”Kaikesta ei tarvitse tulla tutkimusaineistoa; keskustelu voi olla arvokasta itsessään, vaikka se ei tulisi suoraan osaksi analyysiä tai mahdollistaisi tutkimustulosten jakamista yleisön kanssa.” Väitöskirjatutkija Liisa Tuhkanen Suomen vähemmistöryhmien välisiin suhteisiin keskittyvästä Diara-hankkeesta kirjoittaa tiede-taideyhteistyöstä tekemistään huomioista.

Paidaton, apinaa esittävä mies hyppää kauniisti katetulle, juhlavasti pukeutuneiden ihmisten ympäröimälle pöydälle kesken arvokkaan tilaisuuden. Tukholmalaisessa juhlasalissa kohahtaa. Pian ruoat ja astiat lentävät parketille.

Mies on fiktiivinen performanssitaiteilija. Olemme Koneen Säätiön rahoittaman Diara-projektin elokuvaillassa, ja valkokankaalla pyörii Ruben Östlundin paljon kehuttu, Cannesin elokuvafestivaaleilla Kultaisella palmulla palkittu satiirielokuva The Square.

Vuonna 2018 käynnistyneen ja vuoden 2021 keväälle kestävän, Naapuridialogit-hankkeeseen kuuluvan tiede- ja taideprojektimme tarjoituksena on lisätä ymmärrystä Suomen eri vähemmistöryhmien välisistä suhteista sekä etsiä teemoja ja kysymyksiä, joiden varaan dialogisuutta voisi lähteä rakentamaan. Tieteellisen työn tuloksia esitellään konferensseissa ja journaaliartikkeleissa. Taidepuolen “lopputyönä” taas on tamperelaisella Telakka-teatterilla tässä kuussa ensi- iltansa saava Suksitango-näytelmä, joka — The Squaren tavoin — lähestyy projektin aihetta absurdin ja huumorin kautta.

Projektin aikana olemme myös aktiivisesti etsineet uusia keinoja tiede- ja taideyhteistyön kehittämiseen ja syventämiseen. Osana tätä olemme ideoineet sarjan tilaisuuksia, joissa sekä tiede että taide ovat läsnä. Ensimmäisenä kohtaamisena toimi syksyllä 2019 järjestetty, Suksitango- näyttelijä ja muusikko Silver Seppin vetämä musiikkityöpaja, jossa musiikkia luotiin yhdessä esimerkiksi vesipulloista ja suksista rakennettujen soitinten avulla. Tampereella, kulttuurienvälisenä kohtaamispaikkana tunnetussa Mukana-keskuksessa alkuvuodesta järjestetty elokuvailta on järjestämistämme yleisötapahtumista toinen.

Elokuvan loputtua kokoonnumme työryhmän ja parinkymmenen paikalle kutsutun osallistujan kanssa yhteisen iltapalapöydän ääreen vaihtamaan ajatuksia The Squaren keskeisistä teemoista. Projektiimme liittyen meitä kiinnostaa erityisesti se, mitä mieltä katsojat ovat tavasta, jolla elokuva käsittelee maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta. Kysymys kytkeytyy läheisesti keskusteluun siitä, miten elokuvissa ja taiteessa ylipäätään käsitellään erilaisia vähemmistöryhmiä. Millainen tilanne on Suomessa? Millaisessa valossa maahanmuuttajat esitetään suomalaisessa taiteessa ja mediassa? Kysymykset liittyvät suoraan taidepuolen työhön — onhan maahanmuuttajuus yksi näytelmän kantavista teemoista — mutta aihe on tärkeä myös tutkijatiimille: Miten käsittelemme vähemmistöjä teksteissämme? Miten varmistamme, että tutkimamme ryhmät hyötyvät tutkimuksesta?

