Kaikki maailman ihanat värit – eli kuinka kieli muutti mielipiteet Lapinlahden sairaalasta

Pro Lapinlahti -liikkeellä oli voimaa muuttaa tapaa, jolla sairaalasta puhuttiin, huomasi tutkija Maija Kerko kirjoittaessaan tietokirjaa liikkeen käyttämästä kielestä. Tässä jutussa Kerko kertoo oivalluksistaan tutkimusprosessin varrella.

 

”Pro Lapinlahti -liike syntyi 80-luvulla potilaiden alkaessa puolustaa sairaalaansa runollisin sanoin lehtien yleisönosastoilla. Parhaimmillaan tuhansia toimijoita keränneen liikkeen ytimenä on lähes kolmenkymmenen vuoden ajan säilynyt vuonna 1988 perustettu Pro Lapinlahti – Lappviken ry.

Tietokirjassani yritän kirjoittaa esiin värikylläisen kielen, joka kehittyi Pro Lapinlahti -liikkeen pyrkiessä kuvailemaan alueen merkitystä ja suojelemaan sitä. Kielellä oli symbolistista, ihmisiä yhdistävää voimaa, mutta se törmäsi usein lohduttomasti kapulakieliseen, sektoreittain toimivaan päätöksentekojärjestelmään.

Kirjani tarkoitus on tarjota ennennäkemätön palanen Lapinlahden sairaalan kulttuurihistoriaa. Laaja aineistoni tarjoaa myös mahdollisuuden arvioida sairaalan lopettamiseen liittyneitä tapahtumia.”

 

Liikkeen muutosvoima

Kirjassani keskeistä on erityinen paikan käsite. Käsittelen kirjassani eri toimijoiden näkemyksiä Lapinlahdesta paikkana, mikä on mielenkiintoista, sillä nämä näkökulmat vaihtelevat voimakkaasti.

Paikan historiallinen eristyneisyys sekä mielenterveysongelmien vaiettu luonne jakavat paikasta tehdyt tulkinnat korostuneesti alueen sisä- ja ulkopuolelta muodostettuihin sekä lisäävät tulkintojen äärimmäisyyttä ja moninaisuutta.

Lapinlahden määritelmissä paikkana on tapahtunut paljon muutosta liikkeen 30-vuotisen historian aikana. Esimerkiksi 80-luvulla paikkaa määriteltiin ulkopuolisten silmin ’mustaksi pisteeksi Helsingin kartalla’, pelottavaksi paikaksi jossa ’hoidetaan kroonikkoja’ – 2000-luvulla taas ’viimeisellä rannalla olevaksi paratiisiksi’, jossa yhteiskuntamme väsyneet saavat levähtää.

Tämän havainnon myötä olen ymmärtänyt myös sen valtavan muutosvoiman, mikä Pro Lapinlahti -liikkeellä on ollut myöhempään historiankirjoitukseen paikasta sekä ihmisten käsityksiin, jopa muistoihin, Lapinlahden sairaalasta psykiatrisena sairaalana ja osana muuttuvaa Helsingin kaupunkia.

Prosessin myötä olen tullut tietoiseksi myös siitä, miten monin eri painotuksin Lapinlahden sairaalan historiaa voi kirjoittaa, ja siitä, minkälaista historiankirjoitusta liikkeen paikkaan sitoutunut kieli korostaa ja mitä se sivuuttaa.”

 

Toivon symboliikka

”Pro Lapinlahti -liikkeen paikkaan sitoutuneen kielen yhtenä tunnusmerkkinä on sen aistivoimainen Lapinlahden sairaalan ympäristön havainnointi ja näihin havaintoihin liitetty toivon ja paranemisen symboliikka.

Usein havainnoille annetaan konkreettinen tunteita, kokemuksia ja toimintaa muuttava vaikutus tai ne koetaan jopa identiteetin tai tietoisuuden osina, kuten seuraavassa metaforassa, jonka löysin potilaiden vuonna 86 kirjoitetusta, lyhenneltynä julkaistusta yleisönosastokirjoituksen raakaversiosta:

’Olemme etuoikeutettuja ihmisiä, Lapinlahden sairaalan potilaita. Mielemme kaariholvit ovat täältä peräisin.’

