Arvioija näkee hakemusten eteen tehdyn työn

Koneen Säätiön apurahahakemuksia arvioi vertaisarvioija: toinen tieteen tai taiteen asiantuntija, jotka ovat tutkijoita tai taiteilijoita itsekin. Jokaisen hakemuksen arvioi yksi arvioija. Arvioijien nimiä ei kerrota julkisuuteen, jotta heillä olisi vapaus tehdä valintoja omaan näkemykseensä luottaen. Mahdollisen kritiikin ottaa vastaan Koneen Säätiö, ja säätiön hallitus tekee viime kädessä päätökset apurahamyönnöistä. Kun kaksi syksyllä 2021 hakemuksia arvioinutta asiantuntijaa kertoo työstään, käy ilmi hakemusten korkea taso ja myös turhautuminen hyvien hankkeiden putoamiseen ja rahoitusjärjestelmien epäreiluuteen. 

Ytimekkäät tutkimussuunnitelmat erottuvat joukosta 

”Sain kesällä yllättäen sähköpostia Koneen Säätiöltä. Tulisitko arvioimaan tieteen hakemuksia, kunhan syksy koittaa? Ilahduin yhteydenotosta, varsinkin kun helteessä paistatellessa kalenteri näytti vielä siltä, että homman pystyisi helposti hoitamaan. Hakemusten arvioijalla on nimittäin hieno näköalapaikka oman alansa tutkimustilanteeseen ja uusiin suuntauksiin, innostaviin teemoihin ja tulollaan oleviin lähestymistapoihin. Hakemusten lukeminen on aikaa vievää, mutta myös hauskaa, palkitsevaa ja merkityksellistä työtä, josta voi oppia itsekin paljon ja jonka tuloksena saadaan rahoitettua parhaaksi arvioituja tutkimushankkeita. Huonona puolena toki on kivulias tietoisuus siitä, kuinka paljon tärkeää ja hyvätasoista tutkimusta jää myös rahoittamatta. 

Juuri loppuneen arviointirupeamani perusteella voin paljastaa, että Koneen Säätiölle lähetetään erittäin korkealaatuisia ja taitavasti laadittuja hakemuksia. Hakemusten suurena yhteisenä nimittäjänä voi pitää tutkijoiden selvää halua osallistua ajankohtaiseen tieteelliseen keskusteluun ja purkaa yhteiskunnallisia ongelmia, olivat aiheet sitten nykymaailmaa tai mennyttä aikaa koskevia. Parhaiden valitseminen erinomaisten joukosta voi tuottaa pientä tuskaa, mutta arvioijan lopulliselle listalle nousevissa hakemuksissa on myös yhteisiä piirteitä. Niissä näkyy, että työtä on tehty ahkerasti ja vakavissaan ja että siitä halutaan myös aidosti viestiä lukijalle. 

Korkeatasoisimmat hakemukset saavat arvioijankin hiukan hihkumaan innostuksesta. Niissä oma kiinnostuksenkohde on osattu kääntää taitavasti problematisoiduksi ja käsitteellisesti korkeatasoiseksi tutkimusaiheeksi ja -suunnitelmaksi. Mitään taikapölyä tai lemmenjuomaa tähän ei tarvita. Joskus kuulee puhuttavan apurahahakemuksista temppuratana tai valiteltavan sitä, miten arvioija pitää vietellä ja rakastuttaa tyhjillä lupauksilla. Arvelisin, että useimmat arvioijat pyrkivät välttämään tiedemaailman auervaaroja ja etsivät ennemminkin ymmärrystä ja uskottavia tavoitteita.  

Hyvässä hakemuksessa kaikki on harkittua ja kohdallaan. Arvioija ei välttämättä ole asiantuntija juuri sinun aiheessasi, mutta hän tuntee kyllä omaa tutkimusalaansa ja sen lähialoja laajasti. Niinpä saat vakuutettua hänet oman tutkimuksesi tärkeydestä ja laadukkuudesta parhaiten perustelemalla uskottavasti, selittämällä käsitteesi ymmärrettävästi ja asettamalla hankkeellesi realistiset mutta optimistiset tavoitteet.  Arvioijan kannalta kaikkein tärkeintä on selkeys: kun hakemuksia on suuri määrä, niistä erottuvat ytimekkäät, loogisesti järjestetyt tutkimussuunnitelmat, joiden ajatusta on haastavistakin käsitteellisistä ja metodisista virityksistä huolimatta helppo lähestyä.  

