Pysähdy kuuntelemaan säätiön uusia apurahansaajia

Pysähdy kuuntelemaan säätiön uusien apurahansaajien joukkoa, niin saat kuulla, mitä maailmassa tapahtuu. Entä keitä ja mitä pian käynnistyvien hankkeiden tutkijat ja taiteilijat ovat itse kuunnelleet ja aikovat kuunnella työnsä edetessä?

Säätiön uudet apurahansaajat ovat kuunnelleet sitä, mitä maailmassa tapahtuu nyt, miten menneisyys vaikuttaa nykypäivään ja miten tiede ja taide rakentavat uusia tulevaisuuksia. Keitä ja mitä signaaleja työlleen rahoituksen saaneet tutkijat ja taiteilijat ovat kuunnelleet hankkeita valmistellessaan ja keskittyvät kuuntelemaan, kun hankkeet käynnistyvät?

Käytänteet näkyviksi petrokulttuureja kuuntelemalla

Suomen muuttuvat naapuruudet -rahoitusohjelman päättävässä viimeisessä teemahaussa Kestävä kehitys, Venäjä ja Suomi suurimman rahoituksen sai Venäjän ympäristöpolitiikan apulaisprofessori Veli-Pekka Tynkkysen ja työryhmän FLOWISION-hanke. Hankkeen tutkijat, journalistit ja dokumentaristit tähtäävät siihen, että energian ja jätteiden kierto tulisi näkyväksi. Näin on heidän mukaansa mahdollista saada esiin myös kierron poliittinen ulottuvuus ja vertailla käytänteitä niin Suomessa, Venäjällä kuin muissakin maissa.

”Hankkeessa olemme halunneet kuunnella tarkalla korvalla myös ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta haitallisina nähtyjä petrokulttureja eli niitä tapoja, joilla öljynkäyttö on osa yhteiskuntaa ja elämäntapaamme. Usein eurooppalaisesta näkökulmasta petrokulttuureina nähdään esimerkiksi Trumpin Yhdysvallat tai Venäjä. Kuitenkin EU:ssa 75 % energiankulutuksesta on fossiilista, eli perustuu öljyyn, kaasuun ja kivihiileen.

Energiaköyhissä maissa kuten Suomessa muualta tuotu energia ei ole samalla tavalla näkyvää kuin esimerkiksi Venäjällä, jossa fossiilinen energia on kotoperäistä ja jossa öljy monessakin mielessä voitelee yhteiskuntaa. Energiaan liittyvät materiaalisuudet ovat siellä näkyvämpiä, ja niitä on siksi mahdollista tarkastella myös poliittisen vallan näkökulmasta.

Hankkeen käynnistyttyä pyrimmekin edelleen kuuntelemaan näitä positiivisia signaaleja siinä, mitä yleisesti pidetään energiasektorin ’pimeänä puolena’. Tällainen kuuntelu tarjoaa mahdollisuuden kääntää petrokulttuurin pimeä puoli valoisammaksi. Uskomme että näiden signaalien kuunteleminen voi auttaa meitä, kun tavoittelemme energiamurrosta eli kun pyrimme korvaamaan fossiilisen energian uusiutuvalla.”

Tynkkysen lisäksi hankkeessa ovat mukana väitöstutkijat Elena Gorbacheva, Sakari Höysniemi, Sohvi Kangasluoma ja Teemu Oivo sekä postdoc-tutkijat Olga Dovbysh ja Dmitry Yagodin. Taiteellis-journalistisessa osuudessa mukana ovat kuvajournalisti Touko Hujanen, toimittaja Johannes Roviomaa ja dokumenttiohjaaja Niko Väistö.

Taidekentän kuuntelijat

Kuraattori-taiteilija-kaksikko Elham Rahmatin ja Vidha Saumyan mukaan suomalainen kulttuurijournalismi ei keskustele riittävästi nykytaiteen ja sen ilmiöiden kanssa. Puutetta paikkaamaan he perustavat uuden kuukausittain ilmestyvän, englanninkielisen NO NIIN -verkkolehden. Verkkoalustalla tekijät haluavat kokeilla myös uusia tapoja jakaa ajatuksia ja jatkaa keskusteluja: vakiintuneempien kulttuurijournalismin muotojen kuten esseiden, näyttelyarvioiden ja haastatteluiden lisäksi sivustolla julkaistaan niin runoutta, meemejä, visuaalisia esseitä kuin podcastejakin.

”Suomessa asuessamme olemme panneet merkille, että nykytaiteen medianäkyvyys jää vaillinaiseksi. Kaino Wennerstrandin sanoin näkyvyyden puutetta voisi verrata ’perheeseen, jonka jäsenet kyllä asuvat yhdessä, mutta eivät puhu toisilleen’. Kulttuurijournalismi ei kuuntele tarpeeksi tarkasti taidekenttää, ja taidekentän keskustelut käydään pikemminkin pienen piirin kesken näyttelyiden avajaisissa kuin mediassa, jossa kuka tahansa voisi osallistua niihin. Kuukausien työn vaatineesta näyttelystä jää pelkkä postaus sosiaaliseen mediaan, joka sekin katoaa vuorokaudessa.