Yhdistyksen hallituksen jäsen kertoi tuoreen yhdistyksen tiedotustilaisuudessa vuonna 1988:

’Tullessani tänne sairaalaan en oikein jaksanut tehdä mitään, en keskittyä mihinkään. – – Korvan saadessa levätä hiljaisuudessa – – silmäni avautuivat katsomaan ympärilleni. Toistuvasti huomasin tuijottelevani jonkin ikkunan kaunista holvikaarta tai vanhojen kiviportaiden patinaa. – – ilokseni sain todeta olevani kauniin ja harmonisen rakennuksen suojissa. – – Minulle tämän puiston syyskesäinen väriloisto antoi kimmokkeen löytää värit uudelleen. – – Halusin siirtää ympärilläni hehkuvan luonnon kankaalle. Tein kangaspainotöitä ja kudoin kankaita. Tämä toiminta helpotti oloani ja kirvoitti luovuutta, jota en aikaisemmin tiennyt itsessäni olevan.’

Vastaavasti vuoden 1990 jäsenkirjeessä siteerataan sairaalassa 30-luvulla hoidossa ollutta kirjailija Mirjam Tuomista. Kirjeessä kerrotaan kuvien maailman avautuneen hänelle Lapinlahdessa tehtyjen piirustusten kautta ja auttaneen häntä paranemisessa:

’Kulta on puhtaan hurmion väri. Eilen sairaalaan mennessäni kaikki lehdet puissa näyttivät sulautuvan toisiinsa ja yhdistyvän jossain näkymättömässä avaruudessa, missä minä myös olin.’

Jäsenkirje loppuu toteamukseen: ’Pro Lapinlahti -kirsikkapuu loistaa tulenpunaisena sisäpuutarhassa. Venetsian edustalla hehkuvat krassit. Värit auttavat.’

2000-luvulla Lapinlahdessa saatuihin aistivaikutelmiin liittyvä toivon symboliikka aukesi liikkeen suuren suosion myötä suurelle yleisölle aivan uudella tavalla. Samaan aikaan kun radiossa esitettiin liikkeen piirissä tehty sairaalan lopetusuhkaa käsittelevä dokumentti ’Hyvinvointiyhteiskunnan kuolema’, lehdissä kirjoitettiin liikkeen Kylvö-tapahtumasta, ja sairaalan puistoon istutettavasta 10 000 kukkasipulista puhuttiin ’toivon sipuleina’ ja ’tulevaisuuden uskon symboleina’.” Tapahtuneen ideoineen Lapinlahden sairaalan pitkäaikaisen puutarhurin Arvo Juutilaisen sanoin puistoon kylvettiin ’kaikki maailman ihanat värit’.”

 

Oivalluksia

”Olen oivaltanut liikkeen paikkaan sitoutuneen kielen vaikuttaneen voimakkaasti myöhempiin käsityksiin ja jopa uudempaan historiankirjoitukseen Lapinlahden sairaalasta ja sen kulttuurihistoriasta. Liike rakensi perustuksia uuteen historiankirjoitukseen tekemällä synteesejä ja tulkintoja sekä kirjoittamalla ja puhumalla auki aiemmin hiljaisena kokemuksena olemassa ollutta, itsestäänselvyytenä pidettyä tietoa, joka koski luonnonympäristön parantavaa vaikutusta potilaisiin. 80-luvulle tullessa tämän hiljaisen tiedon kantajia olivat sairaalassa usein vuosikymmeniä työskennelleet sairaanhoitajat ja muut työntekijät, mutta lääkäreiltä, jotka vielä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa vaalivat Lapinlahden sairaalan ympäristöä, se oli jo katoamassa.

