Mitä tapahtui kun metsänomistaja, nuorisopolitiikan aktiivi ja metsäammattilainen saivat kertoa näkemyksensä ympäristöliikkeestä ja sen metsäpoliittisista tavoitteista?

Laajemman rintaman muodostaminen metsäpoliittisten tavotteiden taakse vaatii aiempaa enemmän yhteistyötä erilaisten sidosryhmien välillä. Topi-Matti Heikkola pohtii kirjoituksessaan ympäristöliikkeen ja keskeisten metsäsidosryhmien lähentymisen esteitä ja niiden ylittämistä. Kirjoitus perustuu Lusto-hankkeelle tehtyyn haastattelututkimukseen.

Ympäristöliike tarvitsee liittolaisia metsäpolitiikassa. Tieteelliset tulokset ovat selviä: jotta luontokato saadaan käännettyä ja netto-ilmastopäästöt kuriin, hakkuita täytyy vähentää, jäljellä olevat luonnonmetsät suojella ja metsien monimuotoisuutta lisätä ja varjella. Siltikään laajaa rintamaa ei ole muodostunut näiden tavoitteiden taakse, eikä ympäristöliike ole saanut mobilisoitua tarvittavia määriä ihmisiä.

Osana Lusto-hankkeen tiedonjalkautusta järjestin mini-haastattelututkimuksen, jossa haastattelin kolmen keskeisen sidosryhmän edustajat: metsänomistajan, metsäammattilaisen, ja nuorisopolitiikan aktiivin puolueesta, jonka politiikan katsotaan yleisesti olevan ristiriidassa ympäristöliikkeen tavoitteiden kanssa. Tavoitteena oli raottaa verhoa sen suhteen, mikä estää näitä sidosryhmiä siirtymästä kohti vähempää vastustusta ja aktiivisempaa tukea ympäristöliikkeen ajamille tiedepohjaisille metsäpoliittisille tavotteille, ja mikä voisi mahdollistaa tämän muutoksen.

Haastateltavaksi valittiin mainituista sidosryhmistä ihmisiä, joiden tiedettiin olevan keskimääräistä suopeampia ympäristö- ja luontotavotteita kohtaan. Ajatuksena oli, että heillä olisi halua paitsi osallistua haastatteluun, myös auttaa ympäristöliikettä ymmärtämään aiheiden problematiikkaa ja mahdollisia ratkaisuja. Tavoitteena on tuoda ympäristöliikettä ja metsäsidosryhmiä hieman lähemmäs toisiaan.

Keskeisiä esteitä, joita haastatteluista voi tunnistaa, ovat koetut ratkaisemattomat kysymykset suhteessa metsäsektorin tarjoamaan työhön ja tuloihin, ja metsänomistajien omistusoikeuteen. Lisäksi esteenä vaikuttavat olevan tietyt mielikuvat metsäaktivismista, sen laadusta, ja ympäristöliikkeen tietopohjasta, sekä halu välttää erilaisten metsäpoliittisen vaikuttamisen tapojen mukanaan tuomia konflikteja.

Millä keinoin yhteinen rintama voisi edetä? Helppoja vastauksia ei ole, mutta haastatteluista nousi esiin myös mahdollisuuksia. Kaksi olennaista identiteettikysymystä tuli ilmi. ”Luonnonsuojelija”-identiteetti oli haastatelluille huomattavasti lähestyttävämpi kuin ”aktivisti”. Se voisi toimia jonkinlaisena laajempana yhdistävänä tekijänä. Etenkin Metsäliikkeelle olennainen huomio oli, että Metsäliike on vielä tuntematon, ja sen julkisuuskuva on monen mielessä puhdas kanvaasi. Suurin osa ympäristöliikkeen käyttämistä taktiikoista myös sai jonkinlaista kannatusta, ja uusiakin toimenpiteitä ehdotettiin. Rajoja ylittävä yhteistyö ja keskusteluilmapiirin ja -tapojen kehittäminen nousevat esiin potentiaalisina suuntina.

Yhdistin haastatteluista vahvimmin nousseisiin teemoihin joitakin muita lähteitä ja omaa kokemustani. Niihin perustuen listaan alla seitsemän keskeistä oppia, joita ympäristöliike voisi soveltaa lisätäkseen vaikutusvaltaansa olennaisissa sidosryhmissä.

Lusto-hankkeesta, Metsäliikkeestä ja tutkimuksesta lyhyesti

Lusto-hanke on Koneen säätiön rahoittama Metsäliikkeen kehittämisprojekti. Osana projektia on toiminut tiedonjalkautustyöryhmä, joka on pureskellut metsiin ja aktivismiin liittyvää tutkimustietoa ympäristöliikkeelle ja laajemmalle yleisölle hyödylliseen muotoon. Metsäliike taas on Greenpeacen, Elokapinan ja Luonto-liiton Metsäryhmän yhteistyöstä alkunsa saanut ja sittemmin itsenäistynyt kansanliike, joka pyrkii puolustamaan luonnonmetsiä, kohtuullistamaan hakkuumääriä ja palauttamaan Suomeen eheitä ja yhtenäisiä metsäekosysteemejä.

Haastattelut toteutettiin marras-joulukuussa 2024 yksilöhaastatteluina. Tutkimusmenetelminä olivat puolistrukturoidut haastattelut ja laadullinen temaattinen sisällönanalyysi. Tutkimus oli hyvin suppea ja johtopäätösten vetämisessä on ilmeisiä rajoituksia. Jokaisen haastattelun myötä nousi useita uusia teemoja, eli on syytä odottaa että uusia teemoja olisi varmasti vielä noussut jos haastatteluja olisi tehty lisää. Yksittäiset mielipiteet eivät myöskään luotettavasti kuvaa sidosryhmien ajattelua ja sen moninaisuutta. Niiden kautta voidaan kuitenkin päästä ilmi joihinkin ilmeisiin teemoihin, ja samojen teemojen toistuminen useassa haastattelussa vahvistaa tulosten selitysvoimaa.

