Huhtikuun lopussa järjestetty Kohti fiksua taiderahoitusta -pohdintapäivä kokosi yhteen taideorganisaatioita ja rahoittajia keskustelemaan siitä, miten taiteen rahoitusta pitäisi kehittää nykyistä pitkäjänteisemmäksi ja kestävämmäksi. Koneen Säätiön johtaja Anna Talasniemi palaa kirjoituksessaan päivän teemoihin.

Kohti fiksua taiderahoitusta -pohdintapäivän iltapäivässä yksi sana nousi ylitse muiden: dialogi. Keskustelua, tapaamisia, vapaata vuorovaikutusta toivottiin etenkin taideapurahoittajien ja -rahoitettavien välille, ja esillä oli myös mm. rahoittajien keskinäinen dialogi. Dialogia ei kuitenkaan nähty vain rahoitukseen liittyvänä, vaan taiteilijat, taideorganisaatiot ja taideapurahoittajat voisivat tavata keskustellakseen taiteen sisällöistä ja tulevaisuudesta. Koko kenttä hyötyisi – ja käytyä keskustelua lainatakseni, ”luovat voimat virtaisivat” – jos aloitteita mietittäisiin ja muodostettaisiin yhdessä eikä ”ylhäältä-alas”.  

Vuorovaikutukseen rahoittajien ja rahoitettavien välillä liittyy oleellisena osana palaute rahoituksen hakemisen ja käyttämisen eri vaiheissa. Usein me Koneen Säätiössäkin vastaamme, että palautteen antaminen hakijoille vaatisi valtavasti resursseja, joten sitä ei tehdä. Olisiko meidän kuitenkin harkittava resurssien eli rahan ja henkilöstön lisäämistä palautteen mahdollistamiseksi? Ehkä voisimme edetä tässä asteittain: tänä vuonna antaisimme palautetta apurahansaajille, ensi vuonna myös osalle hakijoista.  

Rahoituskauden aikana käytävä dialogi koettiin myös hyvin tärkeäksi. Esillä olivat myös vaarat: voiko keskustelu rahoittajan ja rahoitettavan kanssa ohjata väärällä tavalla toimintaa ja taiteen suuntaa? Kokemuksemme Koneen Säätiössä on, että tapaamiset, keskustelut ja väliraportoinnit koetaan pääosin kiinnostuksen osoituksena, ei kontrollina tai ohjaamisena. Rahoittajana välitämme siitä, mitä apurahansaajamme tekevät. Vaikka rahoittajan ja rahoitettavan välillä on aika olemassa valtasuhde, niin keskustelu ja dialogi luovat luottamusta, joka on hyödyksi molemmille tahoille.  

Ylhäältä alas -ajattelusta toivotaan pois myös konkreettisessa hakemisessa. Keskusteluissa nousi minusta hienoja ja helposti toteutettavia ajatuksia. Rahoittaja voisi eksplisiittisemmin kysyä hakijalta, mitkä asiat hakijalle ovat tärkeitä ja kannustaa kertomaan omista tavoitteistaan, arvoistaan ja vahvuuksistaan sen sijaan, että pyydetään vain kertomaan, kuinka aikoo  toteuttaa rahoittajan strategioita ja tavoitteita. Avoimuus rahoittamisen kriteerien suhteen todettiin hyvin tärkeäksi, vaikka usein vaikeaksi asiaksi. Yhdessä keskustelussa verrattiin rahoittajan ja rahoitettavan suhdetta kuraattorin ja taiteilijan suhteeseen:  ”Kuraattori luo olosuhteita, jotta taiteilija voisi tehdä juuri sitä, missä hän on hyvä.”  

Dialogisuus oli esillä myös aamupäivän puheenvuoroissa. Tässä yhteydessä haluan nostaa esiin tilaisuudessa puhuneen näytelmäkirjailija Kevin Doylen tärkeän huomion: missä on yleisö, general public? Doylen huomio siitä, kuinka tilanteissa, joissa taiteen rahoitus on vähentynyt ja yleisösuhteesta ei ole huolehdittu, ei taiteen puolustajia löydy kuin taiteen omalta kentältä. Huudot oman pesän pelastamiseksi kaikuvat kuuroille korville.  

Dialogi, vuorovaikutus ja läpinäkyvyys luovat luottamusta. Päivän aikana oli esillä useita ideoita kohtaamisten lisäämiseksi pikatreffeistä rahoituspäiviin ja rahoitusneuvonnan erilaisiin muotoihin. Matalan kynnyksen jatkosta jo sovittiin, eli nähdään syksyllä aamukahveilla Helsingin kaupungin kutsumana! 

Kohti fiksua taiderahoitusta -pohdintapäivän materiaalit

Dirk De Witin(Kunstenpunt / Flanders Arts Institute, Belgia) esitys ja esitystä tukeva työpaperi

Amrit Gillin (The Australia Council for Arts, Austalia) esitys

Erich Bergerin (Suomen biotaiteen seura), Satu Herralan (Baltic Circle) ja Hanna Nymanin (Baltic Circle) esitys

Rahoittajien ja taideorganisaatioiden vuorovaikutus ja dialogi

Mitä uusia rahoitusmahdollisuuksia tai malleja voisi olla?

Miten hakemusten ja hankkeiden evaluointia, päätöksen perusteita ja prosessia voisi kehittää?