Hakemuksia arvioidessa arvostaa erityisen paljon huolellisuutta, täsmällisyyttä ja oikeakielisyyttä, joten varaa aikaa hakemuksesi tarkastamiselle ja oikoluvulle. Arvioija kohtaa ensimmäisenä tiivistelmäsi, joten laadi se huolella ja lataa siihen kaikki osaamisesi ja tietämyksesi. Ota myös vakavasti potentiaalisen rahoittajasi ohjeet ja tavoitteet. Koneen Säätiö on strategiassaan luonnehtinut omia painopisteitään tavallista mielenkiintoisemmin ja pohtivammin. Nämä arvot eivät ole pelkkää sanahelinää vaan oikeasti ohjaavat rahoitusvalintoja. Samalla tieteen vapaus ja itseisarvo, moniäänisyys, rohkeus, pitkäjänteisyys, ylirajaisuus ja vastuullisuus ovat tavoitteita, jotka me tieteentekijätkin koemme omiksemme. Jos ja kun omalla tutkimushankkeellasi on näihin painopisteisiin jonkinlainen suhde, älä jätä lukijoidesi tehtäväksi sen keksimistä vaan paljasta korttisi itse – äläkä lisää nyökkäystä rahoittajan suuntaan vain irralliseksi huomioksi varsinaisen suunnitelmasi perään vaan kudo se mukaan hankkeesi koko kuvaukseen.  

Kiitos apurahanhakija, että annoit minun tutustua tutkimukseesi! En ole vihollisesi. Olen se tyyppi, joka haluaa nostaa juuri sinun hakemuksesi rahoitettavien listalle, kunhan vain annat minulle siihen mahdollisuuden.” 

Arviointi on kollegoiden työn ymmärtämistä 

”En aiemmin ajatellut paljoakaan, kuka hakemukseni arvioisi. Enkä sitä, että arvioijana voisi toimia kollega, eli toinen kuvataiteilija. Kuvataiteilijan työ on kuitenkin sellaista, että ei ikinä oikein tiedä mitä joutuu tekemään: ravintolaan tarjoilemaan, hoitamaan viikonlopuksi lapsia, avustamaan muotikuvauksissa, auttamaan asunnon muutossa, tuomaroimaan kilpailuja, siivoamaan tehtaan sosiaalitiloja, tai tällä kertaa päättämään oman kentän apurahoista. Onkohan millään muulla alalla niin monipuolista työnkuvaa ja niin monialaisia ammattilaisia? 

Pohdin ennen työn aloittamista, että miten tulenkaan arvioimaan toisia ihmisiä, joilla on hyvin erilaiset elämän tilanteet kuin itselläni. Hakemuksista käy ilmi, että jokaisella taiteilijalla on hyvin omanlainen elämänsä: poliittiset intressit, taiteelliset tavoitteet, henkilökohtaiset tilanteet, tausta, koulutus, identiteetti, sukupuoli, etnisyys. Voisiko arviointi-sanan siis mieltää jotenkin ymmärtämisenä? Miten ymmärtäisin toisia taiteilijoita ja heidän taidettaan hakemuksien kautta? Miten vaikkapa hakijan koulutustausta on verrannollinen hakijan kykyyn kertoa taiteestaan selkeästi tai kenellä on mahdollisuus dokumentoida portfolionsa ammattimaisesti – tekeekö taiteilijaa edustava galleria hänen puolestaan hakemuksen, kun toinen hakija tekee sen lounastauolla leipätyöstään? 

Koneen Säätiön apurahahaun painopisteet tulevat hakemuksissa eri tavoin esiin, eivätkä merkittävät asiat yksittäisissä hakemuksissa olleet mitenkään automaattisesti selkeitä. Jokaista hakemusta täytyi käsitellä yksilökohtaisena. Entä sitten, jos hakijalla oli kiire ja hakemuksessa on kirjoitusvirheitä? Tai jos hankkeen jokaiselle kuukaudelle ei ollut keksitty listaa “työtehtävistä”? Jokaisessa hakemuksessa oli erityyppisiä tärkeitä asioita, pieniä tai suuria.  

