Tiede totuuden voimana 

Ajattelu, tutkimus ja taide eivät elä tyhjässä vapaudessa vaan pikemminkin eripurassa dogmien, auktoriteettien ja vallitsevien instituutioiden kanssa, väittää oikeusteorian ja oikeusfilosofian dosentti Ari Hirvonen. Pyysimme Hirvosta pohtimaan tieteen vapautta Koneen Säätiön uuden strategian julkaisun yhteydessä.
Kuvitus: Marika Maijala

Berliinin Humboldt-yliopiston päärakennuksen aulaa hallitsee kultaisin kirjaimin kaiverrettu lause, Die Philosophen haben die Welt nur verschieden interpretiert; es kommt aber darauf an, sie zu verändern. Se on Karl Marxin yhdestoista teesi hänen tunnetustaan Ludwig Feuerbach -kirjoituksestaan: ”Filosofit ovat vain eri tavoin selittäneet maailmaa, mutta tehtävänä on sen muuttaminen.”[1]

Vuonna 2009 Ceal Floyerin installaatiossa Humboldt-yliopiston aulan rappusiin lisättiin pronssiset kyltit Vorsicht Stufe, varoitukset kompastumisvaarasta (“varo askelmaa”). Kun tuijottaa Marxin teesiä ja toisella silmällä varoituksia, nilkan nyrjäyttäminen ei ole kaukana. Kyseessä ei ole ironinen kommentti järjestykseen vaan muistutus niistä riskeistä, joita maailmaa muuttava tiede sisältää askel askeleelta.

Wilhelm von Humboldtin valistusajan vaatimus akatemian vapaudesta sekä humanististen tieteiden, yhteiskuntatieteiden ja luonnontieteiden tieteidenvälisestä integraatiosta konkretisoituivat kysymykseksi tieteellisen tutkimuksen vapaudesta nykyisessä tieteellisessä ja akateemisessa kontekstissa. Humboldt-yliopiston (1809) perustajan käsitykset liberaalista, vapaasta ja humanistisesta sivistysyliopistosta voivat kuulostaa vanhanaikaisilta digitaalisuutta ja teknologiaa painottavalla aikakaudella.

On syytä vierailla yhä uudelleen Humboldt-yliopistossa – kompastumisen uhallakin – lukien samalla Suomen perustuslakia. Suomen perustuslain 16 § turvaa tieteen, taiteen ja ylimmän opetuksen vapaudet. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava muun muassa tieteen vapauden toteutuminen. Yliopistolain 2 §:n mukaan yliopiston tehtävä on vapaan tutkimuksen edistäminen. Lain 6 § turvaa yliopistoissa vallitsevan tutkimuksen, taiteen ja opetuksen vapauden.

Suomalaisten yliopistojen ja tutkimusrahoittajien strategiat ja visiot sekä lainsäädäntö osuvat yksiin. Yhteisinä arvoina ovat totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys. Tiedeyhteisön on oltava tieteen, oppimisen ja rohkean ajattelun avoin keskusteleva yhteisö. Tieteen vapaus on lähtökohta ja perustava periaate.

Palataan vielä yliopistolakiin. Sen 2 §:n mukaan yliopiston tulee toimia vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa ja edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Tiede ei kuitenkaan ole vain vapaata,vaan sillä on voimaa tai tarkemmin ottaen yhteiskunnallista muutosvoimaa, josta Marx puhui. Esimerkiksi Helsingin yliopiston strategiassa 2021-2030 korostetaan tieteen voimaa.[2]

Käsittelen näitä tieteen vapauden perusteita totuuden ja tieteen voiman sekä niiden institutionaalisten puitteiden kautta.

 

1. Totuus

Totuuden ja uskomusten, tiedon ja ennakkoluulojen välillä on rajaviiva, jonka erottelun myötä tiede määrittyy totuutena. Tiede on tekemisissä totuuden avautumisen ja paljastumisen kanssa. Tiede on totuuden avautumisen kohtaamista yhtä hyvin intellektuaalisen intuition, tieteellisen analyysin tai taiteellisen tutkimuksen kuin filosofian, empiirisen tutkimuksen tai ympäristötieteen muodossa. Avautumisen lisäksi – tai edellytyksenä – on se, että tieteellinen tieto luopuu ehdottomista varmuuksista.[3] Ei voi olla ehdotonta tieteellisen tiedon ja metodologian lainsäätäjää tai säädöskokoelmaa. Vapaa tiede on ajattelua ja punnitsemista, jota mikään asetettu normisto ei kannattele.[4]

Jacques Derridan mukaan tieteen on oltava vailla ehtoja ja ehdottoman vapaa.[5] Tieteen vapauteen kuuluu jatkuva epäily kaikkia tieteen määritelmiä ja tuotoksia, yhteiskunnallisia totuuksia sekä vallitsevia symbolisia, normatiivisia ja ideologisia koneistoja kohtaan. Tieteen vapaus on epäilyn, kiistan, uudelleenajattelun, vastarinnan ja tottelemattomuuden tila.