Metsäsektorin taloudelliset siirtymäpolut näkyviin

Metsien käyttöön liittyvät taloudelliset seikat nousivat odotetusti esille kaikissa haastatteluissa. Kaikki haastatellut kuvailivat metsäluonnon ja hiilinielujen suojelun ja metsien taloudellisen hyödyntämisen ristiriidat keskeiseksi esteeksi ympäristötavotteiden saavuttamisen tiellä. Yhtenäistä ratkaisuehdotusta ei ollut. Vastauksissa esiintyivät mm. kansainväliset sopimuskehykset, taloudelliset kannusteet, vapaaehtoisuus ja metsäsektorin rakennemuutos.

Metsäsektorin taloudellisen merkityksen säilyttäminen nykyisellään tuskin voi olla metsäaktivismin lähtökohta tai edellytys. On kuitenkin odotettavaa, että mitä paremmin ympäristöliikkeet kykenevät sisällyttämään taloudellisia siirtymäpolkuja narratiiveihinsa, sitä paremmin niiden tavoitteet asemoituvat poliitiseen keskusteluun ja näyttäytyvät aitoina vaihtoehtoina. Yksi yritys tähän oli oma kirjoitukseni Sorsa-säätiön blogiin syksyllä 2024.

Metsäammattilainen:

”…siinähä on kyse monien asioitten et miten niitä niinku yhteensovitetaan. Et niinku, on luonnonsuojeluaspektit, luonnon monimuotosuusaspektit, hiilensidonta-aspektit. […] Monia työpaikkoja, paljon vientituloja, monet metsänomistajat saa siitä, jos ei päätoimista nii sivutoimista tuloo. Kaikki virkistysarvot. […] Se on niinku se priorisointi.”

”Tämmöne vihree siirtymähän tuo uu- kaikkii uusii työpaikkoja ja uusii innovaatioita et kyllähän metsäalallekki jos löytyis vaik ansaintalogiikka että, täm- enna- ku jos aletaan tekee vaik ennallistamista niin sehän tois alalle töitä niin sitten sitä kautta. Eli eli joku po- niinku porkkana siel pitäis olla. Ja valitettavasti maailma pyörii aika paljo rahan ympärillä…”

Nuorisopolitiikan aktiivi:

”Mutta sitten taas tulee taas tää sosiaalinen, taloudellinen aspekti että. Saattaa olla niinku – metsäteollisuus ottaa taas iskua siitä, mutta kyllä periaatteen tasolla mun mielestä niiden hakkuutasojen pitäisi olla niinku kestävällä tasolla…”

”Toki vapaaehtoisin voimin esim. Metso-ohjelmaa hyödyntäen voitaisiin suojella näitä vanhoja luonnontilaisia metsiä […] Mun mielestä voitaisiin ainakin aloittaa siitä, valtion luonnontilaisista metsistä ja jostain vapaaehtoisesta suojelusta.”

Metsänomistaja:

”Eli osittainen suojelu kolkyt pinnaa ois hyvä, ja sit kymmenen prosenttii täys suojeluu, mut meiän metsäteollisuus on kuitenkin vielä aika vahvasti meiän talouteen riippuvainen ni mä luulen et ongelmaks tulee se et meil ei oo se ei ole taloudellisesti kestävää meille, tehdä sitä ellei samanaikasesti sit siihen tuu kompensaatiota EU-tasolta, tai sitte EU:ssa samalla tavalla pitää alkaa katsomaan sitä historiallista metsän roolia.”

”Meiän pitäis saada jalostusaste kasvamaan, jollon jos me rajotetaan sitä meillä olevan raaka-aineen saatavuutta – mut sitä on paljon. Nii me nostetaan todennäkösesti meiän jalostusarvoa, ja maailmanmarkkinahinta nousee, me ollaan aika iso tuottaja esimerkiks paperiteollisuudessa, ja erityisesti paremmanlaatusessa. Ja nyt ku me tehään paljon niin me viedään sellua. Puhtaan sellun viennissä ei oo mitään järkeä Suomen kaltasessa yhteiskunnassa. Siitä ei hyödy niinkun kansakunta juuri mitään…”

Omistusoikeuden vahva asema otettava huomioon

Yksi haastatteluista noussut huomio oli omistusoikeuden keskeinen merkitys kaikissa sidosryhmissä. Aihe puhutti ja sen huomioimista pidettiin erityisen tärkeänä. Haastateltavat olivat (odotetusti) suopeita metsien suojelumäärien kasvattamiseen, mutta keskeinen ehto tälle oli, että omistusoikeutta ei loukattaisi. Omistusoikeuden roolia on aiemmin tutkittu ainakin Ruotsalaisessa metsäpoliittisessa keskustelussa, jossa maanomistajien etujärjestöt ja arvokonservatiiviset puolueet ovat esittäneet ympäristölainsäädännön hyökkäyksenä omistusoikeutta vastaan (Sténs ja Mårald, 2020).

