Vuoden Tiedekynä -voittajat haastavat Suomea ekologiseen jälleenrakennukseen

Koneen Säätiö on myöntänyt Vuoden Tiedekynä -palkinnon Tero Toivaselle, Paavo Järvensivulle ja Ville Lähteelle artikkelista ”Ekologisen jälleenrakennuksen haaste”. Kirjoittajat peräänkuuluttavat Suomeen ekologista siirtymäpolitiikkaa, joka vertautuu laajuudessaan sodanjälkeisten vuosien taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen uudistumiseen.

Artikkelissa avataan, kuinka maailman rikkaat valtiot eivät ole saaneet käynnistettyä kestävyysmurrosta, joka toden teolla hillitsisi ilmastonmuutosta ja muita vakavia ympäristökriisejä. Globaalit päästöt ovat jatkaneet kasvuaan, luonnon monimuotoisuus heikkenee ja kestävyystavoitteet ovat jääneet alisteiseksi talouskasvua tavoittelevalle politiikalle.

Toivasen, Järvensivun ja Lähteen mukaan kestävyysmurros vaatii valtioilta niin merkittävää suunnanmuutosta, että talouskasvun tavoittelu ei voi enää olla ensisijaista. Jotta turvalliset elinolosuhteet maapallolla voidaan säilyttää, talous- ja yhteiskuntapolitiikan tärkeimmäksi päämääräksi tulisi asettaa nopean kestävyysmurroksen toteuttaminen.

“Sen sijaan, että keskustelisimme taloutemme ja teollisuutemme uudistamisesta ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden mukaisesti, Suomessa talouspoliittista keskustelua hallitsee yksipuolinen puhe velkasuhteen kasvusta sekä leikkaamisen ja säästämisen tarpeesta. Tämä tekee talouskeskustelusta tavattoman visiotonta”, Toivanen luonnehtii.

Palkinto suomenkieliselle tiedekirjoittamiselle

Vuoden Tiedekynä -palkinnon tarkoituksena on tukea suomenkielistä tieteellistä kirjoittamista ja nostaa sen arvostusta. Vuodesta 2010 alkaen myönnetyn palkinnon suuruus on 25 000 euroa ja se on yksi Suomen suurimmista tieteellisen kirjoittamisen palkinnoista. Tunnustus jaetaan vuorovuosin humanistisen, yhteiskuntatieteen ja ympäristöntutkimuksen alan suomenkielisen artikkelin kirjoittajalle tai kirjoittajille.

Palkinnon voittajan valitsi tänä vuonna Alli Pylkkö, oikeustieteiden opiskelija ja Allianssin nuorten luontodelegaatti 2022–2023.

“Voittaja-artikkelissa annetaan kattava katsaus yhteen aikamme kohtalokkaimpaan ristiriitaan: ekologisen siirtymän mahdottomuuteen talouskurin ja talouskasvun politiikalla. Tekstiä on erinomaisen miellyttävä lukea selkeän, vaihtelevan ja kiihkottoman ilmaisun ansiosta. Oivaltavat kielikuvat tuovat tekstiin väriä”, Pylkkö perustelee valintaansa.

Artikkeli on julkaistu Vastapainon kustantamassa ja Janne Auton toimittamassa teoksessa Talouskuri tuli Suomeen (2023).

Tutkijat Tero Toivanen (VTT), Paavo Järvensivu (KTT) ja Ville Lähde (FT) toimivat BIOS-tutkimusyksikössä, joka ennakoi yhteiskuntaa syvästi koskettavia sosioekologisia muutoksia monitieteisesti, yhteisen pöydän ääressä. Toivanen toimii tutkijana myös Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa.

Ekologinen siirtymäpolitiikka leikkaa läpi yhteiskunnan

Seuraavan parin vuosikymmenen aikana yhteiskuntien on toteutettava suunnitelmallinen ja kaikkia yhteiskunnan sektoreita koskeva kestävyysmurros. Toivanen, Järvensivu ja Lähde nimeävät tämän ekologisen siirtymäpolitiikan aikakaudeksi.

