Koneen Säätiöltä 42,5 miljoonaa tieteelle ja taiteelle – uudet hankkeet tarjoavat näkymän mahdollisiin tulevaisuuksiin

Koneen Säätiön syksyn haussa 42,5 miljoonalla eurolla rahoittamat tieteen- ja taiteentekijät osallistuvat työllään ennalta-arvaamattoman tulevaisuuden luomiseen. Rahoitusmyönnöt tarjoavat kaleidoskooppisen näkymän siihen, millaiseksi maailma voisi muotoutua.

Koneen Säätiön rahoituksen saaneilla tutkimuksen ja taiteellisen työn tekijöillä on vapaus laittaa alulle jotakin, mikä voi muovata tulevaisuuttamme. Säätiö luottaa rahoitettavien vapauteen sysätä jotakin liikkeelle, vaikka lopputulosta ei voikaan tietää ennalta. 
 
“Nyt rahoitettavista hankkeista muodostuu kokonaisuutena kaleidoskooppimainen näkymä mahdollisiin tulevaisuuksiin. Tänä syksynä hankkeissa nousi esiin muun muassa sellaisia teemoja kuin mielenterveys, digitalisaatio ja sen myötä tekoälyn ja massadatan kasvava valta, sukupuolen moninaisuus ja taiteen tekemisen kestävämmät työtavat”, sanoo säätiön toimitusjohtaja Ulla Tuomarla. 

Koneen Säätiön tehtävänä on parantaa maailmaa luomalla edellytyksiä vapaalle tieteelle ja taiteelle. Se tukee humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristötieteellistä tutkimusta sekä taiteellista työskentelyä kaikilla taiteen aloilla. Syksyn haussa rahoituksen saa yhteensä yli 600 henkilöä, työryhmää tai organisaatiota, ja keskimääräinen hankerahoitus ylittää 100 000 euroa. Tieteen osuus myönnöistä on noin 75 prosenttia ja taiteen 25 prosenttia. 

 “Monet hankkeista pureutuvat viheliäisiin eli kaikkein monimutkaisimpiin kysymyksiin, kuten planetaarisiin rajoihin tai päivänpoliittiseen hoivan kriisiin. Mutta vaikka kriisit pandemiasta Ukrainan sotaan koskettavat meitä kaikkia ja polttelevat tulla ratkaistuiksi, haluamme Koneen Säätiössä antaa vapauden myös määrittää uudelleen ongelmia tai avata kokonaan uusia tutkimuksen tai taiteen tekemisen suuntia. Luotamme siihen, että rahoitettavien vapaus määrittää oma tekemisensä tuottaa parhaan lopputuloksen”, Tuomarla kertoo. 

Säätiön tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhonen kertoo, että säätiön tutkimusrahoitusta on kehitetty pitkäjänteisesti joustavammaksi. Kehitystyö hyödyttää myös taiteen tekijöitä.  

“Projektirahoitus tutkimushankkeille on auttanut monia tutkijoita urallaan eteenpäin. Samalla on saatu paljon uutta tietoa sekä yliopistoille ja tutkimuslaitoksille niiden kaipaamia julkaisuja. Säätiö suosii tietoisesti monivuotisia hankkeita ja suhtautuu joustavasti hankkeissa tapahtuviin muutoksiin. Lisäksi se tarjoaa apurahansaajille erilaisia tukipalveluita osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämiseksi.” 

Tutkimusaiheet syntyvät sekä yhteiskunnallisista että akateemisista lähtökohdista

Säätiön rahoituspäätökset perustuvat syksyn haussa saapuneiden yli 6 000 hakemuksen vertaisarviointiin. Säätiö valitsee tieteen- ja taiteentekijöiden piiristä moninaisen arvioijajoukon, joka vaihtuu joka vuosi, jotta valta ei keskittyisi samoille ihmisille. Hakemuksia arvioivien henkilöiden nimiä ei julkaista, sillä lopullisen vastuun valinnoista kantaa säätiö. 