Olen valmistellut tilaisuutta varten listan keskustelua ohjaavia kysymyksiä, jotka jaan ennen tapahtuman alkua sekä tiede- että taidetiimin kanssa. Sovimme etukäteen, että kaikki tiimiläiset voivat esittää kysymyksiä illan mittaan: eri ihmisten päästessä ääneen tilaisuudesta tulee vähemmän formaali verrattuna tiedepuolelle tutumpaan järjestelyyn, jossa yksi haastattelija vetää keskustelua.

Elokuvaillan ideoineen, yhtenä Suksitango-näytelmän käsikirjoittajista toimineen Mart Aasin suosituksesta päätämme luopua myös alun perin mukana olleesta ajatuksesta keskustelun nauhoittamisesta. Uskon, että meidän lisäksemme moni muukin tutkija huomaa toisinaan ajattelevansa ammattinsa puolesta järjestämiään tilaisuuksia mahdollisuutena kerätä aineistoa tai esitellä tutkimuksen tuloksia julkisesti. Kiire ja ansiolistan täydentämiseen kannustava kulttuuri ohjaavat lähestymään kaikkea projektin eteen tehtävää työtä tuloksellisuuden prisman kautta ja miettimään, miten sitä voisi käyttää hyödyksi. Pitäisikö elokuvan loputtua käymämme keskustelu nauhoittaa? Voisiko sitä käyttää aineistona? Tulisiko osallistujille jakaa palautelomake, jotta tiedämme jatkossa, mikä toimii ja mikä ei?

Tieteentekijän kannalta yksi kiinnostava oivallus tiede-taideyhteistyön saralla onkin entistä syvempi ymmärrys siitä, että kaikesta ei tarvitse tulla tutkimusaineistoa; keskustelu voi olla arvokasta itsessään, vaikka se ei tulisi suoraan osaksi analyysiä tai mahdollistaisi tutkimustulosten jakamista yleisön kanssa. Olisiko ajatusten vaihto elokuvan esiin tuomista, tutkimuksemme kannalta keskeisistä teemoista soljunut yhtä avoimesti ja vapautuneesti, jos taustalla olisi pyörinyt nauhuri ja ennen keskusteluun osallistumista olisi pitänyt allekirjoittaa suostumuslomake?

Elokuvailta on kaiken kaikkiaan onnistunut kokemus, mutta tieteen ja taiteen yhdistäminen on tuonut mukanaan myös haasteita. Tapaamisten sopiminen kansainvälisen, useassa eri maassa asuvan tiimin kesken ei aina ole helppoa. Eri tahtiin etenevien työprosessien ja aikataulujen yhteensovittaminen tuottaa sekin joskus hankaluuksia. Tänä vuonna matkustusrajoitukset ovat tietysti mutkistaneet tilannetta entisestään.

Nykyinen maailmantilanne onkin pakottanut pohtimaan yhteistyötä ja siihen liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia entistä laajemmin. Miten muutoksiin varaudutaan? Mitä tehdään, kun alun perin suunniteltu tutkimusmenetelmä ei olekaan mahdollinen, tai kun teattereiden sulkeminen siirtää kauan odotettua ensi-iltaa puolella vuodella eteenpäin? Entä millaista olisi onnistunut, verkossa tapahtuva tiede-taide-yhteistyö?

Meillä ei ole valmiita vastauksia, mutta kenties kiinnostavien kysymysten löytäminen on jo hyvä alku.

 

Suksitango-näytelmä saa ensi-iltansa Teatteri Telakalla 23.9. 2020. Suksitango on matkaseikkailu, musiikkinäytelmä ja sketsimäinen katsaus omituiseen ilmiöön nimeltä suomalaisuus. Italialainen Francesca ja venäläinen Irina yrittävät sopeutua uuteen elämäänsä maassa, jonka tavat tuntuvat hämmentäviltä ja oudoilta. Näytelmässä tarkastellaan maailmaa maahanmuuttajien silmin ja kysytään, millaisia ristiriitoja oma, jo eletty elämä voi aiheuttaa uuden kulttuurin kohtaamisessa.