Marraskuun alumni Jarkko Hartikainen

Helsinkiläinen nykytaidemusiikin säveltäjä Jarkko Hartikainen työskenteli Saaren kartanossa yksilöresidenssissä talvella 2014 ja ryhmäresidenssissä kesällä 2016. Työskentelyssään Hartikainen on kiinnostunut äänenväristä ja sen välittämästä äänen syntyolosuhteisiin liittyvästä tiedosta. Hartikaisen musiikki tuo esiin ihmisluontoon pureutuvaa konkreettisuutta: ”Haaveenani on, että musiikkini ei niinkään vain kuulosta vaan myös tuntuu – avartaen kokijansa elämää tämän tiedoista ja taustasta riippumatta”, hän avaa.

Hartikainen kertoo sävellystyönsä käynnistyvän instrumentteihin liittyvistä akustisista ilmiöistä, kuten esimerkiksi tietyn soittotekniikan tuottamasta vastuksesta, hauraudesta tai paineisuudesta ja tämän heijastumisesta ääneen ja sitä kautta sävellyksen rakenteeseen. Tällä hetkellä hänen sävellystyössään on käynnissä sooloteosten kausi. ”Viimeisimmäksi fokuksessani on ollut harmonikan kehon sykkeellistäminen teoksessa Cardio (2018) ja pääasiassa soittimen puun ominaisresonanssiin eli niin sanottuun susiääneen keskittyminen teoksessani EMBODIED: Violin Solo (2018)”, Hartikainen kertoo. ”Parhaillaan viimeistelen sooloteoksen kirjoittamista lauluäänelle. Teoksessa ihmiskehon fysiologia on korostetun keskeisessä osassa esittäjän ja instrumentin ollessa yhtä”, Hartikainen kuvailee. Teos saa kantaesityksensä sopraano Meeri Pulakan ensikonsertissa Sibelius-Akatemian Talven nuoret taiteilijat -sarjassa 15.1.2019.

Jarkko Hartikainen on työskennellyt Saaren kartanolla kahteen otteeseen, sekä yksilö- että ryhmäresidenssissä. Hän kertoo erityisesti yksilöresidenssin olleen uransa kannalta käänteentekevä ajanjakso. Säveltäjä poti tuolloin ylirasitustilaa, ja sen seurauksena suunnitelmat intensiivisestä, yksinäisestä puurtamisesta saivat väistyä. ”Yksilöresidenssini ajoitus ja ympäristö oli otollinen suunnan tarkistamiselle. Avainasemassa olivat toisten residenssivieraiden kanssa käyty, omaa ajattelua selkiyttävä vertaiskeskustelu, oman säveltäjyyden pysäyttävä uudelleenarviointi ja uudelleenrakentaminen, sekä erityisesti maaseutu-ympäristön tarjoama kokemus ajan pysähtymisestä, joka rauhoitti ja terästi keskittymistä”, kuvailee Hartikainen residenssin antia. ”Laitoin alulle käytännössä koko seuraavan vuoden kestäneen ideointi- ja ohjelmointiprosessin, joka tuotti minulle joukon todella tehokkaita uusia työkaluja ja ajattelumalleja nykyiseen työhöni. Prosessi johti myös Taideyliopistossa hyväksyttyyn jatkotutkintohakemukseen sekä tohtoriopintojen tarjoaman rakenteen ja yhteisön siivittämänä lentoon lähteneeseen uuteen tuotantoni vaiheeseen.”

Residenssissä toisten taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa vietetty aika johti myös siihen, että joukosta mahdollisimman moni palasi kartanolle kesällä 2016 ryhmäresidenssiin kokeilemaan monialaista yhteistyötä. Hartikaisen lisäksi Saarelle kokoontuivat kuvataiteilija Ulla Leppävuori, historiantutkija Sinikka Selin, runoilija Irina Javne sekä esitystaiteilija Satu Palokangas. Lisäksi ryhmäresidenssin ideoinnissa ja hakemuksen työstämisessä oli mukana esitystaiteilija Jenni Kokkomäki, joka työkiireidensä vuoksi joutui jättämään itse residenssijakson väliin. Kartanolla ryhmä luennoi toisilleen sekä tutki erilaisia yhteistyömahdollisuuksia keskustellen, kokeillen ja yleisölle avoimen kokemuspolkuesityksen valmistaen. ”Ryhmäresidenssijakso tarjosi mahdollisuuden kokeilla, minkälaista taidetta minä, säveltäjänkoulutuksen saanut ihminen, voin tehdä tilanteessa, jossa perinteisestä nuottien kirjoittamisesta ei edes voi – soittajien puuttuessa – seurata soivaa esitystä, vaan taidetta piti tehdä jotenkin muuten”, Hartikainen kertoo. ”Löysinkin itseni muun muassa musisoimasta ruosteisella saranalla tai metallisilla marjapensastuilla kuvataiteilijan tarjoamiin virikkeisiin, tekemästä äänimontaasia runokuvaston soivuudesta tai seinän takaa DJ-häiritsemästä historianluentoa puheena olevien aikakausien musiikeilla”, kuvailee Hartikainen residenssijakson kokeiluja.

Jarkko Hartikainen kertoo residenssityöskentelyn kuuluvan praktiikkaansa ainakin toistaiseksi. ”Taiteilijaresidenssi tuntuu olevan minulle oikein hyvä työväline keskittymiseen tähtäävään uudelleenkontekstualisoimiseen ja aina silloin tällöin tarvittavien selkeiden ajallisten tavoitteiden konkretisoimiseen”, hän pohtii. Tyypillisesti Hartikainen käyttää residenssijaksonsa johonkin tiettyyn, erilliseen, sopivanmittaiseen työvaiheeseen. Kun residenssien – ja erityisesti niihin liittyvän matkustamisen – ilmastovaikutuksista on käyty keskustelua viime aikoina, pohdituttaa residenssityöskentelyn tulevaisuus myös Hartikaista. ”Pyrin enenevässä määrin minimoimaan lentomatkustusta ja löytämään itselleni asianmukaiset työskentelytilat läheltä, joten nähtäväksi jää, muuttuuko praktiikkani tämän kannalta olennaisesti ja mihin suuntaan”, säveltäjä miettii.