Uutiset Toiminta Helsingissä 13.06.2016 1800-luvun muotivärejä ja XRF-tutkimusta Lauttasaaren kartanossa Jaa: Koneen Säätiön viime vuonna hankkima Lauttasaaren kartano on rakennettu 1837. Rakennuksen lähes 180-vuotiaan historian aikana on ehditty tehdä useita remontteja: seiniä on siirretty, seinät, katot ja lattiat ovat saaneet uusia maalikerroksia ja muita pintoja, talotekniikkaa on uusittu. Ennen kuin kartano taas kerran uudistuu, on perehdytty vanhaan. Asialla on ollut konservaattori Tiina Sonninen työntekijöineen. Tiina Sonninen työskenteli Lauttasaaren kartanossa työntekijöidensä kanssa koko kevään. Paikka oli tuttu jo ennen Koneen Säätiön toimeksiantoa, koska Konservointi T. Sonninen Oy teki sisätilojen väritutkimuksen Helsingin kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskuksen toimeksiantona jo vuonna 2011. ”Paluu kartanolle tekemään lisätutkimuksia oli iloinen yllätys, koska rakennuksen aiemmin suunniteltu käyttötarkoitus muuttui ja vanha rakennus säilyy kevyemmällä käytöllä. Nyt on myös mahdollisuus palauttaa lisätutkimuksissa esille tulleita koristemaalauksia ja 1800-luvun alun värisävyjä”, kertoo Tiina Sonninen. Jo 2011 selvitettiin melko laajalti, millaisia maalikerroksia vanhoissa katoissa, seinissä, ovissa, ikkunoissa ja listoissa on. ”Nyt tarkensimme tutkimuksia ja etsimme lisää vanhoja pintakäsittelykerroksia seinäpinnoista. Otimme myös lisää sisäkattoja esiin”, kuvailee Sonninen. Konservaattorit ovat etsineet etenkin 1800-luvun eli kartanon rakennusvuosisadan pintoja. Kartanossa tehtiin 1920-luvulla mittava korjaus, jonka jäljiltä alakerrasta ei juuri 1800-luvun jälkiä ole löytynyt. Toisessa kerroksessa sen sijaan vihjeitä 1800-luvusta on saatu esiin enemmän, ja esimerkiksi kattolistojen muodot ja värit sekä kaikki pigmentit tunnetaan nyt. ”Kartanon yläkerrasta, förmaakista löysimme valko-harmaan sabloonakoristeen, jonka saimme lähes kokonaan dokumentoitua”, kertoo Sonninen. ”Yläkerran salissa ja kulmahuoneessa on ollut alkujaan empireajalle tyypillisesti melko kirkkaita värejä, muodissa olivat esimerkiksi preussinsininen ja keltainen. ” Förmaakin sabluunakoriste on hieman hillitympi. Maali on liimamaalia, joka yleistyi 1700-luvulla. Sonnisen mukaan katot ovat luultavasti alkujaan olleet valkoisella liimamaalilla maalattuja, ja vasta hieman myöhemmin niihin on tehty koristemaalauksia. Konservaattoreilla on käytössään monenlaista tekniikkaa tutkimuksen tueksi. Maaliaineita on tutkittu röntgenfluoresenssilla (XRF), jolla on saatu tietoa käytetyistä pigmenteistä, kuten kuparipohjaisesta synteettisestä malakiitistä (green verditer) vihreästä, kromikeltaisesta ja preussinsinisestä. Pigmenttinäytteet on tutkittu vielä polarisaatiomikroskoopilla, jolla saadaan varmistus tutkimukselle. Mikroskoopilla voidaan myös tutkia pigmenttejä, joita ei voida todentaa XRF-tutkimuksessa, kuten hiilimustaa. XRF-tutkimukset on suorittanut erikoistutkija Seppo Hornytzkyj. Uusi tekniikka auttaa, mutta toisaalta uudet määräykset ovat vähentäneet mahdollisuuksia saada vanhoja maalauksia esiin ehjinä: ”Yhdestä huoneesta olemme löytäneet säilyneen kattomaalauksen. Esiin ottaminen on kuitenkin lähes mahdotonta, koska nykyinen liuotinlaki kieltää maalinpoistoaineen, jota aiemmin käytettiin”, kertoo Sonninen. Osaa tutkimuksissa saaduista tiedoista käytetään rakennusten kunnostukseen. Joissain huoneissa jätetään näkyviin kaistale vanhaa maalausta, joidenkin huoneiden kohdalla tieto jää arkistoon tiedoksi tulevia vastaavia projekteja varten. Jossain kohdin mahdollisesti vanha maalaus ennallistetaan. Remontissa on tarkoitus jättää esiin aikakausien kerrokset ja tuoda mukaan myös tätä hetkeä.