Uutiset Saaren kartanon residenssi 04.10.2018 Aseman Taidepolku Bonjour -tapahtuma Jaa: Aseman Taidepolku Bonjour on osa kolmevuotista kansainvälistymishanketta, joka saa tukea maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka ry:ltä. Mynämäen Asemanseudun Kylät ry tavoittelee kansainvälisellä hankkeella paikallisen virkistystoiminnan ja tapahtumatarjonnan monipuolistamista ja kehittämistä maaseutumainen luontoympäristö huomioiden. Hankkeen aikana tehdään yhteistyötä kahden ranskalaisen maaseudulla sijaitsevan taideyhdistyksen kanssa. Yhteistyössä saadaan tietoja, taitoja ja kokemuksia maaseutukylälle sopivien tapahtumien suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta. Toiveena on, että hankkeen myötä käynnistetty yhteistyö ranskalaisten kumppaneiden kanssa jatkuu myös hankkeen päättymisen jälkeen ja tuo lisämaustetta mynämäkeläiseen kylätoimintaan. Aseman Taidepolku Bonjour -kulttuuri- ja taidetapahtuma järjestettiin Mynämäen Asemanseudulla lauantaina 8.9.2012, ja päivän aikana nähtiin kylän, kunnan ja seudun tuttuja ja vähemmän tunnettuja eri-ikäisiä esiintyjiä ja osallistujia. Mukana oli kulttuurin ja taiteen ammattilaisia ja harrastajia, noin 150 esiintyjän voimin. Tapahtumalla tuotiin yhteen paikallisia kulttuurin ja taiteen edustajia ja luotiin puitteita asukkaiden, taiteilijoiden ja harrastajien kohtaamiselle. Tapahtumapäivänä oli monipuolinen ohjelmaa: taidenäyttelyt Aseman koululla, esitykset jättiteltassa sekä Aseman koulun ympäristössä, joenrannan Asmandialla ja luontopolulla Rauas- ja Linnavuorten metsämaisemissa. Iltatilaisuus jättiteltassa oli täynnä musiikkia aamuyölle asti. Toimintani yhteisötaiteilijana Tapahtumaa varten toteutin Ruususillan, yhteisötaiteellisen neulegraffititeoksen, jota oli kesällä 2012 mukana tekemässä yli 30 naista. Teoksen valmistamiseen osallistuneet naiset olivat kotoisin pääasiassa Mynämäeltä, mutta osallistujia oli myös Turusta ja Askaisista. Naiset kokoontuivat heinä- ja elokuussa maanantaisin Koneen Säätiön Saaren kartanoon neulomaan ja virkkaamaan. Ruususilta valmistui syyskuussa 2012 ja tuloksena oli yli 75 metriä pitkä ”siltamekko” sekä yli 80 metriä pitkä ruusuköynnös, johon on kiinnitetty arviolta yli 600 virkattua ruusua ja muita kukkia terälehtineen. Sillan alempaan tukirakennelmaan kiinnitettiin vanhoista opetustauluista tuttuja, kankaalle tulostettuja eläinhahmoja. Kuvataideopettaja Markku Karttusen ja Mynämäen lukiolaisten kanssa toteutimme Linnavuorelle savihahmoista koostuvan installaation Metsänhenkien kosto. Tekoprosessissa nuoret tutkivat tarinoita suomalaisista metsänhengistä ja metsäolennoista ja käyttivät niitä omien teostensa pohjana. Installaatiossa metsänhenget ovat kaataneet kolmiomittaustornin kostoksi sitä, että heidät on unohdettu. Asemanseudun oman koulun viides- ja kuudesluokkalaiset ideoivat ja tekivät entisestä pumppuhuoneesta värikkään Kummitus-pussauskopin. Yhdistelemällä herkulliset meksikolaiset sävyt itse suunnittelemiinsa kummituksiin, he saivat spraymaalamalla aikaiseksi aivan uuden elämän harmaalle rakennelmalle.