Apurahat ja residenssipaikat

Tiede ja taide

MUITÁT – Repatriaatiosta revitalisaatioon saamelaisilla museokäytännöillä. Saamelaismuseo hakee uusia menetelmiä ja käytäntöjä yhteisöllistää repatriaatiota

Saamelaismuseo Siidan ja Oulun yliopiston Giellagas-instituutin yhteinen hanke tutkii ja tulkitsee saamelaista kulttuuriperintöä herättelemällä yhteistä muistia. Tämä tapahtuu luomalla ja kokeilemalla uusia museokäytäntöjä, jotka tieteen ja taiteen lisäksi perustuvat saamelaisyhteisöjen omaan tietotaitoon. Yhteisöjen käsityöläisiä ja muita arjen asiantuntijoita osallistetaan tulkintojen tekemiseen kahdessa temaattisessa työpaketissa. Máhcat ja máhcahit (Palata ja palauttaa) -osiossa saamelaisalueen ulkopuolelta palautettujen, osin jo unohtuneiden aineistojen palautus eli repatriaatio nostetaan revitalisaation tasolle palauttamalla esineistön saamelaista tieto- ja kokemussisältöä. Gulahallat báikiin (Maan ja ihmisen suhde) -osiossa tehdään näkyväksi saamelaisen kulttuuriympäristön ajatusta, jossa maisema nähdään saamelaisen kokemustiedon ”arkistona” ja tietopankkina. Hankkeen tavoitteena on kehittää ja kokeilla uusia, osallistavia ja toiminnallisia museopedagogisia tapoja tuottaa tietoa ja tutkia, valita ja laittaa esille esineitä saamelaisyhteisöjen kanssa. Sitä kautta voidaan tuottaa tietoa myös muille saamelaiskulttuurista kiinnostuneille. Hanke liittyy Siidan päänäyttelyn uudistamishankkeeseen. Syntyvää ja käsiteltyä tietoa tuodaan esille paitsi julkaisuina myös Siidan näyttelyihin sijoitettavina minirepatriaatioina, joissa esineistöä palautetaan maisemaan ja joissa ”puhtaisiin” luontokuviin tehdään kulttuurisia interventioita.

Saamelaismuseo Siidan ja Oulun yliopiston Giellagas-instituutin yhteinen hanke tutki ja tulkitsi saamelaista kulttuuriperintöä kehittämällä uusia museokäytäntöjä ja yhteisöllisen toiminnan tapoja. Saamelaistaiteilijoiden, käsityöläisten (duojárat) ja muun saamelaisyhteisön kanssa heräteltiin saamelaisyhteisön yhteistä muistia. Hankkeen toimet liittyivät oleellisesti Saamelaismuseon päänäyttelyn uudistamiseen, ja sen tuloksia on myös konkreettisesti esillä 1.6.2022 avautuneessa Ylä-Lapin Luontokeskuksen ja Saamelaismuseon yhteisessä, saamelaisten kotiseutualueen luontoa ja saamelaiskulttuuria esittelevässä päänäyttelyssä.

Hankkeessa luotiin uusia museokäytäntöjä, jotka tieteen ja taiteen lisäksi perustuivat saamelaisyhteisöjen omaan tietotaitoon. Kaikkiaan yli 200 saamelaisyhteisön jäsentä, käsityöläisiä (duojárat), taiteilijoita ja muita kulttuurin asiantuntijoita osallistui tutkimukseen ja tulkintojen tekemiseen kahdessa temaattisessa osiossa: Máhcat ja máhcahit (Palata ja palauttaa) ja Gulahallat báikiin (Maan ja ihmisen suhde).

Saamelaiskulttuuriosion käsikirjoittaja emeritusprofessori Veli-Pekka Lehtola kirjoitti Máhcat ja máhcahit-osion mukaisesti päänäyttelyyn neliosaisen draaman kaaren: muitit (saamelainen perinteinen muistaminen), gáidat (etääntyminen, unohtaminen), máhcat (palaaminen) ja muitát (uudelleen muistaminen). Näyttelyn taiteellisena johtajana toimi taiteilija Outi Pieski, jonka erilliset teokset tukevat myös päänäyttelyn sanomaa. Draaman kaaren teemoihin liittyen myös muut saamelaistaiteilijat, kuten Jouni S. Laiti, Wimme Saari ja Niillas Holmberg, tuottivat päänäyttelyyn duodija, taidetta ja audiovisuaalisia teoksia.

Hankkeessa kehitettiin uusia, osallistavia ja toiminnallisia museopedagogisia tapoja tuottaa tietoa ja tutkia, valita ja laittaa esille esineitä saamelaisyhteisöjen kanssa. Uutena museokäytäntönä lanseerattiin yhteisötyökoordinaattorin kontaktoimat museokyeimih (museokumppanit), jotka toimivat museon ja saamelaisyhteisön välillä tiedonvälittäjinä, -tuottajina ja -kerääjinä ympäri koko Suomen. Yhteisöllisen työn tuloksena saamelaisyhteisön ääni ja toiveet museon toimintaan, esittämisen tapoihin ja päänäyttelyn sisältöihin saatiin selville ja kyettiin huomioimaan päänäyttelyn tekemisessä ja museon toiminnassa. Inarin-, koltan- ja pohjoissaamen- sekä suomenkielisissä työpajoissa esiteltiin saamelaisyhteisölle mm. Suomen kansallismuseolta palautuneen noin 2200 esineen kokoelmaa ja sen provinienssitietoja. Samalla tallennettiin yhteisön tieto- ja kokemussisältöä esineistöstä, jolloin repatriaatio siirtyi myös revitalisaation tasolle.

Hankkeeseen palkattu museopedagogi työsti Saamelaismuseon uuteen päänäyttelyyn sisältöjä, kuten museokävijöille suunnatut teemapolut ja uuden museopedagogisen ohjelman. Lisäksi toteutettiin kyläkiertue ja kokoelmaillat aikuisväestölle ja erityisesti iäkkäämmälle väestölle. Yleisötyön, saamelaisyhteisötyön sekä saamelaisalueen koulujen kanssa tehdyn työn lisäksi yhteistyötä tiivistettiin erityisesti Sámi Soster ry:n – valtakunnallisen saamelaisten sosiaali- ja terveysalan järjestön kanssa.

Gulahallat báikiin (Maan ja ihmisen suhde) -osiossa käsiteltiin saamelaisen kulttuuriympäristön käsitettä, joka sijoittuu länsimaisen kulttuuriympäristökäsitteen ja luonnon ympäristön välimaastoon. Saamelaisen kulttuuriympäristön neljäs, näkymätön kerros on perinteinen tieto, joka ilmenee mm. paikannimissä, tarinoissa ja paikkoihin liittyvissä joiuissa, leu´ddeissa ja livđeissä - se on saamelaisen kokemustiedon arkisto ja tietopankki. Maan ja ihmisen suhde -teemaa käsitellään päänäyttelyssä monin eri paikoin ja keinoin. Museokävijää herätellään pohtimaan saamelaisen kulttuuriympäristön kerroksellisuutta luontokeskuksen kanssa yhdessä tuotetussa Maiseman monet kerrokset -videoteoksessa. Päänäyttelysalin yllä kaartuu Outi Pieskin Maa värejä virtaa -teos. Se luo tunturisilhuettien jonon, joka on väritetty saamenpuvun huivin hapsuilla eli riessamilla. Teoksessa esiäitien värit luovat suojaavan kaaren näyttelysalin kohtaamispaikan ylle.

Takaisin apurahalistaukseen