Uutiset Saaren kartanon residenssi 02.06.2015 Speed of Darkness – valon nopeutta Kaivosta Jaa: Saaren kartanossa työskenteli kesällä 2011 kuvataiteilija Jaakko Niemelän ohjaama Speed of Darkness – valo ja tila -työpaja. Työpaja oli suunnattu nuorille kuvataiteilijoille Latviasta, Suomesta ja Virosta, ja sen teemana oli yksi taiteen keskeisimmistä elementeistä, valo. Kevättalvella 2010 Saaren kartanossa residenssissä olleet kuraattori Eha Komissarov Tallinnan Kumusta ja valo- ja tilaltaiteilija Jaakko Niemelä tutustuivat toisiinsa. Suomessa on tehty Baltian maita kauemmin tilalähtöistä taidetta, ja siksi Eha esitti Jaakolle yhteistyötä nuorten taiteilijoiden ja tilalähtöisen taiteen merkeissä. Seuraavana kesänä järjestettiin aiheesta Niemelän vetämä työpajasarja, jonka osallistujiksi kutsuttiin vastavalmistuneita taiteilijoita Latviasta, Suomesta ja Virosta. TRyhmän työstämät uudet tila- ja valoteokset olivat vuonna 2012 esillä Aboa Vetus & Ars Nova ‑museossa Turussa ja Kumussa Tallinnassa. – Kun ryhmä tapasi ensimmäisen kerran Saaren kartanossa, oli selvää, että ryhmässä oli hyvä, positiivinen lataus ja yhteishenki. Speed of Darkness – valo ja tila oli alusta alkaen erilainen ryhmänäyttely, koska jokainen ryhmän taiteilija oli työskennellyt samassa työpajassa, vaihtanut mielipiteitä ja seurannut toistensa työn kehittymistä alusta asti, kertoo ryhmänvetäjäksi itsensä määrittelevä Niemelä.