Metsänomistaja totesi kaikkien luonnonmetsien suojelusta:

”Joo, mää kannatan sitä ajattelua koska se on aika vähänen määrä nykyisistä metsistä mitä se on ja ainut mikä siinä on se ongelma on se omaisuuden suoja. Eli meiän pitäis tehä jonkunlainen vaihto-oikeus siihen metsään koska raha ei oo pelkästään se vaan jollain voi olla se metsän omistajuus tärkee. Mut meil on niin vähän sitä, ja meil on niin pal talousmetsää et meillä olisi mahdollista, jos tahtoo riittää, niin tehdä se suojelu niin et me annettais niille ihmisille vastaava määrä jostain mahollisimman läheltä ja käypää metsää tai korvata rahallisesti se. Suojelu pitäisi tehdä, kyllä. Mut ei niin, että yksittäiset ihmiset esimerkiks – sanotaan tilanne et meillä on joku henkilö jolla on metsäomaisuutta paljon […] jos hänen koko omaisuutensa siinä niin se suojelu on radikaali hänen niinkun omaisuuden hävittäminen. Mutta kyllä pitäis suojella, k- mut niin ettei se yksittäiset- erityisesti yksityiset maanomistajat ei siinä kärsi.”

Metsäammattilainen taasen kommentoi samaa aihetta hyvin saman suuntaisesti:

”…mä kannatan kyl suojelun lisäämistä niinku valtion metsissä mut mä suhtaudun vähän varauksella niinku yksityisten metsänomistajien omaisuuden niinku semmoseen pakkosuojeluun […] Siihen suhtaudun hyvin lämpimästi et metsänomistajia joko rahallisesti tai muilla keinoin kannustetaan suojeluun tai niinku, tu-tuetaan tai että tehään jotain vaihtokauppaa, et vaihetaan niinku maaomaisuuksii.”

Omistusoikeuden merkitys korostuu nuorisopolitiikan aktiivin vastauksessa, kysyttäessä miten hänen sidosryhmänsä suhtautuu Metsäliikkeenkin tavoitteinaan pitämiin metsäpoliittisiin ideoihin.

”Joo no, tässä täytyy sanoo et mä olen eri linjalla oman puolueeni kanssa. […] mutta ehkä hyvä taustoittaa että miks ne on niinku tätä mieltä nii yksi keskeinen asia on niinku omaisuuden suoja, että se on – viiteryhmässä ollaan huolissaan siitä että ei aiheudu mitään kustannuksia sille metsänomistajalle, että puuttu – tuleeko niinku EU ja puuttuu sitte metsänomistajien yksityisomaisuuteen.”

”…mun viiteryhmässä ajatellaan näin että sen pitäs – metsien suojelun pitäis tapahtua enemmän niinku vapaaehtoiselta pohjalta, esim Metso-ohjelman kautta. Tavallaan ajatellaan että ei saa pakottaa yksityistä. Että metsänomistajat saa tehä niinku omille metsilleen mitä haluaa.”

Ensimmäinen tästä aiheesta vedettävä huomio on, että näkemykset ovat sinänsä täysin linjassa metsäaktivismissa yleisesti ajettujen tavoitteiden ja vaatimusten kanssa. Metsäliike liittolaisineen on keskittynyt toiminnassaan pääasiassa valtion metsiin, ja pienessä määrin myös joidenkin muiden julkisyhteisöjen, kuten kuntien, seurakuntien ja suuryritysten metsiin. Yksityisten metsänomistajien metsät ovat olleet aktivismin, ja monelta osin myös ajettujen tavoitteiden ulkopuolella. Tämä samalinjaisuus ei kuitenkaan tule esiin, eikä välity haastateltavien vastauksista. Päinvastoin metsänomistaja toteaa kansalaistottelemattomuudesta ja suorasta toiminnasta:

”…siin on se riski et, aika harvoin me saadaan – UPM:ää kiinni mut me saadaan sen metsänomistajan esimerkiks- kiukku eli metsänomistajan kiukku et kun hän menetti sen. Entä jos me suljetaanki UPM:n tehdas? Mielenosotus – se on aivan erityyppinen tilanne.”

Sitaatti korostaa, miten kuva liikkeen toiminnasta ja siihen perustuva arvio ei välttämättä perustu siihen mitä liike on tosiasiassa tehnyt. Sellutehdasaktioita on toteutettu useampaan kertaan, eikä aktioita yksityisissä metsissä kertaakaan, mutta oikeanlainen viestintä ei ole saavuttanut sidosryhmän jäsentä tai se on jostain syystä sivuutettu.

Tulosten perusteella ympäristöliikkeen kannattaisi mielestäni miettiä omistusoikeuden merkitystä eri sidosryhmille ja sen roolia viestinnässä. Korostamalla toiminnan kohdistumista valtion, kuntien ja muiden suuirten julkisyhteisöjen metsiin, voitaisiin joidenkin sidosryhmien luottamusta toimintaan mahdollisesti vahvistaa ja epäluuloja hälventää. Toisaalta mikäli esillä pidetään toimia, jotka vaikuttaisivat yksityisten metsänomistajien määräämisoikeuteen omaisuudestaan, on niiden hyvä perustelu ja rajaaminen tarpeen. Yksi esimerkki on hakkuukiintiöistä puhuminen. Metsäammattilainen kommentoi hakkuiden rajaamista ekologisesti kestävälle tasolle alueellisesti:

”…se ois mun mielest hankala että ajatus että – miten sitä lähettäis sitte rajottaa, että rajotettaisko metsänomistajia jotenki et he sais myydä – et heil ois joku limitti paljo he saa myydä metsäomaisuudestaan ja oisko se joku, tilakohtanen limitti vai oisko se heidän koko metsäomaisuuden kohtanen limitti. Vai rajotettaisko sitte näitä puun ostajia et paljon ne saa ostaa ja sitte taas miten jos lähetään valtion tasolta puuttumaan jakelemaan tämmösiä ostamis- […] talousasiat ei oo niin tuttuja mulle mut se kuulostaa vähän pelottavalta et tulis tämmöne valtion säätely, mun mielestä.”

Uskon että esimerkiksi hakkuukiintiöiden huutokaupan puolesta voi argumentoida tavalla, joka liennyttää näitä huolia.