Sen ytimessä on vertauskuva jälleenrakennuksesta: toisen maailmansodan jälkeen yhteiskunnallinen infrastruktuuri ja teollisuus uudistettiin määrätietoisesti samalla kun sosiaaliset reformit sosiaaliturvassa, terveydenhuollossa ja koulutuksessa loivat pohjan hyvinvointivaltiolle. Valtiolla oli tärkeä rooli talouspolitiikan ohjaamisessa.

Nyt ekologisen jälleenrakennuksen tehtävänä on uudistaa energiantuotanto, teollisuus, asuminen, liikkuminen ja ruoantuotanto siten, että fossiilisista polttoaineista ja luonnonvarojen liikakäytöstä voidaan luopua nopeasti ja suunnitelmallisesti samalla, kun pidetään kiinni ihmisten tasa-arvoisesta mahdollisuudesta hyvän elämän edellytyksiin.

“Kestävyyssiirtymä on räätälöitävä kunkin maan erityisiin olosuhteisiin eli ympäristöolojen, elinkeinorakenteen, käytössä olevien resurssien ja kulttuurisen historian mukaisesti. Näistä erityisistä olosuhteista nousevaa tutkimuskeskustelua on väistämättä käytävä kotimaisilla kielillä, ja tutkimuksen on oltava monitieteistä”, Toivanen sanoo.

Leikkauspuheesta aktiiviseen siirtymäpolitiikkaan

“Kirjoitimme artikkelin pitkälti koronapandemian välittömissä jälkimainingeissa. Tuolloin keskusteltiin laajemminkin siitä, että halutessaan yhteiskunnat todella pystyvät muuttamaan talouden suuntaa, ja valtio voi ottaa talouden ohjaamisessa merkittävääkin roolia. Tämä ‘ajan henki’ välittynee myös artikkelistamme. Kuvaamme, kuinka talouspolitiikan ohjenuorana voisi olla aktiivinen ekologinen siirtymäpolitiikka, ja sitä myötä kapea talouskuriajattelu voitaisiin jättää historiaan”, Toivanen kertoo.

Artikkelissa kirjoittajat perustelevat, miksi ekologinen jälleenrakennus ja talouskuri eivät voi kulkea sujuvasti käsi kädessä: talouskuri tekee valtiosta talouspoliittisesti raajarikon aikana, jolloin sen aktiivista roolia kaivattaisiin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Siinä missä kilpailuvaltion päähuomio on ollut jatkuvassa menokurissa, säästämisessä ja julkisten rahavarojen niukkuudessa, siirtymäpolitiikassa valtiolle asettuu aktiivinen investoijan, rahoittajan ja talouden toiminnan ohjaajan rooli.

“Tästä näkökulmasta Suomen nykyisen hallituksen politiikka vaikuttaa paluulta menneisyyteen. Se osoittaa myös, kuinka nopeasti lupaavatkin vaihtoehtoisen talouspolitiikan avautumat voidaan poliittisesti sulkea.”

Toivanen näkee yhtenä tervetulleena kehityksenä teollisuuspolitiikan nousun poliittiseen keskusteluun etenkin Yhdysvalloissa, missä on saatu aikaan merkittäviä vihreän siirtymän uudistuksia – vaikkakin kokonaisuutena talouskehitys Yhdysvalloissa on kaukana ekologisesti kestävästä murroksesta.

“Valitettavasti Suomi ja Euroopan unioni ovat seuranneet teollisuuspolitiikan paluuta pitkälti sivusta, ja Suomessa suhtautuminen talouden aktiiviseen ohjaamiseen on ollut pääasiallisesti vieroksuvaa. Ilman aktiivista teollisuuspolitiikkaa Euroopan syrjällä sijaitsevan Suomen talous uhkaa näivettyä samalla kun pidämme yllä vanhentuneita korkeapäästöisiä ja paljon luonnonvaroja kuluttavia teollisuus- ja kulutusjärjestelmiä”, Toivanen jatkaa.

