Uutiset Saaren kartanon residenssi 23.04.2020 Residenssin suojissa kriisin aikana Jaa: Kevät 2020 on ollut poikkeuksellinen koko maailmassa ja eri toimialoilla, mukaanlukien residenssitoiminnassa. Koronaviruspandemia COVID-19 muutti myös Saaren kartanon taiteilijaresidenssin toimintaa ja samalla haastoi sen uudelleenmäärittelyyn. Maaliskuussa 2020 tapahtui suuri maailmanlaajuinen murros, kun tietoisuus koronaviruspandemiasta (COVID-19) levisi kaikkialle. Kun tieto Wuhanin alueella olevasta epidemiasta saavutti Saaren kartanon taiteilijaresidenssin, saapui samaan aikaan Varsinais-Suomen Mynämäelle työskentelemään viisi taiteilijaa ja yksi Koneen Säätiön apurahalla työskentelevä tutkija. Kahden kuukauden residenssijaksonsa Saaren kartanon residenssissä aloittivat tanssitaiteilija Zden Brungot Svíteková (SK/N/CZ), runoilija, kääntäjä ja elokuvatekijä Jazra Khaleed (Kreikka), kuvataiteilija Ginta Tinte Vasermane (Latvia/Alankomaat), tutkijatohtori Salome Tuomaala-Özdemir sekä työpari taiteilija, tuottaja Jennifer Katanyoutanant (USA/Thaimaa) ja taiteilija, arkkitehti Grace Wong (USA/Hongkong). Lisäksi Saaren kartanon kutsutaiteilija Essi Kausalaisen kahdeksan kuukauden mittainen kutsutaiteilijajakso jatkuu huhtikuun loppuun saakka. Vain muutama päivä uusien residenssiläisten saapumisen jälkeen koronavirusepidemia muuttui pandemiaksi ja sen vaikutukset alkoivat näkyä myös maaseudun turvassa ja residenssissä. Residenssissä reagoitiin tässä vaiheessa noudattamalla Suomen Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) ohjeistuksia korostamalla käsihygieniaa ja varovaisuutta sosiaalisissa kontakteissa. Ulkopuolisten kontaktien määrää vähennettiin, ja osa residenssiin saapuvista ulkopuolisista vieraista jäi saapumatta jo säädettyjen matkustusmääräyksien vuoksi. Pikkuhiljaa määräykset tiukentuivat edelleen ja muutama Saareen myöhemmin saapunut residenssiasukas oli karanteenissa kaksi viikkoa. Myös osa residenssin henkilökunnasta siirtyi etätyöskentelyyn. Henkilökunta järjesti asukkaille ruokaa tilausten perusteella paikallisesta kaupasta ja huolehti heidän hyvinvoinnistaan kaikin mahdollisin keinoin. Koronaviruspandemian myötä oli syytä pohtia taiteilijoiden turvallisuutta aivan uudella tasolla ja myös siihen liittyviä eri vaihtoehtoja heidän terveytensä turvaamiksi. Henkilökunta seurasi tiivisti THL:n tiedotusta ja hallituksen uusia toimenpiteitä ja rajoitteita, ja lopulta Uudenmaan sulkemisen jälkeen residenssissä työskenteleville tarjottiin mahdollisuutta palata kotiin kesken residenssin ja jatkaa työskentelyä kotoa. Prosessin aikana syntyi ajatus kotiresidenssistä, ja ryhmälle tarjottiin mahdollisuutta tehdä residenssijaksonsa kotiresidenssinä apurahan turvin. Lisäksi Koneen Säätiö reagoi tilanteeseen järjestämällä nopealla aikataululla kotiresidenssihaun tyhjän päälle pudonneille taiteilijoille, johon vastaanotettiin lähes 3 500 hakemusta. Residenssitoiminnan uudelleenmäärittelyä Pandemia haastaa miettimään uudelleen kansainvälisen residenssitoiminnan perusteita sekä sitä mikä sen tarkoitus on taiteilijoille ja tutkijoille ja heidän työskentelylleen. Kansainvälisen residenssitoiminnan ytimessä on ajatus matkustamisesta eri puolille maailmaa, jossa uudessa ympäristössä voi nähdä oman taiteellisen työskentelynsä uudessa valossa. Toinen residenssiin liittyvä perusajatus on myös irtautuminen arjesta, jotta olisi tilaa uudelle ilman arjen velvollisuuksia. Saaren kartanon yksi erityispiirre on sen Kaivo-toiminta, jossa kartanolla työskentelevät kohtaavat toisensa residenssissä sekä yksilöinä että taiteellisen työnsä puitteissa. Miten kotiresidenssissä olisi mahdollista toteuttaa residenssiin