Liikkeiden julkikuvaa laajennettava – aktioiden ulkopuolinen työ näkyvämmäksi

Keskeinen teema haastateltavien vastauksissa liittyen aktivistiseen toimintaan osallistumiseen olivat sen sisältämät erilaiset konfliktit. Kaikki haastatellut kokivat joidenkin aktivismin piirteiden olevan jollain tavalla luonteensa vastaisia. Yksi ilmeinen syy tälle voi olla tietynlaisesta aktivismista syntyvien sosiaalisten konfliktien välttely. Konfliktit voivat liittyä asiasisällön lisäksi toimintatapoihin. Tulkintaa tukee se, että kansalaistottelemattomuuden kontrastiksi esitettiin toistuvasti rauhanomaisuus tai rauhallisuus. Vaarana haastateltavien sanojen tulkitsemisessa on tietysti se, että minkä tahansa syyn esittäminen voitaisiin tulkita ”tekosyyksi”, jolla haastateltava tosiasiassa pyrkisi välttämään konfliktia. Siksi vain selkeästi aktivismin sisältämiin sosiaalisiin konflikteihin viittaavat puheenvuorot on otettu perustelemaan tätä tulkintaa. Kaikki vastaajat nostivat esiin muita vaikuttamisen keinoja itselleen kansalaistottelemattomuutta mieluisampina.

Metsäammattilainen:

”En nää [itseään harjoittamassa kansalaistottelemattomuutta], ja mä mietin et mist se johtuu niin yks se et mä en oo ehkä silleen aktivistihenkinen et mä, mun valikoimassa on semmoset rauh- perinteisemmät keinot tai rauhanomasemmat keinot.”

”Eli, öö vastaus kysymykseen on et en oo itse aktivistihenkinen mutta – kuitenki pidän sitä tärkeenä että sitä on. Ja en mä tiiä, ehkä sitte jos, voiha mielipiteet muuttua. Voinhan mä kyynistyä metsäalalla tähän rauhanomaseen vaikuttamiseen ja musta voi tulla aktivisti.”

Nuorisopolitiikan aktiivi:

”Mä koen että toi kansalaistottelemattomuus tai suora toiminta ei oikein sovi mulle, olen sillä tavalla aika rauhallinen ja maltillinen, että taida itseltäni löytyä rohkeutta siihen enkä ole ihan varma että löytyiskö niin paljon kiinnostustakaan. Mulla muita keinoja sitten, millä voin vaikuttaa näihin asioihin.”

Metsänomistaja:

”Mä olen niin huono marssimaan et sit ku lähetään marssimaan ni mä ole ylee- niinkun – sit me ollaan siin pisteessä et sit alkaa olla jo yhteiskunnassa ai- öö- paljo radikaalimpia. Ehkä mun luonne on tämmönen niinkun öö asiapohjanen vaikuttaminen – mut öö tietenki tulee myös niit tilanteita et sit jossai vaiheessa sinne pitää lähteä.”

Yhtenä mahdollisena konfliktien ja epäedullisten seurausten alueena metsänomistaja ja metsäammattilainen näkivät työelämän. Metsäammattilainen kommentoi:

”…jos joutuu työpaikkaa vaikka joskus vaihtamaan nii ettei sitte mistään, jää jostain työrekrytointiprosessista ulkopuolelle sen takia et on ollu jotain kärkkäitä kannanottoja, mä en tiiä et ois-, se varmaan on jotenki laitontaki mutta, silti en halua ehkä henkilökohtasesti ottaa sitä riskiä.”

Toisaalta hän kuitenkin jatkoi:

”Plus siin on se, että koska mä oon nyt alanvaihtaja, mä oon aika vähän ollu tässä, sit ku ois ollu pidemmän aikaa niin ehkä uskaltaa rohkeemminkin ottaa kantaa. Ja onhan metsäalalla paljon ammattilaisii, jotka ottaa tosi äänekkäästiki kantaa eikä se oo heiän mihinkään työllisyystilanteeseen vaikuttanu.”

Metsänomistaja:

”Myöskin, sanotaan näin että oma- siis työn, oman uran kannalta se on pätkätyöläisenä tutkijana vieläkin, niin jos sust tulee sopivasti poliittisesti epähaluttu henkilö, niin en usko että se niinku ainakaan varmistaa sitä, pysyvän työn saantia, jolloin maksajana on mun lapset.”

Nuorisopolitiikan aktiivi pohti oman viiteryhmänsä suhtautumista, jos hän osallistuisi kansalaistottelemattomuuteen:

”Ehkä sellainen mielenosoituksiin ja kansalaistottelmattomuuteen liittyvä toiminta ni se ehkä katottas – ei sitä ei ehkä katottais niin hyvällä. Mutta uskon että noi muut toimintatavat on sit sellaisia että niissä voi sitten ihan vapaasti olla. Että ehkä sit sisällöstä saattaa kritiikkii tulla mutta itse toimintatavasta ei sitte varmaan niinkään…”

Ympäristöliikkeen tavoitteita ja vaikutusvaltaa voi monesti kuitenkin tukea olematta itse osa avoimia sosiaalisia konflikteja. Suurin osa aktioiden ulkopuolisesta työstä ei näy liikkeiden ulkopuolelle, kuten suunnittelu, organisointi tai kouluttaminen. Liikkeiden viestintätyötäkin voi useimmiten tehdä esiintymättä itse mediassa. Myös esimerkiksi metsien valvontaa tai kartottamista voi tehdä ilman julkisuutta. Näiden toimintatapojen korostaminen entisestään voisi madaltaa mukaan tulemisen kynnystä niille, jotka haluavat välttää konflikteja. Ainakin Elokapina on myös tehnyt tätä, muun muassa levittämällä julisteita kaikista erilaisista mukana olemisen tavoista.