Sosiologian alan arvioija kertoo tunnistaneensa hakemuksista jännitteen tutkimusprojektien akateemisten ja toisaalta yhteiskunnallisten perusteiden välillä. Selkeästi yhteiskunnallisesti motivoituneita aiheita ovat tänä vuonna esimerkiksi kriittisen algoritmi- ja muun tekoälytutkimuksen hankkeet sekä esimerkiksi erilaiset sotaan ja sodan seurauksiin kytkeytyvät tutkimusaiheet kuten pakolaisuus ja vastaanottotoiminta.  
 
Sotaan ja pakolaisuuteen liittyvä hanke on Jari Martikaisen ja työryhmän tutkimus (475 100 €), joka tarkastelee Ukrainasta ja Lähi-Idästä Savoon muuttaneiden nuorten ja Savossa asuvien suomalaisten nuorten mielikuvia ja kokemuksia toisistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten mielikuvat toista kulttuuritaustaa edustavasta ryhmästä muotoutuvat ja miten Savolle paikkana annetut merkitykset kietoutuvat ryhmien välisiin suhteisiin. Tarkoituksena on tuoda esiin vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten ääni ja tukea heidän yhteiskunnallista osallistumistaan. Eveliina Lyytisen ja työryhmän tiedettä ja taidetta yhdistävässä hankkeessa (342 000 €) taas kysytään, milloin pakolaisuuden voidaan ajatella päättyvän emotionaalisella, laillisella ja materiaalisella tasolla. Ihmisen oma kokemus tästä ei välttämättä käy yksiin sen kanssa, mikä hänen oikeudellinen asemansa on. Kuitenkin usein vasta kokemus pakolaisuuden päättymisestä mahdollistaa uuden alun uudessa kotimaassa. 
 
Rune Saugmannin johtaman hankkeen (415 500 €) tavoitteena on puolestaan lisätä kriittistä kansalaisymmärrystä poliisitoiminnassa käytettävästä digitaalisesta valvontatekniikasta. Poliisin käytössä on muun muassa kasvojentunnistuksen, geopaikantamisen ja ennakoivan älyvalvonnan teknologioita. Yksityisyydensuojan ja kansalaisoikeuksien toteutumisen turvaamiseksi hankkeessa kehitetään myös sovellus, jonka avulla kansalaiset voivat tulla tietoisiksi poliisin käyttämistä valvontateknologioista. 
 
Hakemusten tutkimuksellisten perusteiden laatu näkyi saman sosiologian arvioijan mukaan esimerkiksi uutuusarvona, kekseliäisyytenä tai omaperäisyytenä, mutta myös tutkimuskentän tuntemuksena. 

Yksi omaperäinen kirjallisuustieteen alan tutkimushanke on Sari Kivistön ja työryhmän tutkimus kirjallisista sukupuutoista (331 800 €). Tutkijat torjuvat kirjallisen lajikirjon köyhtymistä kiinnittämällä huomiota pieniin historiallisiin kadonneisiin lajeihin, erityisesti suullisiin runouden lajeihin, ja katoamisen prosesseihin. Tavoitteena on rikastaa käsitystä kirjallisen lajikirjon historiallisesta ja paikallisesta monimuotoisuudesta sekä luoda uusia tapoja analysoida kirjallisuushistoriaa ja siinä tapahtuvia muutoksia, kulttuurista muistia ja kaanonin muodostumista.  

Hakemuksissa näkyi myös vahva halu tutkia erilaisia tapoja tietää ja ajatella maailmaa. 

