Helmikuun alumni Nada Gambier

Nada Gambier innostuu arkisesta, absurdista ja uusista kysymyksistä.

Turkulaistaustainen taiteilija Nada Gambier työskenteli Saaren kartanolla alkuvuodesta 2013 sekä myöhemmin ryhmäresidenssissä kesällä 2017. Gambier on valmistunut tanssijaksi ja koreografiksi, mutta teoksissaan hän yhdistelee teatteria, performanssia ja visuaalisia taiteita. Arkinen ja absurdi ovat termejä, jotka kuvaavat hänen työtään. ”Tunnetuimpia tavaramerkkejäni taiteilijana on jatkuva halu korostaa tavallisen elämän epätavallisuutta”, hän kuvailee.

Tutkiminen ja kokeileminen ovat keskeinen osa Gambierin työskentelyä. Hänen teoksensa saavat alkusysäyksensä uteliaisuudesta. Taiteilijan mukaan keskeistä ei niinkään ole vastausten löytäminen kuin se, minkälaisia uusia kysymyksiä herää. Lisäksi hänelle on tärkeää, että teokset tarjoavat yleisölle mahdollisuuden ihmettelyyn: ”Toivon, että työni tarjoaa ihmisille tilan, jossa kaikkea ei tarvitse tietää tai pystyä selittämään rationaalisesti vaan jossa voi keskittyä pohdiskeluun ja tunteisiin. Kannustan ihmisiä kadottamaan itsensä, pohdiskelemaan, kyseenalaistamaan ja päästämään irti tiukoista säännöistä ja logiikasta.”

Vuoden 2013 residenssijaksollaan Gambier perehtyi liikkeen, kielen ja esineiden kesyttömään luonteeseen improvisaation keinoin. Taiteilijaa kiinnostivat etenkin esineiden tarkoitukset: ”Pallottelin asioiden merkityksillä tutkimusten sarjan kautta ja käänsin ne päälaelleen nähdäkseni, mitä tapahtuu, kun tuntemamme asiat saavat uuden olemuksen.”

Kartanolla Gambier hyödynsi arkisia esineitä: vasaraa, ämpäriä, wc-paperirullaa, majoneesipurkkia, silmälaseja, lihanpalaa. Improvisaatioissaan hän yhdisteli esineitä kieleen ja paikkaan. ”Aloitin yksinkertaisesta ja suoraviivaisesta esineiden sijoittelusta tilaan ja niiden nimeämisestä, ja jatkoin monimutkaisempiin peleihin, joihin lisäsin toistoa, asuja ja läsnäoloa. Näin säätelin sitä, miten toimintaani tilassa voitiin havainnoida”, kuvailee Gambier työskentelyn etenemistä. Projektissaan hän osallisti myös toisia residenssivieraita: ”Ehdotin muille asukkaille myös peliä, jossa heidän täytyi luokitella käyttämäni esineet epätavallisiin kategorioihin, kuten surullisiin, filosofisiin ja alastomiin esineisiin, tuhon kautta ilmeneviin esineisiin…”

Arjen rutiineista irrottautuminen oli Gambierin työskentelylle hedelmällistä. ”En ole varmaankaan koskaan ollut yhtä tuottelias kuin noiden kahden kuukauden aikana talvella 2013!”, hän kertoo. ”Työskentelin lähes keskeytyksettä mutta oman rytmini mukaisesti – joskus myöhään yöhön, joskus varhain aamulla, ja joskus pidin kolmen tunnin tauon ja seurasin valon muuttumista ulkona.”

Kesällä 2017 Gambier palasi Saarelle ryhmäresidenssiin Mark Etchellsin ja Thomas Kasebacherin kanssa. He työstivät monitaiteellista projektia The Voice of a City, joka perustuu urbaaneihin narratiiveihin sekä subjektiivisiin havaintoihin arkielämästä. ”Prosessiin on kuulunut tekstien, valokuvien, video-otosten ja äänitallenteiden keräämistä ja luomista. Niiden pohjalta syntyy lopulta kirja, näyttely ja esitys, joka lähtee kiertueelle keväällä 2019”, hän kertoo. ”Tavoitteemme on luoda teos, joka heijastaa epäsuorasti sellaisia asioita kuin aika, yhteisö, vauraus ja muutos, ja ylistää pienten tarinoiden kykyä saada meidät oivaltamaan suurempi kokonaisuus.”

Gambierin mukaan kaksi residenssijaksoa olivat keskenään hyvin erilaiset. Yksilöresidenssin pidempi kesto, riippumattomuus aikatauluista sekä työskentelyapuraha irrottivat arjen vaatimuksista ja antoivat mahdollisuuden keskittyä puhtaasti taiteelliseen työhön. Lyhyemmän ryhmäresidenssin aikana ajankäyttö täytyi suunnitella eri tavalla, ja hän toteaakin, että residenssissä olisi voinut viettää enemmän kuin kaksi viikkoa.

Viime aikoina Gambier on miettinyt paljon taiteilijan asemaa ja erityisesti taiteilijalle usein tarjottua roolia poliittisena ja yhteiskunnallisena toimijana. ”Minusta on tärkeää uskaltaa kokeilla sekä kyseenalaistaa omaa työtään ja omia menetelmiään. Joskus tämä sotii sen ajatuksen kanssa, että asioihin pitäisi ottaa kantaa selkeästi. Tällöin joutuu vaikeaan asemaan, kun asioista tietää itse asiassa varsin vähän. Joskus tärkeintä on pelkkä sana tai yksinkertainen ele – kyse ei ole koko maailmasta”, hän pohtii taiteilijan työn luonnetta. Saaren kartanon kaltaisten residenssien olemassaolo voi olla erityisen tärkeää aikoina, jolloin taiteilijan on pohdittava taiteilijuutensa ja työnsä suhdetta yhteiskunnallisiin teemoihin. ”Saaren kartanon kaltaiset paikat ovat korvaamattomia, koska ne tarjoavat loistavat työskentelyolosuhteet ja myös suojelevat taiteen tarvetta epäonnistumisille”, toteaa Gambier. ”Residenssit, joissa taiteilijoiden ei tarvitse kiirehtiä, joissa he voivat kadottaa itsensä ja jotka kannustavat vallattomuuteen pakottamatta siihen. Paikat, joissa arvostetaan tutkimusta ja haurautta ja siihen kuuluvaa epävarmuutta.”