Milja Heikkisen väitöskirjahanke käsittelee verkostojen roolia kaupunkitason ilmastopolitiikassa. Tässä blogitekstissä hän kertoo hankkeen osana valmistuneesta ilmastonmuutokseen sopeutumista käsittelevästä tutkimuksesta.

Ilmastonmuutokseen reagoimiseen eivät riitä enää hillintään tähtäävät toimet. Ilmastonmuutos on kumuloituva ilmiö. Vaikka päästöt lopetettaisiin nyt, lämpeneminen jatkuisi kertyneiden päästöjen takia. Jo nyt on selvää, että on välttämätöntä panostaa myös sopeutumiseen.

Maailman suuret kaupungit ovat heränneet haasteeseen – mutta tekemistä riittää. Kansainväliset kaupunkien yhteistyöverkostot pyrkivät tukemaan kaupunkeja ilmastonmuutoksen hillinnän lisäksi myös sopeutumisen haasteissa. On kuitenkin hankala arvioida, kuinka hyvin tämä onnistuu.

Tutkin ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnittelun yhteyttä maailmanlaajuisiin kaupunkiverkostoihin osallistumiseen kollegoideni Aasa Karimon ja Johannes Kleinin sekä ohjaajieni Sirkku Juholan ja Tuomas Ylä-Anttilan kanssa. Tutkimus on osa väitöskirjahankettani ”Verkostojen merkitys kaupunkitason ilmastopolitiikassa”.

Saimme käyttöömme maailmanlaajuisen suurkaupunkien sopeutumissuunnittelun prosessia kuvaavan aineiston vuodelta 2014. Sopeutumisprosessia arvioidaan aineistossa indeksillä, joka voi saada arvon nollasta kahdeksaan. Saimme aineiston Malcolm Araosilta, joka oli mukana laatimassa indeksiä ”Tracking Research on Adaptation to Climate Change” -konsortiumissa (TRAC3). Täydensimme aineistoa tiedoilla siitä, mihin kansainvälisiin ilmastoaiheisiin kaupunkiverkostoihin kaupungit ovat liittyneet ja milloin. Teimme tilastollisen analyysin, jossa tutkimme mitkä tekijät ovat yhteydessä sopeutumisprosessin etenemiseen.

Kävi ilmi, että verkostoituneet kaupungit olivat aloittaneet ilmastonmuutoksen sopeutumisen suunnittelun todennäköisemmin kuin verkostojen ulkopuolelle jääneet. Vähintään kahteen verkostoon kuuluvat kaupungit olivat edenneet prosessissa todennäköisemmin kuin muut. Toisaalta myös varakkuus oli yhteydessä sopeutumisen suunnittelussa etenemiseen. Varakkaat kaupungit olivat myös keskimäärin paremmin verkostoituneita. Tutkimusaineisto ei mahdollistanut syy-seurausyhteyden todentamista, mutta antoi viitteitä siitä, että verkostot voivat tukea sopeutumisprosessia. Lisätodisteiden saamiseksi tulisi kerätä uusi sopeutumisprosessia mittaava aineisto samoista kaupungeista.

Tulokset osoittavat, että verkostojen hyödyt eivät ole samalla tavoin kaikkien kaupunkien ulottuvilla, kuten aiemmissakin tutkimuksissa on havaittu. Varakkailla kaupungeilla on paremmat mahdollisuudet liittyä verkostoihin. Aiempien tutkimusten valossa on myös todennäköistä, että varakkuus lisää mahdollisuuksia osallistua verkoston toimintaan ja toiminnasta päättämiseen. Näin ollen on mahdollista, että pelkkä jäsenyys ei tue vähemmän varakkaita kaupunkeja yhtä hyvin.

Toisaalta ilmastonmuutos on monesti merkittävämpi uhka vähävaraisemmille kaupungeille. Lisäksi esimerkiksi Afrikan mantereella moni suurkaupunki on vasta rakenteilla. Olisi hyvä rakentaa nämä kaupungit ilmastonmuutokseen sopeutuminen huomioiden. Verkostojen toimintaa olisi hyvä kehittää siten, että tukea voitaisiin kohdistaa sitä eniten tarvitseville alueille niiden erityispiirteet huomioiden.

Sekä verkostoissa että niiden ulkopuolella moni kaupunki oli vielä sopeutumissuunnittelua mitattaessa (vuonna 2014) saanut tuloksen 0, eli sopeutumisen suunnittelua ei ollut aloitettu. Sen sijaan harva ylsi maksimitulokseen. Tilanne on varmasti parantunut kuudessa vuodessa, mutta kuinka paljon? Myös tähän kysymykseen voitaisiin vastata mittaamalla sopeutumissuunnitteluindeksi uudelleen. Tähän ei kuitenkaan tällä hetkellä ole resursseja.

Aiemmista tutkimuksista käy myös ilmi, että suunnittelu ei vielä takaa suunnitelmien toteutumista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat jo monilla alueilla. Sekä kaupunkien että verkostojen olisikin hyvä kiihdyttää toimia sopeutumisen tukemiseksi.

Kirjallisuutta:

Araos, M., Berrang-Ford, L., Ford, J.D., Austin, S.E., Biesbroek, R., Lesnikowski, A., 2016. Climate change adaptation planning in large cities: a systematic global assessment. Environmental Science and Policy 66, 375e382.

Heikkinen, M.; Karimo, A.; Klein, J.; Juhola, S. & T. Ylä-Anttila, 2020. ”Transnational municipal networks and climate change adaptation: A study of 377 cities”, Journal of Cleaner Production, 257, (CC BY, avoin artikkeli).

Shi, L., Chu, E., Anguelovski, I., Aylett, A., Debats, J., Goh, K., Schenk, T., Seto, K., Dodman, D., Roberts, D., Timmons Roberts, J., VanDeveer, S.D., 2016. Roadmap towards justice in urban climate adaptation research. Nature Climate Change 6 (2), 131e137.

van der Heijden, J., 2018. City and subnational governance. High ambitions, innovative instruments and polycentric collaborations? In: Jordan, A. (Ed.), Governing Climate Change. Polycentricity in Action. Cambridge University Press (avoin e-kirja).

Woodruff, S., Stults, M., 2016. Numerous strategies but limited implementation guidance in US local adaptation plans. Nature Climate Change 6, 796e802.