Residenssivieras Elin Kelseylle toivo on ilmastoteko

Ympäristöviestinnän ja -kasvatuksen asiantuntija Elin Kelseyn toi Lauttasaaren kartanon residenssiin Suomessa tehty tutkimus ilmastoahdistuksesta. Median ruokkiman synkistelyn residenssivieras haluaisi kuitenkin korvata tutkimusnäyttöön perustuvalla toivolla.

Koronaviruspandemian aiheuttama huoli ja epävarmuus, IPCC:n hälyttävä raportti ilmastokriisistä, Venäjän hyökkäys Ukrainaan… Nykyisessä maailmantilanteessa verkkoa selaileva ei voi välttyä synkiltä uutisilta.

Moni selaa uutisvirtaa kykenemättä lopettamaan, vaikka olo muuttuisi entistä ahdistuneemmaksi. Englanniksi ahdistusta lisäävään tapaan selata huonoja uutisia on alettu viitata sanalla ’doomscrolling’, suomeksi myös sanalla ’tuomioselailu’.

’Doomsrollingista’ tuli yksi koronaviruspandemian vakiinnuttamista uusista sanoista, ilmastokasvatuksen ja -viestinnän asiantuntija, kouluttaja ja kirjailija Elin Kelsey totesi helmikuussa järjestetyssä ilmastoviestinnän webinaarissa.

Median maalaileman synkistelevän kertomuksen ilmasto- ja ympäristökriisistä kanadalaislähtöinen Kelsey haluaisi kuitenkin korvata toiveikkuudella. Pelkkien huonojen uutisten seuraaminen johtaa helposti vain katastrofien märehtimiseen, Kelsey väittää.

”Synkistelevästä narratiivista tulee itsensä toteuttava ennuste: jos ei kuule muusta kuin siitä, mikä on rikki, alkaa uskoa, että se todella on rikki”, hän kuvaa.

Miksi puhua tunteista, kun tarvitaan tekoja?

Verkossa järjestetyt työpajat kuten muunkin Kelseyn vierailuohjelman on koordinoinut vastaperustettu ilmasto- ja ympäristöviestintätutkimuksen yhdistys Ilvies. Yhdistys myös kutsui Kelseyn Lauttasaaren kartanon residenssiin, jonne suomalainen taide- tai tiedeyhteisö tai työryhmä voi kutsua vakituisesti muualla kuin Suomessa työskentelevän asiantuntijavieraan. 

Yhdistyksen perustajajäsen, ilmastoahdistusta koskevasta tutkimuksestaan tunnettu Panu Pihkala, tutustui Kelseyhin osallistuessaan ilmastokasvattajille suunnattuun hankkeeseen, jossa kootaan verkkoaineistopankkia ilmastokysymyksiin kytkeytyvistä tunteista (Existential Toolkit for Climate Justice Educators).

”Panun kanssa meidät toi yhteen kiinnostus sitä kohtaan, miten ilmastoon kytkeytyvät tunteet vaikuttavat ihmisiin”, Kelsey tiivistää ja jatkaa, että ”vielä vähän aika sitten tunteiden ei ajateltu liittyvän asiaan millään tavalla”.

Tunteiden sijaan keskityttiin siihen, mitä ympäristöasioille voisi tehdä tai mitä niistä ajatella. Kuitenkin tunteet vaikuttavat suoraan esimerkiksi ihmisten hyvinvointiin ja siten kykyyn ja haluun toimia.

”Tutkiessaan ilmastonmuutokseen liittyviä tunteita Pihkala ja Kelsey ovat molemmat vakuuttuneet siitä, että kaikki tunteet ovat luonteeltaan monisyisiä. Kumpikin välttää minkään tunteen varustamista yksiselitteisesti yhdellä etumerkillä, yksinomaan positiiviseksi tai negatiiviseksi.

”On tärkeää olla patologisoimatta mitään tunteita ja sen sijaan luoda turvallisia tiloja, joissa on mahdollista käsitellä niitä”, Kelsey korostaa.

Residenssivieraan kanssa jutellessa ei jää epäselväksi, miten iloinen hän on vierailunsa aikana syntyneestä verkostosta. Eri alojen ilmastotutkijat, -toimittajat ja -kasvattajat on koonnut yhteen webinaarien sarja. Mukana on ollut niin ilmastokasvatuksen, -viestinnän ja -psykologian kuin esimerkiksi eläin- tai ilmastokysymyksiin keskittyvän taiteen tutkimuksenkin asiantuntijoita. ”Vastaavaan asiantuntijaverkostoon en ole törmännyt missään muualla”, Kelsey kehuu suomalaisten monialaista yhteistyötä.

Helsingistä Kelseyn on ollut helppo matkustaa Ouluun tutustumaan kaikille avoimeen verkkopohjaiseen ilmastoviestinnän opintokokonaisuuteen (ClimateComms.now) osana korkeakoulujen yhteistyönä toteutettua ilmastoyliopistoa (Climate University). Vierailunsa aikana Kelsey on käynyt myös Tampereella seuraamassa ilmastokasvatuksen opetusta ja Norjan Stavangerissa ohjaamassa työpajoja varhaiskasvattajille.

