-opillisissa muutoksissa kiinnostaa se, että ne voivat ehkä avata kielen sanatasoa syvällisempää muutosta.

”Sanasto muuttuu nopeasti. Siinä näkyvät kulttuurin, elinympäristön ja ihmisen työtilanteen muutokset. Netin kautta kielelliset innovaatiot leviävät vielä järkyttävän paljon nopeammin kuin aikaisemmin. Äänne- ja muotorakenne ovat sillä tavalla kivoja palikoita, että niissä toisaalta muutosta on, mutta toisaalta ne eivät heilahtele samalla tavalla kuin sanasto.”

Leinon mukaan hitaampaa rakenteellista vaihtelua aiheuttavat monet erilaiset muutospaineet. Jotkut muutokset ovat tarvetta yksinkertaistaa kieltä, jotta puhuminen on mahdollisimman helppoa ja kevyttä. Toisaalta vastavoimana on tarve säilyttää kieli sellaisena, että merkityserot säilyvät ja puhujat ymmärtävät toisiaan.

Vaihtelua ja muutospaineita kielessä on väistämättä. Suomen yleiskieli sellaisena kuin sen tunnemme, ei ole mikään ainoa oikea suomen kieli, vaan sillä on poliittiset ja historialliset taustansa.

”Nykysuomen yleiskieli on alun perin 1800-luvun helsinkiläisen umpiruotsinkielisen sivistyneistön poliittinen luomus. Kansallisen ideologian kannalta oli välttämätöntä, että meillä on sellainen suomen kieli, joka kelpaa kaikkiin tarkoituksiin”, Leino sanoo.

Leinon mukaan suomen kieli on oikeastaan nippu hyvin vaihtelevia murteita. Suomen murteissa on todella isoja eroja: ne eroavat toisistaan merkittävästi jopa rakennetasolla. Puhtaan äännevaihtelun lisäksi eroja näkyy sanataivutuksessa. Esimerkiksi professori Lauri Kettusen murrekartasto esittää antavat-muodolle murrevariantit antavat, antava, antaa, antaavat, antaavatten, antaavaten, antoavat, antuavat, antoovat, antaat, antoat ja antuat. Näin ollen Suomen murteita tutkittaessa ei kannata keskittyä pelkästään äännetasoon.

”Sen sijaan esimerkiksi Hollannissa saatetaan tehdä murteentutkimusta siten, että pannaan ihmisiä eri puolilta maata lukemaan sama teksti ääneen. Sitten katsotaan, millaista äännevaihtelua sieltä tulee.”

Vaikka sanat muuttuvat rakenteita nopeammin, myös rakenteelliset uutuudet voivat edetä joskus yllättävän nopeasti, myös kielestä toiseen. Moni on tullut viime vuosina käyttäneeksi lauserakennetta ”koska x”, jossa konjunktiota  ei seuraakaan kokonainen sivulause vaan pelkkä substantiivi. Ei varmaan nähdä vähään aikaan, koska korona.

Rakenteen alkuperästä ja uutuudesta on eriäviä käsityksiä, mutta yksi sosiaalisen median meemi, johon sen mahdollinen alkuperä on paikannettu, lähti leviämään vuonna 2011. Meemi jäljitteli humoristisesti myyntisivusto Craigslistin autoilmoituksen kirjoitusvirhettä tai tahallista muotoilua: ”Completely stripped inside because race car.”

Sama rakenne levisi sittemmin trendi-ilmaisuksi myös suomalaisten kieleen, koska internet.

”Melko nopeasti se löysi oman paikkansa kielestä, ja sille on kehittynyt sellaista käyttöä, joka ei suoraan vastaa kieleen ennestään vakiintuneita rakenteita. Siksi näyttää mahdolliselta – ellei jopa todennäköiseltä – että koska x -rakenne vähitellen kotiutuu myös huoliteltuun yleiskieleen”, Leino pohtii.

 


 

Unni Leino
Yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa, suomen kielen ja sovelletun tietojenkäsittelytieteen dosentti. Johtajana Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa Kielellisten populaatioiden muutos ajassa (Kippo) 2017–2021.

 

Jenni Santaharju
Evoluutiobiologi, postdoc-tutkija Helsingin yliopistossa. Erikoistunut populaatiobiologian menetelmien soveltamiseen kieliaineistoihin, mukana Kippo- ja BEDLAN-hankkeissa.

 

Lähteet:
https://journal.fi/sananjalka/article/view/80056/46795
https://journal.fi/virittaja/article/view/65310/31004

Aiheeseen liittyvää
Pitkät jutut

13.4.2021

Taide on vapaa, kun me olemme vapaita
Pitkät jutut

13.4.2021

Tiede totuuden voimana