Nahkasiipiset naapurimme: tutuiksi tutkimalla

Koneen Säätiö on myöntänyt vuoden 2018 haussa 26 miljoonaa euroa tieteen ja taiteen rohkeisiin avauksiin. Apurahan saa yhteensä 277 henkilöä, organisaatiota tai työryhmää. Ekologi Thomas Lilleyn monitieteisessä hankkeessa työskentelee joukko uusia rohkeita tekijöitä.

Lepakot ovat heti jyrsijöiden jälkeen maailman suurin nisäkäslahko. Suomessa niistä tiedetään kuitenkin verrattain vähän. Uusiakin lajeja tunnettujen lisäksi voi hyvinkin löytyä.

Vähäinen tiedon määrä nahkasiipisistä naapureistamme sai ekologi Thomas Lilleyn pohtimaan, vaikuttavatko kielteiset mielikuvat lepakoista verta imevinä vampyyreina siihen, ettei niistä juuri tiedetä. Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Lilleyn vetämässä projektissa mukana onkin niin ympäristötieteiden kuin sosiaalipsykologiankin tutkijoita: Luomuksesta Lilleyn lisäksi myös suunnittelija Eeva-Maria Kyheröinen, Luonnonvarakeskuksesta tutkija Ann Ojala ja Helsingin yliopiston kestävyystieteen instituutista apulaisprofessori Annukka Vainio. Väitöksenjälkeistä tutkimustaan projektissa tekee Piia Lundberg, ja hankkeen soveltamisessa opetustyöhön työryhmää konsultoi aineenopettaja Tapio Levanto.

”Luonnon monimuotoisuus vähenee hälyttävää vauhtia, ja tutkimukset osoittavat biodiversiteettikadon uhkaavan myös ihmislajia. Luonnossa tapahtuvien muutosten seuranta onkin juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan. Esimerkiksi lepakoiden kautta saadut ekosysteemipalvelut hyödyttävät myös maa- ja metsätaloutta, koska lepakot syövät huomattavia määriä tuhohyönteisiä.

Projektin tavoitteena on kerätä koko Suomen kattava ääniaineisto suojelluista lepakoista yhteistyössä koulujen kanssa. Lukiolaisten keräämä aineisto tallennetaan Suomen Lajitietokeskuksen tietojärjestelmään, minkä jälkeen se on kaikkien saatavilla, avointa dataa. Samalla tutkitaan osallistujien suhdetta havainnoitaviin toislajisiin naapureihimme sekä lisätään nuorten ympäristötietoisuutta ja tiedelukutaitoa. Tiedetään että lepakoista enemmän tietävien asenteet ovat myönteisempiä niitä kohtaan kuin vähemmän tietävien.

Emme usko ekologisten ongelmien ratkeavan vain ekologisen tutkimuksen kautta. Tässä hankkeessa monitieteiseen tutkimukseen yhdistyykin kasvatus ja kansalaistoiminta. Tulevaisuudessa monitieteisyys ei varmaankaan ole enää niin poikkeuksellista vaan valtavirtaisempi tapa tehdä tiedettä. Jo nyt kestävyystiede on ongelmalähtöistä eikä rajoitu mihinkään yhteen tieteenalaan.”

Suvi Korhonen