Apurahat ja residenssipaikat

Tiede

Ei(kö) nimi miestä pahenna. Etunimien appellatiivistuminen suomen kielessä

Onko kohteliaampaa kutsua toista uunoksi kuin urpoksi? Miksi laukusta saattaa löytyä taskumatti eikä vain taskupulloa? Voiko baarimikko olla nainen tai lappuliisa mies? Voiko mikä tahansa nimi saada kuvaavan merkityksen? Entä voiko nimen kantama sivumerkitys jopa vaikuttaa Urpon tai Jonnen identiteettin? Väitöstutkimuksessani etsin vastauksia näihin ja muihin etunimien appellatiivistumista koskeviin kysymyksiin. Tähänastinen tutkimukseni osoittaa, että yhdyssanan osana appellatiivistuneet etunimet ovat usein tavallisia suomalaisia miehennimiä (maajussi) ja toisinaan naisennimiäkin (parkkipirkko). Appellatiivistuneiden nimien käyttö on osittain sukupuolittunutta: nainen voi olla baarimikko, kun taas miehestä käytetään lappuliisan sijaan uudismuodostetta lappulasse. Artikkeliväitöskirjassani tarkastelen etunimien appellatiivistumista pääosin kognitiivisen semantiikan viitekehyksessä. Tutkin, mitä appellatiivistuneet ilmaukset tarkoittavat ja millaisissa rekistereissä ja konteksteissa niitä käytetään. Tarkastelen myös appellatiivistuneen nimen vaikutusta nimenkantajansa identiteettiin. Fennistiikassa appellatiivistumisen tutkiminen on aiemmin jäänyt pro gradu -töihin, joten väitöskirjani on ensimmäinen laaja kuvaus appellatiivistumisesta kielenilmiönä.

Tutkin suomen kielen alaan kuuluvassa väitöskirjassani etunimien appellatiivistumista eli sitä kielenilmiötä, jonka myötä erisnimestä voi tulla yleisnimi. Etenkin epämuodollisessa kielessä on runsaasti tällaisia ilmauksia, esimerkiksi tyhmään ihmiseen viittaava urpo ja appellatiivistuneen osan sisältävä yhdyssana baarimikko. Tutkin erilaisia aineistoja hyödyntäen, millaisesta kielenilmiöstä appellatiivistumisessa on kyse, millaiset nimet appellatiivistuvat yhdyssanojen osina, miksi tietyt nimet appellatiivistuvat ja millaisissa yhteyksissä appellatiivistuneita ilmauksia käytetään. Lisäksi pohdin sitä, miten appellatiivistumisen tarkastelu voi valaista kysymystä erisnimen merkityksestä.

Väitöskirja koostuu viidestä artikkelista ja yhteenveto-osasta. Se sijoittuu kognitiivisen semantiikan viitekehykseen ja hyödyntää kognitiivisen kieliopin metodeja. Artikkeleissa analysoin suomen- ja unkarinkielisiä appellatiivistuneen osan sisältäviä yhdyssanoja, ’tyhmää’ tarkoittavia lähimerkityksisiä ilmauksia uuno, tauno ja urpo, sekä jonnet ei muista -konstruktiota. Tutkimus osoittaa, että yhdyssanan osana appellatiivistuu tyypillisesti tavallinen ja yleinen suomalainen etunimi ja että yhdyssanoissa appellatiivistumisen taustalla voivat olla ainakin äännerakenne, todellinen nimenkantaja, kielikuvat sekä erilaiset assosiaatiot. Uunolla, taunolla ja urpolla on yhteisiä merkityksiä, mutta ne myös eroavat toisistaan sekä merkityksiltään että käyttöaloiltaan. Jonnet ei muista on polyseeminen konstruktio, jota voidaan käyttää sekä menneiden muisteluun ja nostalgisointiin että nuorison toiminnan arvosteluun tai paheksuntaan. Appellatiivistuneen ilmauksen merkitystulkintaan vaikuttaa tieto sen taustalla olevasta etunimestä ja siihen kytkeytyvistä merkityksistä, ja vastaavasti etunimen merkitystulkintaan saattaa vaikuttaa appellatiivistuneen ilmauksen merkitys. Appellatiivistumisen voi siten nähdä edustavan kielen monimerkityksisyyttä eli polysemiaa ja nimien polyseemistä käyttöä.

Takaisin apurahalistaukseen