”Informatiivisen tai rationaalisen tietämisen sijasta kiinnostus kohdistui monessa tutkimushankkeessa tunteellisiin, ruumiillisiin ja kokemuksellisiin tapoihin tietää, kokea ja välittää todellisuutta. Tiedon ja tutkimuksen ymmärtämisen laajeneminen näkyi myös moninaistuneessa tutkimusmenetelmäkentässä. Tutkimuksissa painottui muun muassa osallistuva ja osallistava tutkimus, kehollistettu tutkimus ja mukana oppiminen, sekä erilaiset autoetnografiset tutkimusotteet”, kuvaa kulttuuritieteiden arvioija. 
 
Tällainen tietämisen tapoja tutkiva lähestymistapa on esimerkiksi Terhi Utriaisen ja työryhmän tutkimusprojektissa (415 500 €), jonka kehyksenä on vernakulaarin eli kansanomaisen ja omaehtoisen uskonnon näkökulma. Hankkeessa tutkitaan tapoja, joilla populaari mutta samalla usein oudoksuttu ja väheksytty enkelin hahmo on otettu omaan käyttöön. Esimerkiksi uskonnollisen instituution tuottamia tai ylläpitämiä kuvastoja yhdistellään ja kierrätetään vapaammin omaan identiteettiin, elämäntilanteeseen ja ilmaisutarpeeseen muokaten.  

Hoiva kannattelee elämää – mutta jää usein näkymättömiin  

Hoivan järjestäminen on kysymys, joka on noussut viime vuosina esiin niin vanhustenhoidon puutteiden kuin varhaiskasvatuksen ja terveydenhoidon kroonisen työntekijäpulan yhteydessä. Hoivan monet yhteiskunnalliset ulottuvuudet ovat useiden apurahahankkeiden aiheena.  

Daria Krivonoksen työryhmä (378 900 €) tarkastelee, miten elämä kriisien koettelemissa yhteiskunnissa Keski- ja Itä-Euroopassa jatkuu Ukrainan sodan, Valko-Venäjän väkivaltaisuuksien ja koronapandemian koettelemana aikana. Työryhmän uusi käsite on elämää tuottava työ (engl. life-making labour), jota tekemällä ihmiset ylläpitävät, korjaavat ja rakentavat uudelleen elämää myös silloin, kun se on uhattuna. Tutkimus tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman yhteiskuntien uudistumiseen geopolitiikkaa ja turvallisuutta korostavien valtanarratiivien sijaan. 

Petteri Eerolan tutkimusryhmän hanke (264 900 €) tutkii usein näkymättömäksi jäävää pikkulapsiperheiden yöllistä hoivaa ja sen kytkeytymistä osaksi perheen arjen käytäntöjä, sukupuolittuneita rakenteita ja valtahierarkioita. Piiloon jääviä hoivatyön tekijöitä ovat myös muistisairaista huolehtivat, usein itse työssäkäyvät omaiset ja läheiset. Lina Van Aerschotin vetämä hanke (233 800 €) kehittää muistisairauden sosiaalis-relationaalista mallia, joka auttaa ymmärtämään muistisairauksien sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia sekä sosiaalisesti kestävän hoivan edellytyksiä. 

Myös suurimassa yleisessä haussa rahoitetussa hankkeessa Tuuli Kurjen johtama tutkimusryhmä (495 000 €) pyrkii luomaan uusia radikaalin hoivan muotoja yhdessä mielenterveyspalveluita käyttävien tai käyttäneiden nuorten aikuisten sekä mielenterveyden parissa toimivien aktivistien, ammattilaisten, vapaaehtoisten ja omaisten kanssa. Hankkeen tutkijat näkevät mielenterveyden oireilun yhteiskunnallisesti relevanttina tapana reagoida ympäristöön, joka tuottaa esimerkiksi sosiaalisia hierarkioita tai muunlaisia kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta. 

Valintojen ja ajattelun muutoksilla kohti kestävämpää maailmaa 

Länsimainen elämäntapa aiheuttaa kestävyysongelmia, kuten ilmastonmuutosta, luontokatoa ja ihmisoikeusongelmia. 

