Uutiset

Saaren kartanon residenssi

21.03.2025

Saaren kartanon residenssin avoimet ovet 24.5.2025

Kuva: Jussi Virkkumaa

Saaren kartanon residenssi avaa ovensa yleisölle lauantaina 24. toukokuuta klo 11–16

Saaren kartanon residenssi
Saaren rantatie 21
23140 Hietamäki

Klo 11 alkaen kartanolla ja sen alueella on luvassa muun muassa turkulaista Bagygonia-vauvateatteria, joka on tarkoitettu 6 kk–2,5-vuotiaille lapsille aikuisten seurassa ja katsomaan voi tulla myös ilman vauvaa.

Alueen historiaan ja maisemaan voi perehtyä maisemakävelyillä kartanon ja Aalto yliopiston Kestävyyden toisella puolella -yhteistyöprojektin maisema-arkkitehtien Elisa Lähteen ja Eveliina Kunnattoman johdolla. Päärakennuksessa voi tutustua Saaren kartanon vaiherikkaaseen historiaan arkeologi Kari Uotilan opastuksella

Lisäksi esillä on kuvataiteilija Maippi Ketolan teoksia projektista ”I Want To See What I Look Like”. Samalla voit tutustua myös Saaren kartanon lähiluontoon sijoittuvan Kulttuuripolun näyttelyn uusimpiin teoksiin. Polun varrella on nähtävissä runoilija Milka Luhtaniemen sekä residenssissä keväällä työskennelleen taiteilijan Emilia Sølvstenin (Tanska/Alankomaat) teoksia.

Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartschin johdolla voit tehdä mitalin ja kunniakirjan.

Yleisöllä on mahdollisuus rakentaa linnunpönttöjä Mynämäenseudun luonnonsuojeluyhdistyksen opastuksella.

Tapahtumassa on kahvitarjoilu, josta vastaa Mietoisten Martat ry.

Järjestämme maksuttoman bussikuljetuksen Turusta Mynämäen keskustan kautta Saaren kartanoon ja takaisin päivän päätteeksi.

Koko tapahtuma on maksuton ja se on kaikille avoin.

Tapahtuman Facebook-sivu

PÄIVÄN OHJELMA

TERVETULOA

klo 11.00–11.15 päärakennuksen edustalla
Residenssin johtaja Annika Dahlsten.

VAUVATEATTERI BABYGONIA

Klo 11.30–12.00 ja klo 14.00–14.30 Jaakopinladossa
Vauvateatteria Mynämäen Mietoisissa!
Turkulainen työryhmä Babygonia kutsuu lapsiperheitä osallistumaan ja astumaan sisään esityksen maailmaan! Esityksessä on lupa kulkea rohkeasti esityksen virran mukana tai sitä vastaan, voi katsella kuinka tila muuttuu, osallistua, tunnustella tai vain olla ja kuunnella ääniä ympärillään.

Näytökseen mahtuu enintään 15 vauvaa, mutta muiden osallistujien suhteen määrää ei ole rajattu.
Suosittelemme, että 6–18 kuukautta vanhat vauvat osallistuisivat klo 11.30 näytökseen ja taaperot (1,5–2,5 v.) osallistuisivat klo 14 näytökseen. Esitykseen voi tulla myös vanhemman lapsen kanssa sekä ilman vauvaa.

SAAREN KARTANON HISTORIAA

Klo 11.30 ja 13.00 kartanon päärakennus
Perehdy Saaren kartanon päärakennuksen historiaan arkeologi Kari Uotilan johdolla.

LUENTO JA OPASTETTU KÄVELY:

KARTANOALUE MAISEMA-ARKKITEHTUURIN NÄKÖKULMASTA JA OPASTETTU MAISEMAKÄVELY

klo 13.00–13.45 kartanon kivinavetta ja lähialueen maasto
Maisema-arkkitehti Elisa Lähteen ja Eveliina Kunnattoman johdanto (n. 15 min) Kestävyyden toisella puolella -projektiin Esittelyn jälkeen opastettu maisemakävely (n. 30 min)

Vuonna 2022 Aalto-yliopiston kanssa aloitetun Kestävyyden toisella puolella -yhteistyöhankkeen tarkoituksena on ymmärtää paremmin ihmisen ja luonnon välistä syvää keskinäistä yhteyttä. Projekti haastaa perinteistä maisemaan liittyvää ajattelua kohti uudenlaista lähestymistapaa, jossa maisema ja ihmiset ovat yhtä ja ruokkivat toisiaan. Kestävyyden toisella puolella on osa Saaren kartanon Ekokompassi-sertifikaattia.

SAAREN KARTANON ALUEELLA

YHTEISÖTAITEILJAN MITALITYÖPAJA

Haluatko antaa mitalin?
Saaren kartanon yhteisötaiteilija Pia Bartschin työpajassa voit tuunata vanhasta mitalista uuden ja valmistaa kunniakirjan. Ne voit antaa saajalle, joka mielestäsi ansaitsee palkinnon. Työpaja on avoinna yleisölle koko tapahtuman ajan. Lämpimästi tervetuloa!