yhteisöllisyyttä? Millä tavalla voitaisiin tarjota kohtaamisen ja jakamisen kokemuksia? Miten residenssikokemus voisi tarjota moniäänisyyttä ja irtautumista arjesta kotoa käsin? Miten residenssi voi jättää jälkensä taiteilijaan myös paikkana, fyysisen paikan kokemuksen puuttuessa? Kotiresidenssikonsepti tulee olemaan mielenkiintoinen ja erittäin tärkeä kokeilu Saaren kartanon ekologisesti kestävän residenssitoiminnan suunnittelussa. Yksi keskeisimmistä kohtaamisen paikoista on Saaren kartanossa ollut sen toiminnan alusta asti viikoittaiset presentaatiot, joissa kukin residenssissä työskentelevä on jakanut työskentelyään ja siihen liittyviä ajatuksiaan muille. Samalla työnsä esille tuonut on saanut arvokasta palautetta, uusia näkökulmia ja ideoita muiden taiteen alojen ja myös tieteen kentän edustajilta. Joka tiistaiset presentaatiot siirtyivät jo maaliskuussa Zoom-videopuhelupalveluun, ja residenssiläiset ovat pitäneet myös yhteisiä meditaatiohetkiä ja illallisia Zoomin avulla. Kohtaamiset ovat nyt virtuaalisia, toki niiden perusta on residenssijakson alussa tapahtuneessa ryhmäytymisessä, kun kaikki residenssiläiset olivat vielä samanaikaisesti Saaren kartanolla. Kotiresidenssit tulevat haastamaan residenssin käsitettä ja myös avaavat uusia tapoja toimia. Kesän kotiresidenssejä varten jokaiselle residenssijaksolle luodaan yhteydenpitoa varten Slack-sovelluksen avulla omia ryhmiä. Slack on erilaisten yhteisöjen työskentelyyn tarkoitettu keskustelualusta, ja viestien lisäksi sen avulla voi soittaa ryhmien jäsenten välillä puheluita ja videopuheluita sekä jakaa tiedostoja ja oman näytön muille. Muutos residenssityöskentelyyn Lähes kaikki residenssissä pandemian aikana työskennelleet taiteilijat joutuivat miettimään uudelleen työskentelyään ja työskentelytapojaan. Suuri osa heistä myös palasi koteihinsa sopivien paluumatkojen mahdollistuessa. Tanssitaiteilija Zden Brungot Svítekován tarkoitus oli syventyä tutkimaan residenssijaksollaan aistien, erityisesti kosketuksen, roolia luovassa työskentelyssä yhdessä muiden residenssiläisten kanssa. Koronavirus antoi kosketukselle aivan uuden ja mielenkiitoisen näkökulman. Hän kertoo kotiresidenssistään käsin pandemian aiheuttamista muutoksista ja sen aiheuttamista tuntemuksista: ”Covid-19:n saapuessa olin paikassa, missä sain nauttia eräistä elämäni parhaista työoloista. Saaren kartanosta lähteminen oli kuin abortti, tai siltä se tuntui. Kotiresidenssiin siirtyminen muutti alustavia suunnitelmia erittäin tärkeällä tavalla: en päässyt enää upeaan studioon, missä olin juuri alkanut tehdä uusia aluevaltauksia työssäni. Luotan siihen, että kehoni muistaa Saaressa saavuttamani olotilan ja löytää sen myös tiloissa, jotka ovat kaukana siitä, mitä Saari tarjoaa. Olen kiitollinen säännöllisistä viikoittaisista presentaatioista, joita jatkamme verkossa. Se on kaunis tapa pitää Saaren kokemus ja yhteydet elossa ja elinvoimaisina. “ Kuvataiteilija Ginta Tinte Vasermane oli suunnitellut työskentelevänsä yhteisölähtöisesti yhteisötaiteilija Pia Bartschin kontaktien avustuksella Saaren kartanon läheisyydessä ja Mynämäellä. Koronapandemian ja siitä johtuvien rajoitusten käynnistyttyä hän muutti suunnitelmaansa ja työskenteli ennen kotiin paluutaan Saaren kartanon välittömässä ympäristössä tarkastelleen kameran välityksellä aikaa ja maisemaa sekä harvojen kohtaamiensa ihmisten päivittäisiä tapoja, rituaaleja ja liikkumista. Näistä huomioista hän työstää kotiresidenssissään videoinstallaatiota. Taiteilija, tuottaja Jennifer Katanyoutanant ja taiteilija, arkkitehti Grace Wong saapuivat Saaren kartanoon aikomuksenaan suunnitella ja toteuttaa prototyypin syötävästä