Ilmastonmuutoksen merkittävään hidastamiseen tarvitaan suurten joukkojen käyttäytymisen ja normien muutosta. Marianna Melinin väitöskirjatutkimuksessa (30 000 €) etsitään tuuppauksia (nudge), joilla ohjataan ihmisiä yksityisautoilusta kohti pyöräilyä ja kävelyä. Tuuppaus tarkoittaa yksilöiden päätöksenteon ohjaamista käyttäytymistieteellisin keinoin siten, että yksilön ja yhteisön kannalta hyvät valinnat ovat helpompia. Melin tutkii kävelyä ja pyöräilyä tukevia tuuppauksia koulumatkoissa, sillä nuorena opitut toimintamallit luovat pohjaa tulevaisuuden käyttäytymisvalinnoille ja sosiaalisille normeille.  

Tuuppausmenetelmiä hyödyntää myös Irina Salmi, joka tutkii väitöstyössään lasten ja nuorten luontoyhteyden syventämistä (60 000 €). Salmi pyrkii tuuppausten avulla tuomaan lasten ja nuorten kasvatusarkeen säännöllisiä tilanteita, joissa luontoyhteyden syvenemiselle on mahdollisuus. Psykologisten tutkimusten mukaan syvä, kokemuksellinen luontoyhteys on yhteydessä ympäristöystävällisiin päätöksiin ja tekoihin, myötätuntoon, onnellisuuteen, hyvinvointiin sekä terveyteen.  

Anna Kervola pureutuu tutkimuksessaan kuntien ilmastotyöhön (125 800 €), jonka merkitys on Suomessa kasvamassa uuden ilmastolakiehdotuksen myötä. Kunnille on jäämässä valinnanvapaus tarkemmista ilmastotoimista, vaikka resurssit suunnitella, ymmärtää ja toteuttaa niitä ovat hyvin rajalliset. Tutkimuksessa etsitään Suomen yli 300 kunnalle sopivimpia ilmasto- ja luontotoimia ja selvitetään niihin liittyviä motivaatiota, synergioita ja ristiriitoja. 

Joonas Volan yhteiskuntatieteiden alaan kuuluva tutkimus (112 500 €) perehtyy ei-inhimillisiin ja kollektiivisiin toimijuuksiin osana ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kriisin ratkaisua yksilökeskeisen lähestymistavan sijaan. Jos ympäristön eri entiteeteillä, kuten joella ja suojelualueella, olisi ihmisiin, organisaatioihin ja yrityksiin verrattavia oikeuksia, haastaisi se nykyiset poliittiset käytännöt ja institutionaaliset rakenteet.  

Tuoreet puolustuspoliittiset päätökset ja vähän tutkittu kuntapolitiikka antavat työsarkaa demokratiahankkeille

Rapautuuko demokratia? -rahoitusohjelman teemahaussa etsittiin hankkeita, jotka lisäävät ymmärrystä suomalaisen demokratian nykytilasta, perinteistä ja käytännöistä sekä haasteista ja sokeista pisteistä. Viimeaikaisia puolustuspoliittisia käänteitä tutkitaan useassa hankkeessa tuoreeltaan. 

Teemu Häkkisen ja työryhmän (249 000 €) hankkeessa pohditaan, kuinka demokraattista konsensukseen perustuva puolustuspoliittinen päätöksenteko Suomessa on. Tarkastelun lähtökohtana on deliberatiivisen demokratian käsite: sillä tarkoitetaan päätöksentekoa, jota edeltää riittäväksi katsottu kansalaisten käymä keskustelu tiettyä asiaa koskevista eri vaihtoehdoista ja ajatuksista. Tutkimuksessa perehdytään puolustuspolitiikan peruslinjoihin, asevelvollisuuteen, maanpuolustustahtoon ja kansainväliseen puolustusyhteistyöhön. Hanna Wassin johtama työryhmä (107 300 €) puolestaan tarkastelee puolustuspolitiikan kannatusta kansalaisten keskuudessa ja kannatusvaihtelujen yhteyttä Nato-jäsenyyden politiikkakehysten muutokseen. Puolustuspolitiikan kehysten tunnistamiseksi kerätään laaja aineisto Naton sisäisestä muutoksesta, Suomen asemasta puolustusliiton uutena jäsenvaltiona ja näitä koskevasta uutisoinnista. 

