Apurahat ja residenssipaikat

Taide

Taiteellinen työskentely videota ja tanssia yhdistävän sooloteoksen Miltä tuntuu muistaa? parissa

Artistiuden, opettamisen sekä koreografioinnin rinnalle on työssäni nousemassa vahvasti videon kanssa työskentely. Olen erityisen kiinnostunut tutustumaan uuteen liikekieleen, jonka voin luoda oman kehon, kuvaamisen ja editoinnin avulla sekä uusista tavoista koreografioida näiden työkalujen kanssa. Aloitan näiden uusien tekniikoiden avulla tanssia ja videota yhdistävän sooloteokseni Miltä tuntuu muistaa parissa työskentelyn ensin lyhyesti joulukuussa 2020 ja syvennyn sen ääreen kesäkuusta 2021 alkaen, teos saa ulostulonsa saman vuoden marraskuussa. Kolmivaiheinen työskentelyni koostuu dokumentaarisen ja taiteellisen tanssivideoteoksen kuvauksesta, koonnista ja editoinnista, videoteoksen kohti koreografiaa vievästä kehollisesta kommentoinnista sekä lopullisen ulostulon hahmottelusta ja toteutuksesta. Teos käsittelee muistamisen, unohtamisen, menettämisen ja unelmoinnin teemoja. Se pyöristää ajan lineaarisen käsitteen ja sekoittaa menneen ja tulevan järjestyksen – kaikki tapahtuu nyt, ei koskaan ja ikuisesti. Tunnekeskiöön nousevat suru, rakkaus, ikävä ja epävarmuus. Miltä tuntuu katsoa omia kokemuksiaan ulkoapäin kuin elokuvaa, kun menneisyys vilisee diakuvien lailla silmissä lapsuudesta tulevaisuuteen? Miltä näyttää ja tuntuu todellisuus, jossa aika ei ole juoksurata vaan valtameri, suunnaton, elävä ja lainehtiva. Voiko itsensä unohtaa, olla samaistumatta? Teos antaa lohtua ja heijastuspintaa läheisensä menettäneille ja niille, joiden piti haudata ja unohtaa omat unelmansa. Se antaa tukea ja ymmärrystä kuoleman kohtaamiseen niin arjessa kuin ammatissa. Se kertoo myös henkilökohtaisen tarinan rakkaudesta, kun koreografi itse on joutunut hautaamaan 27-vuotiaana syöpään menehtyneen puolisonsa, joka teki musiikkia artistinimellä Edorf ja jonka unelma oli täyttää 30 vuotta. Paikallisuuden tärkeys korostuu teoksen ollessa samalla kunnianosoitus Ivalosta kotoisin olevan Edorfin elämälle. Teos myös vahvistaa osaltaan Inarin vasta kehittyvää tanssitaide-kulttuuria.

Miltä tuntuu muistaa tanssia ja videota yhdistävä sooloteokseni sai ensi-iltansa Inarin kulttuurikeskus Sajoksessa la 27.11. klo 19. Työskentelin teoksen parissa ajalla 1.8.-30.11.

Koneen Säätiön työskentelytuen lisäksi sain tuotantotukea teokselle Taikelta (9.2.2021) 4000e ja Inarin kunnalta (24.3.2021) 800e. Nämä olivat äärimmäisen tärkeät rahoitukset kokonaisuuden toteutumisen kannalta. Niillä katettiin muun muassa työryhmän palkat sekä tilavuokrat.

Työryhmä valikoitui kokonaan inarilaisista tekijöistä, jotka tunsin jo entuudestaan. Minulle oli äärimmäisen tärkeää, että kaikilla oli oma terve suhde teoksen aiheeseen sekä usealla myös omanlainen henkilökohtainen side Edorfiin tai hänen musiikkiinsa.