2000-luvulla kirjoitetuissa sairaalan historioissa kirjoitetaan itsestäänselvyytenä, että 1800-luvulla uskottiin vielä yleisesti luonnon parantavaan vaikutukseen ja Lapinlahden sairaala rakennettiin tämän ajattelutavan mukaisesti. Kiinnostavaa on, että ennen vuotta 1986, jolloin potilaat alkoivat puhua aiheesta, mainintoja Lapinlahden ympäristön terapeuttisesta merkityksestä löytyy melko vähän.

Toinen viimeaikainen oivallukseni koskee liikkeen käyttämän kielen jossain määrin valikoivaa viittaustapaa aiemmin sairaalasta kirjoitettuun kulttuurihistoriaan. Liike nojaa ensisijaisesti arkkitehtuurin ja kaupunkihistorian näkökulmasta kirjoitettuun historiankirjoitukseen, joka tukee sen omaa, esteettistä havainnointia korostavaa kieltä, ja viittaa vähemmän psykiatrian kehityksen näkökulmasta kirjoitettuun sairaalan historiaan. Tämä selittynee liikkeen pyrkimyksellä vähentää psyykkisiin sairauksiin kohdistuvia ennakkoluuloja.”

 

Mitä liike saavutti?

”Potilaiden viesti sairaalan parantavasta vaikutuksesta teki voimakkaan vaikutuksen mediaan 1980-luvulla: liike asetti vastakkain rahanahneuden ja inhimillisyyden ja sai vaa’an kääntymään yksimielisesti jälkimmäisen kannalle. Lapinlahden sairaalan lopettamisuhka ja sitä seuranneet tapahtumat tarjosivat medialle näkökulman 80-luvun lopun suomalaisen yhteiskunnan peilaamiseen ja kritisointiin.

80-luvulla Lapinlahden sairaala ei ollut minkäänlaisen lainvoimaisen suojelun piirissä, ja Pro Lapinlahti -liike sekä sen toimintaa voimakkaasti kannattanut media luultavasti estivät sairaala-alueen muuttamisen houkuttelevaksi asuinalueeksi.

Pro Lapinlahti -yhdistyksen toiminnan ansiosta sairaalarakennukset suojeltiin rakennussuojelulain nojalla vuonna 1994, minkä jälkeen alueen käyttöönottosuunnitelmat uusiin tarkoituksiin vaikeutuivat monimutkaisten suojelusäännösten vuoksi. Liikkeen kannalta traagista oli, että vaikka se saavutti voimakkaan kansansuosion 2000-luvulla, se ei saavuttanut tärkeintä tavoitettaan, sairaalan säilyttämistä psykiatrisena sairaalana. Sairaalatoiminta päättyi kokonaan vuonna 2008.

Pro Lapinlahti -yhdistys on kuitenkin onnistunut säilyttämään sairaalan ja sitä ympäröivän puiston koskemattomana kommentoimalla ja nostamalla julkisuuteen alueen erilaisia hyödyntämispyrkimyksiä sekä järjestämällä toimintaa ja valvontaa alueelle, jota on uhannut monenlainen ilkivalta. Yhdistys jaksoi uskoa Lapinlahden tulevaisuuteen sen ollessa useita vuosia hylättynä – ja nyt sairaala on jälleen täynnä elämää. Pro Lapinlahti -yhdistys toimii aktiivisesti alueella järjestettävän rikkaan kulttuuritoiminnan ja syrjäytymistä ehkäisevän työn ytimessä.

Voi todeta, että kieli onnistui rakentamaan alueelle ja sen kulttuurihistorialle vahvan positiivisen arvolatauksen. Se osaltaan muutti Helsingin kaupungin pitkään hyvin kielteistä tai välinpitämätöntä asennetta aluetta ja sen kulttuurihistoriaa kohtaan myönteisemmäksi ja sai sen harkitsemaan alueen kulttuurihistoriallisen arvon säilyttämistä osana ihmislähtöisen ja monimuotoisen kaupunkirakenteen kokonaisuutta.”

Maija Kerko