Toisaalta konfliktien välttely oli vain yksi esiintyneistä henkilökohtaisiin näkemyksiin liittyvistä esteistä.

Aktivismin luonne ja laatu – linkki tieteeseen oltava näkyvä

Haastatellut metsäammattilainen ja metsänomistaja näkivät aktivismin laadun ja neutraaliuden keskeisenä tekijänä osallistumishalukkuudessaan. Puheenvuoroista on tulkittavissa, että toiminnan laatu ei ole haastateltujen mielestä aina palvellut asiaansa, tai että he eivät aina luota aktivististen toimijoiden tietopohjaan. Kokemukseni mukaan ympäristöliikkeet yleensä perustelevat toimiaan isossa kuvassa varsin legitiimeillä tieteellisten tahojen julkaisuilla ja ulostuloilla. Yksittäisten aktioiden kohdalla tilanne tietysti vaihtelee pitkälti aktion luonteen mukaan. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että tieteellisten perustelujen on syytä olla ja pysyä korkealla prioriteeteissa sekä niiden näkyvyyden, että laadun osalta.

Metsäammattilainen:

”…jos mä jotain tekisin nii mä voisin mennä ehkä tälläseen marssiin tai mielenosotukseen tai adressin allekirjottaa ja sillon se vaa vaatis sen et se ois tosi selkeesti ja asiallisesti perusteltu ja et siihen löytyy niinku sellanen virallinen asiapohja tai et se perustuu faktoihin eikä vaan mielipiteisiin. Tai jonku krhm johonki, jonku ryhmän näkemykseen vaan et se voidaan ihan sillee neutraalisti esittää ja sit mä voin todeta et mä oon samaa mieltä, nii silleen…”

Metsänomistaja kommentoi näkemystään puolueellisuudesta:

”Kun se on monesti niin et se on jonkun etujärjestön, oli sitte ympäristöetu- öh niinku ympäristöjärjestö, joka ajaa sitä [metsäpolitiikkaa]. Niilläkin on myös niinku biasoituneita näkemyksiä – samoin kun on niinku teollisuuden puolella.”

Metsänomistaja yhdisti aktivismin myös vahvasti tunteiden pohjalta toimimiseen. Erilaisia yleisöjä suostutellessa tarvitaan luultavasti erilaisia ilmaisutapoja: tunteiden lisäksi selkeää asiapohjaisuutta. Metsänomistaja:

”Siel on monesti semmosta tunnepitosta ihmistä mikä niinkun huolestuu luonnosta tunteen tasolla ja mennään että, ja se on niinku aika vahva semmonen niinkun – öh tunnepuolinen. Mä olen sit taas sen verran insinööriluonne niinku hauskasti insinööri- niinku luonne aina, et et ei se tunnepuoli ratkase, mun pitää ymmärtää mitä me tehdään miks tehdään eli se puoli puuttuu musta semmone- sielä.”

”Se määrätynlainen aktivismin öö idealismi, öö – idealismi joka ei perustu rationalismiin on vaarallista. Rationalismi jos ei oo idealismii on myös vaarallista. Eli- ja puhdas rationalismi öh, se se unohtaa ihmisarvot, puhdas idealismi unohtaa sen öö käytännön.”

Metsänomistajan toinen kommentti tuo ilmi, että kaukaisetkin tapahtumat vaikuttavat oletuksiin ja odotuksiin aktivismista.

”Mut suoraan öö- suoraan lainrikkominen nii siinä on myöskin, riskejä minkä olen nähnyt esimerkiks, parhaita esimerkkejä mitä oli joskus näitä kulttuuritalojen valtauksia Turussa tossa kakstuhattakymmenen ni- vaadittiin että pitää olla paremmat kulttuuritilat ja vallataan rakennus, sit sielä ku kävelee ohi, tämä porukka ryyppää sielä kolme viikkoa. Ja sotkee. Jolloin se idea mikä sielä oli ni haluttiin että meillä on paikka tehdä tätä, mut sit ei tehty sitä vaivaa eikä sitä tehty kunnolla ni se oli niinku vähän surullinen esimerkki et – jos se tehdään ni sit se pitää tehä kunnolla. Ja perustellusti ja esimerkinomaisesti.”

Toisaalta metsänomistaja näkee kansalaistottelemattomuudessa parhaimmillaan paljon potentiaalia.

”Kannatan sitä – määrätyissä rajoissa ja sillä tavalla et, – etet- tää kannattaminenki on vaikee sanoo et, ä- arvostan sitä. Ja öh, mul on vaikee saada sitä niinko tarkkaan, koska siin on niinku, jos se menee huonosti ni sit se on huono ja se pilaa sen tarkotuksen ja se saa, esmes maanomistajat vastaan, mut jos se tehdään tyylikkäästi hyvin ni se on äärimmäisen vahva niinkun tapa osottaa sitä ja vaikuttaa.”

Kansalaistottelemattomuus oli osittain haastateltuja jakava aihe. Metsänomistaja ja metsäammattilainen tuntuivat antavan sille moraalisen hyväksyntänsä, mikä tukee ajatusta, että taktiikka sinänsä ei ole tuomittu epäonnistumaan ihmisten voittamisessa puolelleen. Nuorisopolitiikan aktiivi ei esittänyt suoraan mielipidettä kansalaistottelemattomuudesta. Hän tuomitsi Elokapinan toimintatapoja, joskin varovasti.