lautapelistä nimeltään ”Home” cooked. He tarkastelevat projektissaan ruokaa ja sen historiaa, peliteoriaa ja suomalaista ruokakulttuuria. Ruoka on vaeltanut ihmisten mukana ja ns. perinteinen keittiö ei ole aina sisällä paikallisia aineksia. Esimerkiksi pizza on italialaisen keittiön kuuluisa edustaja, mutta tomaatti tulee atsteekeilta. Tämä ristiriita ja autenttisuuden ajatus perinteisessä ruoanlaitossa kiinnostaa heitä. ”Minusta tuntuu, että Jen ja minä reagoimme pandemiaan tuottamalla paljon erilaisia juttuja. Aioin Saaressa ollessani pitää keittokirjaa/päiväkirjaa, jossa halusin dokumentoida valikoivasti, mitä me kokkasimme. Siinä kävikin niin, että dokumentoin siihen lisäksi sen, miten uutiset pandemiasta vaikuttivat siihen, mitä ruokaa laitoimme. Minulla ja Jenillä oli toiveena, että voisimme viettää enemmän aikaa paikallisten asukkaiden kanssa, oppia heiltä ja kokata heidän kanssaan osana pelin suunnitteluprosessia. Aivotyön lisäksi lautapelimme luominen vaati paljon fyysistä tekemistä kuten henkilökohtaista viestintää ja pelin pelaamista ja testaamista fyysisesti. Kun saimme tietää, että meidän pitäisi lähteä suunniteltua aikaisemmin pois, jouduimme muuttamaan suunnitelmia. Päätimme siirtyä väliaikaisesti leikkimään ruoalla Zoomin kautta. Ensimmäisenä ideana päätimme leikitellä ystäviemme kanssa ajatuksella, että söisimme yhdessä raakaa valkosipulia meditaation muotona”, Grace Wong kertoo. ”Aiomme jatkaa kokeiluja ruoan ja aistikokemusten parissa ja pelata digitaalisilla alustoilla residenssin loppuun saakka”, hän jatkaa. Kreikkalainen runoilija, kääntäjä ja elokuvantekijä Jazra Khaleed protestoi töissään nyky-Kreikan epäoikeudenmukaisuutta, eritoten lisääntyvää nationalismia, rasismia ja syrjäytymistä vastaan. Saaren kartanossa hän työskenteli uuden Haya said -runoteoksensa parissa. Teoksessa hän tarkastelee maahanmuuttoa ja vieraanpelkoa, ja hän haluaa osoittaa, että runoilijat voivat esittää taiteensa kautta uuden näkemyksen siirtolaisten todellisuudesta. Koneen Säätiön rahoittaman Naapurijurtta-hankkeen parissa työskentelevä tutkijatohtori, aktivisti Salome Tuomaala-Özdemir kirjoitti residenssissä naapuruussuhteista. Hänelle konkreettisen etäisyyden ottaminen omasta arjesta ja ympäristöstä on välttämätöntä tutkimuksen näkökulmien tarkentamiseksi. Myös Saaren kartanon kutsutaiteilija Essi Kausalaisen työskentely muuttui koronaviruspandemian myötä. Hänen toukokuun alkuun sovittu esityksensä ensi-ilta Kiasma teatterissa siirtyi kahdella vuodella eteenpäin. Voit lukea lisää hänen ajatuksiaan kahdeksasta kuukaudesta Saaren kartanon kutsutaiteilijana täältä. Lue lisää maalis–huhtikuun residenssiläisistä Koronaviruspandemian pitkäkantoiset vaikutukset Koronaviruspandemian vaikutukset ulottuvat tällä hetkellä myös toukokuun ja osaan kesäkuun ryhmäresidenssijaksoihin, joista osa on siirretty seuraavaan vuoteen, osa tehdään kotiresidenssinä ja osa työskentelee olosuhteiden salliessa myös Saaren kartanolla. Kesäkuussa ulkomailta matkustavien residenssit on muutettu matkustus- ja karanteenirajoitusten myötä kotiresidensseiksi. Myös Saaren kartanon tapahtumiin on tullut muutoksia: vuosittainen avoimien ovien päivä toukokuun loppupuolella on peruutettu ja kesäkuulle suunniteltuja kutsuvierastapahtumia on siirretty seuraavalle vuodelle. Tilanne elää ja sitä seurataan tiivistii uusien ratkaisujen löytämiseksi. Tilanne vaikuttaa myös maaliskuussa olleen residenssipaikkojen haun myöntöihin, sillä ensi vuonna on siirtojen vuoksi vähemmän paikkoja myönnettäväksi. Suuntautuminen tulevaisuuteen on muuttunut tarkasta suunnittelusta hetkessä eläväksi tunnisteluksi, joissa lopullisia päätöksiä ei ole.