Uutiset

Saaren kartanon residenssi

14.06.2024

Saaren kartanon residenssipaikat vuodelle 2025 on julkistettu

Kuva: Jussi Virkkumaa

Vuonna 2025 Koneen Säätiön Saaren kartanon kansainvälisessä residenssissä Mynämäellä työskentelee 24 yksittäistä taiteilijaa, kolme työparia ja 11 taiteellista työryhmää eri puolilta maailmaa.

Koneen Säätiön hallitus on myöntänyt vuoden 2025 työskentelyjaksot Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssiin. Ensi vuonna residenssissä työskentelee Suomessa asuvien taiteilijoiden lisäksi taiteilijoita ja taiteellisia työryhmiä muun muassa Egyptistä, Filippiineiltä, Libanonista, Nigeriasta, Singaporesta sekä Taiwanista.

Ennätysmäärä hakemuksia

Saaren kartanon residenssin vuodelle 2025 haki kevään avoimessa haussa 1 200 yksittäistä taiteilijaa, työparia ja taiteellista työryhmää 91 eri maasta. Yksilöresidenssiin haki yli tuhat taiteilijaa ja runsas sata työparia. Lähes 150 taiteellista työryhmää tai yhteisöä haki ryhmäresidenssipaikkoja. Hakutiedotuksella tavoitettiin yli sata uutta hakijaa ja viisi uutta maata. Vuoden 2025 residenssipaikkojen myöntöprosentti on 3,2 prosenttia. Noin puolet residenssiin valituista taiteilijoista on Suomessa asuvia ja puolet ulkomailta tulevia. Residenssiin valitaan sekä nuoria että pitemmän uran tehneitä ammattitaiteilijoita ja työryhmiä eri taiteenaloilta.

Yksilöresidenssiin hakeneista yli puolet oli kuvataiteen edustajia, ja ryhmäresidensseissä yli 60 % hakemuksista edusti esittäviä taiteita.

Matkustustuet herättävät kiinnostusta

Jo muutamana vuonna hakijoiden on ollut mahdollista hakea ekologista matkustustukea Suomen ulkopuolelta Saaren kartanoon sekä globaalin etelän matkustustukea. Ekologisen matkustustuen tarkoituksena on kannustaa hakijoita välttämään lentämistä ja samalla myös rohkaista pohtimaan eri matkustustapoja sekä matkustamaan hitaammin osana siirtymistä residenssiin. Globaalin etelän matkustustuen avulla halutaan mahdollistaa residenssiin osallistuminen myös sellaisille hakijoille, joiden olisi muuten taloudellisesti mahdotonta saapua omasta asuinmaastaan residenssiin Pohjois-Eurooppaan.

”Ekologinen, sosiaalinen ja psykologinen kestävyys ovat Saaren kartanon residenssin toinnassa keskeisiä periaatteita ja matkustustuet ovat yksi keino näiden toteuttamiseen. Residenssihakemusten arviointiprosessissa pyrimme turvaamaan moninaisuutta ja kiinnitämme erityistä huomiota aliedustettuihin ryhmiin hakijoiden joukossa. Residenssijakso itsessään pyrkii niin ravitsemaan kuin myös tarjoamaan taiteilijalle hengähdystaukoa ja kollegiaalista tukea vaativassa ja joskus hyvinkin epävarmassa taidetyössä”, sanoo Saaren kartanon residenssin johtaja Leena Kela.

Yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät näkökulmat esillä hakemuksissa

Arvioijat kiittivät hakemusten taiteellista korkealaatuisuutta ja kiinnostavuutta. ”Hakemukset olivat uutta luovia, ja niissä tarkasteltiin taiteen eri keinoin yhteiskunnallisia ja erityisesti ympäristöön liittyviä kysymyksiä. Hakijat pohtivat monitaiteisten lähestymistapojen avulla ihmisen olemassaoloa käsitellen ylisukupolvista, traumaattistakin kokemusta maailmasta tutkien taiteen keinoin aistikokemuksen ja tietämisen tasoja”, tiivistää yksi arvioijista.

Taiteen avulla voidaan aistia yhteiskunnassa pinnan alla kuplivia aiheita ja luoda uusia näkökulmia tulevaisuuteen. Tämän vuoden hakemuksissa toistuvia teemoja olivat esimerkiksi globaali ekologinen kriisi, kasvit ja niiden kanssa kommunikointi, ajan käsitteen tarkastelu, queer, sukutarinat, diaspora sekä kollektiivinen turvattomuus ja huoli sotien keskellä. Hakemuksissa ilmeni myös toivoa tulevaisuuteen, sillä monet taiteilijat uskovat taiteen voimaan rakentaa voimaannuttavaa yhteisöllisyyttä nykyisessä turvattomassa maailmantilanteessa. Tulevaisuuteen katsottiin myös pohtimalla uusien teknologioiden avaamia mahdollisuuksia ja miten ne voivat muuttaa taiteellisen ilmaisun rajoja. Hakemuksissa tuotiin esiin, kuinka lisätyn todellisuuden ja tekoälyn avulla voidaan syventää yhteyttä itseen, yhteisöön ja taiteen eri muotojen välillä.