KULTTUURIPOLKU

Kulttuuripolulla avataan uusia Saaren kartanossa työskennelleiden runoilija Milka Luhtaniemen ja taiteilija Emilia Sølvestenin teoksia yleisön ihailtavaksi.

NÄYTTELY

Maippi Ketola: I Want To See What I Look Like
kärryvaja

Tutustu kuvataiteilija Maippi Ketolan installaatio I Want To See What I Look Like Saaren rantatien varrella sijaitsevassa kärryvajassa. Avoinna koko päivän.

Näyttely koostuu residenssissä ollessani ja sen jälkeen maalaamistani sideshow-julisteista ja 54 parrankasvatuspäivän aikana kuvatusta animaatiodokumentoinnista, jonka kuvasin syksyllä Saaren residenssissä ollessani aikana, jolloin kasvatin ihka aidon naisen parran. Itselleni tämä aika oli elämäni vapauttavin kokemus ja maalasin suuressa vapaudentunnossa. Kaikki oli hyvin. Olen sittemmin pitänyt partani.

LINNUNPÖNTTÖTYÖPAJA

Tule tekemään oma linnunpönttösi Mynämäenseudun luonnonsuojeluyhdistyksen opastuksella! Työpajan löydät navetan läheisyydessä olevan grillikatoksen ääreltä ja se on avoinna koko päivän.

RESIDENSSIASUNNOT

Tutustu, miten residenssissä työskentelevät taiteilijat ja tutkijat asuvat! Kaksi residenssiasuntoa on avattu yleisölle.

KAHVITARJOILU

Tervetuloa nauttimaan Mietoisten Marttojen leipomasta tuoreesta pullasta kahvin, teen tai mehun kera kartanon päärakennuksessa.

LASTENHOITOHUONE

Lapsiperheet voivat hoitaa tapahtumassa vierailevia pienempiään yhdessä kartanon asunnossa, jossa on tilaa imetykselle sekä varustuksena hoitopöytiä, mikroaaltouuni ja WC.

BUSSIKULJETUS TURUSTA JA MYNÄMÄELTÄ

Pääset kartanolle myös Turusta tai Mynämäeltä, sillä järjestämme bussikuljetuksen Turusta Mynämäen keskustan kautta Saaren kartanoon ja takaisin.

Kuljetus lähtee Turun linja-autoasemalta.

  • Kuljetus on maksuton, ja ilmoittautuminen on sitova.
  • Paikkoja on rajoitetusti: bussiin mahtuu 63 henkilöä.
  • Yhdellä ilmoittautumisella voit ilmoittaa vain yhden henkilön kerrallaan.
  • Ilmoittaudu torstaihin 23.5. mennessä!

Lue tarkemmat tiedot sekä ilmoittaudu oheisen linkin avulla:
Bussikuljetus avoimien ovien päivään

Muutokset ohjelmassa ovat mahdollisia.

TAPAHTUMAN ESTEETTÖMYYSTIEDOT:

  • Tapahtumassa on useita eri tiloja: päärakennus, navetta, Jaakopinlato. 
  • Päärakennukseen on esteetön kulku henkilönostimella. Esteetön sisäänkäynti sijaitsee pääsisäänkäynniltä katsottuna rakennuksen nurkan takana vasemmalla. Soittokello löytyy hissin luota.
  • Päärakennuksen ensimmäinen kerros on esteetön.
  • Päärakennuksen kellari ei ole esteetön.
  • Navetan pääsisäänkäynti on esteetön. 
  • Esteetön WC on päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa. Esteetön ulko-WC on jaakopinladon läheisyydessä.
  • Jaakopinlato on esteetön.
  • Tiloissa ei ole induktiosilmukkaa.
  • Esteettömän autopaikan etäisyys päärakennuksen esteettömästä sisäänkäynnistä on noin 100 m.
  • Kulkuväylät alueella ovat pääosin soraa ja hiekkaa. Navetan ja päärakennuksen väliä kuljetaan hiekkapinnoitteista tietä pitkin. Matkan varrella on mäki.
  • Kulttuuripolkua katsomaan voi saapua autolla. Pysäköintipaikkoja löytyy Saarentien varrella olevalta lintutornille vievältä parkkialueelta sekä Saarenrantatien varrella sijaitsevan Sillankarin lintutornin yhteydestä. Kulttuuripolku on noin puolen kilometrin pituinen sorapäällysteinen polku. Polulla on korkeuseroja, jotka eivät ole kuljettavissa itsenäisesti esimerkiksi pyörätuolilla.
  • Mikäli sinulla kysymyksiä tai toiveita saavutettavuuteen liittyen, ole yhteydessä Saaren kartanoon saari@koneensaatio.fi tai puh. +358 44 350 0236 (residenssiemäntä Iiris Lahti).
  • Otamme tapahtumassa valokuvia, joita käytetään residenssin omilla viestintäkanavilla, esimerkiksi verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa ja uutiskirjeessä.
  • Tapahtumassa noudatetaan Koneen Säätiön turvallisemman tilan periaatteita.