Isobel Dryburgh & Biljana Radinoska

Saaren residenssin aikana aiomme luoda julkisessa maisemassa esitettävän sarjan sokkeja. Sarja koostuu eripituisista ja erimuotoisista osista, jotka muodostavat performanssin, kuvataiteiden ja sosiaalisen koreografian risteytyksen. Miten selittää idea tai pikemminkin henkilökohtaisen kokemuksen ja eletyn tapahtuman lietsoma tarve samalla, kun yrittää välttää antamasta itsestään kuvaa uhrina kuten on tehnyt jo 18 vuoden ajan? Toisen meidän nuoruudessa tapahtui hyväksikäyttöä, joka on jättänyt jälkeensä tietynlaisen tarkkailun ja kokemuksen maiseman, sisäisen dramaturgian, johon liittyy vahvasti käsitys itsestä uhrina. Miten ilmaista karttunutta kapinan tunnetta, voimakasta poliittista erimielisyyttä ja samalla taiteellista halua määritellä, ilmaista asioita täsmällisesti? Pohjalla on pyrkimys kehittää täsmällinen taidemuoto, joka viestisi kokemuksesta ja olisi samalla ehdottoman ja häpeilemättömän tarkkaliikkeinen. On kerättävä ystäviä ja suunniteltava hyökkäys – näin me näemme yhteistyömme: suunnittelemme hyökkäystä. Työkalumme ja taustamme tulevat teatterista ja kuvataiteesta. Ajatuksemme kulkevat ajassa ja tilassa ja käyttävät fiktiota näiden kahden hyydyttämisen välineenä. Pohdimme strategiaa ja yleisöä ja osallistumme tähän hankkeeseen panostamalla siihen maalauksia, sotilaallisuutta ja teatteria. Luomme laajennettuja kuvia käyttämällä jo käytössä olevia lähetysmuotoja alustana halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Aloitteemme on rohkea sisältönsä suhteen, mutta myös ainutlaatuisten lähestymistapojensa johdosta, joista ammennamme. Emme silti pidä itseämme rohkeina ja tämä kysymys on aiheuttanut meille päänsärkyä. Siinä on ristiriita: miten me, jotka emme pidä itseämme rohkeina, suunnittelemme hyökkäyksen? Haluamme oppia hyväksymään omat ristiriitamme – emme suinkaan ratkaistaksemme niitä, vaan oppiaksemme tuntemaan ristiriitamme ja hyväksyäksemme ne taiteellisen kielen kautta.