Tuukka Ylä-Anttila ja työryhmä (366 000 €) rakentaa hankkeessaan sitkeän demokratian teoriaa ja asettaa kriittiseen valoon muodikkaan puheen yksilöiden ja organisaatioiden resilienssistä. Ryhmä on valinnut kolme tapaustutkimusta – keskustelun Nato-jäsenyydestä, rakennemuutoksen Varkaudessa ja jengiytymisen pääkaupunkiseudulla – joiden avulla se kuvaa demokratian eri tasojen reagointia koettuihin ulkoisiin tai sisäisiin uhkiin, eli sitkeyden koettelua.     

Kuntapolitiikka on suomalaisen lähidemokratian ydin, jolla on kaikkein eniten vaikutusta ihmisten arkielämään. Suomalaisesta kuntapolitiikasta on kuitenkin tehty vain vähän tutkimuksia, vaikka se on lähidemokratian ja poliittisen osallistumisen tärkein muoto. Emilia Korkea-ahon ja työryhmän nelivuotisessa hankkeessa (367 500 €) tutkitaan suomalaisissa kunnissa tapahtuvaa poliittista vaikuttamista. Hankkeessa kysytään, miten lobbaus tai muu vaikuttaminen näyttäytyy kuntien poliittisessa arjessa ja miten kuntatason toimijat ymmärtävät lobbauksen. Edistääkö vai estääkö lobbaus moniäänisen kuntademokratian toimintaa? Vähän tutkittua kuntapolitiikkaa tarkastelee myös väitöskirjatutkija Samuli Laine (57 000 €), joka selvittää demokraattisen päätöksenteko- ja neuvottelukulttuurin kehitystä viiden kaupungin ja kunnan paikallispolitiikassa viimeisen 20 vuoden aikana. Mikko Vesterinen (62 000 €) tekee puolestaan väitöskirjaa poliittisista konflikteista Helsingin, Tampereen ja Oulun kaupunkisuunnittelussa. Tutkimus vastaa kysymyksiin kaupunkien keskeisimmistä paikallispoliittisista kiistoista ja puolueiden näkemyksistä näiden ratkaisemisessa.

Taiteilija tarvitsee työrauhaa, omaäänisyyttä ja keskeneräisyyttä

Taiteen hakemuksia säätiölle arvioineet painottavat vastuutaan siitä, että taiteilijoilla olisi rahoituksen mahdollistama työrauha. 

”Jos toimeentulo ei mahdollista rauhoittumista ja keskittymistä taiteen tekemisen äärelle, ei uutta, kokeilevaa, kysyvää ja kyseenalaistavaa taidetta voi syntyä”, musiikin hakemusten arvioija toteaa.  
 
”Halusin tukea tekijöitä, joilla on jollain tapaa kirkas ajatus omasta työskentelystään tulevina vuosina. Kaiken ei tarvitse olla valmista ja selvää tai tapahtua merkittävissä paikoissa. Mutta se, jos työsuunnitelmasta ja portfoliosta yhdessä nousee ajatus siitä, että jotain kohti ollaan menossa, etsimässä, ja omaäänisyys toteutuu siinä prosessissa, niin sitä olen yrittänyt nostaa tuettavien hankkeiden joukkoon”, media- ja äänitaiteen hakemuksia arvioinut kertoo. 