Ehdottoman vapaa tiede on mahdollisuus, mutta vapauteen sisältyy myös edellytyksiä. Kriittinen ja uutta luova ajattelu edellyttää tradition tuntemista, vaikkei se sitä tunnustaisikaan. Tutkimus joutuu toimimaan ehdollisesti myös, koska se on alistettava tieteelliseen arviointiin ja avoimeen keskusteluun. Väitöstilaisuudet, vertaisarvioijat ja rekrytoinnit ovat mekanismeja, joissa tutkimusta ja sen tuloksia arvioidaan. Tiede ei alistu auktoriteeteille, ennakkoluuloille tai jääräpäisyydelle, mutta se edellyttää itseltään jatkuvaa itsekriittisyyttä. Tiede on aina uudelleen ajattelun aihe. Tiede tähtää oikeaan tietoon ei vain etsimällä uusia totuuksia ja eliminoimalla aiempia virheitään vaan myös kyseenalaistamalla oman objektiivisuutensa.

Tieteen ehdottomasta vapaudesta on kuitenkin pidettävä kiinni regulatiivisena periaatteena. Se ei ole utopia tai edes tieteen täydellinen asioiden tila vaan tiedettä sääntelevä periaate. Vapaa tiede on aina vasta tulossa, mutta nimenomaan sellaisena se asettaa arviointikriteerit jatkuvasti muuttuvalle tieteen vapaudelle ja sen ehdoille. Tällaisena tiede on jo sitoutunut. Se on sitoutunut lupaukseen edistyksellisestä ajattelusta ja ajattelun edistyksestä.

Tiede on vailla ehtoja. Tiede murtautuu irti auktoriteeteista, ennakkoluuloista, jääräpäisyydestä ja itsepäisyydestä alistuen jatkuvaan itsekriittisyyteen. Tiede tähtää oikeaan tietoon ei vain etsimällä uusia totuuksia, eliminoimalla aiempia virheitä vaan myös kyseenalaistamalla oman objektiivisuutensa. Se on kriittistä, julkista ja avointa autonomista tietovaltaa, jonka toimintaan ja tuotoksiin tieteen ulkopuoliset poliittiset ja taloudelliset auktoriteetit tai ideologiset koneistot eivät vaikuta.[6]

Tiede on siten ajattelun ja tekemisen radikaalia avoimuutta. Se ei sisällä ennakkoon asetettuja totuuden ja tiedon, tieteellisen tai taiteellisen tutkimuksen menetelmien normeja. Tutkimus on päättymätöntä ajattelun, havainnoinnin ja tekemisen punnitsemista, jota viime kädessä mikään ennalta annettu metodologinen perusta ei kannattele.

Tieteen vapaudessa puhutaan monesti tieteen rationaalisuudesta ja tutkimuksen objektiivisuudesta. Tieteen tekijän subjekti, kokemus, tausta ja näkemykset suljetaan ulos tutkimuksesta. Tieteen on kuitenkin kohdattava niin tieteentekijän oletettu vapaa subjekti ja tätä subjektia määrittävät kielen, symbolisen järjestelmän, kokemusten ja erilaisten normatiivisuuden rakenteet. Tieteellinen ja taiteellinen tutkimus tuottavat vapaudessaan katkoksia ja murtumakohtia annettuun asioiden järjestykseen ja subjektin omaan asemaan tässä järjestyksessä. Ajattelun tila on vastahangan tila, jossa asetetut koordinaatit tiedon, tradition, yhteiskunnan ja subjektin tasolla kyseenalaistetaan.

Tieteeseen kuuluu teoreettinen pyrkimys totuuteen ja soveltamiskelpoisen tiedon tuottamiseen. Sen lisäksi siihen kuuluvat ihmettely ja mietiskely, asioiden kohtaaminen ja läsnäolo. Ajattelu edellyttää ajan antamista ajattelulle, mikä on tieteen vapauden perustava edellytys. Ajan ja joutenolon salliminen tutkimukselle on kuitenkin entistä rajoitetumpaa. Jatkuva raportointi, arvioinnit ja julkaisuvaatimukset sekä tuotantotavoitteet vievät aikaa ajattelulta. Tieteen vapaus edellyttää omanlaatuista aktiivista laiskuutta.

