Tarinat ja julkaisut

Kaivolla-blogi

17.05.2023

Yhteiskunnallinen kamppailu ja arkkitehtuuri – muutosvoimaa etsimässä

Yhteiskunnallisen päätöksenteon oleellinen ja usein ohitettu kysymys on, keiden arvojen ja ajatusten pohjalta ihmiselämän rakennetut (arkkitehtoniset) puitteet luodaan. Millainen olisi arkkitehtuurin luonne silloin, kun se olisi osa muutosta kohti demokraattisempaa, osallistavampaa ja ei-kapitalistista yhteiskuntajärjestystä?

”Vaihtoehtojen etsiminen niiden rakenteiden puitteissa, missä itse arkkitehtuurisuunnittelun luonne määräytyy, on ilmiselvästi mahdoton tehtävä.”

“The search for an alternative within the structures that condition the very character of architectural design is indeed an obvious contradiction of terms.” (Tafuri 1976, p.181)

Arkkitehtuuri on syvästi yhteiskunnan arvoihin ja rakenteisiin kytkeytynyt instituutio, joka yltää arkkitehtien koulutuksesta suunnittelun periaatteisiin ja aina rakentamisen taloudellisiin reunaehtoihin asti. Näin ollen arkkitehtuurin mahdollisuudet toimia itsenäisesti, radikaalisti vallitsevasta poikkeavalla tavalla, ovat lähestulkoon olemattomat, tai näin ainakin Tafuri asian näki: Arkkitehtuurilla ei ole muita mahdollisuuksia, kuin toisintaa ympäröivässä yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja toimintaperiaatteita.

Mutta voisiko olla erilaisia arkkitehtuurin tapoja, jotka ponnistaisivat eri lähtökohdista kuin mitkä nyt vallitsevat? Millaista elintilaa voitaisiin tuottaa, jos arkkitehtuurisuunnittelun luonne olisi erilainen? Millaisissa puitteissa arkkitehtuurisuunnittelun luonne voisi muuttua?

Muun muassa näihin kysymyksiin etsin vastauksia: tutkin arkkitehtuurin luonnetta niin ideologisesti kuin poliittisesti nyky-yhteiskunnasta poikkeavissa puitteissa. Pyrin selvittämään, kuinka yhteiskunnallisen muutoksen rakentaminen ja arkkitehtuurin toteuttaminen kytkeytyvät toisiinsa. Millainen on arkkitehtuurin luonne silloin, kuin se on osa muutosta kohti demokraattisempaa, osallistavampaa ja ei-kapitalistista yhteiskuntajärjestystä.

Tafuri kirjoitti yllä lainatun lauseensa 70-luvun alussa päätellessään, että vapaudellinen arkkitehtuuri ei olisi mahdollista ilman yhteiskunnalista muutosta samaiseen suuntaan. Tafuri osuu samoille vuosikymmenille muiden, niin arkkitehtuurin kuin muidenkin alojen kirjoittajien kanssa, jotka pohtivat tilallisen ja yhteiskunnallisen järjestyksen välistä suhdetta. Tällöin tuotiin esiin yhteiskunnallisten rakenteiden määrittelevä valta tilasuunnitteluun, ja tämän seurauksena ihmiselämän rakennettuihin puitteisiin.

Yhteiskunnan muutoin abstraktit ideologiset, poliittiset tai taloudelliset suhteet aineellistuvat niin yksittäisiin rakennuksiin kuin rakennetun ympäristön sisäisiin suhteisiin (Dovey 1999; Hillier 2007; Kurnicki 2014; Lefebvre 1991; Markus 1993; Pallasmaa 2012). Arkkitehtuurissa yhteiskunnan arvot ja instituutiot saavat siten sekä helposti nähtävän että käsinkosketeltavankin muodon, joka ohjaa ihmiselämän henkilökohtaisia tapahtumia ja kohtaamisia (tai kohtaamattomuuksia). Arkkitehtuurin luoma elinympäristö vaikuttaa asukkaidensa käytökseen ja käsityksiin. Tähän Kurnicki (2014) kiinnitti huomiota määritellessään arkkitehtuurin aineellisena ideologiana (material ideology).

Yhteiskunnan tavanomaiset mallit tulevat helposti toistetuiksi siinä toiminnassa, johon rakennettu ympäristö ihmistä arkielämässä ohjaa. Lefebvre viittasi tähän termillä eletty tottelevaisuus (lived obedience, 1991, p.143). Lopulta, ja vastaavan ymmärryksen seurauksena, monen johtopäätöksenä oli, että yhteiskunnallisen kamppailun tulee ulottua tilan tuottamiseen. Tällöin kysymykset arkkitehtuurisuunnittelun päätöksenteon tavoista tulevat oleellisiksi.

Esimerkiksi Kurnicki (2014, p.83) kirjoitti, että arkkitehtuuri ”pukee sanoiksi valtaapitävien tahtoa, koska jokaisella ihmisryhmällä ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia päättää arkkitehtonisista ratkaisuista” (articulates dominant political powers and configurations because not every group has equal footing to decide about architectural answers). Yhteiskunnallisen päätöksenteon oleellinen, ja usein ohitettu kysymys onkin, keiden arvojen ja ajatusten pohjalta ihmiselämän rakennetut puitteet luodaan.

Tutkimalla arkkitehtuuria, joka syntyy nyky-yhteiskuntaa osallistavamman päätöksenteon puitteissa, oletan pääseväni käsiksi niin yhteiskunnallisesti muutosvoimaisen arkkitehtuurisuunnittelun periaatteisiin, kuin siihen, mitä aidosti osallistava tai demokraattinen arkkitehtuurisuunnittelu voisi tarkoittaa. Arkkitehtuurin ja yhteiskunnallisen kamppailun yhteistoimintaa tutkimalla toivon löytäväni niitä periaatteita, joilla arkkitehtuurin ja yhteiskunnallisen vallan välistä kytköstä voidaan lähestyä uudesta, valtaa purkavasta näkökulmasta.  

Mainitut lähteet:

Dovey, K. (1999). Framing places: Mediating power in built form. London: Routledge.

Hillier, B. (2007). Space is the machine: A configurational theory of architecture. London: Space Syntax.

Kurnicki, K. (2014). Towards a spatial critique of ideology: Architecture as a test. Journal of Architecture and Urbanism, 38(1), 80-89.

Lefebvre, H. (1991). The Production of Space (Nicholson-Smith, D. Trans.). Oxford: Blackwell. (Original work published 1974).

Markus, T.A. (1993). Buildings and power: Freedom and Control in the Origin of Modern Building Types. London: Routledge.

Pallasmaa, J. (2012). The Eyes of the Skin: Architecture and the Senses (3rd ed.). John Wiley & Sons Ltd.

Tafuri, M. (1976). Architecture and Utopia: Design and Capitalist Development (La Penta, B.L. Trans.) (reprint). Cambridge: The MIT Press. (Original work published 1973)