Uutiset Henkilökunta 03.11.2022 Koneen Säätiön uusi hallinto- ja talouskoordinaattori Hanna Vuorenmaa iloitsee kulttuurista työssä ja vapaa-ajalla Hanna Vuorenmaa. Kuva: Lauri Alaviitala Jaa: Hanna Vuorenmaa on aloittanut työt Koneen Säätiön Helsingin toimipisteessä syyskuussa. “Koneen Säätiö vaikutti jo etukäteen valtavan mielenkiintoiselta työpaikalta, mutta toiminnan laajuus on tehnyt ensimmäisinä työviikkoina vaikutuksen. Joka päivä opin uutta siitä, miten monipuolisesti säätiö rahoittaa tieteen ja taiteen tekijöitä. Olen myös nähnyt, miten säätiön arvot, esimerkiksi ekososiaalinen sivistys, vaikuttavat työarkeen”, Hanna kertoo. Hannan päätehtävänä on säätiön kirjanpito sekä ostolaskujen käsittely ja maksatus. Hän osallistuu myös talousarvioiden ja tilinpäätöksen laadintaan yhdessä säätiön hallinto- ja talousjohtaja Tiina Toivosen kanssa. “Lisäksi olen mukana hallinnon ja talouden prosessien sekä järjestelmien kehittämisessä. Osallistun myös apurahaprosessiin taloushallinnon näkökulmasta. Hoidan esimerkiksi apurahojen palautuksia hankkeissa, joissa on tullut muutoksia.” Hanna on työskennellyt taloushallinnon tehtävissä kulttuuri- ja media-alalla toistakymmentä vuotta. “Olen aina ollut kiinnostunut kulttuurista: tätä kuvastaa esimerkiksi se, että olen aikuisiällä opiskellut taidehistoriaa avoimessa yliopistossa. Koneen Säätiö onkin siitä houkutteleva työpaikka, että pääsen tehtävässäni käyttämään omaa taloushallinnon ammattiosaamistani, ja osana työyhteisöä pääsen näkemään, mitä kulttuurikentällä tapahtuu. Samalla opin koko ajan lisää säätiön tekemän tiederahoituksen kirjosta.” Vapaa-ajallaan Hanna harrastaa monipuolisesti kulttuuria ja liikkuu luonnossa. “Italia on lähellä sydäntäni. Olen opiskellut italian kieltä ja matkustellut maassa, mistä sai alkunsa myös kiinnostukseni taidehistorian opiskeluun. Tänä kesänä teimme tyttärieni kanssa lomamatkan Roomaan. Halusin näyttää heille antiikin Roomaa sekä museoiden ja gallerioiden upeita taideaarteita. Arjessani Helsingissä käyn usein elokuvissa, näyttelyissä ja teattereissa.” Hannan työhön kuuluu myös Koneen Säätiön ylläpitämän, Mynämäellä sijaitsevan Saaren kartanon residenssin taloushallinto. Hän on pian lähdössä tutustumiskäynnille juuri remontista kuoriutuneeseen kartanoon. “Odotan innolla, että pääsen tutustumaan residenssin arkeen sekä Saaren kartanon rakennuksiin ja miljööseen. Uusien työkavereideni lisäksi saan ilokseni tavata myös eri puolilta maailmaa Mynämäelle työskentelemään tulleet taiteilijat.”