Sama toive mahdollisuudesta etsiä uutta nousee myös taiteilijoiden itsensä sanoittamana. Esimerkiksi romaanin kirjoittamiseen rahoituksen saanut Iida Sofia Hirvonen (60 000 €) kirjoittaa työsuunnitelmassaan, että ajassa, jossa taiteen tekeminen ja kulutus keskiluokkaistuu entisestään, hänestä tuntuu henkilökohtaisesti tärkeältä etsiä kielestä eläviä, todellisuutta kommunikoivia tasoja. Hänen työssään ne voivat löytyä yhtä hyvin kirjallisuudesta kuin internetin keskustelufoorumien häiritsevästä ja kielioppisääntöjä rikkovasta tyylistä. 

Myös näytelmäkirjailija ja dramaturgi Marie Kajava (72 000 €) korostaa, että haluaa töissään säilyttää ja vaalia keskeneräisen, hauraan, raa’an tai rikkinäisen tuntua. ”Se on tärkeää näyttämöllä, koska sellaista on elämä sen ulkopuolella”, hän toteaa. Kajava työstää näytelmää tavallisesta elämästä läntisessä Afrikassa, missä hän on pitkään asunut, ja missä hänen kokemuksensa mukaan moni asia alkaa keskeltä ja loppuu kesken.  

Tilat ja alustat tukevat taiteilijoiden kestäviä työtapoja 

Taiteilijoiden työtilat ovat taiteellisille teoksille ja prosesseille usein merkittävä resurssi. Säätiön rahoituksen turvin syntyy uusia taiteen tiloja sekä fyysiseen että verkkotodellisuuteen. Kuuden tanssi- ja esitystaiteen aloilla työskentelevän taiteilijan yhdistys Rendezvous ry (130 000 €) suunnittelee avaavansa heti vuoden 2023 alkupuolella oman tilan Helsinkiin. Yhteinen tila mahdollistaa uusien ideoiden ja yhteistöiden syntymisen ja rauhallisen työympäristön kunkin taiteilijan omalle työskentelylle. Ars Longa -talon taiteilijat ry (33 470 €) saa rahoitusta taidegalleriaan ja ikkunagalleria Fönariin. Näin talossa asuvat 50 taiteen tekijää saavat mahdollisuuden esittää tuotantoaan erilaisten näyttelyiden, performanssien ja tilaisuuksien muodossa. DuvTeatern rf (210 000 €) taas käynnistää kolmevuotisen esteettömyysprojektin, jossa kootaan yhteen teattereita ja muita esitystaiteen toimijoita kehittämään uusia tapoja mahdollistaa saavutettavuutta esitystaiteessa.  

Katukulttuuri Ry (121 000 €) jatkaa Graffitilandia-projektia, joka koostuu kahden näyttelytilan, Wasa- ja Seinäjoki Graffitilandian katutaidenäyttelyistä sekä työpajatoiminnasta Pohjanmaalla. Wasa Graffitilandia sijaitsee hylätyssä huvipuistossa ja Seinäjoki Graffitilandia entisessä romuhallissa. Luomalla paikkoja ja oppimismahdollisuuksia stigmatisoidun graffititaiteen esittämiseen ja oppimiseen yhdistys uskoo voivansa vaikuttaa katutaidetta vastustaviin asenteisiin. Yhdistys tekee luokkatietoista työtä saavutettavuuden eteen.  

Almanac Press -työryhmä (90 200 €) avaa aktivististen julkaisualustan Almanac Pressin queer- ja transrunouden julkaisemiseen. Almanac on ensimmäinen vain transihmisten tuottama runojulkaisu maailmassa. Sen tavoitteena on moninaistaa luovan ja poliittisen kirjoittamisen perinnettä ja muuttaa runouden kustantamisen tapoja ja ehtoja. Tulevan kahden vuoden aikana projektiin osallistuu ainakin 50 transrunoilijaa. Station of Commons -työryhmä (92 850 €) taas jatkaa saksalaisen nykytaidekatselmuksessa, Documenta 15:ssa, käynnistynyttä lumbung-radiota, joka on avoin, eri puolilta maailmaa paikallisia radioasemia yhteentuova verkkolähetysalusta. Jokainen mukanaoleva radioasema tuo alustalle omat oppinsa ja ajattelunsa; yhteinen alusta vahvistaa niiden toimintatapoja. 