Metsäammattilainen:

”Mut sit samaa aikaan mä kuitenki ymmärrän aktivis- aktivismin ja pidän sitä tärkeenä, et mä en niinku – must tuntuu et jotku, tääki on niin semmonen – – must tuntuu et joiltaki menee ihan se poh- se koko aktivismin pointti ohi ku ne on ihan sillei et miks niitten pitää aiheuttaa jotai häiröö et eiks ne voi jossai tai että – m- joh esimerkiks oli tää hyvä dokkari se Virpi Suutarin se metsädokumentti ooksä nähny sen? [Haastattelija: Mä oon nähny sen.] Nii – ni siin oli se joku kohtaus ku ne on jossain, tyyliin Stora Enson aulassa ja liimaili itte- käsiä hissiin tai jotain, ni sit sielt tuli joku tyyppi sanoo ”tää on kyllä, te ootte hyvällä asialla mut te ootte nyt väärässä paikassa että voisittekste mennä jonnekki mis te ette oo niinku tiellä. Ja sit jos ne menis johki rauhammas ni eihä kukaa huomais. Et tää et sähä et sais mitää huomioo ikinä se ois ihan tyhjän kanssa ni sit tavallaan on ihan sillei että – se on, se on se koko aktivismin pointti mun mielestä”

Nuorisopolitiikan aktiivi:

”No Elokapina, se on vähän niinku, heidän toimintatavat niinku, vähän saa niinku vastareaktion itsessä pystyyn ja en silleen ehkä niitä toimintatapoja allekirjoita, mutta minusta heillä on ihan hyviä tavoitteita…”

Kuinka paljon paremmalta tai laadukkaammalta toiminta sitten olisi voinut haastateltujen mielestä näyttää, on hyvä kysymys. Vaikuttaa siltä, että haastateltujen mielikuvaa kansalaistottelemattomuudesta määritti eniten Elokapina, sillä se oli kaikkien tuntema liike.

Metsänomistaja:

”…sanotaan vaikka nyt on tää ööh, öö Elokapina, joka monesti on niinkun osottaa mieltään jossain ja se vaikutus on suurin siihen ke- normaaliin tielläkulkijaan joka ei pysty vaikuttamaan se ken- asiaan. Ni sillon se ei öö, sen riski on se et mitä Suomessaki on nähny et on tullu hyvin vihamielinen suhtautuminen Elokapinaan sen takii koska ne on tehny semmosen et se ei kohdistu siihen – ku ne ei saa sitä kiinni joka pystyy muuttamaan”

Metsäammattilainen:

”No ennen mä aattelin et Greenpeace on se ärhäkkä mut nyt mun mielest Elokapina on ärhäkkä ja Greenpeace on niinku maltillisempi.”

Tästä pääsemme yhteen keskeiseen huomioon:

Metsäliikkeen julkisuuskuva on vielä tyhjä kangas

Haastatellut eivät juuri tunteneet Metsäliikettä, eivätkä liittäneet siihen mielikuvia. On pääteltävissä, että Metsäliikkeellä on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa julkisuuskuvaansa ja maineeseensa, koska ne eivät ole vielä vakiintuneet. Toisaalta heikko tunnettavuus voi selittää myös tuen puutetta.

Metsänomistaja:

”Metsäliike, kuullut, en identifioi sitä sen suuremmin mihinkään. Eh- onko yhteyttä Luonnonperintösäätiöön – ei tietoo. Äärimmäisen neutraali kuva.”

Nuorisopolitiikan aktiivi:

”Metsäliike ei oo itelle niin tuttu, saattanut joskus tulla vastaan mutta en muista sen tarkemmin tästä liikkeestä. Ööm nimen perusteella jotain mielikuvia, niinku tuolla Aaliksella mikä sitte on niinku- metsistä kiinnostuneita ja haluu suojella metsiä.”

Metsäammattilainen:

”Onks se se, joka järjestää sen metsämarssin? […] Nojoo varmaa oon kuullu mutta voi olla et menee sekasin.”

Sosiaalinen media ei kutsu vaikuttamaan

Nuorisopolitiikan ammattilainen ja metsänomistaja näkivät konfliktien areenana somen, johon he kaipasivat parempaa keskustelukulttuuria tai keskustelun alustoja. Asenteet somea kohtaan vähensivät heidän haluaan osallistua metsäpoliittiseen vaikuttamiseen somessa. Metsäammattilaisellakaan ei ollut kiinnostusta käyttää somea.

Somea pidetään liikkeissä yleensä tärkeänä mobilisaatiokanavana, ja oman kouluttaja- ja mobilisaatiokokemukseni mukaan se vaikuttaa perustellulta. Someviestintä lienee myös tärkeä liikkeen identiteettiä ja julkisuuskuvaa rakentava tekijä. Haastattelujen perusteella nousevia ajatuksia ovat ainakin se, että jonkinlaiset yllättävät, siltoja rakentavat somesisällöt saattaisivat rikkoa joidenkin sidosryhmien jäsenten kuvaa somekeskustelusta ”äärilaitojen temmellyskenttänä”. Toisaalta tulokset viittaavat siihen, että some voi olla hyvin rajoitettu kanava tavoittaa sidosryhmiä.

Nuorisopolitiikan aktiivi kuvaili somea yhdeksi tärkeäksi vaikutuskanavakseen:

”Joo no mä oon nyt kirjoitellukki aika paljon kirjoituksia ja laittanu someen postauksia ympäristöteemoihin liittyen. Koen että se on ehkä yks niistä jutuista mitkä mä niinku osaan parhaiten ja pystynki tekemään aika suht koht kivuttomasti kuitenkin. Ehkä niinku omaa- omaa kiinnostusta ja osaamista se on, niinku vastaa…”

Kysyttäessä metsäpoliittisen vaikuttamisen esteistä hän totesi:

”No kyllä mä olen ainakin ite huomannut tuolla somen puolella, etenkin tuolla X:ssä että se keskustelukulttuuri on aika agressiivista ja repivää sun muuta. Mä oon huomannut sen että on tullut postailtua vähemmän näista asioista, kokee sen jotenkin rankaksi että sieltä tulee sellainen, saattaa tulla sellainen iso viharyöppy. Tai kritiikkiäki, vaikka se ei oo niin huono asia mutta se rasittaa jonkun verran se kritiikkikin että. Sen huomaa, että se saattaa jonkun verran rajoittaa sitten, että se vaatii tietynlaista henkistä olotilaaki et pystyy ottaa sen kaiken ryöpyn vastaan.”