 

2. Voima

Luova ajattelu/tekeminen – tieteen lähtökohta – edeltää tieteellistä tai yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Se on ainutkertaista toimintaa, siekailematonta avoimuutta, laskelmoimatonta aistimista, arvotonta mieltä ja mittaamatonta arvoa. Tiede on läpinäkyvää ja kriittistä tiedon valtaa, jota poliittiset, taloudelliset tai hallinnalliset koneistot eivät sanele.

Toisin sanoen tieteen vapaus on tiedon voimaa, joka ei ole niinkään yhteiskunnallista vaikuttavuutta vaan ajattelun sekä tutkimuksen vaikuttavuutta, jotka vaikuttavat omalla voimallaan vaikkapa eri lajien jakamaan maailmaan, yhteiskuntaan, talouteen, oikeuteen ja terveyteen. Tiede ymmärtää tilanteen ja siten kykenee puuttumaan siihen.

Tieteen vapautta ja tiedon voimaa ei ole ilman teoreettista perustaa. Vapaa tiede edellyttää kriittistä teoriaa, joka vapauttaa ajattelua ja tutkimusta dogmaattisesta traditiosta. Tieteen vapauden on kuljettava teorian kautta. On kohdattava se, kuinka ajattelu, havaitseminen ja tekeminen muuttuvat tieteen vapauden nimissä ja yliopistojen institutionaalisissa ympäristöissä. Teoria sekä siihen perustuva tieteellinen ja taiteellinen tutkimus saattavat näin murtautua ulos annetuista ajattelumalleista. Tiede kohtaa historiallisen tilanteen ja saattaa tällöin vaikuttaa asioiden tilaan sekä osallistua radikaaliin emansipatoriseen toimintaan. Tutkimus ei vain selitä tai kuvaa maailmaa vaan muuttaa sitä.

 

3. Instituutio

Kuten sanottu, tiede, taide ja ajattelu ovat radikaalisti vapaita, mutta palataan alkuun. Tieteen vapaus ei kuitenkaan ole irrallaan lainsäädännöstä, joka antaa sille oikeudelliset puitteet. Sitä määrittävät myös tieteen tekemisen instituutiot, niiden visiot ja strategiat.

Yhtäältä ajattelu, tutkimus ja taide ovat vapaita vapaudessaan dogmeista, auktoriteeteista ja institutionaalisista kehikoista. Toisaalta ne eivät elä tyhjässä vapaudessa vaan pikemminkin eripurassa asioiden tilan ja vallitsevien instituutioiden kanssa. Toisin sanoen vapaus – myös erimielisyydessään – on osa institutionaalisia rakenteita, ideologisia koneistoja, taloudellista logiikkaa ja hallintaa. Mutta samalla se on niitä murtava tiedon ja tahdon voima. Näkisin vapaan tutkimuksen erimielisyytenä, jota ilman se ei ole vapaata.

Mutta mitkä ovat julkisen ja tieteellisen keskustelun akateemiset, institutionaaliset, poliittiset ja taloudelliset ennakkoedellytykset? Onko mahdollista harjoittaa vapaata tiedettä ja tuottaa siihen perustuvaa totuutta nykyisessä institutionaalisessa ympäristössä? Jatkuvasti lisääntyvät trendikkäät kärkihankkeet ja tulevaisuuden tutkimukseen suuntautuvat kehityshankkeet, erilaisiin valtionhallinnon tai yliopistojen ja niiden tiedekuntien omiin visioihin tähtäävät strategiset painotukset (jotka aina merkitsevät määrättyjen tieteenalojen karsintaa tai niiden resurssien leikkauksia)nakertavat perustutkimuksen vapautta. Yhteiskunnallisen vaikuttavuuden korostaminen saattaa muuttua helposti vallitsevaa asioiden tilaa ja hallintoa palveleviin tutkimushankkeisiin. Toisaalta vapaan tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ei ole syytä sivuuttaa. Pidettäköön kiinni Marxin ajatuksesta tieteen muutosvoimasta. Lukuisat hankkeet voivat oikein rahoitettuina ja kohdennettuina edistää tasa-arvoa, emansipaatioita, kestävää kehitystä ja lajitoveruutta niin kansallisella, transnationaalisella kuin globaalilla tasolla. Tieteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus ei voi olla tyhjä fraasi, vaan on arvioitava, mitä se merkitsee ja mihin se vaikuttaa.

Tiede ei ole vapaata ellemme analysoi, kuinka tutkijoiden ja tiedontuotannon kriteerit määritellään institutionaalisesti. Miten tieto ja sen tekeminen järjestäytyvät ja organisoituvat yhteiskunnassa ja yliopistoissa? Tieteen on arvioitava tradition, auktoriteettien ja instituutioiden asettamia määritelmiä ja normeja. Asetuttava vastahankaan vallitseville valtasuhteille sekä otettava kantaa yliopistodemokratiavajeeseen.