Saamelaistaiteilijoiden työ syntyy dialogissa kulttuuriperintöön

Saamelaistaiteilijat etsivät omaehtoisia ja omasta kulttuuriperinnöstä nousevia taiteen tekemisen tapoja ja keinoja vahvistaa saamelaisten kulttuuri-identiteettiä. Pohdintaan nousevat luontosuhde ja perinteiden merkitys tässä päivässä, samoin suhtautuminen valtakulttuurin tyystin erilaiseen maailmankuvaan.  

Taiteilija Matti Aikio (60 000 €) tutkii taiteen keinoin saamelaisten luontosuhdetta ja sitä, miksi saamelaisten tapa käyttää maitaan on jatkuvassa konfliktissa teollisen maankäytön ja luonnonsuojelupolitiikan kanssa. Aikio löytää juurisyyn eroista alkuperäiskansan ja valtakulttuurin suhteessa luontoon, tilaan ja aikaan. Nämä suhteet ovat ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä ihmiskunnalle keskellä kiihtyvää ilmastonmuutosta ja kuudetta sukupuuttoaaltoa. Anna Näkkäläjärvi-Länsman ja työryhmä (137 650 €) puolestaan toteuttavat Bálvvosbáiki-teoksen (suom. palvontapaikka) yhdistämällä joikua, elektronista musiikkia, jouhikkoa ja videotaidetta. Bálvvosbáikin lähtökohtana ovat Näkkäläjärvi-Länsmanin joiut, jotka tutkivat ja ilmaisevat, miten saamelainen luontosuhde, muinainen luonnonuskonto ja maailmankatsomus edelleen ilmenevät saamelaisessa elämässä. Teoskokonaisuuden osat ovat live-konsertti, videoteoksia ja musiikkialbumi.  
 
Tanssitaiteilija Laura Feodoroffin (15 000 €) Vaietut askeleet – Jäävtõvvum lääu¢ on autoetninen elokuva, joka kertoo saamelaisalueen ulkopuolella kasvaneen kolttasaamelaisen naisen matkasta perheessä vaietun kulttuurin äärelle. Ainoa kolttasaamelaisessa kulttuurissa tähän päivään säilynyt tanssiperinne, Sevettijärjen katrilli, kuvastaa kieltä, jonka nainen ottaa haltuunsa. Ohjaaja Katja Gauriloff  (108 000 €) kirjoittaa käsikirjoitusta kolttasaamelaisesta tarustosta ammentavaan pitkään elokuvaan. Samalla Gauriloff tutkii, millaista saamelainen elokuvakerronta voisi olla vapautuessaan perinteisen länsimaisen elokuvakerronnan rajoitteista. 
 
Reetta Humalajoen ja saamelais-suomalaisen työryhmän (363 900 €) tutkimushankkeessa tehdään puolestaan tiliä Suomen kolonialistisen menneisyyden kanssa tarkastelemalla kulttuurisen omimisen ilmiötä. Suomalaiset ovat lainanneet saamelaisten ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen symboliikkaa läpi 1900-luvun ja käyttäneet näiden kuvastoa rakentamaan suomalaisuutta. Hankkeessa tutkitaan, millaisia merkityksiä suomalaiset ovat liittäneet alkuperäiskansojen kulttuurillisiin symboleihin, esineisiin ja käytänteisiin niitä lainatessaan ja jäljitellessään. Marko Jouste ja työryhmä (50 000 €) pilotoi saamelaisen historiallisen arkistoaineiston palautusta pohjoissaamelaiselle kieliyhteisölle ja samalla ottaa käyttöön uudenlaisen eettisesti ja juridisesti kestävän käytännön alkuperäiskansamateriaalin avoimelle julkaisulle. Työryhmä toimittaa ja julkaisee vuonna 1956 tallennettuja pohjoissaamelaisia satuja ja tarinoita sisältävän satukirjan. Alkuperäiset nauhoitukset julkaistaan myös äänikirjana.  