Näyttöön perustuvaa toiveikkuutta synkistelyn sijaan

Kuten Kelseykin, myös vasta perustettu ilmasto- ja ympäristöviestintätutkimuksen yhdistys Ilvies keskittyy nimensä mukaisesti viestintään. Ilmastoviestintää ei ole Suomessa olemassa erillisenä oppialana, ja Pihkala kertoo, että siksi mukana on ihmisiä niin Ilmastopaneelista kuin tutkimuksen eri aloiltakin.

Viestinnällä on ilmastokysymyksissä tärkeä tehtävä, sillä Kelseyn mukaan ilmaston ja ympäristön tilasta kuullaan ensi sijassa median kautta. Hänen mielestään ei ole samantekevää, että medialla on taipumus keskittyä ratkaisujen sijaan ongelmiin.

Kelsey pitää ongelmien tunnistamista tärkeänä, koska se mahdollistaa ongelmien aiheuttajien, kuten isojen yritysten, asettamisen vastuuseen. Median rooli on hänen mielestään myös toimia vallan vahtikoirana.

Kaikkein mieluiten Kelsey kuitenkin puhuu itse tutkimusnäyttöön perustuvasta (engl. evidence-based) toivosta ja sitä vahvistavista kertomuksista.

Toivon Kelsey sitoo siihen, mikä on jo tapahtunut ja jonka pohjalle on mahdollista rakentaa myös tulevia ilmastotekoja. Aiempaan näyttöön perustuvan toivon hän haluaakin erottaa pelkästään tulevaisuuteen suuntautuneesta naiivista toiveikkuudesta.

Tutkitusti toimivien ratkaisujen nostaminen esiin näyttää, mihin suuntaan edetä, ja vahvistaa tunnetta siitä, että omalla toiminnalla on väliä.

Jos kaikki mitä pitää tehdä, on vielä edessäpäin eli odottaa sitä, että tulisi tehdyksi, tämä voi tuntua monista lamaannuttavalta. On eri asia jatkaa toimintaa, jonka on jo osoitettu tukevan haluttua muutosta, kuin tuntea voimattomuutta kaiken sen edessä, mitä ei ole vielä saatu aikaan.

Sen sijaan, että maalailtaisiin, mitä tulee tapahtumaan, ”jos emme nyt…”, voitaisiin Kelseyn mukaan vahvistaa kertomusta siitä, mitä sellaista on jo tehty, jonka tiedetään ratkaisevan ilmastomuutoksen ja luontokadon hillitsemisen tiellä olevia ongelmia. Se rohkaisisi toimimaan.

Kelseyn argumenttia havainnollistava esimerkki löytyy läheltä. Tutkija ja aktivisti heilauttaa paketissa olevaa kättään. Residenssijakson aikana kelit olivat Helsingissä poikkeuksellisen liukkaat, ja Kelsey mursi ranteensa.

Kelsey pääsi kuitenkin pian leikkaukseen, ja käsi on toipunut odotetusti. Kelsey toteaa, että on helppoa olla toiveikas sen suhteen, että kokeneen kirurgin tekemän leikkauksen ansiosta käsi kyllä tulee paranemaan. Samaan ajattelutapaan ei kuitenkaan juurikaan törmää ilmastoasioissa. Miksei toiveikkuus niissäkin voisi vastaavasti perustua siihen, että kokemuksen kartuttamat tiedot ja taidot voivat vielä muuttaa ympäristöhätätilan suunnan?

 

Elin Kelseyn kutsupuheenvuoro Ilvies ry:n Climate Communication and Emotions -webinaarissa torstailta 10.2.2022 on katseltavissa Helsingin Yliopiston Unitubessa. Kelseyn kommentit ensimmäisen webinaarin kommenttipuheenvuoroihin on taltioitu toiseen webinaariin torstailta 17.2.2022. Lisäksi Unitubessa on katseltavissa taltiointi webinaarista Alarming News, Ecological Issues, and Self-care maanantailta 14.3.2022.

Kelseyn koordinoima Existential Toolkit – A Growing Hub of Resources for Climate Justice Educators on kaikille ilmastokasvattajille avoin, jatkuvasti täydentyvä aineistopankki tunteista ilmasto-oikeudenmukaisuuskasvatuksen osana.

Kelseyn teos Hope Matters: Why Changing the Way We Think Is Critical to Solving the Environmental Crisis on ilmestynyt vuonna 2020 Greystone Booksin julkaisemana.

Lauttasaaren kartanon residenssissä vierailevat loppukevään ajan ukrainalaistataiteilijat, joille Taidekoulu MAAn kutsuma residenssivieras on luovuttanut residenssipaikkansa. Residenssiin ei järjestetä hakua vuonna 2022.