Koneen Säätiön syksy 2015 merkitsi tieteen hakemuksissa sellaista maailmaan kiinnittymistä, että vastaavaa on tuskin aikaisemmin nähty. Tutkimusrahoituksen hakemuksista joka kolmas oli yhteiskuntatieteellinen.

Myös muihin tieteisiin sijoitetuissa hakemuksissa musiikintutkimuksesta ympäristökemiaan yhteiskunnallisuus näkyi. Maailma on totta: hyvä että yhteiskuntaa tutkitaan.

Koneen Säätiöllä on oma profiilinsa ja omat painopisteensä, halutaan rohkeita avauksia. Puhuessani tiederahoituksesta hakijoille olen myös kuullut kerrottavan, että Koneen Säätiö painottaa yhteiskunnallisuutta. Asia ei ole ihan näin: säätiö ei oleta tai edellytä, että tutkimus liittyisi suoraan ajankohtaisiin asioihin. Jakautuuko Suomi? on tärkeä ohjelma, mutta rohkea avaus voi olla myös jotain mitä kukaan muu ei ole samaan aikaan tekemässä. (Toisaalta olen myös kuullut, että säätiö tukee teoreettisempaa tutkimusta kuin muut.)

Ajankohtaisuuteen liittyy usein rohkeutta.

Tämä syksy on ollut raskas kaikille työn epävarmuudessa eläville, mutta samoin niille tutkijoille ja laatujournalisteille, jotka kirjoittavat vaikka maahanmuutosta tai edes sukupuolten tasa-arvosta. Miten säätiö voi tukea niitä jotka saavat joka päivä vihapalautetta? Sitä sataa erityisesti naisille. Onko nettinaisviha suomalaisten uusi kansallispahe?

Nettiviha ei ole keskustelua, mutta jotkut yrittävät vielä keskustella. Siksi keskustelua ja argumentointia on alettu pohtia enemmän myös tutkimuksessa. Tämä näkyi erityisesti filosofian ja yhteiskuntatieteiden hakemuksissa.

Hyvä esimerkki on Laura Ahvan rahoitettu hanke, jossa kehitetään sovittelujournalismia. Se on syntynyt ”toimittajien ja tutkijoiden yhteisestä motivaatiosta muuttaa ja liennyttää keskusteluilmapiiriä tieteellisen tutkimuksen ja journalismin keinoin ja siten omalta osaltaan tukea demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa.” Journalismi toimii hankkeessa luottamuksen luojana ja välittäjänä.

Moni on kysynyt, miten Koneen Säätiö tukee pakolaisia ja heidän vastanottajiaan Suomessa. Tiederahoituksen puolella tuemme parhaita kielenoppimisen ja monikielisyyden asiantuntijoita, kun he tutkivat uutta suomalaista monikielisyyttä sekä mahdollisuuksia oppia Suomen valtakieliä esimerkiksi tavallisessa työpaikassa. Esimerkiksi Reetta Rädyn ja muiden journalistien kirjoitusten myötä yhä suurempi yleisö jo tietää, että maahanmuuttajataustaiset eivät ole pelkästään vieraskielisiä, vaan yleensä myös täysin suomenkielisiä. Sekin aletaan ymmärtää, että ”vieraasta kulttuurista” tuleminen ei merkitsekään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia suomen tai ruotsin oppimiseen, koska monikieliselle uuden kielen oppiminen on helpompaa.

Koko vuoden ajan säätiössä toimivien yhteys säätiön rahoittamiin tutkijoihin on ollut vahva: olemme kaikki tieteen ja tutkimuksen puolella. Ei sokeasti ihaillen, vaan rohkeaa, luovaa ja merkityksellistä työtä arvostaen.