Kaksinapainen sukupuolijärjestelmä tarvitsee toisin tekemistä

Monet tieteen ja taiteen hankkeet etsivät sukupuolen toisin tekemisen mahdollisuuksia kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän ulkopuolella. 

Utu-Tuuli Jussilan väitöstutkimus (122 000 €) tavoittelee muunsukupuoliset marginalisoivan sukupuolijärjestelmän muutosta luomalla vaihtoehtoisia tapoja, joilla sukupuolta voidaan esittää visuaalisesti. Tutkimus tarkastelee niitä normeja, jotka koskevat tapoja esittää muunsukupuolisuutta, sekä sitä, miten muunsukupuoliset itse ylläpitävät tai pyrkivät purkamaan näitä normeja. Samalla Jussila kysyy, miten muunsukupuolisuuden näkeminen tavallisena erikoisen sijaan vaikuttaa kaksinapaiseen sukupuolijärjestelmään ja sukupuolten esittämiseen.  

Kahta romaanikäsikirjoitusta työstävä kirjailija Silja Liukkonen (60 000 €) käsittelee biseksuaalisuuden kompleksisuutta sekä queer- ja heteromaailmojen välistä hankaavaa tilaa. Taneli Viljasen Glitterneste-lajihybriditeos (72 000 €) taas on essee-runo-fiktiota, joka etsii queer- ja transfeministisen ajattelun mahdollisuuksia uudenlaisen taiteellisen muodon kautta. Viljasen tarkoituksena on kirjoittaa moniäänistä ja leikkisää tekstiä, joka hyödyntää teoreettista tiedontuotantoa ”teoriafiktiivisellä”, väitelauseita ja vakaita kannanottoja välttelevällä tavalla ja hyödyntää omakohtaisuutta rakentamatta mitään koherenttia minuutta tai identiteettipositiota.  

Säätiörahoituksella valmistuu myös Tia Hassisen ja työryhmän (18 750 €) suihkulähdeinstallaatio, jolla halutaan tehdä näkyväksi naisoletetun queer-kehollisuuden kokemusta sekä tutkia, millaisena se näyttäytyy queer-katseen edessä. Julia Strandman (30 000 €) tulkitsee tekstiiliteoksissaan uudelleen suomalais-karjalaista loitsuperinnettä tutkien sen monimuotoista kuvausta epäbinäärisestä sukupuolisuudesta. Hänen tarkoituksenaan on tehdä queer- ja ekofeministisestä näkökulmasta tulkitusta perinteestä samastuttavaa ja käsin kosketeltavaa. 

Nakurampa-projekti on verkossa tapahtuva performanssi, jossa Aku Meriläinen (76 000 €) haastaa pornografiassa vallitsevaa miehistä katsetta tekemällä online-seksityötä sosiaalisen median alustoilla MS-taudin kanssa elävänä, muunsukupuolisena henkilönä. Taiteellisen prosessin keinoin hän pyrkii moninaistamaan käsityksiä vammaisuudesta ja vammaisten seksuaalisuudesta. Tanssija Kay Taavitsaisen osin autobiografinen trilogia (30 000 €) taas avaa muunsukupuoliseen ruumiiseen kohdistuvia olettamia, fetissejä, haaveita, halun muotoja, sisäisiä ristiriitoja sekä muunsukupuolisen henkilön matkaa sisään rakentuneesta toiseuden tunteesta kohti vapaampaa ymmärrystä itseydestä. 

Apurahansaajat 2022 – listaus syksyn 2022 haun myönnöistä

Tilastot ja listaukset myönnetyistä apurahoista, palkinnoista ja lahjoituksista 2022