Kysyttäessä halukkuutta osallistua somepostaukseen jonkun yhteiskunnallisen liikkeen somessa, metsänomistaja vastasi:

”Tää on se ongelma sosiaalises mediassa eli, öö mitä tahansa sanoo sosiaalises mediassa se irrotetaan kontekstissaan ja se alkaa aika usein toimimaan vastaan ja – mä olen lakannu, lakkasin käyttämästä öö sosiaalista just tän takia että ku tutkin sosiaalist mediaa ni – se polarisaatio mikä siel tapahtuu nii, melkeen kaikki asiat niinku menee – huonompaan suuntaan siinä sosiaalisen median eri- Mä en tiedä mikä se ratkasu olis siihe et me ollaan päästetty sosiaalinen media sellaseks, äärilaitojen temmellyskentäksi.”

Samaan kysymykseen metsäammattilainen taas totesi:

”No en varmaa ois siinäkää. Ja perusteet on se että en oo somessa muutenkaan, ja sitte tää että, öö, noet täytyy vähän sitä työasiaa miettii kans.”

Minäkö luonnonsuojelija?

Haastatelluilta kysyttiin näkisivätkö he itseään kutsuttavan aktivisteiksi nyt tai joskus tulevaisuudessa. Kaikki olivat varautuneita. Luonnonsuojelija sen sijaan vaikutti huomattavasti lähestyttävämmältä identiteetiltä. Onko niin, että monet negatiiviset mielikuvat konflikteista ja jonkinlaisesta vinoutuneesta tunnepohjaisuudesta liitetään enemmän juuri ”aktivisteihin”? Kun ympäristöliikkeen toimijat puhuvat julkisuudessa, tämä on oleellinen seikka pohdittavaksi. Toisaalta luonnonsuojelijuus voidaan nähdä melko kapeana identiteettinä, erilaisten inhimillisen oikeudenmukaisuuden kysymysten linkittyessä olennaisesti globaaliin ekokriisiin esimerkiksi kolonialismin ja rasismin kautta. Ihmisten suojelu saattaa olla monille ympäristöliikkeessä päällimmäinen arvo muun luonnon suojelun sijaan, vaikka ne liittyvätkin erottamattomasti yhteen, ihmisen olleessa osa luontoa ja muusta luonnosta riippuvainen. Voiko myös olla, että ”luonnonsuojelijuus” nimenomaan liitetään sellaiseen luontoa suojelevaan toimintaan, joka ei haasta yhteiskunnan laajempia rakenteita, ja on siksi helpommin lähestyttävää? Joka tapauksessa luonnonsuojelijuuden puhuttelua voisi varmasti kokeilla erilaisissa yhteyksissä.

Hankkeemme järjestämissä työpajoissa käsiteltiin syksyllä 2024 aktivismin identiteettiä enemmänkin. Jonathan Smucker painottaa kirjassaan ”Hegemony, How-to: A Road Map for Radicals”, että yhteiskunnallista muutosta ajavien toimijoiden tulisi aktiivisesti pyrkiä pois radikaalista reunapositiosta kohti laajaa erilaisten toimijoiden rintamaa. Osana tätä hän näkee aktivismin käsitteestä luopumisen, mutta sitäkin tärkeämpänä siirtymisen ”aktivismin” maailmasta ”politiikan” maailmaan, jossa pyritään politisoimaan uudelleen ei-politisoituja tiloja. Toisaalta jotkut työpajojen osallistujat kokivat, että aktivismin tilalle ei yleisesti ole tarjolla toista käyttökelpoista sanaa.

Metsänomistaja:

”En mä nää niinkun et aktivistiks kutsutaan. Mut nähdään niinku, ennemmin semmosena niinku, luontopositiivisena toimijana osin metsänomistajana ja omassa vaikutus- mut et aktivistissa, siin on just se kaik- siin on väärä kaiku. Pitää ne eri- ee, siihen en nää sopivani täs-, miten sitä käytetään nykyään.” 

Haastattelija: ”Entä sitten luonnonsuojelijaksi?” 

Metsänomistaja: ”Öö, näkisin. Vois.”

Metsäammattilainen kysyttäessä aktivistiksi kutsumisesta nyt tai tulevaisuudessa:

”No en nyt, mut et en tiedä tulevaisuudesta.”

Ja luonnonsuojelijuudesta:

”No se jotenki, ööh, on todennäkösempää mut mikäköhä ero siinä sitte on.”

Nuorisopolitiikan aktiivi:

”En ehkä aktivistiksi pysty itseäni määrittelemään.”

”Niin tääkin [luonnonsuojelijaksi kutsuminen] on vähän tällainen että, no kyllä, tavallaan ehkä fifty-fifty jos sanoisi näin. En itse konkreettisesti suojele sitä, mutta politiikan kautta voin vaikuttaa siihen.”