Kentän kuunteleminen on paitsi havaintojen myös haasteiden jakamista. Jotta taiteen kenttä pysyisi vireänä myös ajattelun tasolla on kysyttävä: Miten se toimii? Mitkä toimijat muovaavat sitä? Miten se tulee muuttumaan tulevaisuudessa? Tällä hetkellä Suomessa ei myöskään ole englanninkielistä nykytaiteeseen keskittyvää julkaisua. Tarve NO NIIN -alustan tyyppiselle julkaisulle on noussut esiin keskusteluissa, ja englanninkielisenä julkaisulla voikin olla tärkeä merkitys Suomessa toimivien taiteilijoiden tunnetuksi tekemisessä myös kansainvälisesti. Se voi auttaa taiteilijoita kehittymään työssään ja vaikuttaa siihen, että työtilaisuuksia tarjoutuu myös ulkomailla. Tämä palvelee taiteen yleisöjä, mutta tukee myös taiteilijoiden omaa työskentelyä.

Julkaisun haluamme sijoittaa taiteen, kriittisyyden ja rakkauden risteyskohtaan. Myös teemat, joihin aiomme keskittyä, ovat nousseet esiin erityisesti kuuntelemisen kautta. Näitä teemoja ovat esimerkiksi taidekasvatus, esittämisen tavat ja niiden kritiikki, rakkaus ja taiteellinen työskentely työn muotona.

Haluamme myös luoda alustan, jolla vähemmistöihin kuuluvat voivat vapaasti kirjoittaa ja jakaa näkemyksiään siitä, mitä pitävät tärkeänä. Tämä on keskeistä työssämme, koska olemme omien henkilökohtaisten kokemustemme kautta huomanneet, että taiteen ja kulttuurin kentän instituutioissa ja hankkeissa vähemmistöihin kuuluvat lokeroidaan usein siten, että heidän oletetaan keskittyvän pelkästään omaan vähemmistöasemaansa liittyviin kysymyksiin. On todella turhauttavaa, että näin vähemmistöihin kuuluva saadaan tuntemaan, ettei hänellä ole muuta annettavaa kuin traumansa ja kamppailunsa. NO NIIN on tila, jossa kukin voi tuoda esiin moninaisesta identiteetistään itse valitsemansa puolen.”

Nykypäivän itkuvirsissä kuuluu yhteisöllisen suremisen kaipuu

Karjalaiset itkuvirret olivat surua ja huolia ilmaisevaa alkujaan rituaalista perinnettä. Perinteisten itkuvirsien ytimessä ovat itkijän omien kokemusten ja tunteiden lisäksi yhteisöllisyys. Itkijä kanavoi koko yhteisön tunteita. ”Nykyajassa läsnä olevan yhteisöllisyyden kaipuun ja tarpeen jakaa tunteita voi tunnistaa esimerkiksi julkkisartistien TV-kameroiden edessä julkisesti ja jaetusti itkemissä kyyneleissä”, väitöskirjaansa viimeistelevä folkloristiikan tutkija Viliina Silvonen mainitsee.

Silvonen on mukana etnomusikologian dosentti, FT Elina Hytönen-Ngin ja työryhmän Kyynelkanavat-hankkeessa, jossa taiteilija-tutkija-työparit kysyvät, minkälaisiin tarpeisiin itkuvirret nykymaailmassa vastaavat. Itkuperinnettä lähestytään hankkeessa niin kehollisuuden, uskonnollisuuden, yhteisöllisyyden kuin tunteidenkin näkökulmasta.

”Jo hanketta valmistellessa olemme kuunnelleet arkistoihin tallennettuja itkijöiden kokemuksia äänellä itkemisen perinteistä sekä käytännöistä sekä evakkoitkijöiden sukupolven itkuja, muistoja ja ajatuksia itkuvirrestä.

Toisaalta olemme kuunnelleet myös nykypäivän itkuja: niitä esittäviä muusikoita, taiteilijoita ja harrastajia. Samalla olemme kuulleet nykyajassa väreilevän kaipuun yhteisöllisyyttä vahvistavia perinteitä, kulttuurisia juuria kohtaan. Taustalta on kuulunut surun tunnustamisen ja kohtaamisen hankaluus nykypäivänä. Hankkeen käynnistyessä aiommekin kuunnella myös itkun uusia mahdollisuuksia.”

Hytönen-Ngin ja Silvosen lisäksi hankkeessa toimii tutkijana myös ortodoksinen kirkkomuusikko ja kulttuurintutkija, tohtorikoulutettava Riikka Patrikainen. Tutkijoiden työpareina hankkeessa mukana ovat itkuvirsiperinteeseen erikoistuneet muusikot Emilia Kallonen, Liisa Matveinen ja Emmi Kuittinen. Tutkimuksen lisäksi hanke tuottaa myös yleisölle avoimia tapahtumia: seminaareja, yleisöä osallistavia työpajoja sekä taiteellisia esityksiä.

Apurahansaajat kertovat omin sanoin hankkeistaan. Kuuntele alta!