Kaksi arvioijaamme kertoi arviointiprosessista ja kirjoitti Anonyymi arvioija -juttusarjaamme. Toinen heistä avasi arviointiprosessia ja sitä, miltä tuntui olla hakemuksen toisella puolella, alan erikoistuntijana, joka tutustuu hakemukseen ja arvioi sitä asiantuntemuksensa perusteella suhteessa muihin hakemuksiin. Voit lukea lisää täältä.

Toinen arvioija puolestaan pohti, miten arvioija ja hakija kohtaavat hakemuksen kautta ja siihen liittyvistä ristiriitaisistakin tunteista. Lue lisää täältä.

Ensi vuonna residenssissä työstetään susidokumenttia, hurmiollista runoutta ja nykysirkusesitystä

Saaren kartanon taiteilijaresidenssissä työskentelevät ensi vuonna muun muassa flilppiiniläinen runoilija Mark Anthony Cayanan, työpari Anna Törrönen ja Eveliina Pasanen sekä nykysirkuksen Akropatit-työryhmä.

Kuva: Jussi Virkkumaa

Eveliina Pasanen ja Anna Törrönen kirjoittavat residenssissä TV-sarjaa susista ja ihmisistä

Työpari Eveliina Pasanen ja Anna Törrönen kirjoittavat Saaren kartanon residenssissä tv-sarjaa susista ja ihmisistä, ja he etsivät työskentelyssään tapoja yhdistää dokumentaarista ja fiktiivistä kerrontaa.

”Saaren kartanon sijainti susireviirillä mahdollistaa paikkasidonnaisen ennakkotutkimustyön jatkamisen. Aiomme residenssin aikana kohdata paikallisia, harhailla metsässä ja muuallakin työhuoneessa kirjoittamisen lisäksi”, he kertovat.

Turun Taideakatemian elokuvalinjalla tavannut työpari on työstänyt susiaiheista tv-sarjaa jo useamman vuoden. He ovat tehneet taustatutkimusta itärajalla sekä Turun seudun susireviireillä. Heitä kiinnostaa suden lisäksi petovihan juuret, lauman sekä ihmisen tarve kontrolloida omaa reviiriä, itseään ja toisia.

”Työskentelemme pitkäjänteisesti, jotta voimme tutkia, millä tavalla tuoda esille sutta sekä ymmärtää villiä eläintä ihmisessä. Susi on aiheena mielenkiintoinen sen ristiriitaisuuden vuoksi. Eläimen ympärillä käydään kiivasta keskustelua, jossa törmäävät eri käsitykset ihmisen ja suden paikasta luonnossa sekä näkökannat sosiaalisesta oikeudesta. Susi lieneekin Suomen mediaseksikkäin eläin”, he pohtivat.

Eveliina Pasanen on turkulainen käsikirjoittaja ja elokuvantekijä, jonka lyhytelokuvat ovat kiertäneet sekä kotimaisia että kansainvälisiä festivaaleja. Pasasen tausta on dokumentaarisessa elokuvassa. Hän on Turun Taideakatemian alumni ja opiskelee tällä hetkellä elokuva- ja televisiokäsikirjoituksen maisteriohjelmassa Aalto-yliopistossa. Pasanen on aina toivonut kohtaavansa suden luonnossa ja haaveilee tämän vihdoin toteutuvan Saaren kartanon residenssissä.

Anna Törrönen on Lahdessa kasvanut elokuvantekijä ja kirjoittaja, jonka juuret ovat Virkkalassa. Tällä hetkellä Törrönen opiskelee dokumentaarista elokuvaa Aalto-yliopiston maisteriohjelmassa ja on kiinnostunut erityisesti dokumentaarisen ja fiktiivisen rajapinnasta.