Lopuksi

Haluan vetää opittua yhteen perinteisten hyvien ja huonojen uutisten kautta. Aloitetaan huonoilla. Tulkitsen, että ympäristöliike ei nykyisellään houkuttele edes tavotteiden osalta pitkälti samanmielisiä sidosryhmien jäseniä toimimaan liikkeen osana. Vaikka tahtotila olisi saman suuntainen, yhdessä toimimisen edessä on monia esteitä. Hyvä uutinen taas on se, että esteet eivät välttämättä ole ympäristöliikkeen toiminnan kannalta perustavanlaatuisia. Monet yllä kuvatuista esteistä ja mahdollisuuksista olisi mahdollista ottaa huomioon pitkälti nykyisen toiminnan puitteissa. Haaste on tietysti resurssien ja osaamisen rajallisuus. Suurin osa aktivisteista tekee toimintaa vapaa-ajallaan, jolloin viestinnältä ja aktioilta voi tuskin odottaa täydellisyyttä. Epätodennäköisempien liittolaisuuksien rakentaminen ottaa aikansa ja vaatii monesti pitkäjänteisyyttä, joka on vaikeaa palkkatyön ja vakiintuneiden järjestöjen ulkopuolella. Eikä tietenkään ole edes mahdollista puhutella kaikkia yleisöjä samaan aikaan, varsinkaan tilanteissa, joissa on aitoja intressiristiriitoja. 

Keskeinen huomio on kuitenkin se, ettei oikeista syistä ja yhteisistä arvoista käsin toimiminen välttämättä riitä herättämään tarpeeksi myönteisiä kuvia liikkeestä. Uusien tahojen voittamisessa puolelleen ympäristöliikkeet tarvitsevat itsekriittistä arviointia sekä tietojen ja taitojen kerryttämistä. Toiminnan kynnys ei kuitenkaan saa nousta niin korkeaksi, että toiminnan ja tekijöiden määrä dramaattisesti vähenisi.

Jonathan Smuckerin mukaan edistykselliset muutosliikkeet ovat suurelle yleisölle inspiroivia symboleja, jotka ovat tärkeitä paitsi konkreettisten muutosten saavuttamisen välineinä, myös poliittisen mielikuvituksen kannalta. Tällaisilla liikkeillä on kokoaan suurempi vaikutuspotentiaali, joka korostuu entisestään kriisiaikoina. Poliittisten valtasuhteiden kehitykseen voi vaikuttaa merkittävästi, millaisena ympäristöliike näyttäytyy ulospäin, millaisia liittolaisuuksia se kykenee luomaan ja miten se asemoituu laajempaan keskusteluun kestävyysmurroksen poliittisista kysymyksistä. Esimerkkejä tästä ovat tässä tekstissä nostetut teollisuuspolitiikka ja metsänomistajien omistusoikeus.

Uskon, että jo yllä käsiteltyjen teemojen pohtiminen kunkin omassa toiminnassa voi pienentää kuilua keskeisiin sidosryhmiin. Moni myös varmasti tekee sitä jo. Kuilun kuroutuminen umpeen on parhaimmillaan itseään ruokkiva prosessi, jossa molemmin puolin lisääntyvä ymmärrys avaa jatkuvasti lisää yhteisiä mahdollisuuksia, joka taas tuovat osapuolia edelleen lähemmäs. Tavoitteen ei tarvitse olla kaikkien mobilisoiminen mukaan, vaan mielekkäiden suhteiden luominen päämäärien edistämiseksi monella eri rintamalla.

Lähteet

Smucker, J. M. (2017). Hegemony how-to: A roadmap for radicals. AK Press.

Sténs, A., & Mårald, E. (2020). “Forest property rights under attack”: Actors, networks and claims about forest ownership in the Swedish press 2014–2017. Forest Policy and Economics, 111, 102038. https://doi.org/10.1016/j.forpol.2019.102038

Liite: Ylätason katsaus teemoihin haastatteluissa

Haastattelujen sisältö luokiteltiin teemoihin, jotka jakautuvat erilaisiin esteisiin ja mahdollisuuksiin metsäpoliittisten tavotteiden tukemisessa. Esiintyneet teemat on listattu alle arvioidussa merkittävyysjärjestyksessä, sen mukaan kuinka monessa haastattelussa, kuinka usein, ja kuinka painokkaasti ne esiintyivät. Esteitä voidaan tunnistaa karkeasti kolmea eri luokkaa:

Henkilökohtaiset näkemykselliset esteet

• asenne someen
• konfliktin välttely, liittyy myös identiteettiin
• kuva aktivisteista ja aktivismista, liittyy myös identiteettiin
• uskon puute vaikuttavuuteen
• näkemys aktivismin laadusta

Henkilökohtaiset käytännön esteet

• asema työssä
• ajan puute
• Metsäliikkeen tuntemattomuus
• oman tiedon puute
• aktivismi epämieluisaa/vaikeaa

Tunnistetut mahdollisuudet voidaan luokitella muutamaan kategoriaan.

Metodit

• kt:n moraalinen hyväksyntä
• kansalaisaloite helposti lähestyttävä
• demokratian laajentaminen
• liikkeiden kirjo, voi valita eri toimintatavoista
• suoran toiminnan logiikka

Rakenteelliset muutokset, jotka jo menossa

• sukupolvenvaihdos metsänomistajuudessa ja metsäammattilaisissa
• metsänomistajuuden kaupunkilaistuminen

Rakenteelliset muutokset, joita tarvittaisiin. Yksittäisiä mainintoja

• metsäteollisuuden rakennemuutos
• kulutuksen vähentäminen
• tiedon lisääntyminen ja prioriteettien muuttuminen
• parempia keskustelun alustoja

Identiteettikysymykset

• luonnonsuojelija-identiteetti selvästi lähestyttävämpi kuin aktivisti
• Puhdas kanvaasi: Metsäliikkeeseen ei liittynyt vahvoja (tai juuri mitään) mielikuvia

Yksittäiset toimenpideideat

• Yksityisten luonnonmetsien vaihto talousmetsään
• Metsänomistajien puukauppaboikotti