Harmonikan elektroakustisten mahdollisuuksien tutkiminen ja kehittäminen

Päätavoitteeni oli luoda itselleni uusi, elektroakustinen soitin, joka korvaisi perinteisen harmonikan pääinstrumenttinani. Valmista päämäärää tai soittimen konkreettista olemusta en oikeastaan tiennyt etukäteen. Ajatuksena oli edetä kohti tavoitetta useiden projektien, kokeilujen, yritysten ja erehdysten – voisi jopa sanoa kantapään – kautta.

Halusin tehdä kehitystyötä ja kokeiluja sekä studio- että live-olosuhteissa. Koronapandemian myötä live-toiminta jäi monen projektin kohdalla vähäiseksi tai olemattomaksi, mikä ei välttämättä lopputuloksen kannalta ollut ollenkaan huono. Pitkäjänteinen studiotyö avasi uudenlaisia horisontteja, joita en ehkä olisi saavuttanut esitystoiminnan rytmittämän työskentelyn kautta.

Kuten olettaa saattaa, hankkeen ja siihen sisältyneiden usean yhtäaikaisen projektin aikana matka ajautui paikoin kaoottiseksi harhailuksi risteilevien johtoajatusten meressä. Osa vaivalloisesti työstetyistä ideoista päätyi kuukausien ideoinnin ja työskentelyn jälkeen kivuliaasti roskakoriin. Osa taas toimi ihan kelvollisesti jääden työkalupakkiin käyttö- ja kehityskelpoisina aihioina. Onnekseni yksi kokeiluista johti tavoitteen kristallisoitumiseen, ja uuden elektroakustisen harmonikan syntyyn.

Tai ehkä pitäisi sanoa vanhan. Uusi soittimeni ei periaatteessa sisällä mitään vallankumouksellista uutta ja ennen näkemätöntä tekniikkaa. Se on oivallus pikemmin kuin keksintö. Se on yhdistelmä jo olemassa olleita teknisiä ratkaisuja, joita ei vain oltu aiemmin yhdistelty vastaavalla tavalla.

Lyhyesti sanottuna uusi soittimeni on konserttiharmonikka, jonka sormioon sekä palkeeseen on asennettu midi-järjestelmä, joka ohjaa ja generoi tietokoneella tapahtuvia synteesejä. Toisin sanoen konserttiharmonikan äänenmuodostuksen olennaisimmat elementit, näppäimet ja palje voidaan valjastaa ohjaamaan periaatteessa mitä tahansa synteettisiä muuttujia. Tarpeen vaatiessa soittimen akustinen ääni voidaan poistaa kokonaan, jolloin soittimesta tulee kokonaan elektroninen. Elektroakustisella skaalalla voidaan siis liukua puhtaan akustisesta äänestä puhtaan elektroniseen ääneen ja kaikkeen siltä väliltä. Ajatus on hurja, ja mahdollisuuksia on niin paljon, etten vielä osaa kuvitella kaikkea.

Mikä hauskinta, tällaisen midi-järjestelmän hyödyntäminen on jo muutaman vuosikymmenen ollut melko yleistä perinteistä tanssimusiikkia esittävien harmonikansoittajien parissa. Humppalavoilla on siis jo muutaman vuosikymmenen ollut käytössä tekninen ratkaisu, joka vie nyt harmonikan elektroakustiset mahdollisuudet nykymusiikin piirissä uusiin ulottuvuuksiin! Toki myös midi-järjestelmiä hyödyntävien ohjelmistojen kehitys on vasta viime vuosina edennyt siihen pisteeseen, että vanhoista elementeistä voidaan saada irti aivan uudenlaisia tehoja.

Kehitystä on jarruttanut yleisesti vallalla ollut harhakäsitys siitä, että midi-järjestelmä ei yksinkertaisesti mahdu täyteen ahdetun konserttiharmonikan sisälle. Tämän sekä Suomessa että ulkomailla – jopa itse järjestelmien valmistajien keskuudessa – vallalla olleen olettaman osoitti kuitenkin vääräksi harmonikan midi-järjestelmiin jo vuosikymmeniä perehtynyt Arvi Jokela, joka suostui ottamaan konserttisoittimeni koekaniiniksi. Parin kuukauden tutkimuksien jälkeen hän onnistui löytämään ratkaisut, joilla tarvittava elektroniikka saatiin mahtumaan soittimeen. Arvin tekemä soitinremontti oli hankkeeni suurin läpimurto.

Tämän jälkeen vastaavia remontteja on kuulemani mukaan tehty jo useampiin konserttisoittimiin Euroopassa, ja uskon todella, että tämä pieni oivallus voi johtaa täysin uudenlaisen elektroakustisen harmonikkaohjelmiston ja -kulttuurin kehittymiseen.