Siirtymäpolitiikan viisi mittaria

Kestävyysmurroksen toteuttamiseen on tarjottu viime vuosikymmeninä vihreän kasvun strategiaa. Siinä oletuksena on, että ympäristövaikutukset vähenevät samalla kun talous kasvaa. Tutkimusten mukaan tätä ei kuitenkaan ole tapahtunut riittävän nopeasti, kattavasti tai pitkäkestoisesti. Vihreässä kasvussa talouspolitiikkaa hallitsevat edelleen abstraktit tavoitteet bruttokansantuotteen kasvusta, työllisyysasteesta ja kestävyysvajeesta, minkä vuoksi päädytään helposti lisäämään mitä tahansa tuotantoa, työtä ja kulutusta niiden sisällöstä ja ympäristövaikutuksista huolimatta.

Toivasen, Järvensivun ja Lähteen artikkelissa siirtymäpolitiikan mittareiksi määritetään sen sijaan hiilitaseen, luonnonvarojen kokonaiskäytön, valtion maksukyvyn, siirtymätyöllisyyden ja yhteiskunnallisen resilienssin seuranta.

Suomen päästöjen ja hiilinielujen tulisi olla tasapainossa eli nettopäästöjen nollassa vuonna 2035, ja tämän jälkeen hiilitaseen tulisi kääntyä negatiiviseksi. Luonnonvarojen kokonaiskäytön on puolestaan vähennyttävä Suomessa noin kolmannekseen nykyisestä kuluvan vuosisadan loppua kohden. Sekä hiilitasetta että luonnonvarojen kulutusta on seurattava yhtä tarkasti kuin nykyisin seurataan bkt:n kasvua ja työllisyysastetta.

Siirtymäpolitiikkaa toteuttavan valtion on tärkeää pitää huolta maksukyvystään, jotta se voi rahoittaa tarvittavia investointeja ja turvata pitkän aikavälin julkisen talouden toimintaedellytykset.

Siirtymätyöllisyyden ajatus puolestaan eroaa talouskuriin kytkeytyvästä työllisyysajattelusta, jossa työttömyyden ratkaisukeinona on työn tarjonnan lisääminen esimerkiksi sosiaaliturvaa leikkaamalla ja luottamalla siihen, että yksityinen yritystoiminta synnyttää uusia työpaikkoja. Siirtymäpolitiikan tavoitteena on siirtää työllisyyttä kestäviin ja jälleenrakennuksen mukaisiin tehtäviin. Investointipolitiikalla ruokitaan talouden kysyntää, joka hyödyttää myös jälleenrakennuksen mukaista yksityistä yritystoimintaa.

Viimeinen siirtymäpolitiikan seurantakokonaisuus on yhteiskunnallinen resilienssi. Siinä tärkeitä ovat esimerkiksi yhteiskunnan polarisaation, kansalaisten resurssien saatavuuden sekä demokraattisen vallanjaon ulottuvuudet.

“Tärkein asia, jonka valtio voisi tehdä kestävyyssiirtymän edistämiseksi, on uudenlaisen tiedevetoisen suunnittelun käyttöönotto tukemaan demokraattista päätöksentekoa ja elinkeinoelämän kehitystä. Tiedevetoisen suunnittelun avulla olisi mahdollista tuottaa ajankohtainen tilannekuva teollisten järjestelmien muutostarpeista ja sellaisista muutospoluista, jotka johtaisivat energian ja luonnonvarojen kestävään käyttöön, mutta myös tulevaisuudessakin menestyvien teollisuuden ja elinkeinojen rakentamiseen Suomessa. Tältä pohjalta olemme ehdottaneet konkreettisen tiedevetoisen suunnitteluyksikön perustamista valtioneuvoston kansliaan. Suunnitteluyksikön toimenkuva olisi ylivaalikautinen, ja yksikkö tuottaisi monenkeskisessä vuoropuhelussa alati päivittyvän tilannekuvan teollisuuden uudistamisesta. Tilannekuva palvelisi poliittisia päätöksentekijöitä, liike-elämää ja kansalaisia. Se mahdollistaisi kestävyyssiirtymästä käytävän laadukkaan julkisen debatin”, Toivanen summaa.

Lue koko artikkeli (pdf-tiedosto)