Lopullinen työryhmä
Nicholas Francett: äänisuunnittelija
Paju Hakovirta: valosuunnittelija ja graafikko
Jukka Vuorela: kuvaaja
Joonas Brilli: teknikko
Sakari Maliniemi: teknikko
Sami Maununen: markkinointimateriaalin graafinen suunnittelu

Jo teoksen suunnitteluvaiheessa tiesin, että teos tullaan esittämään Inarissa kulttuurikeskus Sajoksessa ja tilavuokraus ja neuvottelut Sajoksen kanssa sujuivat kaikin puolin hyvin.
Harjoitustilojen löytäminen ja varaaminen on kuitenkin Ivalossa hyvin haastavaa. Tarjolla on vain koulujen liikuntasaleja ja ne ovat jo valmiiksi kovalla käytöllä. Yksi haaste usean eri harjoituspaikan välillä on tavaroiden jatkuva roudaaminen. Hienoa olisi, jos tulevaisuudessa pystyisin työstämään teosta yhdessä paikassa, jossa on äänentoisto valmiina sekä pieni varastointimahdollisuus lavasteille ja tekniikalle.

Äänisuunniittelija Nicholas Francettin kanssa teimme erittäin tiivistä yhteistyöstä koko syksyn ajan. Tärkeimpänä pohjamateriaalina äänisuunnittelulle oli Edorfin postuumisti julkaistu Varjojen piiri -albumi ja ensimmäinen työvaihe olikin valikoida osiot, joita levyltä käytettiin. Tämä valikointi tapahtui käsikirjoituksen hahmottelun kanssa samanaikaisesti. Kyseessä oli progressiivisen rap-albumin eräänlainen hajottaminen ja uudelleen rakentaminen.
Päädyimme rakentamaan teokselle yhden ääniraidan, joka helpotti videon, liikkeen ja ääneen lopullista synkronointia.

Tuotin teoksen kokonaan itse, mutta tulevaisuuden haaveissa on ehdottomasti ulkopuolinen tuottaja teoksille. Vaikka kaikki onnistui hyvin, on tuottaminen pienessäkin mittakaavassa työtunteja vievää ja yllättävänkin kuormittavaa työtä taiteellisen työn ohessa.

Teoksesta tehtiin lehtijutut Lapin kansaan (ennakkojuttu sekä kritiikki) ja Inarilaiseen (jutut alla linkkeinä). Radio Inari teki myös haastattelun.
Olen iloinen, että juttuvinkkeihin tartuttiin ja ennen kaikkea, että Lapin kansan kriitikko lähti Rovaniemeltä saakka (yli 300 km päästä) teosta katsomaan ja kirjoitti lehteen pitkän kritiikin. Tämä on mielestäni todella hieno juttu koko tanssitaiteen näkyvyydelle ja arvostukselle Lapissa.

122 katsojaa Inarissa tanssiteoksen ensi-illassa on todella iso saavutus, olen ylpeä ja ilahtunut kaikista paikalle löytäneistä katsojista. Soolon oli kestoltaan noin 35 minuuttia.
Esityksen jälkeen pidimme keskustelutilaisuuden, jossa työryhmästä oli mukana minä ja äänisuunnittelija Nicholas Francett.
Keskustelu oli erittäin puhdistava se tuntui jopa rituaalinomaiselta yhteiseltä hetkeltä.

Poimintoja palautteesta:
"Kiitos! Oli parantavaa."
"Thank you for this very touching performance! So pure and honest, full love "
"Eilinen visuaaalinen keskustelu kuvien ja liikkeen välillä oli täydellinen!"
"Kokemus oli niin voimakas ja ainutlaatuinen. En ole vastaavaa teosta nähnyt ikinä."

Solistina tämän teoksen esittäminen oli myös erittäin voimakas kokemus. Energia oli vahva ja pidän jälkikeskustelua tässä teoksessa erityisen tärkeänä, juurikin vahvan energialatauksen "maaliin tuomisen" kannalta.
Jos tekijänä haluan herättää tunteita, haluan myös auttaa niiden kohtaamisessa ja irtipäästämisessä.

Teos onnistui mielestäni antamaan lohtua ja heijastuspintaa läheisensä menettäneille. Se selkeästi osui pieneen tyhjiöön; tyhjiöön esittävästä taiteesta Inarissa, tyhjiöön surun ja kipeiden tunteiden yhteisessä käsittelyssä. On myös hienoa tekijänä nähdä miten tanssitaide ottaa paikkaansa Inarin kunnassa.

Tekijänä tunnen ottaneeni ison askeleen oikeaan suuntaan, kiitos vielä Koneen Säätiö nuoren tekijän tukemisessa, lisää on tulossa.

Takaisin apurahalistaukseen