Apurahat ja residenssipaikat

Tiede

Tapaoikeudet valtion byrokratian ja arktisen poliittisen ekonomian paineessa. Maanhallintanäkemyksien ja -käytäntöjen tutkiminen saamelaisten kotiseutualueella

Hakemuksen tiivistelmä

Taloudellisten mahdollisuuksien avautuessa arktisille alueille paine maanhallintaa kohtaan lisääntyy ja kysymys saamelaisten tapaoikeuksien tunnustamisesta ja kunnioittamisesta herää uudestaan henkiin. Tässä yhteiskuntapoliittisessa tilanteessa post doc -tutkimukseni tarkastelee saamelaisten ja Suomen valtion maanhallinnan näkemyksiä ja käytäntöjä. Analysoin yhteneväisyyksiä ja eriäväisyyksiä niiden välillä kiinnittäen huomion valtapeleihin. Tarkoituksena on kriittisesti tutkia vaihtoehtoja kestävään maanhallintaan. Tutkimuksen teoreettisena kehyksenä käytän maanhallinnan, ympäristön oikeudenmukaisuuden ja kestävien polkujen käsitteitä, jotka juontuvat etenkin poliittisesta ekologiasta ja kehitysmaatutkimuksesta. Tarkastelen alkuperäiskansojen oikeuksia kansainvälisessä viitekehyksessä, jossa vertaan Suomen esimerkkiä globaalin etelän tapauksiin. Tutkimusmenetelmäni ovat laadullisia. Ne perustuvat mm. kirjallisuuden analyysiin, politiikan seurantaan, haastatteluihin saamelaisten ja valtion edustajien kanssa ja ryhmäkeskusteluihin. Tutkimus johtaa neljään kansainväliseen artikkeliin ja yleisiin lehtijuttuihin. Lisään näkyvyyttä esittämällä tuloksia seminaareissa ja konferensseissa. Yhteistyö Aalto-yliopiston kiinteistötalouden tutkimusryhmän kanssa edistää keskustelua kriittisen yhteiskuntatieteellisen tutkimukseni ja johtavien teknisten alojen välillä. Ylläpidän suhteita myös East Anglian yliopiston ympäristönoikeudenmukaisuutta tutkivaan huippuyksikköön.

Tässä tutkimuksessa tarkastelin maanhallintaa saamelaisten kotiseutualueella oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Maanhallinta koskee sääntöjä, prosesseja ja rakenteita, jotka määrittävät maan omistusoikeussuhteita, käyttöä ja niihin liittyvien konfliktien ratkaisemista. Suomessa maanhallinnasta keskustellaan esimerkiksi Metsähallituksen luonnonvarasuunnitelmien, alueiden suunnittelun ja kuntien kaavoituksen yhteydessä. Kysymykset ovat mukana politiikassa kuten saamelaiskäräjälakiin liittyvissä keskusteluissa. Tutkimuksessa analysoin miten saamelaiset nähdään ja otetaan huomioon näissä virallisissa prosesseissa. Haastattelin valtion ja kuntien virkahenkilöitä, analysoin lakeja ja poliittisia keskusteluja, ja tutkin saamelaisten kannanottoja lakeihin ja valituksiin YK:n ihmisoikeuskomiteaan. Analyysissa käyttämäni oikeudenmukaisuuden käsite painottaa saamelaisten maaoikeuksien tunnustamista, osallistumista suunnitteluprosesseihin sekä mahdollisuutta hyötyjen ja haittojen tasavertaiseen tarkasteluuun. Tutkimukseni osoittaa, että Suomessa nämä ideaalit eivät toteudu käytännössä eivätkä poliittisella ja lainsäädännön tasolla.

Tutkimuksessa havaitsin, että saamelaisten maaoikeudet rinnastetaan paikallisten oikeuksiin. Saamelaiset nähdään yhtenä sidosryhmänä sen sijaan, että heitä pidettäisiin oikeudenhaltijoina, joilla on päätösvaltaa maankäytössä. Erityisesti alue- ja kunnallisviranomaiset asettavat tasa-arvon ja talouskasvun ihanteet etusijalle. Maanhallinnasta tehdään tekninen prosessi, vaikka se käsittelee poliittisesti latautuneita asioita. Valtakunnan tasolla uusi saamelaiskäräjälaki vaatii tiukempia osallitumisoikeuksia, mutta se ei kuitenkaan tee vaapasta, etukäteen annetusta ja tietoon perustuvasta suostumuksesta pakollista. Suomi ei myöskään tunnusta saamelaisten tapa- ja maaoikeuksia eikä vaadi kumulatiivisten vaikutusten arviointia järjestelmällisesti. Nämä puutteet koetaan epäoikeidenmukaisuutena saamelaisyhteisössä, ja ne luovat vahvan turvattomuuden tunteen.

Takaisin apurahalistaukseen