Mark Anthony Cayanan kirjoittaa hurmion käsitteestä ja kokemuksesta

Filippiiniläinen runoilija Mark Anthony Cayanan kirjoittaa Saaren kartanon residenssissä uusinta runoteostaan, jossa hän yhdistelee runouden eri lajityyppejä ja tutkii niiden kykyä haastaa normatiivisia ymmärtämisen tapoja ja avata uusia näkökulmia maailmaan. Cayananin tutkimusta ja luovuutta yhdistelevä Ecstasy Facsimile -teos pohjautuu Ávilan Teresan jumalalliseen hurmostilaan sekä hänen omiin kokemuksiinsa epävarmuudesta kirjoittamisen suhteen. Kosmopoliittinen ja silti intiimi Ecstasy Facsimile on lyyrinen ja kriittinen pohdinta mielenterveyteen, uskontoon, diasporaan, luokkaan ja queer-yhteiskunnallisuuteen liittyvistä kysymyksistä. Markin runous heijastelee hänen haluaan laajentaa ja hämmentää ymmärrystä maailmasta lyriikan avulla.

Cayanan on valmistunut maisteriksi Wisconsinin yliopistosta Madisonissa ja hänellä on tohtorintutkinto Adelaiden yliopistosta. Hänen teoksiaan ovat muun muassa Narcissus (2011) ja Except you enthrall me (2013) sekä viimeisimpänä Australiassa julkaistu Unanimal, Counterfeit, Scurrilous (2021). Hän opettaa kirjallisuutta ja luovaa kirjoittamista Ateneo de Manilan yliopistossa, ja tällä hetkellä hän on post doc -tutkijana Berliinin ICI-instituutissa (Institute for Cultural Inquiry).

Kuva: Silje Lien

Akropatit kyseenalaistavat vanhanaikaisia sukupuolirooleja positiivisella energialla

Kesällä 2025 residenssiin saapuu työskentelemään Akropatit-työryhmä Ammeshow-projektinsa parissa. Ammeshow (työnimi) on nykysirkusteos, joka sijoittuu kylpyammeeseen. Teoksen keskiössä oleva amme toimii välineenä ja lavasteena, jonka sisällä ja ympärillä työryhmä soveltaa sirkustekniikkaa pieneen ja intiimiin tilaan.  Ammeshow on valmistautumishetki kylpyhuoneessa, jossa tehdään mitä kummallisimpia rituaaleja, pohditaan aforismeja kauneudesta ja jaetaan salaisuuksia.

”Residenssi mahdollistaa sataprosenttisen keskittymisen projektiimme inspiroivassa ympäristössä. Pääsemme myös työskentelemään intensiivisesti työryhmän valosuunnittelijan Jaakko Siraisen kanssa, joka suunnittelee teokselle mukana kulkevan oman valokaluston. Haluamme keskittyä myös kokonaisuuden kasaamiseen. Tavoitteenamme onkin, että teoksen dramaturgia sekä valosuunnittelu olisivat suurimmilta osin valmiina residenssin päätteeksi”, työryhmä kertoo.

Akropatit (Iitu Kivimäki, Kamilla Nisso ja Anniina Peltovako) on suomalainen nykysirkusryhmä, joka on erikoistunut ihmispyramideihin. Trio on esiintynyt yhdessä vuodesta 2014 lähtien useissa eri sirkusteoksissa, tapahtumissa sekä festivaaleilla.

Kolmen vahvan naisen muodostama ihmispyramiditrio kyseenalaistaa vanhanaikaisia sukupuolirooleja ja juhlistaa naiseutta positiivisen energian ja vahvan kehollisuuden avulla. Akropatit yhdistää teoksissaan korkeatasoista sirkustekniikkaa, fyysistä ilmaisua sekä huumoria. Teoksen valosuunnittelusta vastaava Jaakko Sirainen on tamperelaislähtöinen valosuunnittelija. Sirainen työskentelee valosuunnittelijana esittävien taiteiden parissa ja suunnittelee lavastuksia, projisointeja sekä esitysten kokonaisvisuaalisuutta.

Työrauhaa, innostavia kohtaamisia ja oivalluksia kartanon suojissa

Koneen Säätiön ylläpitämä Saaren kartanon residenssi Mynämäellä tarjoaa taiteilijoille työskentelyapurahan, majoituksen ja monipuoliset työtilat kauniissa ja inspiroivassa maalaisympäristössä. Residenssissä työskentelee läpi vuoden eri taiteidenalojen edustajia, joita kannustetaan yhteisölliseen vuorovaikutukseen ja mahdolliseen yhteistyöhön. Saaren kartanon kutsutaiteilijan avulla taiteilijoille tarjotaan myös mahdollisuuksia syventää kestävyyteen ja ekologisuuteen liittyvää ajattelua.

Koneen Säätiön hallitus myönsi Saaren kartanon residenssipaikat vuodelle 2025 kokouksessaan 7. kesäkuuta 2024.

Lista yksilöresidenssipaikkojen saajista

Lista ryhmäresidenssipaikkojen saajista

Lisätietoja

Residenssin johtaja Leena Kela

+358 40 732 3628, leena.kela@koneensaatio.fi