Nostan vielä esiin julkaisujen painotuksen tieteen arvioinnissa. Yhtäältä painotetaan julkaisujen määrää, ei tutkimuksen laatua. Toisaalta tuijotetaan niiden julkaisufoorumiluokitukseen  (JuFo), joka rajoittaa tieteen vapautta, kriittisyyttä, avoimuutta ja luovuutta. Tutkijan oletetaan julkaisevan tuotoksensa julkaisuissa, joissa usein edellytetään tieteenalan normien seuraamista. Poikkitieteellinen tutkimus tippuu yksitieteisten huippujulkaisujen väliin. Avoin julkaiseminen, jota pidän vapaan tutkimuksen ehtona, saattaa vapauttaa tieteellistä julkaisemista ja siten edistää tieteen vapautta. Totuus julkaistaan siellä, missä sillä on merkitystä. Tutkimuksen vapaus on tutkimuksen laatua pikemminkin kuin julkaisumääriä tai -foorumeita. Yleisemmin tulisi arvostaa uudentyyppisiä julkaisu- ja toimintamekanismeja, jotka eivät perustu pelkästään tekstipohjaiseen julkaisutoimintaan. Taiteellinen tutkimus voi opettaa tässä muita tieteenaloja. Koneen Säätiö on mahdollistanut toisenlaista tutkimustulosten ja -kokemusten avaamista ja esiintuomista.

En ole huolissani tieteen vapaudesta enkä tutkijoiden tahdosta kohdata tieteellisen tai taiteellisen tutkimuksen myötä totuuden avautumista. Tahto tieteelliseen tai taiteelliseen totuuteen ei hiivu eikä häivy. Aikoinaan Jean-François Lyotard huomautti, että tiedosta on tullut tuotantovoima, josta kamppaillaan.[7] Ongelmana ovat yhtäältä rahoitus ja toisaalta – siihen liittyvät – institutionaaliset strategiat ja tuottavuusideologiat. Toisekseen merkittäväksi haasteeksi on noussut tutkijalta vaadittava rohkeus ilmaista julkisesti sellaisia tutkimustuloksia, joiden hän voi ennakoida johtavan maalittamiseen.

Kuka ja millä aiheilla voi vapautua vapaaseen tutkimukseen? Luotettavan tiedon tuottamisen yhtenä edellytyksenä on yliopistojen, säätiöiden ja ennen kaikkea tutkijayhteisöiden käytäntöjen toimivuus.[8] Pitää ymmärtää, että tiede on vieras taloudessa, yhteiskunnassa ja hallintakoneistoissa, jotka pyrkivät asettamaan sitä aisoihin kuten myös tieteen tekijöiltä. Vieraus on kuitenkin tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen vapauden perusta. Pitäisi palata institutionaalisista normeista totuuteen ja sen tuottamiseen tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen kautta. Tieto ei ole institutionaalisen kamppailun kohde vaan ajallisessa totuudessaan muutosvoima.

[1] Karl Marx ja Friedrich Engels, Teesejä Feuerbachista. Valitut teokset 2, Kustannusliike Edistys, Moskova 1978, s. 66.

[2] Helsingin yliopiston strategia 2021-2030: Tieteen voimalla – maailman parhaaksi, 2020.

[3] Juha Sihvola, Tarvitseeko tiede toisinajattelua? Teoksessa Sakari Karjalainen, Veikko Launis, Risto Pelkonen ja Juhani Pietarinen (toim.): Tutkijan eettiset valinnat, Gaudeamus, Helsinki 2002, s. 109, 113.

[4] Jean-Luc Nancy, Corpus. Gaudeamus, Helsinki 1996, s. 92.

[5] Jacques Derrida, Tulevat humanistiset tieteet. Tiede & edistys 4 / 2000.

[6] Ilkka Niiniluoto, Tieteen tunnuspiirteet. Teoksessa Sakari Karjalainen, Veikko Launis, Risto Pelkonen ja Juhani Pietarinen (toim.), Tutkijan eettiset valinnat, Gaudeamus, Helsinki 2002, s. 37.

[7] Jean-François Lyotard, Tieto postmodernissa yhteiskunnassa. Vastapaino, Tampere 1985, s. 10-16.

[8] Samuli Reijula ja Petri Ylikoski, Tutkijan vapaus institutionaalisen tietoteorian näkökulmasta. Teoksessa Esa Väliverronen ja Kai Ekholm (toim.),Tieteen vapaus & tutkijan sananvapaus, Vastapaino, Tampere 2020, s. 20.

Kirjoittaja

Ari Hirvonen 

OTT, oikeusteorian ja oikeusfilosofian dosentti / Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta  
Aiheeseen liittyvää