Media valaisee urheilun pimeitä nurkkauksia

Suomalaisella urheilumedialla on viime vuosina ollut keskeinen rooli seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan liittyvän tiedon jakajana ja keskustelun herättäjänä. Media on tehnyt merkittävää työtä sanottaessaan toimintaa, josta liikunta- ja urheilukulttuurissa on liian kauan vaiettu, ja joka on paikoin saanut urheiluliikkeen sisällä hiljaista hyväksyntää, kirjoittaa Veera Ehrlén.

Nostamalla esiin yksittäisiä häirintätapauksia media on vastuuttanut urheilukenttää häirinnän vastaisessa työssä ja ajanut urheiluorganisaatioita läpivalaisemaan toimintaansa. Samanaikaisesti urheilumedian olisi ilmeisen tärkeää läpivalaista myös omia sukupuolittuneita käytäntöjään.

Koneen Säätiön rahoittamassa hankkeessa olen tutkinut median roolia liikuntakulttuurin tasa-arvon edistämisessä ja seksuaalisen häirinnän vastaisessa työssä haastattelemalla suomalaisia urheilutoimittajia, jotka ovat viime vuosina uutisoineet tasa-arvo- ja häirintäaiheista.

Hanke sai alkunsa seuratessani häirintään liittyvää urheilupoliittista keskustelua ja tehdessäni huomion siitä, että median roolia häirinnän vastaisessa työssä ei juurikaan huomioitu. Hankkeessa halusin yhtäältä tehdä näkyväksi urheilutoimittajien työtä ja siihen liittyviä rakenteellisia ja kulttuurisia reunaehtoja ja toisaalta tunnistaa urheilutoimitusten sisäisiä muutoskohtia.

Tutkimuksessani keskeisesti esiin noussut reunaehto ja peräänkuuluttamani muutoskohta liittyy urheilutoimitusten omiin sukupuolittuneisiin käytäntöihin: hegemoniseen eli ylintä valtaa pitävään maskuliinisuuteen kiinnittyvät normatiiviset asenteet, valtarakenteet ja toimintatavat vaikuttavat paitsi siihen, miten eri sukupuoliset toimittajat pystyvät tekemään työtään urheilutoimituksissa myös siihen, millaista kuvaa media rakentaa eri sukupuolista. Tämä puolestaan muokkaa yleisöjen käsityksiä ja suhtautumista eri sukupuoliin liikunnan ja urheilun kentällä.

Tästä syystä yhtä tärkeää kuin se, että media valaisee urheilun pimeitä nurkkauksia, on se, että media kykenee kääntämään valokeilaa itseensä.

Häirintäuutisoinnin ristiriitaisuus

Nostan tutkimuksessani esiin häirintäaiheiden uutisointiin liittyvää kaksinaismoralismia. Nähdäkseni isoin ristiriita koskee sitä, että urheilumedia työnantajana tukee tasa-arvo- ja häirintäaiheista uutisointia samalla, kun monissa työyhteisössä vallitsevat hegemonisen maskuliinisuuden lainalaisuudet.

Tutkimusaineistossani toistui narratiivi siitä, että urheilutoimituksiin tulevat nuoret naistoimittajat ovat usein kiinnostuneempia lisäämään tietoisuutta urheilua ympäröivistä yhteiskunnallisista kysymyksistä ja urheilun epäkohdista, kuten seksuaalisesta häirinnästä.

Kävi kuitenkin ilmi, että toimitustyön arjessa he joutuvat käyttämään huomattavan paljon resursseja todistaakseen ammatillisen pätevyytensä, varmistaakseen, että myös naisten urheilusta uutisoidaan ja muuttaakseen sosiaalista ilmapiiriä ja kielenkäyttöä urheilutoimituksissa. Samanaikaisesti he kohtaavat työarjessaan väheksyntää, naurunalaiseksi saattamista ja/tai häirintää.

Väitän, että tämä kaikki yhdistettynä nopeatempoisen uutisympäristön vaatimuksiin syö heidän kapasiteettiaan tehdä yhteiskunnallisesti merkittävää journalismia.

Uutisoimalla häirinnästä urheilumedia nostaa aiheen yksityiselämän piiristä julkiseen keskusteluun. Pidän kuitenkin ristiriitaisena sitä, että urheilutoimituksissa naistoimittajien katsotaan usein soveltuvan paremmin kirjoittamaan aiheesta, koska aiheen katsotaan lukeutuvan naisten yksityisyyden piiriin.

Lisäksi häirintätapausten uutisointiin osoitetut resurssit vaikuttavat olevan olemassa mediassa reaktiivisesti sen sijaan, että resursseja käytettäisiin ennakoivasti pitämään aihetta esillä. Häirintäaiheisiin tartutaan ilmi tulleiden tapausten kautta ja niitä skandalisoidaan usein naisten kärsimyksellä, koska se on mediataloille taloudellisesti hyödyllistä.

Mitä mediatalot voivat tehdä?

Järjestin marraskuussa 2023 Koneen Säätiön Kamarissa urheilutoimittajille suunnatun kriittisen urheilujournalismin työpajan. Työpajassa nostin esiin edellä kuvaamiani ristiriitoja ja haastoin urheilutoimittajia etsimään ratkaisuja esittämiini muutoskohtiin.

Fasilitoimani keskustelun pohjalta esitän, että mediatalojen on entistä tärkeämpää nimetä tietoisesti sisäiset ja ulkoiset tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustavoitteensa, käydä jatkuvaa keskustelua työkulttuurista ja työhyvinvoinnista, kehittää toimituksellista linjausta häirintäaiheiden seurantaan, tarjota useammille toimittajalle mahdollisuuksia ja aikaa yhteiskunnallisen journalismin tekemiseen ja tehdä median rooli yksiselitteisen selväksi suhteessa kentällä toimiviin ihmisiin.

Työpajaan osallistuneiden toimittajien esittämissä ratkaisuehdotuksissa kuvastui kontrasti perinteisen urheilujournalismin arvopohjaan ja sisältöihin, joita on tuotettu esimerkiksi viihdyttävyyden, menestyskeskeisyyden ja maskuliinisuuden ehdoilla. Nähdäkseni esitetyt ratkaisut palvelevat paremmin median ja urheilun yhteistä intressiä ja edistävät tasa-arvoisempaa kaikkien liikunnan ja urheilun parissa toimivien hyvinvointia tukevaa työ- ja harrastusympäristöä.

Teksti pohjautuu vertaisarvioituun tutkimusartikkeliin, joka löytyy täältä.