Toukokuun alumni Johanna Sinisalo

Johanna Sinisalo kirjoittaa yli realismin rajojen ympäristöteemoista, ihmisen ja luonnon suhteesta sekä valtarakennelmista.
Johanna Sinisalo, Teos. Photo: Katja Lösönen

Tamperelainen kirjailija Johanna Sinisalo työskenteli Saaren kartanolla keväällä 2008, kun residenssi oli juuri perustettu.

Sinisalo sanoo tarkastelevansa teoksissaan ihmiskunnan toilailuja rakentamalla fiktiolla maailmojen variaatioita. ”Luonnontiede on aina kiinnostanut minua, mutta myös kaikki se, mikä jää rationaalisen ajattelun katvealueille, vielä tiedon valon ulottumattomissa oleviin hämäriin nurkkauksiin. Siksi olen myös viehtynyt käyttämään työvälineenäni realismin rajojen ylittämistä”, Sinisalo kertoo.

Saaren kartanon residenssissä Sinisalo viimeisteli romaaniaan Linnunaivot, joka ilmestyi saman vuoden syksyllä. Linnunaivot on kertomus valtarakenteista: ihmisen ja luonnon vaihtelevista alistussuhteista, nuoren pariskunnan sisällissodasta ja syrjäytyneen tarpeesta jättää merkkinsä maailmaan. Romaani kuvaa sitä, mitä tapahtuu, kun enää vain äärikokemukset riittävät elämän sisällöksi.

Linnunaivoissa suuressa roolissa ovat linnut. Sinisalo kertoo, että residenssi lintujen kevätmuuton aikaan toi ylimääräistä inspiraatiota työhön. Saaren kartano sijaitsee Mietoistenlahden rannalla, jonne muuttolintujen runsaslukuiset parvet pysähtyvät levähtämään joka kevät ja syksy. Mietoistenlahtea pidetään yhtenä Suomen parhaista lintubongauspaikoista. ”Eräänä päivänä, kun lähdin tuulettamaan päätäni päiväkävelylle, törmäsin kiihtyneeseen lintubongareiden joukkoon, joka osoitti minulle rantakaislikosta kaulushaikaran”, Sinisalo kertoo. ”Kevätmuutto toi Mietoistenlahdelle elävöittävää vilkkautta, ja se myös muistutti minua ihmisen ja luonnon kohtaamisten positiivisista puolista.”

Linnut toivat Saaren ympäristöön elävyyttä, kun itse residenssi oli vielä nuori ja hiljainen. Residenssivieraita oli keväällä 2008 Sinisalon lisäksi vain kaksi. Osa asunnoista oli vielä remontissa, eivätkä kaikki yhteistilat olleet valmistuneet. Kolmen taiteilijan residenssiryhmä antoi oman panoksensa asuntojen varusteluun: ”Meiltä ensimmäisiltä asukkailta pyydettiin kommentteja asuntojen varustuksesta, sillä oli selvää, että vasta päivittäisen arjen viettäminen kertoisi tarkasti tarpeemme. Muistan itse pyytäneeni raastinrautaa, pöydällä pidettävää leikkuulautaa ja pienikokoista kattilaa.”

Rauhallinen residenssi antoi hyvät edellytykset kirjoittamiseen. ”Huoneistossa ei ollut televisiota eikä nettikään pursunnut tuolloin viihdettä sosiaalisen median tai suoratoistopalvelujen muodossa, joten tulin keskittyneeksi aika lailla pelkästään työhöni”, Sinisalo toteaa. Kun ylimääräisiä virikkeitä ei ollut, fokusoitui tekeminen luontevasti: ”Arki asettui ainakin itselleni nopeasti tiettyyn rytmiin: nousin, kun tuli valoisaa ja menin nukkumaan, kun tuli pimeää. Työskentelin 6—8 tuntia päivässä ja kävin aina työpäivän jälkeen juoksulenkillä, laitoin ilta-aterian ja lueskelin, kunnes ilta hämärtyi.”

Toisinaan saatettiin myös istahtaa toisten vieraiden kanssa viinilasilliselle. Sinisalo kertoo, että kanssakäyminen rakentui usein luontevasti käytännön tarpeiden kautta, kun esimerkiksi käytiin lainaamassa jotakin tilapäisesti loppunutta elintarviketta tai työvälinettä. ”Raastinrautani oli suuressa suosiossa!” kirjailija huomauttaa.

Kymmenen vuotta Linnunaivojen ja residenssin jälkeen Sinisalon teoksissa korostuvat edelleen alati ajankohtaisemmaksi käyvät ympäristöteemat, ihmisen ja luonnon suhde sekä valtarakennelmat. Parhaillaan hän kirjoittaa romaania sään hallinnan teemasta, sekä luonnostelee toista tekstiä, joka käsittelee ihmisen suhdetta omaan biologiaansa. Teoksillaan Sinisalo toivoo voivansa tarjota kurkistusluukkuja toisenlaisiin todellisuuksiin: ”Toivon, että teosteni lukijat pysähtyisivät hetkeksi ajattelemaan jotakin itsestään selväksi koettua asiaa uudesta kulmasta. Haluan myös kertoa tarinoita, jotka saavat lukijan tekemään kanssani sopimuksen siitä, että nämä tapahtumat ja ihmiset – vaikka eivät kovin todennäköisiä olekaan – voisivat hetken olla heille tosia.”