Miellän, että taiteilijana elän itse omassa lokerossani, suppeassa kuplassa. Samalla koen olevani kuitenkin rehellisesti sitä suppeaa itseäni. Hakemuksia käsitellessä huomasin, että kuplani ja näkemykseni kuvataidekentästä ja yhteiskunnasta vaikuttivat arviointiini. Koen, että minulla on vahva näkemys siitä, millainen kuvataidekentän tulisi olla ja minkälaisia hakemuksia haluaisin ehdottaa – se ei kuitenkaan ollut aina täysin mahdollista. Näkemykseni ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ollut yhteneväinen säätiön painopisteiden kanssa. Muistan erään hakemuksen, jossa säätiön mielestä hakija haki rahoitusta todella lyhyeksi aikaa. Tämä hakemus lopulta putosi rahoituspäätösten joukosta, vaikka se olikin ehdotuslistallani. Säätiö painottaa myönnöissään pitkäjänteisyyttä, ja tästä syystä pidemmälle kestolle haetut apurahat ovat vahvemmassa asemassa suhteessa muutaman kuukauden työskentelyapurahoihin.   

Tein parhaani työssäni, kuten hakijatkin tekivät tehdessään hakemuksiaan, samoin kun tein parhaani ollessani tarjoilija. Kykeninkö aina parhaaseen mahdolliseen tarjoilusuoritukseen ja olemaan kaikille kohtelias? En varmasti, enkä arvioijanakaan pystynyt keskittymään jokaiseen hakemukseen. Kun hakemuksia on satoja, niitä aluksi selaa hyvin pintapuolisesti ja toivoo, että hakijan mielestä tärkeät asiat nousevat sieltä nopeasti esiin. Mietiskelinkin usein, mitä asioita hakijat ovat ehkä kokeneet heidän hakemustensa vahvoiksi osiksi, ja pyrin keskittymään erityisesti niihin. Lopulta arvioinnin ympyrä sulkeutui, kun kävin läpi uudestaan hakemuksia, jotka olin valinnut ehdotuslistalleni ja omia perusteluitani niistä: yllätyin uudelleen hakijoiden tavasta nähdä oma työnsä, tuoda se esille tässä hakemuksen formaatissa, hakemuksen tarkoitusperiä täyttävänä kokonaisuutena kuvia ja tekstiä.  

Miellän Koneen Säätiön jotenkin muita rahoitusjärjestelmiä villimmäksi, trendikkäämmäksi, ajankohtaisemmaksi. Säätiö kokeilee rahoituksessa erityyppisiä ratkaisuja kuin monet muut säätiöt. Täydellinen subjektiivisuus yksinäisenä arvioijana tuntuu aluksi järkytykseltä. Arviointia tehdessäni pohdin, miten sirpaleinen, epäkoherentti, epäreilu ja vaikea nykyinen taiteen rahoitusjärjestelmä on. Siinä pärjääminen tarkoittaa taiteilijoille työntekemistä, josta ei saa tuloa. Kuinka monet taiteilijat ovat burnoutissa – ei koronan, eikä oman taiteellisen työnsä vuoksi vaan tämän täydellisen epävarmuutta ruokkivan järjestelmän vuoksi? Epävarmuus elämästä, tulosta, mahdollisuudesta tehdä sitä työtä, johon on ehkä kouluttautunut. Omat taiteilijaystäväni ovat kaikki olleet ahdistuneita; samalla olen huomannut, miten vahvoja he ovat ihmisinä. He kykenevät jatkuvasti muuntumaan, pysymään pinnalla ja selviämään äärimmäisissä olosuhteissa. Urheiluvertaus: extreme-lajeista kuvataiteilijuus on varmasti extremein laji. 

Toivoisin, että kuvataiteen rahoitusjärjestelmää saataisiin yhtenäistettyä esimerkiksi niin, että hakijan ei tarvitsisi laatia samasta hakemuksesta useita versioita erilaisille rahoitusmahdollisuutta tarjoavalle instituutioille. Toivoisin selkeyttä ja järjestelmällisyyttä erityisesti kuvataiteen rahoitukselta, sillä sen monimutkaisuudesta kärsii eniten yksilötaiteilija, jolla harvoin on organisaation tai muun yhteisön tukea hakemusten laadinnassa apunaan.”